Ellan kätyrin raportti

Hei! Olen Uuna Kuunsäde ja toimin Ellan tiedottajana. Tuota, täytyy sanoa, että nyt on Ellan kantilta tapahtunut kurjia. Aamulla koirat nostettiin autoon, emännällä oli kassi täynnä koirien tavaroita ja sekin pakattiin autoon. Auto katosi lumisateeseen ja sille reissulle koirat jäivät. Me pyöritään tässä kotosalla ja on oikein rattoisaa vaihteeksi ilman koiria! Ai niin... Kröhöm! Tilanne on kerrassaan karmiva ja... mmm... Pöyristyttävä! Ella ei voi kirjoittaa omaa blogiaan! Mikä huutava vääryys!

Tämä kirjoittelu on oikeastaan hauskaa. Miksi minulla ei ole omaa blogia? Olen paljon kiinnostavampi, kuin Ella!

Hups! Aiheeseen. Isäntäväki kertoi aamulla, että lähtevät matkalle 5 viikoksi! Minusta Ella ei oikein ymmärtänyt asian laitaa, mutta Leevi kyllä ymmärsi. Roxi kulkee minne isäntäväki vie. Minua nyt ei hirveästi haittaa tuo matka, koska yleensä meidän hoitajat antaa toooosi paljon ruokaa ja leikkii meidän kanssa. Viikonloppuna kävi kivaa porukkaa meitä katsomassa. Kävin heti kiehnäämässä kaikkien sääriä ja seurustelin kohteliaasti ja viehättävästi keittiön pöydällä. Juu, emäntä ei meidän pöytäilyistä pidä, mutta me kissat olemme sitkeitä. Toisto on opintojen äiti! Ihmiset ovat meidän palvelijoita, he vain välillä unohtavat sen, mutta me kyllä muistutamme!

Ella käski lähettää kauheasti terveisiä! Ella on ollut todella pettynyt, ettei hän päässyt matkalle mukaan, minne sen nyt sitten suuntautuukaan, ja käski kertoa miten hienosti hän hyppii upottavissa lumihangissa! Se on totta, olen nähnyt. Meillä on Ellan kanssa aika sama tyyli. Ella on todella kuukkuinen, ettei voi kirjoittaa ja kertoa kuulumisiaan hoitopaikastaan. Se on kyllä väärin. Emäntä on tosi itsekäs, kun ei ottanut huomioon tätä seikkaa! Minulla on asiat tosiaan ihan kivasti. Meidän riehuhuone on tosi kiva ja saadan pysyä tyttöjen kanssa kimpassa. Roopekin pyörii joukossa, mutta viisaana kollina väistää meitä, jos me muristaan hänelle. Me osataan kiusata!

Mutta tosiaan kaikkea kivaa ja hauskaa ja namia syötävää toivotan meidän kaikkien puolesta! Ella palaa netin ääreen 3.1.09 jälkeen, joten maltti on valttia. Kenties uusia kujeita...

Eiiiiii!!!!!

Se on totta! Jotakin on tapahtumassa! Varmaankin sitten se "matka"! Leevi on aivan varma asiasta ja jaksaa tuijottaa emäntää syyttävän kysyvästi. Meillä on rampannut kummaa väkeä koko viikonlopun. Eilen ihmeteltiin terraarion asukkaita ja tänään kissoja. Niiden riehuhuonekin laitettiin uuteen uskoon. Saivat ihme kiipeilytelineen sinne lisää, vanhat tuolit ruuvattiin päällekäin, joka paikkaan siroteltiin hassulle tuoksuvia leluja, joita kisut kantoivat suussaan äristen. Mukava naapurin poikakin kävi ja lupasi käydä kisujen kanssa leikkimässä. Entäs minä? Vaatekasoja on ilmestynyt olohuoneeseen ja sekä isäntä sekä emäntä hääräävät kovasti. Siis molemmat lähtevät reissuun?! Leevi tuhahti, että tällaista se on olla tämän isäntäparin koirana. Ei näitä matkoja kovin usein ole, mutta aina välillä kuitenkin. Meitä on hemmoteltu luilla. Kynnet leikattiin. Leevi makaa eteisessä ja tuijottaa herkeämättä isäntäparia. Sanoo, että hänen koiranpennun katseensa saa huonon oman tunnon heräämään ihmisissä. Mitäs lähtevät ilman meitä! Lumimyrsky ulkona kuvaa hyvin tunteiden myllerrystä sisimmässäni. Ikkunat peittyvät lumella, kuin sulkeakseen meidät kaikki talon lämpöön. Sopii! Lauma ei saa hajota. Leevi tuojottaa, minä hipsin isäntäväen kintereillä korvat roikkuen.

Lumikuningattaren valtakunta

Isäntäväki on vapailla! Nautin kovasti aamulla käperrellä ja suukotella isäntäparia, jotka unisina piiloutuivat peiton alle. Viimein he heräsivät tähän satumaisuuteen. Emäntä kaappasi pitkän, paksun takin niskaan, kameran kainaloon ja lähti meidän koirien kanssa ihmettelemään uudeksi muuttunutta maisemaa. Minä tutkailin eilisen draaman jälkiä poukamassa, ihastelimme kermalla kuorrutettuja puita, tein lumienkelikoiria ja ihmettelin ikkunaan ilmestynyttä pitsiä. Roxi ei mennyt lähellekään jokea. Leevi nautti lumesta ja syöksähteli lunta, kuin tomusokeria pöllyttäen. Kissaneiditkin käväisivät pihalla ja olivat todella ihmeissään. Loviisa ravisteli hienostuneesti tassujaan, miukaisi paheksuvasti ja pakeni takaisin sisälle.

Isäntäväki on saanut hyvän matkan toivotuksia. Minä vakoilen, nuuhkutan, kurkistelen. Mikä matka? Pahoja enteitä on kyllä näkyvissä. Olohuoneen nurkassa nököttää kaksi matkalaukkua. Mitä ihmettä nyt taas?!

Roxin epäonni = Ellan onni

Rakastan tätä pimeyttä! Isäntäväki muuttuu aika sokeaksi ulkona haparoidessaan taskulampun ohuen kiilan varassa. Voin kadota, kuin pyllykaasu saharaan, siis naapurin koiria jututtamaan. Niin tein taas tänään, myönnän. On vain liian houkuttelevaa häippäistä. Kun vihdoin hipsin anteeksi pyytelevänä takaisin, oli muu lauma sekasorron vallassa. Roxi oli pörröinen ja riehakas. Leevi pohdiskeleva ja kulki Roxin perässä pehmolelu suussaan. Emäntäkin kulki Roxin perässä ja isännän kanssa he huokailivat ja katselivat toisiaan lempeästi. Taisi emäntä tirauttaa kyyneleitäkin. Olin aivan pihalla! Kiipesin lähes emännän naamalle saadakseni selvyyttä tilanteeseen.
Viimein Leevi sai kuononsa auki. Kun minä olin kadonnut emännän valokiilasta, oli hän etsiskellyt minua ja nähnyt, kuinka Roxin höppänä juoksi ohuella jäällä joella. Roxilla on tapana käydä juomassa joesta aina ulos mennessään. Leevin ja emännän kauhuksi jää petti ja Roxi tippui avantoon. Emäntä kipaisi juoksuun ja huusi isäntää apuun. Leevi oli lamaantunut järkytyksestä. Viimein isäntä kuuli avunhuudot ja juoksi paikalle. Roxi oli tippunut pitkälle rannasta ja sen voimat alkoivat hiipua. Viimein isäntä nakkasi takin emännälle ja syöksyi jäälle, joka petti heti. Jää oli niin paksua, että nyrkeillään ja käsivarsillaan hän joutui raivaamaan tietä heikkenevän Roxin luokse. Isäntä itse meinasi joutua uppeluksiin, kun joki olikin yllättävän syvä. Isäntä sai Roxista juuri kiinni, kun koira vajosi pinnan alle. Emäntä ja Leevi katsoivat tilannetta kauhuissaan rannalta. Emäntä osoitti valoa ja tarpoi märkää paria vastaan auttaen Roxin rannalle. Niin jäi isännän lempikengät joen syvyyksiin ja litimärkä sankari juoksi kiireen vilkkaa kotiin Leevi kintereillään. Emäntä kaappasi sekavan ja tärisevän Roxin kainaloonsa ja kiiruhti perässä. Jahka Roxi oli kuivattu ensin pyyhkeellä ja vielä hiustenkuivaimella, koira oli kuin uudestisyntynyt! Leevi oli ikionnellinen, ettei menettänyt rakasta ystäväänsä. Isäntä ja emäntä helpottuneita, että saivat Roxin vedestä. Minä olin helpottunut, ettei katoamiseeni ollut ehditty kiinnittää enempää huomiota.

Ja valkeus tuli sekä naapuri!

Väistyköön pimeys ja harmaus! Taivaalta tulvii valkeaa, joka valaisee maalaismaisemani! Vaikka tassu uppoaa, ei haittaa! Kura on paljon kurjempaa, kun sievät, valkeat tassuni muuttuvat ruskeiksi. Leevi rakastaa lunta ja viilliintyy täysin! Leevin ensilumitanssi on riehakasta. Liityn kyllä ilolla tanssiin, vaikka en niin sentään lumesta välitäkään. Vaikka maisema hehkuukin, on emännällä vaikea saada töiden jälkeen meistä kuvia. Olen liian musta! Siis minä? Liian musta? Pyh! Emäntä ei vain osaa kuvata! Lunta siis tulvi, isäntäväki saapui ja naapurista marssi huppupäinen hahmo. Naapurin poika tuli iltaa viettämään seuraamme! Uskokaa pois, ilahduin! Poika on nasta pakkaus ja rapsutteli minua oikein kivasti! Hän ei väkisin tunge taputtelemaan, mutta antaa huomiota, kun sitä pyydän. Saa tulla mielellään toistekin! Valkea, koristeellinen huurre puissa ja maassa saisi pysyä. Aika satumainen maa tämä Suomi juuri nyt.

Strategiset mitat

Minua on mittailtu, eikä vain silmä määräisesti vaan mittanauhan kera. Koetin olla avuksi heittäytymällä rennoksi, mutta jotenkin tuntui, ettei avustusyrityksiäni taaskaan arvostettu. Jos nyt oikein käsitin, emäntä tilaili minulle uutta puseroa sekä valjaita. Hienot valjaani ovat yhä tallessa ja käytössä, mutta hiukan pureskeltuina. Minkäs teen, kun lukko on muovia. Tuntuu ihanalta ikenissä! Ihan vähän vain pureskelin. Lukko toimii vielä. Saa nähdä millaista asustetta odottelen. En ehtinyt ilmaista omaa kantaani, kun tilaus oli jo tehty. Netti on turhankin kätevä! Leevi oli kateellinen. Hänkin pitää asusteista, muttei omista muita, kuin valjaat, heijastinliivin ja talvitakin. Isäntäväen mielestä Leevillä on niin upea turkki, ettei hän tarvitse asusteita kuin rajuimmilla pakkasilla ja pimeällä. Minä taas olen puolialaston joka vuodenaikana. Toivottavasti saan jotakin upeaa päälle pantavaa sen piilottamani villapaidan tilalle!

Kuonon viemää

Minulta kysyttiin olenko ollut kiltisti. Tavallaan kyllä ja toisaalta en. Olen kiltti, pieni koira, jota välillä vaistot vievät. Eräs aamu olin ulkona toimittamassa tarpeitani, kun huumaavan kutkuttava tuoksu tunkeutui tajuntaani. Isäntä rapsutteli jäistä autoa, joten päätin nopeasti tarkistaa tuoksun lähteen. Löysin aarteen naapurin ulkorakennuksesta; Säkillinen raakaa hirvenlihaa! Sydämeni ääni huusi, että antaisin palaa. Järki yritti huudella jotakin, mutta liian myöhään. Ahmin, kuin en olisi ruokaa nähnytkään!

Minua oli etsitty ja huudeltu. Viimein isäntä oli joutunut lähtemään töihin, mutta emäntä oli kotosalla. Hipsin kotiin masu pulleana. Koetin selittää emännälle miten viisaasti olin toiminut. Säästin sekä hänen aikaansa, että rahaa syömällä naapurissa. Kurttuisista kulmista päätellen en onnistunut vakuuttamaan emäntää. Hieno, suorastaan jalo, selitykseni vesittyi lopullisesti, kun tunsin palan nousevan kurkkuuni. Liha pyrki ulos ja emäntä sai puuhaa... Opinko tästä mitään? Toki! Paljonkin! Mutta koiran täytyy tehdä, mitä koiran täytyy tehdä...

Anteeksi!

"Anteeksi, anteeksi, anteeksi..." Sitä se Rosvo-Roope nyt hokee. Ihan aiheesta. Aamupäivällä tapahtui kummia. Emäntä valmistautui lähtemään jonnekin ja nosti Rosvo-Roopen kuljetuskoppaan. He lähtivät autolla. Jäimme koiran poikien kanssa olohuoneen ikkunaan katsomaan auton perään. Arvuuttelimme mitä mahtoi tapahtua. Siis minä ja Leevi pohdimme. Roxi pettyi, kun ei päässyt autoilemaan ja painui masentuneena nukkumaan. Pian auto kaarsi takaisin pihaan. Roopen kuva on hänen ilmeestään autoilun jälkeen. Yritimme heti Leevin kanssa saada Roopea kertomaan mitä tapahtui. Kolli vain hoki, että on hyvin pahoillaan. Hän oli ollut eläinlääkärissä.

"Mitä se meihin liittyy," kysyimme Leevin kanssa.
" Kohta näette," kuului surkea vastaus.

Kauan ei tosiaankaan mennyt, kun emäntä ja isäntä kutsuivat meidät olohuoneeseen ja emäntä kaiveli jotakin pienistä laatikoista. Roxikin oli herännyt horteestaan ja luuli saavansa namuja, mutta oivalsi pian paeta. Minä kilttinä tyttönä jäin paikalleni. Isäntä otti minusta tiukan otteen, emäntä penkoi niskavillojani ja tunsin jonkin kylmän valuvan niskaani. Pian se oli ohi. Sama toistui Leeville, Roxille ja kisuneideille. Minä koetin toimia tukena kisuille. Katariinaa kuvassa rohkaisen. Roope sanoi sen olevan meidän parhaaksemme. Olemme mahdollisesti saaneet häneltä joitakin asukkaita turkkeihimme. Arvaa vain kutiaako nyt joka paikka? Minussa saattaa olla ylimääräisiä asukkaita! Jaiks! Kukaan ei kuitenkaan vihoittele Rosvo-Roopelle. On se niin reilu kaveri. Vaikka sanoimmekin, että annamme anteeksi, Roope on linnoittautunut erilleen muista, emännän työpöydälle. Taitaa tiputtaa sinne kaikki kutittavat loisensa...

Ihan pimeetä!

Suomen syksy on kyllä rankkaa aikaa. Eilen satoi hirmuisesti vettä ja oli todella pimeää. Illalla toimitin vain pikaisesti toilettiasiat ja kiiruhdin kodin lämpöön ja valoon. Pelkäsin oikuttelevan syystuulen vievän minut mennessään. Se kalisutteli kattotiiliä, puski vasten seiniä ja ujelsi vintillä. Ah, kun nautin heittäytyä isännän syliin! Kuivaa, lämmintä, turvallista! Makasin vatsa ja tassut pystyssä, kun maailmasta katosi viimeinenkin valonsäde. Luulin silmäni vain lupsahtaneen kiinni, mutta ei. Pimeää oli. Isäntäväki haparoi taskulampun ja sytytteli kynttilöitä. Heistä oli kaunista ja tunnelmallista. Ikkunan takana oli rikkoutumaton pimeys. Kynttilöiden pehmeä, hämyisä, lämmin valo tanssi seinillä. Käperryimme sohvalle, me koirat ja ihmiset. Syysmyrsky jäi uikuttamaan ikkunan taakse. Kynttilöiden rivi ikkunalaudalla muodosti suojaavan taikamuurin. Vajosin sikeään, onnelliseen uneen.

Olipa kerran villapaita...

..., joka päällä pieni, sievä Ella-koira juoksenteli. Se lämmitti mukavasti, mutta Ella tunsi itsensä se päällä hiukan hupsuksi. Ellan ystävillä, Roxilla ja Leevillä, ei sellaisia ollut. Niinpä eräänä aurinkoisena kevättalven päivänä Ella oli ystävineen metsässä. Hän karkasi kauemmaksi metsän siimekseen ja hivutti itsensä ulos paidasta. Kapealla, hienostuneella kuonollaan Ella piilotti villapaidan taidokkaasti. Isäntäväen huudot kantautuivat Ellan terhakkaisiin korviin ja tyytyväisenä hän hipsutteli siroilla tassuillaan ystäviensä luo, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Isäntäpari etsi villapaitaa hyvän tovin, mutta koskaan ne eivät sitä löytäneet. Sen pituinen villapaita se.

Jos tarinassani oli kovasti kehuvia sanoja ulkomuodostani, voin vain todeta, että kuka sen Ellan hännän nostaisi, jos ei Ella itse.

Täytyy myöntää, että joskus kompastun omaan nokkeluuteeni, kuten tässäkin tarinassa. Nyt, kun päivät lyhenevät ja lämpötila kehtaa vain laskea, olen alkanut oivaltamaan villapaidan käytön hyödyt. Hiukan haikeana muistelen Korfun lämpöä, vaikka takaisin en toki palaisi. Ehkä saisin uuden villapaidan! Emäntä hei! Lähdetääs shoppailemaan!

Kissojen kaupunki

Emäntä palasi kapsäkkeineen! Olin iloinen, vaikka minulla oli ollut oikein mukavaa isännän ja koiran poikien kanssa. Leevi oli emännän tulosta niin sekaisin, että oikein vikisi! Minusta se oli aika noloa... No mutta. Lauma on jälleen kasassa ja rauha maassa. Emäntä toi meille pienet tuliaisetkin! Minua vain jäi vaivaamaan oliko emännällä ollut meitä yhtään ikävä, kun jaksoi jauhaa joistakin Riikan kissoista ja kissojen kaupungista. Vaati minuakin laittamaan tänne kuvia sen Riikan eläintarhan kissoista! Kuka Riikka? Mikä eläintarha? Miksi juuri kissoilla oma kaupunkinsa? En ymmärrä! Pääasia, ettei emäntä yhtään enempää kissoja tänne rahdannut. Että tervetuloa takaisin emäntä sen Riikan luota!

Mitä nyt tapahtuu?

Koko päivä on hyytänyt. Emäntä kantoi aamulla matkalaukun makuuhuoneeseen ja alkoi ladota sinne vaatteita, kirjoja jne. Nyt hän pakkailee kameratarvikkeita. En kyennyt moneen tuntiin samaan huoneeseen matkalaukun kanssa. Mitä tämä nyt on? Ketkä kaikki lähtevät? Minne? Kuinka pitkäksi aikaa? Isäntä ei pakkaa mitään. Makaan Leevin tukemana vuoteella matkalaukun lähellä ja katselen hämilläni. Leevi kyllä sanoi, että aina joskus matkalaukku pakataan, mutta isäntäväki on aina palannut. Mitä Roxi ja Leevi ovat sen aikaa touhunneet? Ovat kuulemma hyvässä hoidossa, jossa olen minäkin jo monesti käynyt kylässä. Ah, siellä ei olekaan hätäpäivää. Siellä asustavat ystäväni Veera-koira ja Lissu-kissa. Entä minun blogini?

"Hei hei! Miten blogin nyt käy emäntä? Minulla olisi paljon kerrottavaa! Ja mitä jos minut unohdetaan, kun olet poissa ja blogi seisoo?"

" Ella pieni. Ehkä saan matkalta sinulle kivoja kuvia blogiisi. En vielä tiedä pääsenkö tietokoneelle, jotta voisin lähetellä sinulle kuvia ja avustaa blogissa. Voi olla, että blogi on hiljaa seuraavat 10 päivää. Toivotaan, että mahdolliset elämästäsi kiinnostuneet malttavat odottaa."

"Apua! En saa kertoa itsestäni ja erinomaisuudestani 10 päivään! Kohtuutonta!"

"Etköhän ole jo tehnyt selväksi miten ihastuttava koira olet. Sinulla on 10 päivää aikaa miettiä mistä kaikesta voisit kirjoittaa ja kenestä muista, kuin aina itsestäsi."

" Minusta riittää tarinaa kyllä, kiitos vain. Tietysti voisin kertoa ihanuudestani muiden eläinten kautta... Mjaa... Harkitaan."

"Hupsu! Kylläpä sinua tulee ikävä!"

Tietysti emännällä tulee minua ikävä! Kurjaa vain on se, että niin minullakin emäntää. Lauma on vaillinainen. Uudet kujeet 31.11.08. Siihen asti värikkäitä syyspäiviä ja antoisia luonnon talviunen alun tuoksuja!

Häntä nousee!

Vierailin eläinkaupassa. Siitä on paljon aikaa, kun viimeksi kävin ja silloin jännitin vähän kaikkea. Nyt se oli ihan tuttu juttu. Herkulliset hajut johdattivat nenääni ja saivat hännän vispaamaan! Aivan minun paikkani! Olin kaupassa, kuin kotonani. Muut asiakkaatkaan eivät minua haitanneet. Eläinkauppa on kuitenkin liike eläimille, ihmiset siellä vain päätään raapivat. Jos minulta olisi kukaan kysynyt mitä sieltä mukaan otettaisiin, olisin empimättä osannut valita. Ihmisen nenä ei tunnu huomaavan luiden ja keksien, nahan palojen ja possun kärsien hienoisia vivahteita ja aromeja. Sen verran hyvätapainen kuitenkin olen, etten itse suin päin mene hakemaan houkuttelevasti tarjolla olevia herkkuja. Yritän nuuhkutella elegantisti ja luoda toiveikkaita silmäyksiä isäntäväkeeni. Ei viesti mennyt perille toivomallani tavalla, mutta sain sentään ilmaisnäytteitä maisteltavakseni. Toveruuden nimissä tarjosin niitä autossa odottaville poikaystävilleni. Ah, kun olen ihana ja viisas ja kaunis ja... Joo, joo. Lopetan jo. Emäntä palauttaa maan pinnalle, mutta häntä nousee aina vaan!

Vahingon ilo on paras ilo!

Jep! Nyt sai Rosvo-Roope tuta miten noloa on, kun väännetään pehmoversio. Ai että olen saanut hyvät naurut! Pitihän kollille heti ilmoittaa naureskellen mitä on odotettavissa. Minusta vain hiukan tuntui siltä, ettei Roope suhtautunut asiaan, kuten toivoin. Kolli on semmoinen emännän sylirontti, että kaikki kehuminen ja lirkutus kohottavat Roopen häntää aina vain ylemmäs. Outo pakkaus! No, minä kuitenkin virnuilen aiheesta ja syytä onkin.

Edistystä!

Oi voi! Blogini kuvat eivät nyt minua miellytä, mutta minkäs teet. Emäntä on tiukkana. Aiheesta olen tosin rinta rottingilla. Minä todellakin edistyn huikeaa vauhtia kääpiöiden kanssa! Jos tarkaan katsoo tuota sohva kuvaa niin minä, Ella Doukia, makaan kääpiön jaloissa sohvalla!

Olipa yllättävä ja rankka päivä. Ilahduin kovin, kun lähdettiin autoajelulle. Emäntä horisi jostakin lapsesta, en oikein kuunnellut. Roxi ei mitään kuulekaan, mutta Leevi aina valppaana kuunteli ja koetti minuakin varoitella. Saavuimme tutulle pihalle, koiranpentujen luo. Uusi, iso aitaus oli valmis. Ihastelin sitä muiden mukana ja kääpiökin keikkui matkassa. Tilanteen vakavuus selvisi, kun olimme lähdössä. Emäntä auttoi "lapsen" autoon! Kyllä olin hievahtamatta takapenkillä ja mietin mitä tämä nyt on. Ja siitä se alkoi. Lapsi juosta temusi joka paikaan perässä ja kikatti. Pellolla ihmettelimme yhdessä myyrien koloja ja näytettiin koiranpoikien kanssa mallia miten vesilammikosta juodaan. En ymmärrä miksi ihmiset eivät hyödynnä sadevettä luonnon astioista! Leikkipuisto, pieni ja rauhallinen onneksi, oli aika nöyryyttävä kokemus. Meidät sidottiin kiinni pylvääseen! Koetin purra hihnaa poikki ja auttaa kavereitanikin, mutta emäntä huomasi touhuni. Kotona tuo lapsi onneksi nukahti. Niin muuten nukuttiin me koiratkin!

Ilta meni jo kivasti ja köllöteltiin lapsen kanssa sohvalla. Nätisit hän silitti meitä vuorotellen. Minäkin oli ihan rentona. Isäntäkin tuli kotiin, mutta kuka pääsikään kainaloon katsomaan lasten ohjelmia? Just, tietysti se ipana! Viimein hyppäsimme autoon ja veimme kääpiön omaan kotiinsa. Roxi oli niin väsynyt, että jäi kotiin nukkumaan. Minun mielestä emäntä olisi voinut paremminkin vapaapäivänsä viettää, mutta minultahan ei kukaan kysy. Huoh!

Pelot on tehty voitettaviksi

On tämä elämä välillä rasittavaa. Tahtoisin vain olla ja nauttia laumasta, kun minut viedään kyläilemään ja vielä paikkaan painajaisistani! Ensinnäkin kyläpaikassa on tuo ihmisen riiviö ja lisäksi 5 minua suurempaa koiraa, jotka kuitenkin haisevat ja käyttäytyvät, kuin pennut! Isäntä ja emäntä hääräsivät kynsisaksien kanssa pentujen kimpussa. Vuoroaan odottavat kuvassa Lilli, Olka ja Pihla. Olin tietysti aika vahingon iloinen kynsien leikkuusta, mutta toisaalta harmitti, kun nuo hömelöt pennut saivat niin paljon huomiota ja kehuja. Viimein kaikki pennut saivat juosta pihalla. Heillä on kyllä hieno ulkoaitaus, jossa on kivoja koppeja ja paljon leluja. Minäkin kävin aituksessa haistelemassa hajuja. Loppujen lopuksi huomasin, ettei nuo jättipennut olleetkaan hullumpia. Oli hauska juosta yhdessä pitkin pihaa! Taisin saada uusia ystäviä! Ihmisen pennullekin annoin uuden mahdollisuuden, kun tuli niin nätisti luokseni ja silitti. Kyllä uni maittoi kotona riehumisen jälkeen!

P.S. En ole vieläkään saanut tilaisuutta silputa emännän väsäämää pehmo-Ellaa... Täytyy käyttää oveluutta.

Olen muusa!

En tiedä ollakko otettu vai haukkua. Kehut itsessään ovat mieltä ylentävät. Emäntä sanoo, että olen mustavalkoisuudessani ja linjakkuudessani perin graafinen ja inspiroiva. Mutta mennä nyt vääntämään joulun punainen pehmo-Ella! Emäntä pitää käsitöistä, mutta on aika lyhyt jännitteinen eikä kovin taitava. Värin hän valitsi luonteeni mukaan. Olen kuulemma niin iloinen ja minun aamutanssini muistuttaa flamencotanssijan antaumusta ja kiivautta! Leevi kiusasi minua nähdessään tuon kalpean jäljitelmän minusta

"Kumpi nyt on kumpi, vaikea erottaa. Punainen luonteesi hohtaa mustan turkkisi läpi!"

"Älä viitsi Leevi! Tämä ei ole leikin asia. Suolestan tuon pehmokoiran heti ensimmäisen tilaisuuden tultua," suputin Leeville emännän häärätessä kameransa kanssa.

Emäntä on naurettavan onnellinen aikaansaannoksestaan. Hänestä se onnistui paremmin, kuin oli olettanut. Hänellä on lappusia joka kirjan ym. välissä, joissa hänellä on erilaisia suunnitelmia miten taltioida minut eri materiaaleilla yms. Isäntä vielä kannustaa! Olen emännän pikku muusa. Ymmärtänette siis ongelmani? Tahdoin olla rakastettu, mutta rajansa kaikella...

Hirveä paniikki!

Huh huh! Tapasin hirven! Onneksi aika etäältä. Kävelimme emännän kanssa hämärtyvästä metsästä pellon laitaan, kun emäntä pysähtyi katse terästäytyen pellolle. Minä hortoilin hiekka tiellä omiani, kunnes haistoin, vaistosin. Hipsaisin emännän jalkoihin. Siellä se oli, pellolla, suuri, tumma möntti. Pientä liikettä. Olin aivan haukkana! Korvanikin olivat niin pystyssä, kuin mahdollista. Yllättäen tuo valtaisa möntti kääntyi ja lähti hitaasti, mutta todella ylväästi astelemaan märällä pellolla. Koko luonto tuntui hiljentyneen kuuntelemaan otuksen askeleita. Emäntäkin oli aivan hievahtamatta. Hän kuiski minulle, että olen hieno tyttö ja tumma möntti pelolla on "hirvi". Hirvi pysähtyi ja katseli meitä. Viimein se jatkoi matkaansa ja saavuttaessaan metsän laidan, hirvi lähti jolkottamaan ja päästi pelottavan äänen. Myönnän; paniikki iski! Juoksin minkä kintuista pääsi vastakkaiseen suuntaan. Emäntä vain seisoi paikoillaan. Kuulin miten tuo valtaisa hirvi ryski ryteikössä ja mylvähteli. Ensi kokemukseni noin valtaisan villieläimen kanssa! Valitettavaa, ettei tapahtumasta ole kuvaa todisteeksi, siis siitä rohkeasta vaiheestani tietenkin. Tässä kuvassa minulla on aika sopiva ilme, siksi valitsin sen tähän aiheeseen.

Mitä ihmettä?

En nyt ymmärrä! Emäntä avustaa tässä blogin teossa esim. kuvien osalta. Miksi näissä kuvissa ei näy minua?

"Miksi laitoit tällaisia tylsiä kuvia, joissa ei näy minua? Tämähän on minun blogi! Perusta oma blogi ihme ruskakuvillesi."

"Kuules Ella. Tämä on nyt kosto siitä hyvästä, että karkasit. Olin kuvailemassa pihalla teidän koirien kanssa, myös sinua oli tarkoitus kuvata, mutta kääntäessäni hetkeksi selkäni, olit kadonnut!"

" Mjaa... Silti! Olisit odottanut, että palaan tai käyttänyt jotakin muita kuvia!"

" Ella, kuka onkaan emäntäsi ja avustaa tämän blogin kanssa?"

" No sinä, mutta tämä on minun blogini!"

" Kuka on sinun emäntäsi?"

" Huoh... Sinä olet emäntäni. Oliko noita viehkeitä ruskakuvia lisää? Laitetaanko niistä ihan oma juttu?"

Emäntä osaa olla tiukkana! Täytyykin vähän hyvitellä... Emäntä on tainnut kuunnella liikaa radiota ja eräitä aamupoikia. Täytyypä olla tarkempana, ettei tästä tule mitään "Maaseudun kasvit"-blogia!

Rosvo-Roopen unenlahjat

Olen todella kiltti, kun maltan kertoa Juustolan muistakin asukkaista minun blogissani, mutta liittyväthän hekin elämääni. Ainahan on mahdollisuus, että minuun saatetaan kyllästyä!

Vaihtelun vuoksi kerron teille jälleen Rosvo-Roopesta, joka nukkuu käsittämättömissä paikoissa! Tässä siis kuvakavalkaadi tuosta unenmestarista omituisissa paikoissa. Yhteistä näille paikoille on kuitenkin ollut se, että alusta on pehmeä. Ikkunan välissäkin on pumpulia paksukerros, jonka päälle kolli on yrittänyt ahtautua. Ensimmäisessä kuvassa Rosvo-Roope on kylläkin vasta asettautumassa ja peseytyy. Herralle tuli äkkilähtö emännän toimesta. Virkkuutöiden päällä ei sovi maata, vaikka isäntäväkikin ymmärtää miten houkutteleva paikka se on. Minunkin lempipaikkani ovat aina pehmeitä; isännän ja emännän sylit, sohvat ja sänky. Matto ei riitä minun kriteereilleni! Hups! Taas juttu siirtyi minuun! Pahoittelen!

Pili-pili-pom

Sadepäivä. Hämärää koko päivä. Ikkunoissa valuu pisaroita ja ne vääristävät maailman. Eipä oikein muuta tekemistä, kuin syödä, nukkua ja haaveilla. Pohdiskella maailman menoa. Leevi saa hetkittäisen virtapiikin ja koettaa houkutella leikkiin, mutta nyt ei oikein innosta. Nyt voin rauhassa levätä ja ladata akkuja tuleviin riehuntoihin, paremmilla keleillä sitten.