Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. joulukuuta 2012

Tuhlaajaemännän paluu



Voisitko sinä vastustaa ilmettäni? Näin hellällä, anovalla ja rakastavalla katseella koetin rukoilla emäntää jäämään tai ottamaan minut mukaansa. Mitä vielä! Tuo kylmä eukko nappasi tämän kuvan, otti rinkkansa, kamerareppunsa ja häipyi! Onneksi isäntä piti kodin lämpimänä, väsymättä pisti puuhellaan ja pönttöuuniin puuta iltaisin ja tarjosi lämpimän sylin mihin käpertyä. Eli eipä ollutkaan niin paha ilman emäntää, joten eipä kiinnosta missä huiteli. Kiva toki, kun vaivautui palaamaan. Isäntäväki onkin lomalla kanssamme kotona ja se on todella harvinaista herkkua! Olen nauttinut pitkistä aamuista, kiireettömyydestä. ja kodin lämmöstä 

Niin tuosta kuvasta vielä. Kiinnittäkää tosiaan huomionne tuohon katseeseeni. Tuo kamala vaaleanpunainen fleecepusero on niin NOLO! 

"Ella rakas, itse Viljan kanssa pistit sen rokimman paitasi palasiksi, joten turha narista." Niin se eukko tuossa nauraa minulle. Eikö voisi hankkia uutta, eikä kiusata minua poloista näin nololla talvivaatteella. Lämmin se toki on, mutta! Kyllä se sitten osaakin olla kylmä, pohjoisen akka! 

maanantai 12. marraskuuta 2012

Jälleen talven kynnyksellä


Olen koettanut pysytellä hiukan taka-alalla tässä blogissa, mutta emäntä huomasi juoneni. En mielelläni myöntäisi huonoja puoliani. Olen lämpimän koira. En pidä kylmästä, enkä pimeästä ja mihin, kehen muuhun kiukkuni purkaisin talven lähestymisestä, kuin isäntäväkeen? Olen koettanut erinäisin tempauksin ilmoittaa, että en pidä sitten yhtään, että päivät ovat pimentyneet ja sää viilentynyt.

Kurja tätä on myöntää, mutta näinä aikoina kaipaan Korfulle, koska aika kultaa muistot. Tässä pimeydessä ja myrskytuulissa on mukava muistella, miten köllin kasvimaan vartijana. Makoilin pitkässä heinässä lämmöstä nauttien. Vapaaherrattarena. Tällasina aikoina unohdan Korfun kurjuudet ja kiroan tapaamista noiden suomalaisturistien kanssa, jotka minut tänne pakkasakan maahan toivat.

Ai mitäkö temppuja olen tehnyt? Noooo, söin emännän lempikengät, yhden tyynyn suolestin, nakertelin heti kun silmä vältti palaneiden tuikkujen alumiinikipot ja saatoinpa pissata lattialle. En ole ylpeä ja olenkin saanut itseni hallintaan. Ehkä emännän jooga- ja meditaatioharrastus auttaa minuakin mielenhallinnassa, läsnäolossa ja tuntemaan kiitollisuutta juuri tällaisesta elämästä juurikin tässä laumassa ja tässä maassa. Miten muistaisin nämä aatteet, kun talvi on kovimmillaan?

"Emäntä hei, kaivahan se ihana sähköpeitto jo hollille, niin en kiukuttele enempää. Kääriydytään yhdessä talvea pakoon." Vaan mitä tekekään emäntä? Tuo kurja pakkaa rinkkaansa. Vaatteista päätellen ei ole Pohjoisnavalle menossa. Epäreilua! Mitä voisin kostoksi nakertaa? Ai niin, en päästä itseäni sortumaan moiseen. OOoooommmmm....

tiistai 10. tammikuuta 2012

Kisut ensilumessa


Kissojen kosketus ensilumen kanssa on joka vuotinen huvitus niin meille, kuin isäntäväelle. Vaikka en itsekään mikään lumifani olekaan, on kissojen touhu hupaisaa ja hitusen liioittelevaa. Ensin astutaan varoen kostealle, viileälle rapulle. Tervehditään muina kissoina sammalporoa.



Loviia lähti rohkeana hipsimään, mutta räpisteli joka askelluksella takatassujaan.


Roopekin otti Loviisasta mallia, mutta molemmat pysähtyivät loskarajaan.


"Yyyyh! Loskaa! Jotain rajaa sentään!"


"Minä vielä yritän," puhisee Loviisa uhmakkaana ja lähtee matalana, aivan kuin se jotakin hyödyttäisi, hipsimään loskan sekaan.


"Wou! Mitä on grillipaikalle tapahtunut? Miten se joki jo noin pitkälle yltää," kauhisteli Kaunis Katariina turvallisesti rappujen tuntumassa.



"Kiitos vain, minulle riitti," tuhahti Loviisa ja kipitti kiireen vilkkaa takaisin talon lämpöön ja kuivuuteen.


"Sama täällä," murahti Roope ja suuntasi hänkin kotia kohti. "Tulin, näin ja kammosin."


"Haiset ihan loskalle ja märälle kissalle," totesi Uuna Roopelle.
"En suosittele testaamaan," Roope koetti Uunaa varoittaa.


"Pakko koettaa," mutisi Uuna ja lähti hipsimään. "Jatkaako vai eikö jatkaa," kissa pohti ja katseli maisemaa.


"Ei jatkaa," komensi Roope ja paimensi haareminsa takaisin kotiin. Hän pohti, millaista oli viettää talvia koditonna, ulkorakennuksiin pujahtaen. Onneksi Roope uskalsi pihallemme vuosia sitten astua. Nyt Roopella, kuin meillä muillakin on oma, varma, lämmin, kuiva ja turvallinen koti. Ulkona saa olla millainen sää hyvänsä, kotona on aina hyvä keli!

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Sattuipa kesällä kerran

Huuh! Niin se alkoi taas, kylmän, julman kaunis talvi. Pikkuiset tassuni palelevat ellen viipota vauhdilla eteenpäin. Talvitakin kanssa kävi vähän hassusti, kun yksi päivä Viljan kanssa riehaannuimme ja tuota... revimme takkini. Oli niin hauskaa nakertaa niitit irti ja kiskoa pehmoinen sisus ulos. Noh, ei siitä sen enempää.

Jotta jaksan tätä talvea, koetan miettiä jotakin ikävää kesästä. Vaikeaa on löytää mitään ikävää niin kivasta, rakkaasta, lämpimästä, valoisasta, ihanasta vuodenajasta.

Muistin kuitenkin jotain. Leevikin muistaa.


Eräs hurmaavan kaunis ja kuuma kesä päivä, leppoisan lenkin jälkeen, huomasimme Leevissä jotakin perin outoa. Herra oli hymyileväinen itsensä, mutta naama oli muuttanut muotoaan. Kuono oli kovin muhkurainen ja toinen silmä kadonnut turvotukseen.


"Ei haittaa, ei hätää! Jokin pörriäinen pääsi tuikkaamaan. Ei sen kummempaa. Kyllä se tästä." Leevi vain hymyili meille ja pisti maate pehmeälle nurmelle.


Yläluomessa oli nähtävissä paise. Seuraavana päivänä Leevi oli jo itsensä näköinen. Huh! Itselläni on kurja kokemus maa-ampiaisista isännän kanssa muutaman vuoden takaa. Olivat pesineet grillialueellemme. Väistelin aluetta koko loppukesän, vaikka isäntä saikin hoidettua pesän pois. Minulla ainakin pistokset olivat hurjan kivuliaita.


Tältä tosin näytti minun masuni viime kesänä ja olisittepa nähneet isäntäväen nilkat! Jossakin pihalla yritti kasvaa jättiputki, jonka isäntäväki kaikkien muiden kasvien joukossa pisti matalaksi, jolloin se pääsi polttamaan minua, lyhyt jalkaa, ja isäntäväen nilkkoja. Talvella vain pakkanen nipistää, ei sentään polta!


Äh, vaikka kuinka yritän, en voi sille mitään. Olen kesän koira! Sitä odotellessa taidan painua nukkumaan tiiviisti peiton alle, isäntäväen väliin ja kuono tyynyllä. Kesäisiä unia!

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Strategiset mitat


Minua on mittailtu, eikä vain silmä määräisesti vaan mittanauhan kera. Koetin olla avuksi heittäytymällä rennoksi, mutta jotenkin tuntui, ettei avustusyrityksiäni taaskaan arvostettu. Jos nyt oikein käsitin, emäntä tilaili minulle uutta puseroa sekä valjaita. Hienot valjaani ovat yhä tallessa ja käytössä, mutta hiukan pureskeltuina. Minkäs teen, kun lukko on muovia. Tuntuu ihanalta ikenissä! Ihan vähän vain pureskelin. Lukko toimii vielä. Saa nähdä millaista asustetta odottelen. En ehtinyt ilmaista omaa kantaani, kun tilaus oli jo tehty. Netti on turhankin kätevä! Leevi oli kateellinen. Hänkin pitää asusteista, muttei omista muita, kuin valjaat, heijastinliivin ja talvitakin. Isäntäväen mielestä Leevillä on niin upea turkki, ettei hän tarvitse asusteita kuin rajuimmilla pakkasilla ja pimeällä. Minä taas olen puolialaston joka vuodenaikana. Toivottavasti saan jotakin upeaa päälle pantavaa sen piilottamani villapaidan tilalle!