Minulta kysyttiin olenko ollut kiltisti. Tavallaan kyllä ja toisaalta en. Olen kiltti, pieni koira, jota välillä vaistot vievät. Eräs aamu olin ulkona toimittamassa tarpeitani, kun huumaavan kutkuttava tuoksu tunkeutui tajuntaani. Isäntä rapsutteli jäistä autoa, joten päätin nopeasti tarkistaa tuoksun lähteen. Löysin aarteen naapurin ulkorakennuksesta; Säkillinen raakaa hirvenlihaa! Sydämeni ääni huusi, että antaisin palaa. Järki yritti huudella jotakin, mutta liian myöhään. Ahmin, kuin en olisi ruokaa nähnytkään!
Minua oli etsitty ja huudeltu. Viimein isäntä oli joutunut lähtemään töihin, mutta emäntä oli kotosalla. Hipsin kotiin masu pulleana. Koetin selittää emännälle miten viisaasti olin toiminut. Säästin sekä hänen aikaansa, että rahaa syömällä naapurissa. Kurttuisista kulmista päätellen en onnistunut vakuuttamaan emäntää. Hieno, suorastaan jalo, selitykseni vesittyi lopullisesti, kun tunsin palan nousevan kurkkuuni. Liha pyrki ulos ja emäntä sai puuhaa... Opinko tästä mitään? Toki! Paljonkin! Mutta koiran täytyy tehdä, mitä koiran täytyy tehdä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti