Kovapään masentava kehitys

Mums, mams, nami, maiskis, lurps...
"Mistä ihmeestä nuo koirat jorisevat? En saa mitään selvää."


"Hei koirat! Kuola suussa on epäsopivaa puhua! Emme saa mitään tolkkua teidän jorinoista. Siis mitä? Kuka? Missä? Häh?


"Vilja, Vilja, Vilja," pudistelen minä suruissani päätäni. "Vilja alkaa olemaan sellainen murhe emännälle, että kohta on viimeinenkin hermo katkennut. Viljahan täytti joulukuussa 1v. Niin, nuori, pentumainen hupsu, jolla on kova pää ja suuret luulot. Aina, kun emäntä luulee, että lauman rakenne ja oma paikka ovat iskostuneet tuon luupään mieleen, kuin sukupuu, Vilja romauttaa luulon alas. Vilja on päättänyt, että emännän edelle on päästävä. Niinpä silloin tällöin yllättäen emännän vapaapäivinä Vilja heittää taistelun päälle. Esimerkiksi, kun odotamme ruokaa, kuten kuuluukin, Vilja päättääkin vauhdittaa tapahtumaa pissaamalla mielenosoituksellisesti johonkin huolella ja ajatuksella valitsemaansa kohtaan. Tosin Viljan nopeutus ei onnistu. Jääpähän ilman ruokaa (saa toki myöhemmin). Hän yrittää nukkua emännän päällä ja eräs kerta, kun jälleen soti totuttuja tapoja vastaan, pissi lattialle, jäi ilman luuta. Hän kosti emännälle syömällä tämän lempikenkäparista toiseen varpaille hapenottoaukot. Isännälle Vilja ei tee mitään tällaista. Nämä ongelmat ovat jatkuneet vaihtelevalla tahdilla jo piiiiitkään."


"Jotta emäntä ei vielä heittäisi täysin lusikkaa nurkkaan ja masentuisi lopullisesti, me Leevin kanssa yritämme kaikkemme. Me osoitamme olevamme ystäviä Viljan kanssa."


"Leevi tosin pitkin hampain, mutta menee pyynnöstäni Viljan viereen ja saattavatpa nukkua ihan kylki kyljessäkin."


"Älä, emäntä, vielä anna periksi. Ehkä joku päivä Viljasta tulee hieno koira ja hän oppii ymmärtämään asemansa laumassamme."
"Hahahaa!!! Me kisut ollaan kyllä tästä tiedossa riemuissamme, kun meistä koko koira on ihan riiviö! Emäntä, anna kenkää mokomalle kauhukakaralle! Elämän laatu on heikentynyt meillä kaikilla!" Ja kaikki kissat alkoivat nauramaan pahankurisesti. Ketkäköhän ne niitä riiviöitä ovatkaan?

Joulu tuli (ja onneksi myös meni)

Sydämelliset kiitokseni joulun toivotuksista! Toivottavasti tekin toivottelijat olette nauttineet ja riemuinneet!


Minä olen todella ihana koira! Kyllä vain! Saan siitä kuulla jatkuvasti isäntäväeltä. Mutta taustani pyrki pintaan, kun joulukuusi kannettiin sisään. Siis puu sisälle taloon! Haloo! Järkytyin pahasti ja aikaisempien joulujen muistot pyrkivät pintaan. Louisan luona olin joutunut tapahtumiin, joissa oli iso joulukuusi, paljon ihmisiä, musiikkia, hälyä ja minua yritettiin koskea ja nostaa syliin. Olin köytettynä pöytään, jonka alle piilouduin. Minulle yritettiin löytää uusi koti, mutta minä en moisesta piitannut. Minä tiesin, ettei outoa kieltä puhunut turistipariskunta voinut unohtaa minua ja luotin, että he vielä hakevat minut kotiinsa.

No, nyt minä vain tärisin tuon "turistipariskunnan" kodissa. Leevi oli itsevarma oma itsensä. Hän koetti vakuuttaa, että puu sisällä tarkoittaa lahjoja. En vakuuttunut. Minun aiempiin jouluihini on liittynyt lapsia ja meteliä. Siinä ei lahjominen auta! Vilja oli tietenkin ratki riemuissaan puusta ja osallistui puun laittamiseen jalustaan ja koristeluun. Minä jatkoin tärisemistä ja yritin isäntäväelle ilmaista pahan mieleni pissaamalla mm. sohvalle. Ei tehonnut! Emäntä laittoi pyykkiä koneeseen ja sanoi, että saan luvan tottua. Tulisin vielä näkemään, ettei kuusessa ollut mitään pahaa. Jaa-a, ajattelin minä.

Vilja nuuhki joka koristeen läpi ja tarkasti seurasi mihin kukin niistä ripustetaan.

Osa koristeista oli hänen mielestään kerrassaan syötävän näköisiä. Kuusen alle ilmestyi myös niitä paketteja. Leevi liimaantui näköetäisyydelle kuusesta. Hän ja Vilja olivat seuranneet silmä kovana, kun emäntä oli paketoinut luita paperiin. Ihme kiusantekoa sanon minä!

Viljan tarkka kuono löysi paketit, mutta hän malttoi odottaa lupaa. Viimein lupa heltisi ja Vilja otti pienimmän paketin, jonka emäntä oli tarkoittanut Leeville. Ei se mitään!

Vilja oli hämmentyneen iloinen paketistaan ja juoksi kiireen vilkkaa keittiön sohvalle avaamaan aarrettaan.


Leevi otti hienosti oman pakettinsa ja olohuoneen sohvalla, kuusen valojen loisteessa, alkoi avata pakettia.
Minä tarkkailin tilannetta isännän sylissä täristen, enkä todella suostunut menemään lähelle kuusta! Emäntä ojensi pakettini, mutta esitin välinpitämätöntä.

Isäntä avasi paketin minulle. Pian alkoi minulla rooli murtua. En voinut vastustaa tuoksua.

Otin luuni ja hypähdin sohvan kauimmaiseen nurkkaan kuusesta. En voinut muuta, kun tuijottaa kuusta. Luu lepäsi vieressäni.


Vilja oli tehokas oman pikku luunsa kanssa ja niin tuli minullekin kiire syödä omani. Vilja yritti, jopa tyynyn alta sukeltaa nappaamaan aarteeni, mutta nyt olin tarkkana.


Yö oli vaikea. Kuusi hohti salaperäistä valoaan. Kävin sitä vähän väliä katsomassa ja vielä pissin lattiallekin. Toivoin, että kuusi saisi nopeasti lähtöpassit. Vaan ei.
Pikku hiljaa lähestyin kuusta. Makasin sohvalla ja katselin sitä, nuuhkutin sen tuoksua. Ei hälyä, ei lapsia. Rauhaa, luita ja herkkuruokaa. Ei se joulu sittenkään ollut hullumpi, mutta onneksi se on vain kerran vuodessa!


"Mitä?! Onko joulu vain kerran vuodessa? Voi harmi," puuskahtaa pettynyt joulukoira Vilja.