Vilja sukuloimassa

Vilja ja emäntä lähtivät eilen tapaamaan Viljan sukulaisia. Me jäimme Leevin kanssa kotiin ja pohdimmekin, ettei meistä kummallakaan ole mielikuvaa omista sukulaisistaan. Leevi on oletettavasti tavannut siskonsa vuosia sitten ja sattumalta. Minullahan mahdolliset sukulaiset ovat Euroopan toisella laidalla, jos ovat edes hengissä enää... Jäimme siis haikeisiin tunnelmiin ja minä ilmaisin sen ulvomalla ikkunalla veret seisauttavasti, kun Vilja ja emäntä pakkautuivat autoon.
" Vilja hei. Kerro reissustasi ihan omin sanoin."
" Kiitos Ella! Olet reilu!"


Tässä on emoni Papu. Hänessä siis on sileäkarvaista noutajaa ja lapinkoiraa. Tosi iloinen suukottelija ihmisille, mutta piti kyllä minulle komentoa.


Tässä on siskoni Vanja. Meissä ei muuta yhtäläisyyttä ole, kuin pään alueella ja olemme olleet molemmat aika riiviöitä (kuulin meidän emäntien sanovan niin!?!).


Tuota, olen rehellinen, tämän kerran. En meinannut uskaltaa tulla autosta ulos, kun minua olivat vastassa Papu, Vanja ja Vanjan ystävä Täplä. Kaikki minua isompia. Emäntä nosti minut autosta ulos. Juoksin hengen hädässä pakoon ja taisin vähän vikistäkin.


Alistuin uikuttaen Vanjalle ja Papulle. Huh, kun tunsin itseni pieneksi! Jos pääsin emännän tai jonkun muun ihmisen lähelle, sain rohkeuteni takaisin ja annoin omaisteni kuulla kunniansa!


Mietin tässä, että mekö muka siskoksia? Haloo! Tuo valtava, pitkä koipinen muka siskoni! Tässä on jokin virhe!

Vanjan ystävä Täplä-herra, oli oikein mukava ja suuresta koostaan huolimatta en häntä pelännyt sentään niin paljoa. Omien sukulaisten uteliaisuus oli vain kovin tungettelevaa. Minut otettiin ihmisten mukaan sisälle. Nuuskutin talon joka nurkan ja huomasin, että tuttu paikka ja tuttuja leikkikavereita, ihmislapsia! Voi että oli kivaa, kun muut koirat temusivat ulkona, sain minä kehuja ja ihailua ja leikin kovasti! Lasten naamoja oli kiva nuolla, kun suupielissä saattoi olla herkullisia makuja! Yhdessä huoneessa oli herkullisen tuoksuinen, tosi jännä karvakasa sellaisessa häkissä. Minä olisin jaksanut tuijottaa sitä pystykorvaista, paistin tuoksuista ötökkää vaikka ja kuinka kauan! Oli kyllä hauskaa!

Kun olimme emännän kanssa lähdössä autoa kohti, me Papun kanssa innostuimme leikkimään. Ihana mamma! Hiukan haikeana hyppäsin autoon ja mietin, että toivottavasti tapaan heitä kaikkia vielä uudestaan.

Olin niin väsynyt, että nukuin koko automatkan kotiin. Välillä kävin vähän emäntää kannustamassa ja suukottamassa ja sitten vajosin iloisiin uniin leikkimisestä lasten ja tietysti Papun ja Vanjan kanssa. Kyllä minä joku päivä rohkaistun Vanjallekin näyttämään miten minä tyttö leikin!

Vaikka oli kiva tavata omaisia, oli kyllä ihana tulla kotiinkin ja nuuskutin heti Ellaa ja Leeviä. On ne aikas kivoja kavereita ja mukavan kokoisia ja olisi ollut tylsää tulla kotiin, jossa ei ole yhtään kaveria. Lupaan olla Ellalle ja Leeville kiltimpi.

" Saa nähdä, koska tuo lupaus unohtuu," Leevi huokaisi silmiään pyöritellen.
" Annetaan Viljalle mahdollisuus, Leevi. Sukuloiminen teki selvästi Viljalle hyvää. Kerrankin joutui alistua ja huomata, ettei hän ole koiramaailman napa!"
" No siinä olet kyllä, Ellaseni, oikeassa!"

Mökkihöperyyttä

Ei se emäntä ihan sillä tavalla mökkihöperö ollutkaan, mitä ehdin jo luulla. Kävi oikein kivasti meidän kaikkien kantilta. Ensin näytti jälleen pahalta; isäntäväki pakkasi, pakkasi myös meidän kupit, valjaat, ruoat jne. Se nyt ei välttämättä kerro, kuin hoitoon menosta.


Auto huristeli tuttuja teitä, tuttuun paikkaan. Ilolla tuttuun taloon säntäsimme. Kun väki oli lähdössä, minä osoitin ymmärtäväni tilanteen ja vetäydyin taka-alalle vilkuttamaan hännälläni.
"Hei vaan. Pitäkää hauskaa, minne sitten menettekään!"

Yllätyksekseni meidät kutsuttiinkin mukaan! Meitä lähti kahdella autolla. Toisessa me koirat ja isäntäväkemme, toisessa meidän perushoitajamme ja se tuttu kääpiö, pikkupoika. Ajelimme halki kauniiden Suomimaisemien. Tähän aikaan minun kotosaarellani, Korfulla, alkaa olemaan kuivaa ja kasvit palaneet, mutta tässä kummassa maassa kukat kukkivat, maisemat viheriöivät, pelloilla keinuvat viljat (yksi Viljan Korsi autossakin) ja perhoset ilkamoivat. Väillä pysähdyimme, saimme vettä ja pääsimme pissille. Vilja oli ihmeissään kaikesta.


Saavuimme leirintäalueelle (Venesillan leirintäalue). Sinne olikin koirat sydämellisesti tervetulleita. Meidän pikku mökin viereiseen mökkiin majoittui poika ja hoitajamme. Olipas hauskaa!


Ensi alkuun jouduimme tosin nököttämään puihin sidottuina, mutta jossakin vaiheessa isäntäväki tajusi, että minä ja Leevi emme mihinkään lähde. Viljaan ei tietenkään voi luottaa, joten Vilja pysyi sidottuna, mutta lähellä.

Tässä kuvassa Leevin makkarankerjuu-ilme.

Järvenrannalla oli kivasti grillipaikka, siinä mökkien edustalla. Ai ai mitä nameja tuoksuja grillistä tulvi kirsuihimme, mutta mepä saimme nahkaluita yms. koirien herkkuja. Ei siis voi valittaa. Kävimme välillä kävelylläkin ympäri leirintäalueen. Oli mielenkiintoista! Näimme yhden koirakaverinkin. No, hän tosin vaikutti aika epäsosiaaliselta, joten pysyimme kaukana.


Pikku poika jaksoi melskata vedessä ja syödä makkaraa naama ketsupissa (NAM!). Hän on todellinen eläinystävä ja minä pidän hänestä kovasti, kuten isännän nappaamasta kuvasta näkyy.

Minulle mastui myös herneet. Nam!

Mökkien piha-alue oli varjoisa ja tuulinen. Minä ja naisväki palelimme. Naiset kääriytyivät peittoihin ja minä kömmin emännän syliin. Hän huomasi tärinäni ja kääräisi minut peiton sisään. Ah, lämmintä!

Yö meni yllättävän mukavasti mökissä. Viljakin oli niin väsynyt kaikesta kokemastaan, että nukkui aamu viiteen, jolloin kohteliaasti herätti emännän ulos. Kävivät pikku kävelyllä. Me Leevin kanssa emme siihen aikaan vielä korvaa lotkauta! Saavuttuaan takaisin sisälle, maistui se uni vielä Viljalle ja emännällekin. Emäntä ja naishoitajamme lähtivät aamulla jonnekin, mutta me jäimmekin mukavaan seuraan ja kävimme pitkällä kävelyllä. Jahka naisväki palasi, alkoikin tavaroiden pakkaaminen autoon. Olimme niin me koirat, kuin ihmisetkin yhtä mieltä, vielä olisi voinut jäädä pidempään.


"Onko pakko lähteä," kysyn, kun isäntäväki pakkasi autoa.

Leevi matkusti toisessa autossa, kunnes tuli pysähdys. Pääsimme ulkoilemaan ja kivaa oli. Sen jälkeen Leevinkin piti tulla meidän mukaan. Päästyämme kotiin, olimme niin väsyjä, että möngimme kotiterassille ja nukahdimme. Tai siis isäntäväki ja Vilja nukahtivat. Kun he olivat sikeässä unessa, minä hiivin naapurin koiralle kertomaan reissusta. Leevi oli mennyt nukkumaan viileään, varjoisaan autoon, jonka ovet olivat auki. Isäntäväki on kehunut, miten ihania matkakoiria olemme, Viljakin. Toivottavasti lähtisimme toistekin mökkeilemään!

Aurinkoiset kreikattaret

Emäntäni on kirjoitellut kovasti toisen Kreikasta tuodun koirulin emännän kanssa. He ovat suunnitelleet, että tapaisimme kaikki yhdessä, siis emännät ja me kreikattaret. Vihdoin se päivä koitti! Aurinko paistoi ja lämmitti niin, että tunsin olevani jälleen Välimerellä! Lähdin häntä heiluen emännän matkaan. Pikkaisen oli kateutta ilmassa, kun Vilja ja Leevi jäivät isännän kanssa kotiin. Nautin automatkasta, katselin maisemia ja odotin innolla Sunnyn tapaamista. Saavuimme veden äärelle. Portin takan viiletti monelaisia koiria ja heillä näytti olevan hauskaa! Innostuin kovin. Heilutin häntää, jotta kaikille kävisi selväksi, että olen ilolla mukana kaikessa. Sunny saapui iloisena koirana hänkin. Emännät halasivat, me nuuskutimme ja hännät viuhuivat kovasti. Voi miten kaunis Sunny on! Kauniit, pitkät raajat, silkin pehmoinen turkki ja niin rohkea ja iloinen! Ja me osaamme samoja kieliä! Tulimme heti juttuun!

Emäntämme veivät meidät portista sisälle ja pääsimme heti vapaiksi. Minä yllätin emäntäni käymällä tervehtimässä hurmaavalla hymylläni, häntäni vauhdikkaalla heilutuksella ja ystävällisellä katseellani niin ihmisiä, kuin koiriakin. Tutkimme Sunnyn kanssa hajuja ja polku vei meidät hiekkarannalle, jolla hiekka vain pöllysi, kun liuta mitä erilaisimpia koiria leikki yhdessä. Sunny lähti rohkeasti leikkiin mukaan. Minäkin kävin testaamassa, mutta näillä nakkijaloilla tulin tallotuksi. Silti oli hauskaa!

Tapasin mielenkiintoisen miehen. Yritin hymyillä ja osoittaa, etä olen lempeä ja kiltti koira. Kuljin miehen perässä, mutta en saanut häntä lämpeämään minulle. Sunnyn kanssa leikitimme pientä pentuakin. Leikittyämme ja seurusteltuamme mukavan tovin, lähdimme emäntien mukana kiertämään saarta. Viimein lähdimme autoille. Sunnykaan ei olisi tahtonut, vaan juoksi vielä viime kerrat veteen. Täytyy myöntää, ettei minusta ole veteen menijäksi. Ryhdikkäänä hölkkäsin kyllä rannalla.

Ilokseni automatka olikin lyhyt, emäntä kehui minua kovasti ja pian tapasin Sunnyn uudestaan. Kävelimme hihnoissa kamalan kapeilla teillä. Silloin minua hirvitti. Paljon ihmisiä, autoja, rattaita, polkupyöriä. Yritin kulkea kaikkea väistellen. Viimein saavuimme toiselle saarelle. Näimme paljon lintuja ja oravia. Viimein emännät istuivat pöydän ääreen, hakivat hyvän tuoksuisia herkkuja itselleen, meille vettä. Torkahdimme emäntien höpinään vieri vieressä Sunnyn kanssa. Välillä havahduimme, nuolaisimme toisiamme ja jatkoimme unia. Meitä ihasteltiin ja tervehditiin. Nautimme huomiosta! Emännät vaikuttivat ylpeiltä ja syystä. Olemme kerrassaan ihastuttavia kreikattaria ja karismamme hurmaavat minne menemmekin. Emäntämme myönsivät, että ovat hyvin onnekkaita, kun ovat meidät löytäneet. Näin on! Vaikka myönnän, että Sunnyn ja minun ajatukset olivat saman suuntaisia. Onnekasta väkeä!

Maalaisjuntti kaupungissa

Voi miten ihana päivä! Aamun olimme pihalla kisujen ja isäntäväen kanssa. Me koirat nautimme olostamme ja katselimme, kuinka ihmiset hikoilivat heinä- ja nokkosviidakoita kaataen, taistellen koneiden kanssa jne. Hupaisaa seurattavaa! Mutta vielä paremmaksi muuttui! Isäntäväki lähti jonnekin Viljan kanssa! Koti oli täysin Leevin ja minun! Me vain laiskottelimme, hiukan vahdimme ja ihastelimme kodin rauhaa ilman pennun riiviötä. Noh, täytyy kyllä myöntää, että Vilja on alkanut kovasti rauhoittua ja aikuistua, mutta pentuhan tuo vielä on.

Muutaman tunnin kuluttua pihaan kaartoi tuttu auto. Vilja loikkasi ponnettomasti ulos, mutta sisään astuessaan pisti täyden rähinän päälle. Rauhoituttuaan kertoi olleensa kaupungin sykkeessä. Leevi palasi aikaan, jolloin asui kaupungissa ja minä muistelin muutamia kammottavia kertoja, kun olin vieraillut kaupungissa. Ei käynyt kateeksi, vaikka Vilja kertoi saaneensa paljon nameja! Isäntäväen kommenteista päätellen Vilja on kyllä kumman reipas ja nopea oppimaan. Paremmin oli kuulemma mennyt, mitä ihmiset olivat uskaltaneet odottaa.

Ensi alkuun pentu oli ollut kauhuissaan, sillä autosta päästyään ulos, kamala työmaameteli oli jyskinyt täydellä mekkalalla Viljan korviin. Todella merkillisiä ääniä maaseudun rauhaan ja linnun liverrykseen tottuneelle. Lisäksi autojen välistä oli pompannut näköpiiriin vieras ihminen, mikä oli säikäyttänyt pennun ja emännältä oli tippunut puolet herkkupurkin sisällöstä maahan. Niin oli Vilja unohtanut metelin, pelottavat ihmiset. Viljalle oli vain namit.

Nopeasti pentu oli tottunut autoihin, pyöräilijöihin, vastaantulijoihin. Tosin välillä Vilja teki pienen nykäyksen pyöräilijöiden suuntaan tarkistaakseen isännän refleksit. Tosin aina jonkin ohittaessa Viljan hän sai namia. Pentu kulki kaupungilla häntä viuhtoen ja nauttien uusista hajuista ja äänistä. Pensaassa kökkivät puutarhurit saivat koiran säikähtämään, kuten vastaan tullut vieras koira. Viljalla on komeat niskavillat, kun ne pamahtavat pystyyn! Muiden koirien tapaamista siis täytyy harjoitella kovasti. Minulla ei ole moisia ongelmia, saati Leevillä!

Isäntäväki oli syönyt ulkona ja tavoistaan poiketen olivat antaneet Viljallekin lautaseltaan pieniä armopaloja. Vaientaakseen pennun, arvaan. Jäliruoka jäätelöstä Vilja oli saanut vohvelin loput. Varmaan todella kuivaa ja mautonta.

Viljan hupaisa olemus oli herättänyt ihastusta ja neiti sai ihailijoita. Ai Vilja? Pah! No, minä en ollut mukana, joten ymmärrän kyllä.

Automatkan kotiin neiti istui ylväästi ja maisemia katsellen. Taisi säkäkin kasvaa kaupungilla käytyä, ego ainakin. Me pistettän Leevin kanssa Viljan ego taas sille kuuluvalle paikalleen.

Vilja kaappasi vallan!

Siis moi kaikki! Jep, annoin Ellalle terävistä hampaistani. Minun vuoro välillä kirjoitella tänne! Minusta on ollut liian vähän kuvia ja emäntä on saanut napsastua ihan kivoja. Kevät on jännää aikaa ja olen oppinut paljon uutta! Imuri on minusta todella hauska! Vähän sitä pelkään ja silti se jotenkin kutsuu leikkimään. Ohessa kuvasarja minusta leikkimässä imurin kanssa.

Yksi päivä avustin isäntää renkaiden vaihdossa ja auton pesussa. Siitäkin on paljon kuvia! Se oli hauskaa! Join letkusta ja autonkyljestä (siitä isäntäväki ei pitänyt). Juoksin veden perässä ja hypin sitä karkuun. Minusta minulle sopii märkäkamapaus, vaikka kaikki muut tuntuivat nauravan minulle.

Kevät on herättänyt kaikkea mielenkiintoista esiin. Maasta tykkään syödä vähän kaiken haisevan, värikkään, no, kaiken. Aina ei ole hyvä juttu, koska kaikki maasta löytyvä ei oikein sovi masulleni ja sitten oksennan. Ella väittää, että minulla on joku pumilia. Yritän olla yhtä hoikka, kuin hän, siksi ahmin ja oksennan. Pah! Pumi on koirarotu ja minä olen vielä pentu ja minusta on hauskaa maistella kaikkea outoa. Ellalla on aika luulot itsestään

Renkaiden vaihto keskeytyi, koska näin pienen, liihottavan otuksen, jonka perään juoksin. Juoksin joen yli siltaa pitkin pellolle. Isäntäväki huuteli minua palaamaan ja iloisena juoksin heidän luokseen. Sain namia ja kehuja,vaikka en saanutkaan ihmeotusta kiinni! Minä kuljen kyllä enemmän kuono maassa, kuin ilmassa. Minulla tuntuu olevan erityislahjakkuutena hajujen seuraaminen ja setviminen. Löydän tosi helposti kaikkea kummaa maisteltavaa, kuten syvältä heinäkasasta löysin aarteen; rotan raadon! Ylpeänä juoksin pitkin pihoja raato suussa ja yritin löytää rauhallisen paikan nauttia aarteestani. Kaikki tuntuivat juoksevan perässäni. Emäntä sai huijattua namin pois minulta, mutta tilalle sain toista.

Elämä on ihan kivaa! Välillä minua vain pännii tuo Ellan ketteryys. Ella oikein kiusaa minua, haastaa juoksemaan ja sitten kiusaa, kun en pysy perässä, enkä osaa hypätä yhtä hienosti oksien, kivien, kantojen yli. Silloin suutun ja annan Ellalle huutia! Joskus tosin se olenkin minä, joka saan pienen löylytyksen Ellalta. Silloin lopettaa ajoissa ja antautudun. Ups. Kohta taitaa olla antautumisen paikka, kun Ella huomaa, että minä kirjoitan hänen blogiinsa! Täytyy tästä mennä... Moikka ja hauskaa kesää!

Elämän hurmaa

Moikka vaan pitkästä aikaa! Nyt en voi syyttää vain emäntää. Kiirettä on piisannut minullakin. Olen ollut kovin sosiaalinen! On ollut kyläilyä, lenkkeilyä, autoilua ja juhlintaa. Minua on juhlittu! Lauantaina tuli vuosi siitä, kun saavuin tänne hyiseen pohjolaan. Saimme koiranpoikien kanssa juhla-ateriat! Maksalaatikkoa, vain vähän kuivia napuloita ja, jeee, nakkeja! Emäntä on marssinut meidän kanssa pitkin peltoja ja kyliä hymy huulillaan. Hänkin rakastaa asua maalla! Tosin valokuvaus on kuulemma mälsää tässä harmaassa valossa. Jostakin viljasta ne jaksaa höpöttää. Taitaa lumihulluus vaivata. Eihän viljaa pukkaa noista pelloista vielä aikoihin, kun lunta on aimokerros, eikä auringosta tietoakaan! Jep! Isäntäväki on seonnut!

Elämälle ja auttajalle kiitos!

Otin kuonooni vinkistä ja näykkäisin emäntää nilkasta. Apua ei herunut, kuin tämän yhden kuvan verran! Aargh! Emäntä ei ole vielä kuvannut minua uusissa asusteissanikaan!

Mutta. Nyt kerron teille hiukan lomastani. Kun minut oli yllättäen ja julmasti kaapattu autoon kaikkine tykötarpeineni ja poikaystävieni kera, minut vietiin Veeran luo. Sinne jäimme ihmettelemään. Alku oli outoa, täytyy myöntää. Ihmiset olivat tuttuja, mutta rutiinit erilaisia ja eri aikaan. Aristelin ja kummastelin missä ihmeessä on oma isäntäväkeni!? Leevi koetti rauhoitella minua ja sanoa, että täytyy nauttia täysipalvelusta ja hemmottelusta. Olemme lomalla. Käski minun ottaa mallia Roxista. Minulta ei kyllä kysytty tahdonko lomalle, mutta koiran on näköjään tyydyttävä kohtaloonsa. Pian kyllä huomasin, että lomalla olo oli oikein mukavaa! Pitkiä lenkkejä, sylissä köllöttelyä, paljon ruokaa ja vähän muita herkkujakin... Ei hullumpaa! Leevin kanssa leikittiin kovasti pihalla ja sisällä!

Eräs päivä lähdimme lenkille, vain hoitajamme, Leevi ja minä. Kauhukseni minun uusiin, ihaniin valjaisiini kiinnitettiin ohut nauha, joka piti pelottavaa ääntä. En tiennyt mitä tehdä! Koetin juosta ääntä pakoon ja tempaisin kunnolla, kun jokin pysäytti minut. Takaani kuului kova kalaus, mitä säikähdin lisää. Jokaisella juoksuaskeleella perässäni rämisi, kolahteli ja kopahteli jotakin ja se seurasi minua! Juoksin ja juoksin, tein siksakkia ja vaikka mitä! Olin hysteerinen enkä kuullut saatikka nähnyt mitään. Päässäni vain toistui käsky paeta tuota perässäni seuraavaa kammotusta. Viime tipassa väisitin autoa, joka jarrut kirskuen kalautti johonkin perässäni. Voiko enempää vajota paniikkiin? Kyllä voi! Kiristin tahtia entisestään ja edelleen se jokin kammottava jahtasi minua! Juoksin, juoksin, juoksin! Ja missä oli isäntäväkeni? Olin aivan vieraassa ympäristössä, mutta se ei ollut niin kammottavaa, kuin kolina perässäni. Vaikka olenkin täynnä energiaa ja upeassa kunnossa, alkoi juokseminen ja paniikki uuvuttamaan. Annoin periksi. Ystävällinen tyttö tuli minua kohti. Ensin pelkäsin, mutta viimein annoin itseni hänen huomaansa. En jaksanut enää. Tyttö vei minut kotiinsa, riisui kuraantuneen valjaspaitani. Hän jopa pesi sen ja piti minusta hellää huolta. Pannassani roikkui pieni kapseli. Tyttö pyöritteli sitä ja sai sieltä ulos lapun. Hän soitti jonnekin ja viimein hoitajani tuli minut noutamaan! Arvatkaa vain oliko hän onnelllinen löytymisestäni! Kiitos sinulle, joka minut pelastit! En muista osasinko olla kiitollinen siinä uupumuksen tilassa, mutta toettuani, olin kyllä. Hoitajani oli hurjan kiitollinen ja kertoi tästä episodista emännälleni vasta heidän palattuaan. Emäntäni oli todella iloinen ja helpottunut, kuullessaan tästä ystävällisestä tytöstä!

Loppu ajan olin todella varovainen, väistin huolella autojakin. En tahtonut lähteä mihinkään, koska Leevi sanoi, että isäntäväki tulee joku päivä meidät hakemaan. Etsimällä en heitä löydä, joten turha eksyttää itseään vieraassa ympäristössä. En enää tavannut kolisevaa jahtaajaani. Traumaattisen tapahtuman jälkeen minua hemmoteltiin entisestään! Eipä ollut kiire enää kotiin!:-)

Muut koirat olivat erittäin empaattisia minua kohtaan kuultuaan seikkailustani. Veera jakoi muutenkin kotinsa, ruokansa, vetensä ja isäntäväkensä todella jalomielisesti. Tänään emäntä sanoi, että Veera on lähtenyt koirien paratiisiin. Ei hajuakaan mitä se tarkoittaa! Luulin Veeran asuvan jo paratiisissa! No, hyvää matkaa Veera, missä ikinä lienetkin, ja kiitos kaikesta. Meillä on sinua ikävä.

Ellan kätyrin raportti

Hei! Olen Uuna Kuunsäde ja toimin Ellan tiedottajana. Tuota, täytyy sanoa, että nyt on Ellan kantilta tapahtunut kurjia. Aamulla koirat nostettiin autoon, emännällä oli kassi täynnä koirien tavaroita ja sekin pakattiin autoon. Auto katosi lumisateeseen ja sille reissulle koirat jäivät. Me pyöritään tässä kotosalla ja on oikein rattoisaa vaihteeksi ilman koiria! Ai niin... Kröhöm! Tilanne on kerrassaan karmiva ja... mmm... Pöyristyttävä! Ella ei voi kirjoittaa omaa blogiaan! Mikä huutava vääryys!

Tämä kirjoittelu on oikeastaan hauskaa. Miksi minulla ei ole omaa blogia? Olen paljon kiinnostavampi, kuin Ella!

Hups! Aiheeseen. Isäntäväki kertoi aamulla, että lähtevät matkalle 5 viikoksi! Minusta Ella ei oikein ymmärtänyt asian laitaa, mutta Leevi kyllä ymmärsi. Roxi kulkee minne isäntäväki vie. Minua nyt ei hirveästi haittaa tuo matka, koska yleensä meidän hoitajat antaa toooosi paljon ruokaa ja leikkii meidän kanssa. Viikonloppuna kävi kivaa porukkaa meitä katsomassa. Kävin heti kiehnäämässä kaikkien sääriä ja seurustelin kohteliaasti ja viehättävästi keittiön pöydällä. Juu, emäntä ei meidän pöytäilyistä pidä, mutta me kissat olemme sitkeitä. Toisto on opintojen äiti! Ihmiset ovat meidän palvelijoita, he vain välillä unohtavat sen, mutta me kyllä muistutamme!

Ella käski lähettää kauheasti terveisiä! Ella on ollut todella pettynyt, ettei hän päässyt matkalle mukaan, minne sen nyt sitten suuntautuukaan, ja käski kertoa miten hienosti hän hyppii upottavissa lumihangissa! Se on totta, olen nähnyt. Meillä on Ellan kanssa aika sama tyyli. Ella on todella kuukkuinen, ettei voi kirjoittaa ja kertoa kuulumisiaan hoitopaikastaan. Se on kyllä väärin. Emäntä on tosi itsekäs, kun ei ottanut huomioon tätä seikkaa! Minulla on asiat tosiaan ihan kivasti. Meidän riehuhuone on tosi kiva ja saadan pysyä tyttöjen kanssa kimpassa. Roopekin pyörii joukossa, mutta viisaana kollina väistää meitä, jos me muristaan hänelle. Me osataan kiusata!

Mutta tosiaan kaikkea kivaa ja hauskaa ja namia syötävää toivotan meidän kaikkien puolesta! Ella palaa netin ääreen 3.1.09 jälkeen, joten maltti on valttia. Kenties uusia kujeita...

Anteeksi!

"Anteeksi, anteeksi, anteeksi..." Sitä se Rosvo-Roope nyt hokee. Ihan aiheesta. Aamupäivällä tapahtui kummia. Emäntä valmistautui lähtemään jonnekin ja nosti Rosvo-Roopen kuljetuskoppaan. He lähtivät autolla. Jäimme koiran poikien kanssa olohuoneen ikkunaan katsomaan auton perään. Arvuuttelimme mitä mahtoi tapahtua. Siis minä ja Leevi pohdimme. Roxi pettyi, kun ei päässyt autoilemaan ja painui masentuneena nukkumaan. Pian auto kaarsi takaisin pihaan. Roopen kuva on hänen ilmeestään autoilun jälkeen. Yritimme heti Leevin kanssa saada Roopea kertomaan mitä tapahtui. Kolli vain hoki, että on hyvin pahoillaan. Hän oli ollut eläinlääkärissä.

"Mitä se meihin liittyy," kysyimme Leevin kanssa.
" Kohta näette," kuului surkea vastaus.

Kauan ei tosiaankaan mennyt, kun emäntä ja isäntä kutsuivat meidät olohuoneeseen ja emäntä kaiveli jotakin pienistä laatikoista. Roxikin oli herännyt horteestaan ja luuli saavansa namuja, mutta oivalsi pian paeta. Minä kilttinä tyttönä jäin paikalleni. Isäntä otti minusta tiukan otteen, emäntä penkoi niskavillojani ja tunsin jonkin kylmän valuvan niskaani. Pian se oli ohi. Sama toistui Leeville, Roxille ja kisuneideille. Minä koetin toimia tukena kisuille. Katariinaa kuvassa rohkaisen. Roope sanoi sen olevan meidän parhaaksemme. Olemme mahdollisesti saaneet häneltä joitakin asukkaita turkkeihimme. Arvaa vain kutiaako nyt joka paikka? Minussa saattaa olla ylimääräisiä asukkaita! Jaiks! Kukaan ei kuitenkaan vihoittele Rosvo-Roopelle. On se niin reilu kaveri. Vaikka sanoimmekin, että annamme anteeksi, Roope on linnoittautunut erilleen muista, emännän työpöydälle. Taitaa tiputtaa sinne kaikki kutittavat loisensa...

Edistystä!

Oi voi! Blogini kuvat eivät nyt minua miellytä, mutta minkäs teet. Emäntä on tiukkana. Aiheesta olen tosin rinta rottingilla. Minä todellakin edistyn huikeaa vauhtia kääpiöiden kanssa! Jos tarkaan katsoo tuota sohva kuvaa niin minä, Ella Doukia, makaan kääpiön jaloissa sohvalla!

Olipa yllättävä ja rankka päivä. Ilahduin kovin, kun lähdettiin autoajelulle. Emäntä horisi jostakin lapsesta, en oikein kuunnellut. Roxi ei mitään kuulekaan, mutta Leevi aina valppaana kuunteli ja koetti minuakin varoitella. Saavuimme tutulle pihalle, koiranpentujen luo. Uusi, iso aitaus oli valmis. Ihastelin sitä muiden mukana ja kääpiökin keikkui matkassa. Tilanteen vakavuus selvisi, kun olimme lähdössä. Emäntä auttoi "lapsen" autoon! Kyllä olin hievahtamatta takapenkillä ja mietin mitä tämä nyt on. Ja siitä se alkoi. Lapsi juosta temusi joka paikaan perässä ja kikatti. Pellolla ihmettelimme yhdessä myyrien koloja ja näytettiin koiranpoikien kanssa mallia miten vesilammikosta juodaan. En ymmärrä miksi ihmiset eivät hyödynnä sadevettä luonnon astioista! Leikkipuisto, pieni ja rauhallinen onneksi, oli aika nöyryyttävä kokemus. Meidät sidottiin kiinni pylvääseen! Koetin purra hihnaa poikki ja auttaa kavereitanikin, mutta emäntä huomasi touhuni. Kotona tuo lapsi onneksi nukahti. Niin muuten nukuttiin me koiratkin!

Ilta meni jo kivasti ja köllöteltiin lapsen kanssa sohvalla. Nätisit hän silitti meitä vuorotellen. Minäkin oli ihan rentona. Isäntäkin tuli kotiin, mutta kuka pääsikään kainaloon katsomaan lasten ohjelmia? Just, tietysti se ipana! Viimein hyppäsimme autoon ja veimme kääpiön omaan kotiinsa. Roxi oli niin väsynyt, että jäi kotiin nukkumaan. Minun mielestä emäntä olisi voinut paremminkin vapaapäivänsä viettää, mutta minultahan ei kukaan kysy. Huoh!