Eräs tuulinen kesäilta, ei niin kauankaan sitten, me makoilimme näin rennosti Viljan kanssa sohvalla. Yllätten isäntäväki huomasi ikkunan ulkopuolella tolpassa valkoisen möntin. No sehän oli Uuna Kuunsäde! Kisut olivat ulkoilemassa ja suorittavat liikunnallisia harjoitteita kiltisti omassa pihassa. Uuna katsoi uteliaana ikkunasta olohuoneeseen ja hetken kuluttua jatkoi menoaan ylös päin. Isäntäväelle tuli kiire! Tolpan päässä on sähköä ja sitä piisaa Uunassakin ihan omasta takaa. Siis ulos kiireellä estämään kissan lisäsähköistys.
Uuna oli ehtinyt jo taidokkaasti katolle, mutta oli tainnut oivaltaa ahdinkonsa. Meidän rynnättyämme pihalle ja isäntäväen alkaessa huhuilla kisua, Uuna reagoi heti.
Ensin Uuna varmisti, että emäntä saa hyvää kuvaa ja sitten kissa alkoi kavuta alemmas, ovikatoksen päälle.
"Moooiiii! Täällä olen! Viitsisikö joku tulla vähän auttamaan? En ole ihan varma miten täältä pitäisi tulla alas," huhuili Uuna.
Lopulta Uunan levollinen kuori petti ja paniikki sai vallan.
"Hei oikeasti aapuuuuuaaaaa!!!! Voi päästäisen viikset! Tulkaa nyt joku auttamaan!!!"
"Sinäkin siinä vain kehtaat kuvata minun hätääni," Uuna pohti loukkantuneena, kun maantasolla räpsyi kamera. Isäntä kiipesi tikkaita pitkin ja kutsui kissa neitiä. Uuna oli niin helpottunut avun saapumisesta, että teki kömpelyn hypyn katoksen reunalta kohti katon reunaa. Kissa roikkui henkeä salpaavan hetken verran kynsien varassa tiilien reunalla, kunnes ote petti ja emäntä näki kameran etsimen läpi suoraan kohti tippuvan kissan kitarisat ja auringossa terävästi välkähtelevät kynnet (valitettavasti emännän reaktionopeus ei ole huipussaan, kuva jäi saamatta näystä). Yllättävää kyllä Uuna päätyi kunnon kissan tyyliin neljälle tassulleen maahan ja vauhdilla pakeni auton alle nuolemaan haavojaan, jotka olivat henkistä laatua.
"Voi sitä Uunaa, jälleen kerran! Sanontakin sanoo, että uteliaisuus kissan tappoi. Siis mikä johdatti Uunan katolle," kysyi Rosvo-Roope.
Naakkapa naakka. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
