Kevään mittaan

Kun nyt vauhtiin pääsin, ajattelimme emännän kanssa jatkaa samantien ajan kirimistä umpeen.
Tuolta maisema näytti, kun laumamme palasi taas kasaan. Riemu oli suuri, kun pääsimme tutuille metsäteille juoksentelemaan.


Vähän pikkuisia tassujani uhkasi palella, mutta olin niin onnessani ja aurinko hehkui, etten moisesta piitannut. Vauhdilla menoksi ja niin veri kiertää hännän valkoiseen kärkeen asti!


"Eiköhän pistetä menoksi, Vilja," huikkaisin ja laitoin tassua toisen eteen.


"Ou jeee!" Vilja alkoi kirmata tuttuun tapaansa lennokkaasti.


Kun jano iski, hätä oli lähellä. Ihana lumi!



Osaan minäkin laittaa hippulat vinkumaan!


Ja poseerata tarkkailevasti.


Leevillekin lumi maistui.


Kotona leikki jatkui leluilla, joita Vilja yhä tuhoaa uskomattomalla vauhdilla.


Leevin pääsiäisposeeraus ja kerjäys: "Eikö noita oksia ole tarkoitettukaan meille? Tahtoisin niin nakerrella ja repiä sulkia. Kissatkin pitäisivät niistä!"


Minä olin reippaan askartelijatyttösen apuna ja tukena.


Vappuna Vilja himoitsi ilmapalloja. Pallo, kuin pallo. Itse en niistä pitänyt. Ne olivat huolestuttavia ja arvaamattomia.

Vilja helli emäntää lieventääkseen hänen huoltaan minusta. Hyvin näyttää toimivan...

Tässä lyhykäisyydessään kevätkuulumisia. Seuraavaksi palataan kesään. Ah, miten upea kesä olikaan...

Etsi kuvasta koira

Onko vähän metsäkoira? Mitkä maastoutumisvärit! Tätä puolta Viljassa mekin Leevin kanssa ihailemme ja kadehdimme.

Vilja rakastaa...

... Metsäretkiä, juoksemista, kepeillä leikkimistä ja marjojen poimintaa.

Leevi rakastaa...

... Metsäretkiä ja poseeraamista.

Minä rakastan...

... Metsäretkiä, marjojen poimintaa ja juoksemista.

Uusvanha tuttavuus

Eräs päivä emännän mukana tuli meille tyttö, nuori nainen. Iloinen ja mukava. Leevi ilahtui suunnattomasti. Hän tunsi tytön vuosien takaa! Tyttö, Katja, oli yhtä ilahtunut Leevin näkemisestä ja he viettivätkin mukavia hetkiä sylikkäin. Minäkin pidin heti Katjasta. Hän silitteli minuakin niin mukavasti, että! Mutta arvatkaas kuka suorastaan repesi uudesta tuttavuudesta? No Vilja tietenkin. Vilja oli niin riehakas, että jonkin aikaa näytti jo siltä, ettei tästä jutusta tule mitään! Katja juoksi nauraen pakoon täysin villiintynyttä pentua, joka koetti hyppiä, purra ja pussata häntä villisti piiskaten. Katja melkein pamahti iguaani Dalin terraarioon lasin läpi, kun Vilja häntä niin ahdisteli! Viimein tilanne rauhottui ja Viljasta tulikin, ihme kyllä, Katjan suosikki! Käsittämätöntä, etteivät ihmiset tunnu arvostavan minun nöyrää ja kunnioittavaa lähestymistapaa, paitsi oma isäntäväkeni.


Kun isäntä saapui paikalle, pakkauduimme kaikki autoon ja lähdimme metsään. Minä tietysti napotin keskellä, jotta näin maisemat ja ajosuunnan.


Vilja vouhkasi menemään sydämensä kyllyydestä!


Marjat maistuivat muillekin, kuin meille koirille. Niitä kävimme seuraavana aamunakin poimimassa porukalla ja emäntä väsäsi Katjan kanssa herkullisen tuoksuisen piirakan. Me saimme tyytyä kuolaamiseen.


Tässä me nätit tytöt ollaan ja ihmetellään muiden touhuja.



Minäkin sain nauttia Katjan läheisyydestä ja ystävällisyydestä.


Kolmas, joka sekosi Katjan tapaamisesta, oli Loviisa Maununtytär!Meidän pikku diiva ja kerrassan epäluuloinen kissaneiti muisti Katjan! Katti loikkasi kovaa kehräten tytön luo ja vaihtoi kuulumisia silmiään siristellen, kovasti kuristen ja puskien. Hellä tervetulotoivotus ja ilahtunut jälleen näkeminen! Muut kissat eivät ole tavanneet Katjaa aiemmin.


Ja pitihän meidän tietysti yrittää kerjätä, kun ei isäntäväeltä irtoa makupaloja. Ei onnistuttu nytkään, vaikka parastamme pistettiin. Turhauttavaa! Katja oli meillä yötäkin. Vilja olisi kovasti tahtonut viettää railakkaan leikkiyön tytön kanssa, mutta isäntäväki esti sen. Aamulla Katja sai erittäin iloisen pusuherätyksen, Viljalta.

Oli kiva tutustua sinuun Katja! Leevi ja Loviisa iloitsevat jälleennäkemisestäsi. Meidän kaikkien, myös ihmisten puolesta, tervetuloa uudestaan!

Luonnon antimet

Vilja on avannut silmäni! Kyllähän minä osaan metsästää liskoja, myyriä jne. Vilja näytti, että on paljon helpompaakin saalista, nimittäin marjat! Meidän herkkuamme on nyt metsämansikat. Jami jami! Leevi ei niin piittaa moisesta, mutta katsokaas herraa! Voisiko uskoa lähes 12-vuotiaaksi?

Blogissa on ollut hiljaista, kun emännällä on yhä ongelmia meidän kuvaamisessa. Viljaa voi pitää vapaana vain metsäisemmissä paikoissa, ei omalla pihalla, eikä pelloilla. Maailma on silloin liian avara, eikä tuo pentu voi sulkea luppakorviaan sen kutsulta. Emäntä parka koettaa taiteilla Vilja hihnassa tempoen. Siinä on kamera vaarassa, joten kamera on saanut jäädä kotiin. Meitä tuo ei haittaa, me mussutamme marjoja, juoksemme ja haistelemme. Autoilemme moneen paikkaan. Leevi on ollut hirmu iloisella tuulella ja on selittänyt meille tytöille emännän puhuvan jostakin mökkeilystä. Liekö mökkihöperö koko nainen?

Yhteistyötä

Metsä, kesä, paarmat, perhoset, tuoksut... Vilja yllätti minut iloisesti tänään metsässä! Vaikka pentu onkin jo iso ja vahva ja jaksaa alistaa minua, osaa hän välillä olla kerrassaan rakastettava! Juoksimme metsässä, nuuhkuttelimme hajuja, minä jahtailin sisiliskoja (jälleen yksi väheksitty taito), Vilja löysikin jotakin makoisaa. Hänen tarkka nenänsä nappasi kerrassaan vastustamattoman tuoksun. Vilja huikkasi minulle, että paisti tiedossa. Hän loikkasi tienvarren pusikkoon ja löysin tuoksun lähteen. Lähde päästi verta hyytävän rääkäisyn, kun Vilja oli aikeissa napsaista otuksen elottomaksi. Isäntäväki tietysti kuuli huudon ja tuli hätiin. Paisti jäi saamatta ja pieni jäniksen poikanen sai pitää henkensä. Oi oi, kun ehti minullakin jo kuola alkaa valumaan, mutta määrätietoisesti meidät vietiin tärisevän saaliin luota pois. En unohda koskaan tuota tilannetta, mutta Vilja unohti jo. Keppien ja käpyjen heittely sai pennun unohtamaan koko paistin. No, otan unoset tuon metsäreteilyn uuvuttamana ja arvatkaa vain mistä näen unta! Ehkä joku päivä Vilja onnistuu...

Kamera käy, hymyä!

Juustolassa ja minulla, Ellalla, elämä on entisen mallillaan. Ei ihmeitä, ei ikäviä. Jälleen se emäntä meitä kuvasi, kun viiletimme metsäaukealla ja mehän esiinnyimme, poseerasimme ja hymyilimme. Mikäs oli hymyillessä, kun sai juosta sielunsa kyllyydestä.

Vaikka Viljalla ja minulla on erimielisyytemme, lähes raivokkaat painimme, olemme silti mitä parhaimmat ystävykset. Kuljemme peräkkäin ja hajuja analysoidaan yhteistuumin. Olemme aika tyttöjä! Me rymistelemme läpi pöheikköjen ja loikimme yli kantojen. Leevi hipsuttaa aika hupaisasti. Kaupunkilaisuus paistaa läpi, eikä Leevi sitä salailekaan. Hän on ylpeä kokemuksistaan kaupungissa ja siellä oppimistaan käytöstavoista. Leevi pilkkaa välillä meidän maalaismaisuuttamme. Ei tosin paranisi, sillä me Viljan kanssa kehitymme kumpainenkin. Vilja on jo alkanut rauhoittua, viisastua, sisäsiisteytyä, vaikkei täysin vielä olekaan.

Viimeisessä kuvassa näkyy isännän kuvaamana, miten emännän luontokuvauksen käy, jos meidän tasolle laskeutuu! Siinä tulee Viljan pentumainen riemu, osallistumishalukkuus ja leikkisyys ilmi! Tässä asiassa olemme Leevin kanssa hienona esimerkkinä Viljalle, jahka huomaisi meidän tapojamme seurata. Me osaamme antaa tilaa, jos meitä ei kuvata ja poseerata, kun olemme tähtäimessä. Tähtiainesta, eittämättä!

Mitä puuttuu?

Tämä on kuva-arvoitus. Mitä siis puuttuu? Ehkä joku tarkkasilmäinen on huomannut, että yleensä minulla on kaulakoru. Nyt sitä ei kuitenkaan ole.

Kaulakoruni sain Korfulla. Se on kulkeutunut saarelle Englannista. Se on aika leveä minun hentoon kaulaani, mutta toisaalta tekee minusta hienostuneen vaikutelman. Isäntäväki on antanut sen olla minulla muistona menneisyydestäni.

Miksi sitä ei siis ole kaulassani? Noh, minä tein pienet tenmput. Koska olen mielestäni hieno lady, päätin eräällä metsäretkellä tarttua oivaan tilaisuuteen. Löysin metsästä huumaavan tuoksun! Ah, mikä parfyymi! Aivan kuin tehty minulle! Isäntäväki jo minua huutelikin, mutta äkkiä kylvin tuoksussa ja kipitin niin ryhdikkäänä ja ylväänä väkeni luo. Tuntekaa tuoksuni! Ihastukaa!

Ihmisten hajuaisti on todellakin puutteellinen! Olisinpa saanut kuvan isäntäväen ilmeestä, kun löyhähdin paikalle! Mikä tyrmistys ja kauhistus heidän kasvoilleen levisi! Vilja tuli nuuhkaisemaan tuoksuani, mutta kavahti järkyttyneenä kauemmas! Isäntä kaappasi minut hyiseen puroon ja tuota ihanaa tuoksua yritettiin hinkata minusta pois! Niin kiittämätöntä! Palelin ja surin. Minut kietaistiin peittoon ja emännän sylissä sain kyydin kotiin. Emäntä kantoi minut suin päin suihkuun ja yritti poistaa tuoksua ihme tököteillä. Olin vahingoniloinen, kun tuoksu ei lähtenyt kokonaan. Hälveni tosin.

Kaulakoruuni olin saanut tuoksun todella voimallisesti. Siitähän se olisi tuoksunut pieneen kuonooni huumaavasti. Koru otettiin pois ja tuoksupaakut pestiin ja koru laitettiin likoamaan. Toivottavasti saan sen pian takaisin. On alaston olo ilman kaulakorua. Kyllä ihmiset ovat sitten ymmärtämättömiä otuksia! Järkytyksekseni myös Vilja ja Leevi olivat yhtä mieltä isäntäväen kanssa. Minua välteltiin ilta koko muun lauman toimesta. Täytyy siis hyväksyä, ettei muu väki ole niin hienostunutta, että ymmärtäisivät moisten tuoksujen vivahteiden perään.

Nyt se alkaa!

Makkaraa, tiriseviä lihan tuoksuja, kaikki nenän ulottuvilla. Joskus, kun käy tuuri, isäntäväki saattaa antaa meille makkaraa. Harvinasta tosin, mutta joskus kuitenkin. Ah, kesä!

Voisi luulla, että nyt alkaa koirien paras aika maalla. Tavallaan kyllä ja tavallaan ei. Viljasta on paljon iloa ja hyötyä myös Leeville ja minulle, mutta viime aikoina olemme joutuneet kokemaan myös suurta harmia. Vilja rakastaa lapsia. Jotta pennun kohmelo pysyisi omalla pihalla saamme kaikki herkkuja. Ihan kiva sinänsä ja kadehdittavaa rohkeutta Viljalta pitää lapsista. Naapurissamme vain sattuu asumaan liuta eri kokoisia lapsia ja näillä keleillä hekin nauttivat ulkona olosta. Meidän pihat eivät ole aidattuja, eikä naapurien. Vilja ryntääkin ensi töikseen ovesta lasten luo ja pienen keilapallomaisesti vaappuvan Vilja heittää kumoon riemukkaalla tervehdyksellään. Nyt kelien lämmettyä naapurin pihassa asustaa myös lasten lemmikkikani, jota lapset tietenkin suojelevat. Soppa on valmis. Kun lapset ovat ulkona, joudumme me olemaan sisällä. Se on aika usein se ja monta tuntia päivästä. Jotta pääsemme viilettämään ja nauttimaan auringon lämmöstä, se on sitten hihnan jatkona tai autokeikka metsään. Isäntäväki raapii päätään ja pohtii aitaideoita. Meidän pihan kun halkaisee kylän ajotie. Pikaista ratkaisua asiaan koettavat keksiä.

Tässä kuitenkin ensimmäisenä lempikuvani ja jatkona riemukasta riehumista metsäreissulta, isäntäväen lempi järveltä. Vilja osoittaa kyllä käsittämätöntä rohkeutta kaikessa. Me emme Leevin kanssa välitä kastella itseämme. Vedessä on mukava seisoskella nilkkoja myöten, mutta Vilja otti ja pamahti uimaan! Pikku lenkin vain, mutta silti! Ja sen nyt arvaa, että mitä me Leevin kanssa edeltä, sitä Vilja perästä, mutta ei missään nimessä toisin päin!