Ellan kätyrin raportti

Hei! Olen Uuna Kuunsäde ja toimin Ellan tiedottajana. Tuota, täytyy sanoa, että nyt on Ellan kantilta tapahtunut kurjia. Aamulla koirat nostettiin autoon, emännällä oli kassi täynnä koirien tavaroita ja sekin pakattiin autoon. Auto katosi lumisateeseen ja sille reissulle koirat jäivät. Me pyöritään tässä kotosalla ja on oikein rattoisaa vaihteeksi ilman koiria! Ai niin... Kröhöm! Tilanne on kerrassaan karmiva ja... mmm... Pöyristyttävä! Ella ei voi kirjoittaa omaa blogiaan! Mikä huutava vääryys!

Tämä kirjoittelu on oikeastaan hauskaa. Miksi minulla ei ole omaa blogia? Olen paljon kiinnostavampi, kuin Ella!

Hups! Aiheeseen. Isäntäväki kertoi aamulla, että lähtevät matkalle 5 viikoksi! Minusta Ella ei oikein ymmärtänyt asian laitaa, mutta Leevi kyllä ymmärsi. Roxi kulkee minne isäntäväki vie. Minua nyt ei hirveästi haittaa tuo matka, koska yleensä meidän hoitajat antaa toooosi paljon ruokaa ja leikkii meidän kanssa. Viikonloppuna kävi kivaa porukkaa meitä katsomassa. Kävin heti kiehnäämässä kaikkien sääriä ja seurustelin kohteliaasti ja viehättävästi keittiön pöydällä. Juu, emäntä ei meidän pöytäilyistä pidä, mutta me kissat olemme sitkeitä. Toisto on opintojen äiti! Ihmiset ovat meidän palvelijoita, he vain välillä unohtavat sen, mutta me kyllä muistutamme!

Ella käski lähettää kauheasti terveisiä! Ella on ollut todella pettynyt, ettei hän päässyt matkalle mukaan, minne sen nyt sitten suuntautuukaan, ja käski kertoa miten hienosti hän hyppii upottavissa lumihangissa! Se on totta, olen nähnyt. Meillä on Ellan kanssa aika sama tyyli. Ella on todella kuukkuinen, ettei voi kirjoittaa ja kertoa kuulumisiaan hoitopaikastaan. Se on kyllä väärin. Emäntä on tosi itsekäs, kun ei ottanut huomioon tätä seikkaa! Minulla on asiat tosiaan ihan kivasti. Meidän riehuhuone on tosi kiva ja saadan pysyä tyttöjen kanssa kimpassa. Roopekin pyörii joukossa, mutta viisaana kollina väistää meitä, jos me muristaan hänelle. Me osataan kiusata!

Mutta tosiaan kaikkea kivaa ja hauskaa ja namia syötävää toivotan meidän kaikkien puolesta! Ella palaa netin ääreen 3.1.09 jälkeen, joten maltti on valttia. Kenties uusia kujeita...

Eiiiiii!!!!!

Se on totta! Jotakin on tapahtumassa! Varmaankin sitten se "matka"! Leevi on aivan varma asiasta ja jaksaa tuijottaa emäntää syyttävän kysyvästi. Meillä on rampannut kummaa väkeä koko viikonlopun. Eilen ihmeteltiin terraarion asukkaita ja tänään kissoja. Niiden riehuhuonekin laitettiin uuteen uskoon. Saivat ihme kiipeilytelineen sinne lisää, vanhat tuolit ruuvattiin päällekäin, joka paikkaan siroteltiin hassulle tuoksuvia leluja, joita kisut kantoivat suussaan äristen. Mukava naapurin poikakin kävi ja lupasi käydä kisujen kanssa leikkimässä. Entäs minä? Vaatekasoja on ilmestynyt olohuoneeseen ja sekä isäntä sekä emäntä hääräävät kovasti. Siis molemmat lähtevät reissuun?! Leevi tuhahti, että tällaista se on olla tämän isäntäparin koirana. Ei näitä matkoja kovin usein ole, mutta aina välillä kuitenkin. Meitä on hemmoteltu luilla. Kynnet leikattiin. Leevi makaa eteisessä ja tuijottaa herkeämättä isäntäparia. Sanoo, että hänen koiranpennun katseensa saa huonon oman tunnon heräämään ihmisissä. Mitäs lähtevät ilman meitä! Lumimyrsky ulkona kuvaa hyvin tunteiden myllerrystä sisimmässäni. Ikkunat peittyvät lumella, kuin sulkeakseen meidät kaikki talon lämpöön. Sopii! Lauma ei saa hajota. Leevi tuojottaa, minä hipsin isäntäväen kintereillä korvat roikkuen.

Lumikuningattaren valtakunta

Isäntäväki on vapailla! Nautin kovasti aamulla käperrellä ja suukotella isäntäparia, jotka unisina piiloutuivat peiton alle. Viimein he heräsivät tähän satumaisuuteen. Emäntä kaappasi pitkän, paksun takin niskaan, kameran kainaloon ja lähti meidän koirien kanssa ihmettelemään uudeksi muuttunutta maisemaa. Minä tutkailin eilisen draaman jälkiä poukamassa, ihastelimme kermalla kuorrutettuja puita, tein lumienkelikoiria ja ihmettelin ikkunaan ilmestynyttä pitsiä. Roxi ei mennyt lähellekään jokea. Leevi nautti lumesta ja syöksähteli lunta, kuin tomusokeria pöllyttäen. Kissaneiditkin käväisivät pihalla ja olivat todella ihmeissään. Loviisa ravisteli hienostuneesti tassujaan, miukaisi paheksuvasti ja pakeni takaisin sisälle.

Isäntäväki on saanut hyvän matkan toivotuksia. Minä vakoilen, nuuhkutan, kurkistelen. Mikä matka? Pahoja enteitä on kyllä näkyvissä. Olohuoneen nurkassa nököttää kaksi matkalaukkua. Mitä ihmettä nyt taas?!

Roxin epäonni = Ellan onni

Rakastan tätä pimeyttä! Isäntäväki muuttuu aika sokeaksi ulkona haparoidessaan taskulampun ohuen kiilan varassa. Voin kadota, kuin pyllykaasu saharaan, siis naapurin koiria jututtamaan. Niin tein taas tänään, myönnän. On vain liian houkuttelevaa häippäistä. Kun vihdoin hipsin anteeksi pyytelevänä takaisin, oli muu lauma sekasorron vallassa. Roxi oli pörröinen ja riehakas. Leevi pohdiskeleva ja kulki Roxin perässä pehmolelu suussaan. Emäntäkin kulki Roxin perässä ja isännän kanssa he huokailivat ja katselivat toisiaan lempeästi. Taisi emäntä tirauttaa kyyneleitäkin. Olin aivan pihalla! Kiipesin lähes emännän naamalle saadakseni selvyyttä tilanteeseen.
Viimein Leevi sai kuononsa auki. Kun minä olin kadonnut emännän valokiilasta, oli hän etsiskellyt minua ja nähnyt, kuinka Roxin höppänä juoksi ohuella jäällä joella. Roxilla on tapana käydä juomassa joesta aina ulos mennessään. Leevin ja emännän kauhuksi jää petti ja Roxi tippui avantoon. Emäntä kipaisi juoksuun ja huusi isäntää apuun. Leevi oli lamaantunut järkytyksestä. Viimein isäntä kuuli avunhuudot ja juoksi paikalle. Roxi oli tippunut pitkälle rannasta ja sen voimat alkoivat hiipua. Viimein isäntä nakkasi takin emännälle ja syöksyi jäälle, joka petti heti. Jää oli niin paksua, että nyrkeillään ja käsivarsillaan hän joutui raivaamaan tietä heikkenevän Roxin luokse. Isäntä itse meinasi joutua uppeluksiin, kun joki olikin yllättävän syvä. Isäntä sai Roxista juuri kiinni, kun koira vajosi pinnan alle. Emäntä ja Leevi katsoivat tilannetta kauhuissaan rannalta. Emäntä osoitti valoa ja tarpoi märkää paria vastaan auttaen Roxin rannalle. Niin jäi isännän lempikengät joen syvyyksiin ja litimärkä sankari juoksi kiireen vilkkaa kotiin Leevi kintereillään. Emäntä kaappasi sekavan ja tärisevän Roxin kainaloonsa ja kiiruhti perässä. Jahka Roxi oli kuivattu ensin pyyhkeellä ja vielä hiustenkuivaimella, koira oli kuin uudestisyntynyt! Leevi oli ikionnellinen, ettei menettänyt rakasta ystäväänsä. Isäntä ja emäntä helpottuneita, että saivat Roxin vedestä. Minä olin helpottunut, ettei katoamiseeni ollut ehditty kiinnittää enempää huomiota.

Ja valkeus tuli sekä naapuri!

Väistyköön pimeys ja harmaus! Taivaalta tulvii valkeaa, joka valaisee maalaismaisemani! Vaikka tassu uppoaa, ei haittaa! Kura on paljon kurjempaa, kun sievät, valkeat tassuni muuttuvat ruskeiksi. Leevi rakastaa lunta ja viilliintyy täysin! Leevin ensilumitanssi on riehakasta. Liityn kyllä ilolla tanssiin, vaikka en niin sentään lumesta välitäkään. Vaikka maisema hehkuukin, on emännällä vaikea saada töiden jälkeen meistä kuvia. Olen liian musta! Siis minä? Liian musta? Pyh! Emäntä ei vain osaa kuvata! Lunta siis tulvi, isäntäväki saapui ja naapurista marssi huppupäinen hahmo. Naapurin poika tuli iltaa viettämään seuraamme! Uskokaa pois, ilahduin! Poika on nasta pakkaus ja rapsutteli minua oikein kivasti! Hän ei väkisin tunge taputtelemaan, mutta antaa huomiota, kun sitä pyydän. Saa tulla mielellään toistekin! Valkea, koristeellinen huurre puissa ja maassa saisi pysyä. Aika satumainen maa tämä Suomi juuri nyt.

Strategiset mitat

Minua on mittailtu, eikä vain silmä määräisesti vaan mittanauhan kera. Koetin olla avuksi heittäytymällä rennoksi, mutta jotenkin tuntui, ettei avustusyrityksiäni taaskaan arvostettu. Jos nyt oikein käsitin, emäntä tilaili minulle uutta puseroa sekä valjaita. Hienot valjaani ovat yhä tallessa ja käytössä, mutta hiukan pureskeltuina. Minkäs teen, kun lukko on muovia. Tuntuu ihanalta ikenissä! Ihan vähän vain pureskelin. Lukko toimii vielä. Saa nähdä millaista asustetta odottelen. En ehtinyt ilmaista omaa kantaani, kun tilaus oli jo tehty. Netti on turhankin kätevä! Leevi oli kateellinen. Hänkin pitää asusteista, muttei omista muita, kuin valjaat, heijastinliivin ja talvitakin. Isäntäväen mielestä Leevillä on niin upea turkki, ettei hän tarvitse asusteita kuin rajuimmilla pakkasilla ja pimeällä. Minä taas olen puolialaston joka vuodenaikana. Toivottavasti saan jotakin upeaa päälle pantavaa sen piilottamani villapaidan tilalle!

Kuonon viemää

Minulta kysyttiin olenko ollut kiltisti. Tavallaan kyllä ja toisaalta en. Olen kiltti, pieni koira, jota välillä vaistot vievät. Eräs aamu olin ulkona toimittamassa tarpeitani, kun huumaavan kutkuttava tuoksu tunkeutui tajuntaani. Isäntä rapsutteli jäistä autoa, joten päätin nopeasti tarkistaa tuoksun lähteen. Löysin aarteen naapurin ulkorakennuksesta; Säkillinen raakaa hirvenlihaa! Sydämeni ääni huusi, että antaisin palaa. Järki yritti huudella jotakin, mutta liian myöhään. Ahmin, kuin en olisi ruokaa nähnytkään!

Minua oli etsitty ja huudeltu. Viimein isäntä oli joutunut lähtemään töihin, mutta emäntä oli kotosalla. Hipsin kotiin masu pulleana. Koetin selittää emännälle miten viisaasti olin toiminut. Säästin sekä hänen aikaansa, että rahaa syömällä naapurissa. Kurttuisista kulmista päätellen en onnistunut vakuuttamaan emäntää. Hieno, suorastaan jalo, selitykseni vesittyi lopullisesti, kun tunsin palan nousevan kurkkuuni. Liha pyrki ulos ja emäntä sai puuhaa... Opinko tästä mitään? Toki! Paljonkin! Mutta koiran täytyy tehdä, mitä koiran täytyy tehdä...

Anteeksi!

"Anteeksi, anteeksi, anteeksi..." Sitä se Rosvo-Roope nyt hokee. Ihan aiheesta. Aamupäivällä tapahtui kummia. Emäntä valmistautui lähtemään jonnekin ja nosti Rosvo-Roopen kuljetuskoppaan. He lähtivät autolla. Jäimme koiran poikien kanssa olohuoneen ikkunaan katsomaan auton perään. Arvuuttelimme mitä mahtoi tapahtua. Siis minä ja Leevi pohdimme. Roxi pettyi, kun ei päässyt autoilemaan ja painui masentuneena nukkumaan. Pian auto kaarsi takaisin pihaan. Roopen kuva on hänen ilmeestään autoilun jälkeen. Yritimme heti Leevin kanssa saada Roopea kertomaan mitä tapahtui. Kolli vain hoki, että on hyvin pahoillaan. Hän oli ollut eläinlääkärissä.

"Mitä se meihin liittyy," kysyimme Leevin kanssa.
" Kohta näette," kuului surkea vastaus.

Kauan ei tosiaankaan mennyt, kun emäntä ja isäntä kutsuivat meidät olohuoneeseen ja emäntä kaiveli jotakin pienistä laatikoista. Roxikin oli herännyt horteestaan ja luuli saavansa namuja, mutta oivalsi pian paeta. Minä kilttinä tyttönä jäin paikalleni. Isäntä otti minusta tiukan otteen, emäntä penkoi niskavillojani ja tunsin jonkin kylmän valuvan niskaani. Pian se oli ohi. Sama toistui Leeville, Roxille ja kisuneideille. Minä koetin toimia tukena kisuille. Katariinaa kuvassa rohkaisen. Roope sanoi sen olevan meidän parhaaksemme. Olemme mahdollisesti saaneet häneltä joitakin asukkaita turkkeihimme. Arvaa vain kutiaako nyt joka paikka? Minussa saattaa olla ylimääräisiä asukkaita! Jaiks! Kukaan ei kuitenkaan vihoittele Rosvo-Roopelle. On se niin reilu kaveri. Vaikka sanoimmekin, että annamme anteeksi, Roope on linnoittautunut erilleen muista, emännän työpöydälle. Taitaa tiputtaa sinne kaikki kutittavat loisensa...

Ihan pimeetä!

Suomen syksy on kyllä rankkaa aikaa. Eilen satoi hirmuisesti vettä ja oli todella pimeää. Illalla toimitin vain pikaisesti toilettiasiat ja kiiruhdin kodin lämpöön ja valoon. Pelkäsin oikuttelevan syystuulen vievän minut mennessään. Se kalisutteli kattotiiliä, puski vasten seiniä ja ujelsi vintillä. Ah, kun nautin heittäytyä isännän syliin! Kuivaa, lämmintä, turvallista! Makasin vatsa ja tassut pystyssä, kun maailmasta katosi viimeinenkin valonsäde. Luulin silmäni vain lupsahtaneen kiinni, mutta ei. Pimeää oli. Isäntäväki haparoi taskulampun ja sytytteli kynttilöitä. Heistä oli kaunista ja tunnelmallista. Ikkunan takana oli rikkoutumaton pimeys. Kynttilöiden pehmeä, hämyisä, lämmin valo tanssi seinillä. Käperryimme sohvalle, me koirat ja ihmiset. Syysmyrsky jäi uikuttamaan ikkunan taakse. Kynttilöiden rivi ikkunalaudalla muodosti suojaavan taikamuurin. Vajosin sikeään, onnelliseen uneen.

Olipa kerran villapaita...

..., joka päällä pieni, sievä Ella-koira juoksenteli. Se lämmitti mukavasti, mutta Ella tunsi itsensä se päällä hiukan hupsuksi. Ellan ystävillä, Roxilla ja Leevillä, ei sellaisia ollut. Niinpä eräänä aurinkoisena kevättalven päivänä Ella oli ystävineen metsässä. Hän karkasi kauemmaksi metsän siimekseen ja hivutti itsensä ulos paidasta. Kapealla, hienostuneella kuonollaan Ella piilotti villapaidan taidokkaasti. Isäntäväen huudot kantautuivat Ellan terhakkaisiin korviin ja tyytyväisenä hän hipsutteli siroilla tassuillaan ystäviensä luo, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Isäntäpari etsi villapaitaa hyvän tovin, mutta koskaan ne eivät sitä löytäneet. Sen pituinen villapaita se.

Jos tarinassani oli kovasti kehuvia sanoja ulkomuodostani, voin vain todeta, että kuka sen Ellan hännän nostaisi, jos ei Ella itse.

Täytyy myöntää, että joskus kompastun omaan nokkeluuteeni, kuten tässäkin tarinassa. Nyt, kun päivät lyhenevät ja lämpötila kehtaa vain laskea, olen alkanut oivaltamaan villapaidan käytön hyödyt. Hiukan haikeana muistelen Korfun lämpöä, vaikka takaisin en toki palaisi. Ehkä saisin uuden villapaidan! Emäntä hei! Lähdetääs shoppailemaan!