Mittasuhteita 2

Viime huhtikuun kohdalta näkyy miten Vilja tavoitti minun kokoni ja tässä näkyy tilanne tänä päivänä. Minua ei todellakaan haittaa olla tällainen pieni ja siro, sillä minä olen isäntäväen pikku kainaloinen! Koska palelen herkästi nukunkin heidän keskellään, peiton alla, pää tyynyllä ja mitä pienemmässä raossa nukun, sitä parempi! Jälleen on alkanut viileät ajat ja niinpä paras paikka on lämpimässä.

Emäntä käski perinaiselliseen tyyliin pahoitella näkyä sohvallamme. Ai meitäkö?

"No en tietenkään Ella-hupsu! Minua vain harmittaa, kun olette kipsahtaneet torkkupeittojen sotkuun heti minun noustuani ja kalenterikin on jäänyt lähes Viljan alle. Kamalan epäsiistin näköistä," emäntä huokaisee.

"Ei kukaan huomaa, kun me olemme kuvassa. Usko pois! Miten Viljan kuono puuttuu kuvasta?"

"Pentu oli yllättävän tarkkana ja ehdin napata vain tuon yhden kuvan, sitten Vilja jo sinkosi kimppuuni. Ei teitä ole helppo kuvata."

"Minä kyllä yritän aina olla sievästi! Viljaa on kyllä vaikeaa kuvata."

"Kyllä sinäkin aika äkkiä tulet linssiin kiinni tai syliini," nauraa emäntä.

"Ai niinkö? Hih... Onhan se hämmentävää, että tällaista katukoiraa niin kuvataan."

"Sinä olet niin suloinen, pikku korfutar..." Ja niin se emäntä jatkaa kehumistani ja nostaa minut syliin rapsuteltavaksi. Mistäköhän minä alunperin olin edes kirjoittamassa?

Eleganssin lähteillä

"Se on ulkomuodoltaan pieni, siro, kurvikas ja elegantti koira, joka liikkuu kevein askelin."
"Se on pienestä koostaan huolimatta reipas, luonteeltaan iloinen, lempeä, mukautuvainen ja älykäs, läheisyydenhaluinen, hiukan pidättyväinen ja hellyydenkipeä koira."
"Se ei rakasta mitään niin paljon kuin lämpimiä vällyjä, joiden väliin kääriytyä talvipakkasella"
"Se on liikunnallinen koira. Ulkoasuunsa ja kokoonsa nähden se on nopea, vahva ja kestävä koira, jonka kunto kestää hyvin pitkiä remmi- ja metsälenkkejä. Sille riittää aivan normaali liikunta ja tulee toimeen seurakoirana, vaikka sen kanssa ei harrasteta kilpaurheilua. Tämän koiran kylmänarkuus rajoittaa ulkoilua talvella, pitkiä lenkkejä kovemmilla pakkasilla ei voi välttämättä tehdä."

Puhutaanko tässä minusta? Ihan varmasti! Emäntä keräsi nämä tiedot kuitenkin netistä. Tässä kuvaillaan italianvinttikoiraa! Katsokaas kuvia siitä rodusta, paljon meikäläistä! Onko tässä totuus eleganssistani, kasvojeni ja korvieni ilmeikkyydestä, rakkaudestani juoksemiseen ja rakkauteeni peiton alla tai mahdollisimman lähellä ihmistä nukkumiseen? Siis iltalinavinttikoiraa ja portugalinpodengoa? Kansainvälinen coctail. Ei hullumpaa!

Syysmyrskyn aikaan

Tällaisina päivinä, jolloin tuuli puskee ovea kiinni, kun emäntä yrittää saada meidät ulos ja joki tulvii pihalle, jotta sorsat voivat uida uusilla alueilla, on parasta käpertyä kotiin. Luovuttaa suosiolla myrskylle. Kietoutua puseron lämpöön ja olla möllötellä, syödä ja leikkiä vähän, jotta veri jaksaa kiertää. Kun sade taukoaa ja tuulikin sallii uloskulun, on mukava käydä ihastelemassa veden voimaa, tuulen riehakkuutta, taivaalla purjehduskisaa pitäviä pilviä.

Muistoja, muistoja

"Kuivaisit jo, emäntäni!"


"Annappa pyyhe tänne, niin minä vähän nujutan sitä!"


"Onko pakko kuvata, kun minulla on nolo pystäri?"


Kummasti tällainen sadekeli herättää arvostukseni elämääni kohtaan. Sade saapui jo eilen. Illalla vettä vihmoi ja tuuli puski vasten seiniä. Minä pidättelin hätääni enemmin, kuin menin ulos. Kotona oli niin suloisen lämmintä! Emäntä oli lämmittänyt pönttöuunin ja puuhellan.

Aamulla oli pakko lähteä mukaan ulos. Rakko vaikersi jo hädästä! Portaissa odotimme, kun emäntä kiskoi toisenkin takin niskaan. Minua huoletutti emännän pukeutuminen ja kun terästin kuuloani, korviini kantautui ulkoa sadepisaroiden tasainen ropsahtelu. Voi ei!

Aika nopean tahtiin teki Viljakin hätänsä , saatikka Leevi. Emäntä reippaana johdatti meitä peltotielle ja sade vain yltyi. Olin jo aivan uitettu, Leevin turkin ilmavuudesta ei ollut tietoakaan ja emännänkin takista valui tasainen noro reisille ja sieltä saappaisiin sisään. Yht´äkkiä se iski. Muisto! Se oli laumauttavan elävä tunne. Valahdin surulliseksi ja voimattaomaksi. Olin jälleen yksin pikku puutarhapalstalla Korfulla ja vettä vihmoi. En voinut muuta, kuin lannistua, ei ollut suojaa, jonne käpertyä. Puun alla vain tärisin ja odotin, että pilvet lipuisivat pois ja aurinko kuivaisi minut. Lohduton olo.

Yllättäen havahduin surkeudestani. Emäntä katsoi minua lempeästi ja kannusti. Olimme kääntyneet kotia kohti! Pienen pellon läpi pääsi vielä nopeammin kotiin. Johdatin emäntää sinne ja hänkin suostui nauraen. Miten ihanalta tuntuikaan, kun tajusin, että minulla on oma koti. Lämmin, suojaisi paikka, jossa minua rakastetaan, jossa saan nujuta, nukkua, ruokaa, lämpöä ja läheisyyttä. Minun ei tarvitse jäädä sateen armoille, eikä olla ypöyksin. Emäntä kuivasi läpimärän turkkini lempeän rivakasti pyyhkeellä. Veri lähti kohisten kiertämään ja minä nautin! Minua olisi saanut kuivata vaikka kuinka kauan! Kotini on linnani, jossa minulla on monta, mittaamattoman arvokasta ja elävää aarretta!

Sillit suolassa

Sopu sijaa antaa. Me olemme ystäviä. Ystävyytemme perustuu puhtaasti sille, että olen kiltti, ystävällinen, ihana, lempeä ja älykäs. Minä osaan joustaa ja se onkin tässä ystävyydessä avainasia. Viljasta kun ei juurikaan ole joustamaan. On se kivaa, kun on ystävä, jonka kanssa nuuhkia viestejä, jakaa tuoli ja lämmitellä, nuhjata ja nahistella lempeästi.
" Älä sinä, Leevi, siellä sohvallasi tuhahtele! Sinä et anna Viljalle edes mahdollisuutta!"
" Krooooh pyyyyh!!! Minä nukun! Älä viitsi herättää joutavilla höpinöilläsi."
" Sinä sitten olet pentumainen, vanha koira," kuiskaan itsekseni. Leevi on kyllä diiva!