tiistai 25. syyskuuta 2012

Mistä tietää, että on syksy?

Kilpikonnien lämpölampun valtaa...

 
...Kissa.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Käännöskukkasia

Kuten tuossa edellisessä postauksessa jo vihjaisin, ei yhteiselo eri lajien ja rotujen välillä ole yhtä auvoa. Väärinkäsityksiä sattuu ja syntyy oli yhteistä kieltä tai ei. Tänä kesänä Viljan tarina meidän lauman osana oli lähellä päättyä. Kaikki oli aluskarvan varassa, joka saattaa irroittaa otteensa kesähelteellä noin vain.

 
 
Pitkin blogia ollut viitteitä Viljan käytöongelmista. On niistä osa vain pahentunut ajan mittaan. Kuten Koirakuiskaaja viisaasti sanoo, ongelma on yleensä isäntäväessä. Emäntä eritoten oli pulassa ja totesi, ettei tämä koira vain ole tiimipelaaja. Vilja on ihmisen paras toveri, mutta ei sopiva isompaan laumaan.


Alusta lähtien Vilja ja Leevi ovat sietäneet toisiaan. Leevi on väistellyt ensin toheloa, riehkasta pentua, mutta ajan mittaan saikin oppia väsitelemään vahvaa ja arvaamatonta lajitoveria. Leevi, tuo kiltti vanha herra oli pattitilanteessa, ei vain kasvaimen vuoksi. Miten uskaltaa olla enää rennosti kotona, kun Vilja saattoi äkkiarvaamatta iskea kimppuun ja rökittää? Isäntäväki teki kaikkensa huomatakaseen pienetkin vivahteet ja eritellä tilanteet, joissa Viljan hyökkäys tapahtui. Näin he saivat estettyä pitkälti ongelmatilanteet, mutta eivät ratkaiseet itse ongelmaa. Selvää oli, että Leevi, joka on emännän ensimmäinen koira, laumamme arvovaltainen jäsen, olisi oikeutettu leppoisaan eläkkeeseen. Vilja sen sijaan osoitti epäsosiaalista käytöstä ja oli lauman uusin jäsen meistä karvaisista.

Valitettavasti eräs aamu tilanne kärjistyi. Kissa puski Leeviä arvaamatta, jolloin Leevi huojahti päin Viljaa ja siitä tuo roikale sai oivan syyn käydä kimppuun. Emäntä oli suihkussa, isäntä ulkona, mutta ehti nähdä alkutilanteen avoimesta ovesta. Emäntä kuuli Leevin hätähuudot ja juoksi karjuen, alasti talon läpi pelastamaan Leeviä. Hän aukaisi oven niin vaihdilla, että kolautti sillä isäntää, joka oli oven takan irrottamassa Viljaa Leevistä. Minä totesin, että meno oli liian villiä ja olihan tuossa tapauksessa kertomista. Niinpä hilpaisin naapurin koirille turinoimaan.

Hyökkäys oli rajuin tähän astisista. Leevi sai syvän haavan kaulaan Viljan kulmahampaasta ja muita pienempiä ruhjeita, mutta pahin oli henkinen isku. Leevi romahti. Monta päivää Leevi piilotteli sängyn alla ja kulki vain pakon edessä täristen seinän vierustoja. Jotta henkiset haavat sai parannettua, emäntä hankki D.A.P- haihduttimen ja-kaulapannan. Ne auttoivatkin Leeviä ja lopulta, ulkoisten haavojen parannuttua, alkoi Leevin reippaus palautua. Leevi ensin osoitti mieltään myös emännälle, kun tämä ei ehtinyt pelastamaan häntä Viljan hampaista.

Keskustelut Viljan tulevaisuudesta kovenivat. Viimein emäntä teki sydäntä viiltävän ratkaisun. Viljalle oli haettava uusi koti. Isäntä myöntyi, vaikka vaikeaa se oli. Lähes viikon emäntä kirjoittelikin ja soitteli mahdollisen uuden kodin kanssa. Kaikki kuulosti hyvätlä. Viljakin taisi oivaltaa, että tuli tehtyä viimeinen temppu. Hän käyttäytyi erittäin mallikkaasti ja pahoitteli Leevillekin käytöstään. Minä olin osallistunut Leevin hoitamiseen ja inhosin tuota arvaamatonta puolta Viljassa.

Vilja sai uusia leluja ja emäntä keräsi koiralle hyvää pakettia uuteen elämään. Hän itki suunnattomasti ja näimme Leevin kanssa, että emännän sydän oli särkynyt. Hän koki yrittäneensä Viljan kanssa ja tiedosti, että jotakin hän teki väärin, koska jotenkin Viljan käytös liittyi emäntään. Hän on mustasukkainen emännästä. Silti Vilja on ollut hauska koira, utelias, iloinen ja touhukas. Emäntä vain koki, että vaatisi liikaa häneltä saada tuosta koirasta laumaamme sopiva yksilö.

Viimein koitti aamu, jolloin Vilja oli viimeisiä tunteja meidän kanssamme. Isäntäväki seisoi vahvoina päätöksensä takana. He toisalta odottivat aikaa ilman tuota riiviötä. Mutta yllättäen tuli sähköposti, joka muutti kaiken. Viljan lähtö peruuntui. Isäntäväki oli mykkänä järkytyksestä. Mitä nyt?

 
 
"Sitten isäntäväki tekikin virheen," toteaa Ronja Ryövärintytär.
 
Niin, he päättivät sittenkin antaa Viljan jäädä. Toistaiseksi. Kulunut viikko oli ollut niin raskas, ettei emännästä ollut aloittamaan prosessia heti uudestaan. Isäntä tiukan nätisti kertoi, mikä hänestä oli ongelma emännän käytöksessä. Emäntä myönsi nöyränä ongelman. Hammasta purren emäntä lopetti Viljan leikittämisen ja huomioimisen. Se on hänelle äärettömän vaikeaa, koska Vilja osaa olla suloinen luppakorva ja tunkea itsensä syliin. Emäntä joutuu komentamaan koiran pois. Hän huomioi Viljaa vain palkintona. Ensin Vilja katsoi emäntää yllättyneenä ja pettyneeenä. Ei enää iloista leikkiä iltaisin tai kepin jahtausta lenkeillä, eikä helliä rapsuttelutuokioita sohvalla. Vilja on myös saanut viettää paljon aikaa pihalla. Se on ollut Viljalle rankkaa, eritoten, jos on ollut vieraita. Me Leevin kanssa olemme nauttineet, kun olemme saaneet aivan eri tavalla loistaa vieraiden huomion kohteina. Ulkona olo on nöyryyttänyt Viljaa.
 

"Katsokaas Vilja on täysin toisenlainen koira, kuin nuo emännän aiemmat ja me kisut. Viljalla nousee pissi päähän, kun emäntä huomioi sitä. Leikkimisestä hän alkaa käydä liian ylikierroksella," kertoo Rosvo-Roope.

 
 
"Mutta emännän tiukka käytös kannattaa," toteavat Roope ja Ronja yhteen ääneen. Se on totta. Vilja ensin masentui vähän ja viimein alistui ja kaikkien iloksi rauhottui. Jotta Vilja voi asua kanssamme, emännän on hyväksyttävä Vilja toisenlaisena koirana ja Viljan hyväksyttävä uusi roolinsa laumassa.
 

"Me kisut kyllä kannatimme Viljan muuttoa. On se sellainen riiviö! Meitäkin jahtasi minkä kerkesi," marmattaa Loviisa Maununtytär.


"No jaa, minä olen huono Viljaa haukkumaan, kun osaan olla itsekin aika tuittupää. Voin kuitenkin ilokseni kertoa, että meillä on rauhallisempaa ja nautimme kaikki isäntäväen seurasta, kun Vilja on jättänyt meidätkin rauhaan. Ei tarvitse enää pelätä, että Vilja näykkäisee, jos tulen sohvalle. Loppu hyvin kaikki hyvin? Leevikin on saanut itsetuntonsa takaisin ja nykyään saattavat nukkua rennosti Viljan kanssa vierekkäin! Me annamme emännälle tekemistä, jotta hänellä olisi helpompaa jättää tuo partaturpa huomiotta."


En tiedä ymmärtääkö Vilja täysin, miten läheltä hänen lähtönsä liippasi. Olisi ollut mukava nähdä millaiseksi elämämme olisi muodostunut ilman Viljaa, mutta sitä me emme koskaan taida saada tietää. Vaikka Vilja on mikä on, on hän aina minulle pentu.


 
 
 
 
 
 



 
 

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Yhteys

Vaikka välillä tuntuu, että lajien välillä on kielimuuri, on myös kauniita, sanattomia yhteisymmärryksen hetkiä.


Sitä tässä todistamassa minä, emäntä ja Uuna.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Kyllä ottaa pattiin!

Onpas ollut kerrassaan vaiherikas kesä ja oikeastaan koko vuosi. Oman leimansa sille on antanut eräs pieni asia Leevin leuassa.
Vanha herra, joka täyttää jo 15 vuotta ensi kuussa on omistanut luomen, komean, musta sellaisen leuassaan jo vuosi kausia. Mutta viime vuosina luomi on muuttanut väriään vaalean punervaksi. Eläinlääkäri on todennut patin hyvälaatuiseksi kasvaimeksi ja sitä seurataan. Viime syksynä tuo patti alkoi kaihertaa Viljaa. Niin, Viljaa. Leeviä kasvain ei haittaa millään tavalla! Vilja päätti olla avulias ja koettaa poistaa ärsyttävän patin kotikonstein. Kiitos Viljan puremien, pattia alkoi pänniä ja se taas päätti ruveta kasvamaan.

Näin komeasti se jo näkyy Viljan toimien johdosta.
Eläinlääkäri on emännän kanssa yhtä mieltä. Niin kauan, kuin se ei kantajaansa häiritse se saa olla. Ei noin vanhaa koiraa lähdetä enää leikkelemään. Kun patti alkaa Leeviä häiritsemään, saa vanhus palata vihdoin yhteen rakkaan ystävänsä Roxin kanssa.


Leevi on pirteä patu ja saa vielä elellä laumamme lempeänä jäsenenä. Vilja tosin meinasi tulla potkaistuksi pihalle Juustolasta tuon jatkuvan pattiin ärtymisen johdosta, mutta se onkin jo kokonaan toinen tarina.