Hengessä mukana

Jo on isäntäpari sekaisin! Taas! Tänään isännän kanssa palattiin samaan pihapiiriin, jonne ystävämme Roxi viikko sitten vietiin. Isäntä sai sieltä pahvilaatikon. Ei hääppöinen vaihtokauppa! Vaihtavatko minutkin sitten joskus pahvilaatikkoon?
Kun emäntä saapui töistä, he yhdessä isännän kanssa avasivat pahvilaatikon ja kaivoivat sieltä esiin peltipurkin, jota kutsuivat Roxiksi!!! Se oli jo niin pelottavaa, että minä häippäisin omaan rauhaan makuuhuoneeseen. Leevi Nuoleskelija haisteli niin empaattisen näköisenä purkkia, että hoh hoijaa!
"Nyt menet Ella turhan pitkälle! Jollakin lailla tuolla purkilla kunnioitetaan Roxin muistoa ja jos et satu muistamaan, elin Roxin kanssa 9 onnellista vuotta ennen kuin sinä, neiti Korfutar, sipsutit kuvioihin! Niihin vuosiin mahtuu paljon muistoja, joista sinulla ei ole hajuakaan!" Kylläpäs Leevi närkästyi!
Emäntä totesi haikeasti, että nyt on ainakin helppo hoitoinen koira! Kääk! Kohta talo kalisee peltipurkkeja, joista ei irtoa edes karvakaan! Tätä minun ei pidä ajatella liikaa... Siis Suomessakin koiran kohtalo saattaa olla kova.

Blogin viljaileva tähti

Koska olen reilu, kiltti ja ihana ja rakastan Viljaa, päätin antaa hänen kertoa itsestään avustuksellani blogissani.

"Moi! Olen Vilja. Minun tassut on jo nyt isommat kuin Ellan, joten joku päivä olen varmaankin Ellaa suurempi. Minussa yhdistyy 3 rotua. Iloinen emoni, Papu, on sekoitus sileäkarvaista noutajaa ja lapinkoiraa, isäni, Sisu, on Grand Basset Griffon Vendeen (Ella auttoi netistä etsimään oikeinkirjoituksen). Nämä naapurukset antoivat esteistä huolimatta rakkaudelleen vallan ja meitä hedelmiä syntyi 5. Olemme kaikki hurmaavia palleroita ja aiomme levittää perintönä iloa, suukkoja, kujeita ja hyvää mieltä ympärillemme. Täällä uudessa kodissani tykkään eniten Ellasta."

"Voi kiitos Vilja! Sinäkin olet ihkun ihana!"

" Eipä kestä! Eilen tosin tapasin jotenkin emoani muistuttavan koiran, josta tykkäsin hurjasti. Hän osasi leikkiä kivasti ja hoivasi minua hellästi kirputtaen ja turkkiani nuollen. Vähän tuli emoani ikävä... No joo... Ellan kanssa meillä on tosi kivaa! Leikitään paljon ja nukutaankin vierekkäin. Emäntä ja isäntä täällä Juustolassa on reiluja, kun nostavat minut sohvalle ja sängylle. Leevikin on alkanut hyväksyä minut, mutta napakasti murahtaa, jos hampaani uppoavat liian syvälle häntään. Roxi on hassu! Yritän kovasti haastaa pappaa leikkiin, mutta ei hän innostu. Kipittää vain minua pakoon. Ei väkisin! Ella on aina valmis leikkiin."

" Niin olenkin! Leikki pitää mielen virkeänä ja kropan kunnossa."

"Kisut on kivoja, mutta heitä olen tavannut vasta varovasti ja yleensä emäntä on ottanut kisut meidän kaveriksi ulos. Rosvo-Roope tuli heti moikkaamaan. Ronja Ryövärintytär ja Uuna Kuunsäde nuuhkivat minun pennun tuoksua ihmeissään. Kaunis Katariina ja Loviisa Maununtytär ovat närkästyneitä. En ole vielä onnistunut heitä hurmaamaan.

Meillä kävi naapurin poika kylässä sunnuntaina. Kiva kaveri! Nukuin pojan vieressä piiitkään! Olen ollut autoilemassa, kaupassa, kylässä ja vaikka mitä! Tykkään purra varpaita, leluja, huonekaluja, mitä eteen sattuu. Pissin ja kakin sisälle ja ulos. Riippuu miten nopeita isäntäväki on. Hassu, lyhyt sana "ei" on jo ymmärräyksessäni. Silloin pitää päästää varpaasta irti."

" Vilja hei! Leikitään välillä. Sinulta tuota juttua tulisi vaikka kuinka paljon. Ja tuota... Kröhöm. Tämä on kuitenkin minun blogini." Pakko vähän muistuttaa, että minä olen tämän blogin päätähti.

"Joo! Leikitään! Ota, Ella, kiinni jos saat! Ai niin! Arvaatkaa vain olenko hurmannut isäntäväen? Jep, tietty! Heippa!"

Arvoituksia

En tiennytkään, että kirpuilla on oma tori! Enkä voi ymmärtää, kuinka niin pienet höttiäiset pystyvät pitämään ihmisille mitoitettua toimintaa, saatikka kommunikoimaan ihmisten kanssa ja jopa käymään kauppaa. Luulisi, että moinen toiminta onnistuisi paremmin meiltä ihmisten parhailta ystäviltä, mutta vielä mitä! Kirput! Kyllä maailma on kumma paikka. No, joka tapauksessa torista on iloa meillekin.
Emäntä on innokas torikoluaja ja on tehnyt hienoja löytöjä! Olemme saaneet mm. leluja, mutta viimeaikaisimmat löydöt ovat tuoneet erityisen paljon iloa! Leevi sai oman sohvan, josta herra onkin reteä. Nyt on kuulemma vihdoin hänen arvolleen ja aristokraatillisille piirteilleen sopiva lepopaikka. Leevistä sohva tulisi asettaa autoonkin, jotta hän voisi matkustaa meitä muita korkeammalla, kuten hänen arvolleen sopisi. Mille "arvolleen"? Kysynpähän vaan, koska minusta me olemme tasapuolisen arvokkaita isäntäväellemme. Itse asiassa minähän tässä olen se arvokkain; minut on haettu kaukaa, minun kunniakseni pidettiin juhlat aristokraattisessa asunnossa hienossa seurassa ja minulla on oma blogi! Leevi voisi pitää sievän kuononsa soukemmalla!
Noh, takaisin kirppujen kauppatavaraan! Leevi siis kaappasi sohvan, mutta minäpä kaappasin emännän kainalon ja uuden torkkupeiton! Kummasti se Leevikin sieltä ylhäiseltä sohvaltaan kömpii emännän ja minun seuraan sohvalle uuden peiton lämpöön. Isäntäväki itse jaksaa ihastella uutta valonlähdettään keittiössä. En ymmärrä mistä kirput saavat kaiken tavaran. Minua ensi alkuun huolestutti, ettei torilta tule kirppuja mukana, mutta Leevi ja Roxi vakuuttivat, etteivät kirput voi pilata yrityksensä imagoa. Niinpä palaan peiton lämpöön. Leppoisaa talvipäivän jatkoa! Krooh pyyh!

Roxin epäonni = Ellan onni

Rakastan tätä pimeyttä! Isäntäväki muuttuu aika sokeaksi ulkona haparoidessaan taskulampun ohuen kiilan varassa. Voin kadota, kuin pyllykaasu saharaan, siis naapurin koiria jututtamaan. Niin tein taas tänään, myönnän. On vain liian houkuttelevaa häippäistä. Kun vihdoin hipsin anteeksi pyytelevänä takaisin, oli muu lauma sekasorron vallassa. Roxi oli pörröinen ja riehakas. Leevi pohdiskeleva ja kulki Roxin perässä pehmolelu suussaan. Emäntäkin kulki Roxin perässä ja isännän kanssa he huokailivat ja katselivat toisiaan lempeästi. Taisi emäntä tirauttaa kyyneleitäkin. Olin aivan pihalla! Kiipesin lähes emännän naamalle saadakseni selvyyttä tilanteeseen.
Viimein Leevi sai kuononsa auki. Kun minä olin kadonnut emännän valokiilasta, oli hän etsiskellyt minua ja nähnyt, kuinka Roxin höppänä juoksi ohuella jäällä joella. Roxilla on tapana käydä juomassa joesta aina ulos mennessään. Leevin ja emännän kauhuksi jää petti ja Roxi tippui avantoon. Emäntä kipaisi juoksuun ja huusi isäntää apuun. Leevi oli lamaantunut järkytyksestä. Viimein isäntä kuuli avunhuudot ja juoksi paikalle. Roxi oli tippunut pitkälle rannasta ja sen voimat alkoivat hiipua. Viimein isäntä nakkasi takin emännälle ja syöksyi jäälle, joka petti heti. Jää oli niin paksua, että nyrkeillään ja käsivarsillaan hän joutui raivaamaan tietä heikkenevän Roxin luokse. Isäntä itse meinasi joutua uppeluksiin, kun joki olikin yllättävän syvä. Isäntä sai Roxista juuri kiinni, kun koira vajosi pinnan alle. Emäntä ja Leevi katsoivat tilannetta kauhuissaan rannalta. Emäntä osoitti valoa ja tarpoi märkää paria vastaan auttaen Roxin rannalle. Niin jäi isännän lempikengät joen syvyyksiin ja litimärkä sankari juoksi kiireen vilkkaa kotiin Leevi kintereillään. Emäntä kaappasi sekavan ja tärisevän Roxin kainaloonsa ja kiiruhti perässä. Jahka Roxi oli kuivattu ensin pyyhkeellä ja vielä hiustenkuivaimella, koira oli kuin uudestisyntynyt! Leevi oli ikionnellinen, ettei menettänyt rakasta ystäväänsä. Isäntä ja emäntä helpottuneita, että saivat Roxin vedestä. Minä olin helpottunut, ettei katoamiseeni ollut ehditty kiinnittää enempää huomiota.