Kun saapuu syys

Emäntää ja minua yhdistää kovasti eräs asia: rakkaus syksyyn. Emäntä huokailee luonnon komeiden juhlavärien perään ja nauttii tarkastella, miten tyylillä ja ilolla luonto valmistautuu talviuneen. Minä nautin pelloille kerääntyvistä siivekkäistä, joiden viisautta emäntä jaksaa ylistää. Pakenevat kuulemma etelään talvea pakoon. Ei hullumpi suunnitelma. Lähtisin minäkin, jos lauma seuraisi mukana. Ilman isäntäväkeä en kyllä lähtisi! Tiedän mikä etelässä voi pahimmillaan odottaa. On siis onni asua täällä ja vielä peltojen keskellä! Kurjet kaakottavat aamuisin ja ovat suorastaan pelottavan suuria! Haukat väijyvät pelloilla saaliitaan. On sellainen minuakin käynyt vilkaisemassa. Hui! Kanadanhanhia on nähty myös. Tietysti on paljon ihania, rohkeita siivekkäitä, jotka jäävät talveksi minua houkuttamaan.

Jotenkin tuli karkaaminen mieleen, miksiköhän? Minä olin tässä eräs päivä oikea rasvattu salama! Ennen kuin isäntäväki ehti nimeäni sanoa, häivyin. Olen ollut kuulemma todella kiltti ja kuuliainen koko kesän, joten piti sitä vähän irroitella ja näyttää, että kyllä minä vielä yllätän. En nyt viitsi paljastaa missä olin ja mitä söin, mutta suihkuhuone haisee vieläkin okennukseltani...

Toipilas

Jos me koirat tappelemme, mitä tapahtuu kyllä harvoin, saattaa tulla pieniä haavoja korvalehtiin. Ne paranevat pian, eikä siinä sen kummempaa. Meillä kunnon rähinää ei edes pääse syntymään, kun me Leevin kanssa alistumme Viljan voimalle. Mutta Uuna Kuunsäde-rukka sai kovaa kyytiä ja kisuilla pienikin haava saa pahaa jälkeä aikaiseksi. Tämä kuva on Uunasta tappelua seuraavana aamuna. Neidillä oli reikää päässä ja haavaa kuonossa ja ne kun turposivat, kapeni kummasti näkökenttä. Uuna pidettiin erillään muista, haavat putsattiin ja kisu pääsi oikein eläinlääkäriin, jossa käyttäytyi kuulemani mukaan ihailtavan mallikkaasti! Uuna totesi, että apu oli tervetullutta, turha siinä iskeä kynsiään auttavaan käteen. Oli kuulemma edellinen asiakas jo naarmuttanut aikas pahasti lääkärin käsivarret.


Leevi piti Uunalle seuraa ja Vilja yritti vääntää kissaa leikkimään kanssaan. Uuna ei suostunut, mutta nätisti kiemurteli pennun railakkaista otteista irti. Hellästihän se Vilja Uunaa päästä piteli kiinni, mutta leuat on isot ja hampaat suuret. Ei naurata ei.


Pian alkoi hoiva, lääkkeet ja sympatia tepsiä. Turvotus laski ennätysvauhtia ja samaan tahtiin kissa virkistyi. Viljakin sai Uunan leikkiseurakseen ja pian talo vilisi iloisia kissoja, kun pääsivät jälleen yhdessä puuhastelemaan.


Kuka mahtoi Uunaa höykyttää? Ainoa, jolta rupia löytyi oli, yllättävää kyllä, Uunan rakas sisko Kaunis Katariina. Sellaisia ne sisarussuhteet voivat olla, yhtä kissatappelua.

Uusvanha tuttavuus

Eräs päivä emännän mukana tuli meille tyttö, nuori nainen. Iloinen ja mukava. Leevi ilahtui suunnattomasti. Hän tunsi tytön vuosien takaa! Tyttö, Katja, oli yhtä ilahtunut Leevin näkemisestä ja he viettivätkin mukavia hetkiä sylikkäin. Minäkin pidin heti Katjasta. Hän silitteli minuakin niin mukavasti, että! Mutta arvatkaas kuka suorastaan repesi uudesta tuttavuudesta? No Vilja tietenkin. Vilja oli niin riehakas, että jonkin aikaa näytti jo siltä, ettei tästä jutusta tule mitään! Katja juoksi nauraen pakoon täysin villiintynyttä pentua, joka koetti hyppiä, purra ja pussata häntä villisti piiskaten. Katja melkein pamahti iguaani Dalin terraarioon lasin läpi, kun Vilja häntä niin ahdisteli! Viimein tilanne rauhottui ja Viljasta tulikin, ihme kyllä, Katjan suosikki! Käsittämätöntä, etteivät ihmiset tunnu arvostavan minun nöyrää ja kunnioittavaa lähestymistapaa, paitsi oma isäntäväkeni.


Kun isäntä saapui paikalle, pakkauduimme kaikki autoon ja lähdimme metsään. Minä tietysti napotin keskellä, jotta näin maisemat ja ajosuunnan.


Vilja vouhkasi menemään sydämensä kyllyydestä!


Marjat maistuivat muillekin, kuin meille koirille. Niitä kävimme seuraavana aamunakin poimimassa porukalla ja emäntä väsäsi Katjan kanssa herkullisen tuoksuisen piirakan. Me saimme tyytyä kuolaamiseen.


Tässä me nätit tytöt ollaan ja ihmetellään muiden touhuja.



Minäkin sain nauttia Katjan läheisyydestä ja ystävällisyydestä.


Kolmas, joka sekosi Katjan tapaamisesta, oli Loviisa Maununtytär!Meidän pikku diiva ja kerrassan epäluuloinen kissaneiti muisti Katjan! Katti loikkasi kovaa kehräten tytön luo ja vaihtoi kuulumisia silmiään siristellen, kovasti kuristen ja puskien. Hellä tervetulotoivotus ja ilahtunut jälleen näkeminen! Muut kissat eivät ole tavanneet Katjaa aiemmin.


Ja pitihän meidän tietysti yrittää kerjätä, kun ei isäntäväeltä irtoa makupaloja. Ei onnistuttu nytkään, vaikka parastamme pistettiin. Turhauttavaa! Katja oli meillä yötäkin. Vilja olisi kovasti tahtonut viettää railakkaan leikkiyön tytön kanssa, mutta isäntäväki esti sen. Aamulla Katja sai erittäin iloisen pusuherätyksen, Viljalta.

Oli kiva tutustua sinuun Katja! Leevi ja Loviisa iloitsevat jälleennäkemisestäsi. Meidän kaikkien, myös ihmisten puolesta, tervetuloa uudestaan!

Mumsmumsmums...

Vilja on todella villinnyt minut tähän marjaintoiluun, mutta säilyttää itse vielä ehdottoman kuningattaruuden mitä tulee marjojen syöntiin ja niiden myötä pissimiseen. Leevikin on vihdoin oivaltanut nämä jumalten herkut. Emäntä ojensi Leeville vadelman. Hyvin nirkoisesti herra maistoi vain etuhamapillaan, mutta maiskuteltuaan hetken rynnisti hänkin puskiin ja nyt meitä ei pitele mikään!

Tässä minun taidonnäytteeni, miten hienosti kurottelen vadelmia ja hyvää on! Tosiaan sivuilmiönä on lisääntynyt pissimisen tarve ja se on Viljalla huipussaan. Isäntäväki on ollut tulla hulluiksi, kun pentu on päättänyt muuttaa olohuoneen pissajärveksi. Ei itsekään malta vaatia ulos vaan kyykkää tyynesti lattialle. Yhä papereita joudutaan muutenkin pitämään pennun tähden, mutta nyt on ollut niin rajua, että isäntäväki on pidellyt Viljaa kaukana marjapuskista. Minä ja Leevi saamme estoitta nauttia herkuista, koska pidätyskykymme on aivan toista luokkaa, emmekä juoda lotkota, kuten tuo hömppä partasuu. Nautitaan siis siitä mitä luonto meille tarjoilee! Kypsykää jo karviaiset!

Mökkihöperyyttä

Ei se emäntä ihan sillä tavalla mökkihöperö ollutkaan, mitä ehdin jo luulla. Kävi oikein kivasti meidän kaikkien kantilta. Ensin näytti jälleen pahalta; isäntäväki pakkasi, pakkasi myös meidän kupit, valjaat, ruoat jne. Se nyt ei välttämättä kerro, kuin hoitoon menosta.


Auto huristeli tuttuja teitä, tuttuun paikkaan. Ilolla tuttuun taloon säntäsimme. Kun väki oli lähdössä, minä osoitin ymmärtäväni tilanteen ja vetäydyin taka-alalle vilkuttamaan hännälläni.
"Hei vaan. Pitäkää hauskaa, minne sitten menettekään!"

Yllätyksekseni meidät kutsuttiinkin mukaan! Meitä lähti kahdella autolla. Toisessa me koirat ja isäntäväkemme, toisessa meidän perushoitajamme ja se tuttu kääpiö, pikkupoika. Ajelimme halki kauniiden Suomimaisemien. Tähän aikaan minun kotosaarellani, Korfulla, alkaa olemaan kuivaa ja kasvit palaneet, mutta tässä kummassa maassa kukat kukkivat, maisemat viheriöivät, pelloilla keinuvat viljat (yksi Viljan Korsi autossakin) ja perhoset ilkamoivat. Väillä pysähdyimme, saimme vettä ja pääsimme pissille. Vilja oli ihmeissään kaikesta.


Saavuimme leirintäalueelle (Venesillan leirintäalue). Sinne olikin koirat sydämellisesti tervetulleita. Meidän pikku mökin viereiseen mökkiin majoittui poika ja hoitajamme. Olipas hauskaa!


Ensi alkuun jouduimme tosin nököttämään puihin sidottuina, mutta jossakin vaiheessa isäntäväki tajusi, että minä ja Leevi emme mihinkään lähde. Viljaan ei tietenkään voi luottaa, joten Vilja pysyi sidottuna, mutta lähellä.

Tässä kuvassa Leevin makkarankerjuu-ilme.

Järvenrannalla oli kivasti grillipaikka, siinä mökkien edustalla. Ai ai mitä nameja tuoksuja grillistä tulvi kirsuihimme, mutta mepä saimme nahkaluita yms. koirien herkkuja. Ei siis voi valittaa. Kävimme välillä kävelylläkin ympäri leirintäalueen. Oli mielenkiintoista! Näimme yhden koirakaverinkin. No, hän tosin vaikutti aika epäsosiaaliselta, joten pysyimme kaukana.


Pikku poika jaksoi melskata vedessä ja syödä makkaraa naama ketsupissa (NAM!). Hän on todellinen eläinystävä ja minä pidän hänestä kovasti, kuten isännän nappaamasta kuvasta näkyy.

Minulle mastui myös herneet. Nam!

Mökkien piha-alue oli varjoisa ja tuulinen. Minä ja naisväki palelimme. Naiset kääriytyivät peittoihin ja minä kömmin emännän syliin. Hän huomasi tärinäni ja kääräisi minut peiton sisään. Ah, lämmintä!

Yö meni yllättävän mukavasti mökissä. Viljakin oli niin väsynyt kaikesta kokemastaan, että nukkui aamu viiteen, jolloin kohteliaasti herätti emännän ulos. Kävivät pikku kävelyllä. Me Leevin kanssa emme siihen aikaan vielä korvaa lotkauta! Saavuttuaan takaisin sisälle, maistui se uni vielä Viljalle ja emännällekin. Emäntä ja naishoitajamme lähtivät aamulla jonnekin, mutta me jäimmekin mukavaan seuraan ja kävimme pitkällä kävelyllä. Jahka naisväki palasi, alkoikin tavaroiden pakkaaminen autoon. Olimme niin me koirat, kuin ihmisetkin yhtä mieltä, vielä olisi voinut jäädä pidempään.


"Onko pakko lähteä," kysyn, kun isäntäväki pakkasi autoa.

Leevi matkusti toisessa autossa, kunnes tuli pysähdys. Pääsimme ulkoilemaan ja kivaa oli. Sen jälkeen Leevinkin piti tulla meidän mukaan. Päästyämme kotiin, olimme niin väsyjä, että möngimme kotiterassille ja nukahdimme. Tai siis isäntäväki ja Vilja nukahtivat. Kun he olivat sikeässä unessa, minä hiivin naapurin koiralle kertomaan reissusta. Leevi oli mennyt nukkumaan viileään, varjoisaan autoon, jonka ovet olivat auki. Isäntäväki on kehunut, miten ihania matkakoiria olemme, Viljakin. Toivottavasti lähtisimme toistekin mökkeilemään!