Peltojen kutsu

Linnut, jänikset, myyrät, hiiret... Kaikki ne tuntuvat houkuttavan ja kutsuvan jahtaamaan. On kova työ yrittää hillitä itsensä ja usein saavutan hillinnän komennon ansiosta. Välillä käy näin, kuten kuvassa. Minusta näkyy vain liukkaasti kiitävä piste pelloilla. En kauan viiletä, kotirauhan säilymisen vuoksi, mutta pakko sitä on välillä kuunnella sydämensä ja vaistojensa ääntä!

Kääpiöt

Minusta nuo oudot, kääpiökokoiset ihmisen kaltaiset olennot ovat pelottavia. Tämäkin kuvan tapaus on kyllä kiltti ja ystävällinen. Osaa lähestyä eläimiä hienosti, mutta minua vain ahdistaa, kun hän luulee minua pennuksi ja kulkee perässäni. Hänellä saattaa olla kädessäänkin jotain, mikä saa minut heti epäluuloiseksi. Kuulin, kun isäntä ja emäntä puhuivat, että minun täytyisi tavata noita "lapsia" useammin, jotta tottuisin ja rohkaistuisin. Apua!

Pihassa piileksii sapelihammastiikeri!

Eräs päivä Juustolan pihan pensaista kuului miukunaa. Me koirat lähdimme varovasti katsomaan kuka se siellä mahtaa piileksiä. Komea kolli asteli meidän luoksemme pensaasta ja puski kehräten meitä jokaista! Mukava kaveri! Mustavalkoinen, pörröinen ja kulmahampaat terävät ja pitkät kuin sapelihammastiikerillä! Isäntä haki kollille ruokaa portaille. Ei kissa sisälle ollut aikeissakaan. Kun emäntä tuli töistä, kolli oli yhä kanssamme pihassa. Hän asteli miukuen pari kertaa emännän luo, joka ihastui tietysti heti. Niin emäntä vietti kaunista iltaa portailla tuo kollin rontti sylissään! Eipä aikaakaan, kun emäntä ilmoitti, että kissan nimi oli Rosvo-Roope. Kissan alkuperää selviteltiin naapureilta ja eläinsuojeluyhdistykseltä, mutta eipä tuota kukaan kaivannut. Ei Rosvo-Roope mikään nuori ole. Iso osa hampaistakin jo tippunut. Päivät kuluivat ja Roope sitkeästi asutti pihaa ja kantoihan se emäntä kollin viimeni sisällekin. Niin Rosvo-Roope tuli, hurmasi ja jäi.

Neljä seinää ja katto = Juustola

Ehkä ihmettelette miksi tämän blogin nimi on Juustolan Ella. Mikä ihmeen juustola? No, meidän lauma asustaa harmaassa, romuromanttisessa mörskässä, joka on toiminut juustolana. Juustojen valmistus alakerrassa lopetettiin 1972. Saan hyvää liikuntaa, kun viiletän portaat yläkertaan, jossa sijaitsevat ns. henkilökunnan asunnot (2 kpl), joissa kotimme on. Juustola seisoo vankasti keskellä peltoja ja on reilu satavuotisen elämänsä aikana nähnyt ja kokenut kaikenlaista. Kyläläiset kertoilevat tarinoita Juustolan historiasta ja ihmettelevät millaisia asukkaita siellä nyt elelee. Jokainen asukas on jättänyt omat jälkensä rakennukseen. Minä jätän karvoja ja hilsettä sekä järjestän olohuoneeseen lattiaremontin. Olisi korkea aika kaivaa vanha lautalattia esiin!

Leevi -paras ystäväni

Leevi on ollut tämän eläinkatraan ensimmäinen asukki ja saapunut pienenä, vilkkaana pentuna löytökoirien talosta. Nyt parhaalla ystävälläni on ikää 11 vuotta. Leevissä on bordercollieta, minkä johdosta Leevi on älykäs, kaunis ja hypnotisoiva. Täydellistä idoli ainesta! Leevi on tukeni, turvani, ohjaajani. Hänen ansiostaan olen oppinut esim. leikkimään leluilla! Leevi suhtautuu minuun suvaitsevasti, ystävällisesti ja kärsivällisesti. Pientä ylenkatsetta huomaan välillä. Leevi nauttii olla ihailun kohteena ja suhtautuu ystävällisesti kaikkiin olentoihin mitä maa päällään kantaa! Tosin mitä olen kuullut, on aika tehnyt myös tehtäväänsä Leevin suhteen. Ollut nuorena todellinen riiviö.

Charmikas Roxi

Kunnioitan suuresti meistä vanhinta. Roxi on jo 15,5 vuotta! Näkö ja kuulo ovat jo heikot, mutta energiaa vielä papassa piisaa! Kyllä Roxinkin tassut vielä tanssahtelevat, kun ruokaa odotetaan ja kummasti herra juosta hölkyttää lenkillä tasaisen sitkeästi! Roxilla on parempi kunto, kuin isäntäparilla! Pappa saapui Leevin toveriksi 5-vuotiaana. On ollut kuulemma uskollinen ja suurisydäminen. Lempeä kaikkia elollisia kohtaan, lukuun ottamatta itseään suuremmat urokset... Kaikilla on Akilleen kantapäänsä.

Onnea on...

... kupillinen ruokaa.
... lämmin syli.
... suukottelu.
... pehmeä sohva.
... juokseminen.
... oma koti ja lauma.


Ah, asiat on aika hyvin, tuumin voipuneena tultuani metsäretkeltä.

Uusi taito

Olen aika ylpeä itsestäni. Kävelen nimittäin hienosti kauniissa valjaissani, enkä pelkää enää hihnaa, joka heiluu takanani kohti ihmisen kättä. Alussa oli toivotonta. Sain suorastaan hysteerisen kohtauksen, kun kaulapantaani kytkettiin hihna. Temmoin minkä pystyin itseäni irti pannasta ja jos en onnistunut, heittäydyin maahan selälleni ja anoin armoa katseellani. Kaulapanta tuntui kuristavan. Onneksi isäntäväkeni on valjasihmisiä. Emännällä oli jo saarelle tullessaan mukana valjaat! Olivathan nekin oudot ensi alkuun, mutta niistä en saanut paniikkia. Hihnaa hiukan pelkäsin. Näytti, kuin emännällä olisi ollut kättä pidempää. Sain palstallani huutia, jotta pysyisin alueellani. No, se on onneksi ollutta ja mennyttä. Joskus vain ikävät muistot tulevat mieleen ja säikäyttävät minut.

Uusia kuvioita

Lentokentällä meitä odotti tuttu mies! Sain vettä häneltä ja paljon rapsutuksia. Uusi isäntäni! Suomessa oli kylmää ja pimeää, kun astuimme lentokentältä ulos. Minulla oli hassu villapaita päällä. Uudessa kodissani odotti kaksi vanhaa koira herraa sekä vilkas kissakatras. Kaikki ottivat minut iloisesti vastaan! Kissatkin puskivat minua vasten päästyään pienestä alkuepäluuloisuudestaan.

Paljon on ollut uutta opittavaa, kuten itse kieli, nimeni "Ella", hihnassa kävely jne. Emännän ja isännän ollessa töissä luulin alkuun heidän hylkäävän minut. Kiukkusin sohvatyynyille, muovilattialle ja kaukosäätimelle. Pissin sohvalle ja matoille. Huh, kun nolotti, kun isäntäpari palasikin! Luottamuksen kanssa onkin ollut se suurin työ, mutta pienin askelin etenen. Minusta on tulossa huippu koira!

Kotia kohti

Kaksi viikkoa naisen viestistä Louisa ja Spiridoula veivät minut pimeällä lentokentälle ja minut nostettiin jonkun syliin. Olin hämilläni kaikista äänistä yms. Kun palasimme kotiin ja vieras ojensi minulle makupalaa, oivalsin kuka siinä oli! Voi sitä riemua! Viis makupaloista!

Muutaman seuraavan päivän sain olla huolissani, ettei emäntäni muuttaisi mieltään, kun tarjolla oli monenlaista hännän heiluttajaa. Meille pidettiin saaren pääkaupungissa hienot juhlatkin! Kuvassa istun Louisan sylissä paikalliset eläintenystävät ympärilläni.

Viimein koitti se ihana päivä, että lähdimme kohti Suomea, Kotia! Olin niin iloinen, että luottavaisena kuljin naisen mukana kuljetuslaatikossa. Matkustin ruumassa, sillä painoin kilon liikaa päästäkseni matkustamoon. Lentoja oli kolme, koska talvella ei ole suoria lentoja saarelleni. Lentojen välissä emäntäni kävi huolissaan tervehtimässä minua. Heilutin häntää ja nuolin hänen sormiaan. Minulla oli kaikki hyvin!

Kohtalon käänteitä

Syksy saapui. Suomessa levoton, huolestunut pariskunta kaipasi minua. He eivät voineet unohtaa. Nainen luki hirvittäviä tarinoita kaltaisteni kohtaloista.

Samaan aikaan kun minut hylättiin kantavana, nainen näki painajaisia minusta ja oli vakuuttunut, että jotakin on tapahtunut. Hänen kirjoittaessaan avun pyyntöä Korfulla asuvalle suomalaisnaiselle, minä kuljin pienessä kylässä ja päädyin ystävällisen englantilaisen naisen hoiviin. Ohessa kuva minusta Even sylissä. Hän piti minusta huolta ja koetti etsiä kotiani, turhaan tietenkin. Viimein minut haki hollantilainen nainen eri puolelta saarta. Hänen luonaan asui paljon muita hylättyjä koiria ja kissoja. Siellä oli mukava olla. Minut nimettiin Doukiaksi, leikattiin, pennut abortoitiin, sain rokotukset. Kuljin mukana erilaisissa tapahtumissa ja minulle todella yritettiin etsiä kotia. Olin vaitonainen, kiltti, mutta kukaan ei kiinnostunut. Louisa alkoi järjestellä lähtöäni Hollantiin. Sitä kautta olisin saattanut saada helpommin kodin. Viimein kesällä tapaamani nainen älysi kirjoittaa järjestölle, jonka työntekijä hollantilainen Louisa on. Kylläpä Louisa yllättyi ja ilahtui! Joku kaipasi minua! Ja Suomesta asti! Louisa kirjoitti heti naiselle, että olen hänen luonaan ja voin hyvin. Tahtoisiko hän antaa minulle kodin?

Tarinani jatkuu

Päivittäin pariskunta saapui luokseni. He tarkkailivat palstaani ja huomasivat sen puuteet. Heiltä sain ruokaa, vettä, kehuja, rapsutuksia ja he poistivat punkitkin. Monesti huomasin miten he keskustelivat vieraalla kielellään vakavan kuuloisesti ja katselivat minua tarkasti. Rohkaistuin päivä päivältä ja aloin elätellä toivoa, että he veisivät minut mukanaan. Uskaltauduin jopa syliin!

Kunnes eräs päivä vaistosin, että jotakin oli pielessä. He tulivat kuten ennenkin ja käyttäytyivät normaalisti, mutta jotakin oli vialla. Tuntui, että he tulivat viimeistä kertaa. Kun he lähtivät, jälleen kerran, tein viimeisen, epätoivoisen eleen saadakseni heidät ymmärtämään, että olen heidän koiransa. Säntäsin ulos palstalta ja juoksin lyhyillä jaloillani heidän perään! Auto tuntui kiihdyttävän vauhtia ja niin tein minäkin. Viimein auto pysähtyi, minut nostettiin itkevän naisen syliin. Käperryin siihen helpottuneena ja katselin naista hellästi. Viimein he tajusivat! Tässä on paikkani! Mutta minut vietiinkin takaisin palstalleni. Nainen komensi minua tiukasti. Sydämeni murtui, mutta niin murtui naisenkin.

He olivat yrittäneet selvittää, kuinka saada minut mukaansa. Naisen ystävätär Suomessa oli selvittänyt asioita. Aikaa oli liian vähän rokotusten ym. voimaan saattamiseen. Eivätkä he tahtoneet tehdä paikallisten kanssa kauppaa, jottei meitä koiria alettaisi tehtailla turisteille. Niin jäin.

Tarinani

Jotta voisin kirjoittaa tästä hetkestä, täytyy palata taakse päin. Miten oikein päädyin Suomeen? Kaikki alkoi kesällä ´07 Korfun helteestä. Asuin pienellä kasvimaalla. Tehtäväni oli ilmeisesti toimia vahtikoirana, mutta enemmän minua pelotti. Olin yksin, ilman suojaa, ruokaa, vettä. Rehevän kasvuston seasta punkit kiipeilivät turkkini sekaan.

Eräs päivä auto pysähtyi palstani ohi menevälle pölyävälle hiekkatielle. Kuikuilin varovasti pensaiden suojista. Ah, turisteja. Pariskunta katseli karttaa, nousi autosta, joivat vettä ja vaikuttivat uupuneilta. Istuin kuin patsas puun alla. Yllättäen nainen huomasi minut ja kutsui luokseen hataralle, kuormalavasta kyhätylle portille. Ääni, eleet, kaikki vaikutti ystävälliseltä. Lähestyin varoen, mutta heilutin häntää kovasti. Yritin osaltani olla ystävällinen. Viimeisen metrin ryömin, varmuuden vuoksi. Sain rapsutuksia, vettä. Siitä alkoi ystävyys.