Tällainen kansainvälinen koira, kuin minä, taidan vähän kieliäkin, kuten otsikosta näkyy. Viimeksi kerroin elämäämme valtaavista asioista. Valtaus sen kuin jatkuu. Olohuoneen on vallanneet terraariot jo aika hyvin. Emäntä, joskus pohtii jo sohvasta luopumista, jotta terraarioille tulisi lisää tilaa. Vitsinä, toivottavasti! Olohuoneessa on siis perin trooppinen tunnelma:
Vilja osallistuu mielellään terraarioasukkien hoitoon. Kuvassa emäntä ruokkii teraariosta ulos syöksynyttä parta-agaman poikasta (Pogona vitticeps).
Vaan mitä on tapahtunutkaan. Tropiikki leviää! Tältä näyttää keittiömme nykyään:
Eikö meidän kannattaisi muutta tropiikkiin? Siellä olisi kaikki valmiina! Matelijoita, sirkkojen ja sammakoiden kuorot, kasvit ja lämpö. Lähtisin mielelläni mukaan!
Tropiikki siis lisätään valtaajien listaan. Kilpikonnat ovat jo mainittu, mutta niitäkin muutti meille kaksi lisää.
Leopardikilpikonnat (Stigmochelys pardalis) Nomsa ja Themba (ent. Olga ja Ärväs) ihmettelevät menoa juustolassa. Tässä rohkea Nomsa on iskenyt heti tuloiltana salaattiin kiinni. Se ei turhia ujostele, toisin kuin Themba.
En tiedä olisiko Viljasta tropiikkiin. Kun se näki uudet kilpikonnat, alkoivat takajalat tutista.
"Vähän vain säikähdin, kun aitauksessa olikin ihan vieraita kilpikonnia. Mistä minä tiesin, että niitä oli tullut lisää? Minä jouduin olemaan ulkona, kun kilpikonnat saapuivat. Sinä ja Leevi siellä taas paistattelitte huomion keskellä," Vilja mutisee.
Niin tehtiinkin. Eritoten minä! Ah, ketäpä en hurmaisi. ;o)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terraario. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terraario. Näytä kaikki tekstit
maanantai 8. lokakuuta 2012
sunnuntai 23. marraskuuta 2008
Eiiiiii!!!!!
Se on totta! Jotakin on tapahtumassa! Varmaankin sitten se "matka"! Leevi on aivan varma asiasta ja jaksaa tuijottaa emäntää syyttävän kysyvästi. Meillä on rampannut kummaa väkeä koko viikonlopun. Eilen ihmeteltiin terraarion asukkaita ja tänään kissoja. Niiden riehuhuonekin laitettiin uuteen uskoon. Saivat ihme kiipeilytelineen sinne lisää, vanhat tuolit ruuvattiin päällekäin, joka paikkaan siroteltiin hassulle tuoksuvia leluja, joita kisut kantoivat suussaan äristen. Mukava naapurin poikakin kävi ja lupasi käydä kisujen kanssa leikkimässä. Entäs minä? Vaatekasoja on ilmestynyt olohuoneeseen ja sekä isäntä sekä emäntä hääräävät kovasti. Siis molemmat lähtevät reissuun?! Leevi tuhahti, että tällaista se on olla tämän isäntäparin koirana. Ei näitä matkoja kovin usein ole, mutta aina välillä kuitenkin. Meitä on hemmoteltu luilla. Kynnet leikattiin. Leevi makaa eteisessä ja tuijottaa herkeämättä isäntäparia. Sanoo, että hänen koiranpennun katseensa saa huonon oman tunnon heräämään ihmisissä. Mitäs lähtevät ilman meitä! Lumimyrsky ulkona kuvaa hyvin tunteiden myllerrystä sisimmässäni. Ikkunat peittyvät lumella, kuin sulkeakseen meidät kaikki talon lämpöön. Sopii! Lauma ei saa hajota. Leevi tuojottaa, minä hipsin isäntäväen kintereillä korvat roikkuen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)