Mistä tietää, että on syksy?

Kilpikonnien lämpölampun valtaa...

 

...Kissa.

Sophia ja muut Korfun katit

Miten voikin näin mennä hermo emäntään!? No, pääasia, että hän nyt viimein avustaa minua. Hän ei tosin saanut kaivettua sitä kuvaa Sophiasta, mitä on koko tämän ajan luvannut etsiä, mutta näette sen linkin kautta. Ei nyt enempää hermostumisestani, vaan itse asiaan!

Minulla on suuri sydän! Mikäli joku nyt ei ole vielä asiaa tiennyt. Minun hyvä ystäväni Korfulla, Louisan luona, oli pieni kisuneiti Sophia. Muut karttelivat häntä, koska hänellä oli ihossaan sieni. Minäkin sain sen sienen sievän kuononi päähän, mutta se ehti onneksi parantua ennen emäntäni saarelle tuloa. En piitannut sienestä, sillä Sophia oli kerrassaan hurmaava kisu ja meillä oli oikein rattoisia hetkiä yhdessä lempinojatuolissani, Korfun auringon paistaessa ja lämmittäessä. Oi niitä aikoja...

Se on meissä emännän kanssa samaa, että meillä on sydämessä pehmoinen kohta muiden hyljeksimille. Arvaatkaa vain saiko emäntäkin sienen ollessaan minua hakemassa? Kukapa Sophieta rapsutteli, varoituksista huolimatta? Emännästä se sieni oli pieni riesa, kun kyseessä oli hellyyden kipeä, pieni kissa.
"Aika erikoinen tuliainen, sieni kissalta," naurahti isäntä, kun saavuimme kotiin.

Täältä löydätte tarinan Sophian dramaattisista hetkistä puun latvassa:
http://www.corfuanimalwelfare.com/news.html

Tarina löytynee sivun puolesta välistä, otsikkona "May 2008 - Dramatic rescue" Siinä se emännän ottama kuva komeilee heti ensimmäisenä!

Kaikki kuvien kisut ovat Korfulta. Osa kodittomia, hylättyjä, kaltoinkohdeltuja, osa turistien hellimiä. Olen kuullut kissoilta kurjia tarinoita. Ei mene eläimillä hyvin, ei. Ilolla muistelen ystäviäni ja ajattelen heitä uusissa kodeissaan. Surulla mietin kaikkia niitä uusia eläimiä, joita saattaa odottaa niin paljon kurjempi kohtalo. Hotellikisut jäävät talveksi usein oman onnensa nojaan tai heidän tulevaisuudestaan huolehditaan antamalla erikoismaistettu viimeinenateria. Kumpi nyt sitten onkaan parempi.

Siis ken vain kynnelle kykenee, auttakaa paikallisia Louisoita (järjestöjä, emännän huomautus) matkoillanne. Ostakaa eläimille ruokaa, valistakaa ihmisiä, käykää rapsuttelemassa ja antamassa hellyyttä. Jos tahdot antaa kodin karvaiselle kaverille, mieti tarkkaan. Emme heti osaa onneamme arvostaa ja luottamukseen on pitkä tie. Rokotukset ym. tulee olla oikeasti kunnossa ja ajallaan hoidettuja. En minäkään olisi tahtonut noin vain tulla ja mahdollisesti sairastuttaa uudet ystäväni ja Zeus ties ketä muita.

Vapaana kulkeva eläin ei aina ole onnellinen eläin ja monet vaarat väijyvät jyrkkien mutkien takana. Asenteet kaipaavat tuuletusta, kai se lämpö siellä jotenkin jämähdyttää myös aivot. Täällä hyisessä kelissä ne toki voivat jäätyä, mutta pikku pakkanen tuntuu pitävän terävänä! Ainakin me Viljan kanssa ollaan niin teräviä tyttöjä, että!

Ollaan ystäviä?

Onpa mielenkiintoista seurata, kuinka sujuu Viljalta tutustuminen ja ystävystyminen mm. kissojen kanssa. Itsehän olin aikalailla samassa tilanteessa vuosi takaperin. Viljan onnena on hyvä lapsuus ihanassa ihmisperheessä, oman emon ohjauksessa ja se näkyy! Pentu on rohkea, muttei liian itsevarma. Lähes kateellisena ja haikeana katselen miten avoimin mielin Vilja suhtautuu maailmaan ja sen ilmiöihin. Kyllä minäkin yritän olla rohkea ja avoin. Saan lisää rohkeutta muista koirista ja enhän voi jäädä Viljaa huonommaksi! Menettäisin pian idolin asemani ja niin ei saa tapahtua!

Kisut ovat olleet hiukan epäluuloisempia Viljaa, kuin minua kohtaan. Se nyt on ymmärrettävää. Vaikka Vilja yrittää olla varovainen ja helposti lähestyttävä ja pidettävä, on sen tyyli kuitenkin hiukan liian innokas kisujen makuun. Tutustumisen on annettu tapahtua hiljalleen. Loviisa ilmaisi jo kantansa heti alussa pissimällä Leevin sohvalle (!!!!) aivan kuin Leevi pennun tulolle mitään voisi. Onneksi isäntäväki vei ripeästi pehmusteen pesukoneeseen ja pian se oli taas Leevin ilona.

Eilen oli jo huisin kivaa kisujen kanssa. Rosvo-Roope on tietysti maaseudun kinginä rohkea ja ei juuri piitannut Viljan leikkiin kutsuista. Tytötkään eivät enää sähisseet ja jos väsyivät tai ahdistuivat, loikkasivat sulokkaasti Viljan nenän edestä karkuun. Viljan ystäväpiiri kasvaa kohisten! Minun välini kissoihin on oikeastaan yhtä ihanat, mitä minulla oli Korfulla Louisan luona erääseen Sophia-kisuun. Hmmm... Täytyisikin esitellä hänet!

Kiinni jäivät rontit!

Olen huippu salapoliisi! Kiltin kuoreni avulla voin juonia kenenkään aavistamatta mitään. Emäntä istui koneella ja selasi kuvia. Hypähdin viattomasti hänen syliinsä ja kiersin itseni pienelle kerälle, kuin kissa. Emäntä oli heti ansassa! Hän silitteli minua ja höpötteli. Minä teeskentelin nauttivani läheisyydestä ja samalla silmäilin kuvia, joita emäntä katseli. Ihmeellisiä otuksia ja miljoona kuvaa joistakin sammakoista. Pyh! Mutta se mikä iski silmääni olivat nämä kuvat. Törkeä isäntäväkeni on lomani aikana huidellut toisten kissojen ja koirien kanssa! Mikä loukkaus! Hypähdin sylistä ja lähdin purkamaan kiukkuani muka leikkimällä kissapehmolelun kanssa. Kun emäntä siirtyi koneelta, minä nokkela tassuisena naputtelin todistusaineiston esiin. Isäntäväestä oli kuvia näiden edellä näkyvien eläinten kanssa. Rapsuttelevat ja söpöttelevät! Törkeää! Yhden koiran kanssa he ovat näköjään samoilleet jossakin kiehtovassa metsässä! Miksi siis me emme päässeet mukaan!?

"Ella kulta, turhaan raivoat. Et olisi pitänyt pitkistä lennoista. Lentosi Suomeen Korfulta ei olisi ollut mitään tähän verrattuna. Lisäksi siellä oli paljon pieniä ja suuria sinulle vaarallisia eläimiä. Olisit viipottanut vaistosi viemänä suoraan surman suuhun! Se olisi ollut kamalaa!"

"Kai minä nyt riistan vaarasta erotan ja osaan minäkin olla vaarallinen! Ulkokuoreni tekee tepposen!"

"Muistapas se hirvi-kohtaaminen Ellaseni," emäntä muistutti suupieli nykien.

Voi itku... Minä kun yritin unohtaa...

Eiiiiii!!!!!

Se on totta! Jotakin on tapahtumassa! Varmaankin sitten se "matka"! Leevi on aivan varma asiasta ja jaksaa tuijottaa emäntää syyttävän kysyvästi. Meillä on rampannut kummaa väkeä koko viikonlopun. Eilen ihmeteltiin terraarion asukkaita ja tänään kissoja. Niiden riehuhuonekin laitettiin uuteen uskoon. Saivat ihme kiipeilytelineen sinne lisää, vanhat tuolit ruuvattiin päällekäin, joka paikkaan siroteltiin hassulle tuoksuvia leluja, joita kisut kantoivat suussaan äristen. Mukava naapurin poikakin kävi ja lupasi käydä kisujen kanssa leikkimässä. Entäs minä? Vaatekasoja on ilmestynyt olohuoneeseen ja sekä isäntä sekä emäntä hääräävät kovasti. Siis molemmat lähtevät reissuun?! Leevi tuhahti, että tällaista se on olla tämän isäntäparin koirana. Ei näitä matkoja kovin usein ole, mutta aina välillä kuitenkin. Meitä on hemmoteltu luilla. Kynnet leikattiin. Leevi makaa eteisessä ja tuijottaa herkeämättä isäntäparia. Sanoo, että hänen koiranpennun katseensa saa huonon oman tunnon heräämään ihmisissä. Mitäs lähtevät ilman meitä! Lumimyrsky ulkona kuvaa hyvin tunteiden myllerrystä sisimmässäni. Ikkunat peittyvät lumella, kuin sulkeakseen meidät kaikki talon lämpöön. Sopii! Lauma ei saa hajota. Leevi tuojottaa, minä hipsin isäntäväen kintereillä korvat roikkuen.

Lumikuningattaren valtakunta

Isäntäväki on vapailla! Nautin kovasti aamulla käperrellä ja suukotella isäntäparia, jotka unisina piiloutuivat peiton alle. Viimein he heräsivät tähän satumaisuuteen. Emäntä kaappasi pitkän, paksun takin niskaan, kameran kainaloon ja lähti meidän koirien kanssa ihmettelemään uudeksi muuttunutta maisemaa. Minä tutkailin eilisen draaman jälkiä poukamassa, ihastelimme kermalla kuorrutettuja puita, tein lumienkelikoiria ja ihmettelin ikkunaan ilmestynyttä pitsiä. Roxi ei mennyt lähellekään jokea. Leevi nautti lumesta ja syöksähteli lunta, kuin tomusokeria pöllyttäen. Kissaneiditkin käväisivät pihalla ja olivat todella ihmeissään. Loviisa ravisteli hienostuneesti tassujaan, miukaisi paheksuvasti ja pakeni takaisin sisälle.

Isäntäväki on saanut hyvän matkan toivotuksia. Minä vakoilen, nuuhkutan, kurkistelen. Mikä matka? Pahoja enteitä on kyllä näkyvissä. Olohuoneen nurkassa nököttää kaksi matkalaukkua. Mitä ihmettä nyt taas?!

Kissojen kaupunki

Emäntä palasi kapsäkkeineen! Olin iloinen, vaikka minulla oli ollut oikein mukavaa isännän ja koiran poikien kanssa. Leevi oli emännän tulosta niin sekaisin, että oikein vikisi! Minusta se oli aika noloa... No mutta. Lauma on jälleen kasassa ja rauha maassa. Emäntä toi meille pienet tuliaisetkin! Minua vain jäi vaivaamaan oliko emännällä ollut meitä yhtään ikävä, kun jaksoi jauhaa joistakin Riikan kissoista ja kissojen kaupungista. Vaati minuakin laittamaan tänne kuvia sen Riikan eläintarhan kissoista! Kuka Riikka? Mikä eläintarha? Miksi juuri kissoilla oma kaupunkinsa? En ymmärrä! Pääasia, ettei emäntä yhtään enempää kissoja tänne rahdannut. Että tervetuloa takaisin emäntä sen Riikan luota!

Pihassa piileksii sapelihammastiikeri!

Eräs päivä Juustolan pihan pensaista kuului miukunaa. Me koirat lähdimme varovasti katsomaan kuka se siellä mahtaa piileksiä. Komea kolli asteli meidän luoksemme pensaasta ja puski kehräten meitä jokaista! Mukava kaveri! Mustavalkoinen, pörröinen ja kulmahampaat terävät ja pitkät kuin sapelihammastiikerillä! Isäntä haki kollille ruokaa portaille. Ei kissa sisälle ollut aikeissakaan. Kun emäntä tuli töistä, kolli oli yhä kanssamme pihassa. Hän asteli miukuen pari kertaa emännän luo, joka ihastui tietysti heti. Niin emäntä vietti kaunista iltaa portailla tuo kollin rontti sylissään! Eipä aikaakaan, kun emäntä ilmoitti, että kissan nimi oli Rosvo-Roope. Kissan alkuperää selviteltiin naapureilta ja eläinsuojeluyhdistykseltä, mutta eipä tuota kukaan kaivannut. Ei Rosvo-Roope mikään nuori ole. Iso osa hampaistakin jo tippunut. Päivät kuluivat ja Roope sitkeästi asutti pihaa ja kantoihan se emäntä kollin viimeni sisällekin. Niin Rosvo-Roope tuli, hurmasi ja jäi.