Kissojen kaupunki

Emäntä palasi kapsäkkeineen! Olin iloinen, vaikka minulla oli ollut oikein mukavaa isännän ja koiran poikien kanssa. Leevi oli emännän tulosta niin sekaisin, että oikein vikisi! Minusta se oli aika noloa... No mutta. Lauma on jälleen kasassa ja rauha maassa. Emäntä toi meille pienet tuliaisetkin! Minua vain jäi vaivaamaan oliko emännällä ollut meitä yhtään ikävä, kun jaksoi jauhaa joistakin Riikan kissoista ja kissojen kaupungista. Vaati minuakin laittamaan tänne kuvia sen Riikan eläintarhan kissoista! Kuka Riikka? Mikä eläintarha? Miksi juuri kissoilla oma kaupunkinsa? En ymmärrä! Pääasia, ettei emäntä yhtään enempää kissoja tänne rahdannut. Että tervetuloa takaisin emäntä sen Riikan luota!

Mitä nyt tapahtuu?

Koko päivä on hyytänyt. Emäntä kantoi aamulla matkalaukun makuuhuoneeseen ja alkoi ladota sinne vaatteita, kirjoja jne. Nyt hän pakkailee kameratarvikkeita. En kyennyt moneen tuntiin samaan huoneeseen matkalaukun kanssa. Mitä tämä nyt on? Ketkä kaikki lähtevät? Minne? Kuinka pitkäksi aikaa? Isäntä ei pakkaa mitään. Makaan Leevin tukemana vuoteella matkalaukun lähellä ja katselen hämilläni. Leevi kyllä sanoi, että aina joskus matkalaukku pakataan, mutta isäntäväki on aina palannut. Mitä Roxi ja Leevi ovat sen aikaa touhunneet? Ovat kuulemma hyvässä hoidossa, jossa olen minäkin jo monesti käynyt kylässä. Ah, siellä ei olekaan hätäpäivää. Siellä asustavat ystäväni Veera-koira ja Lissu-kissa. Entä minun blogini?

"Hei hei! Miten blogin nyt käy emäntä? Minulla olisi paljon kerrottavaa! Ja mitä jos minut unohdetaan, kun olet poissa ja blogi seisoo?"

" Ella pieni. Ehkä saan matkalta sinulle kivoja kuvia blogiisi. En vielä tiedä pääsenkö tietokoneelle, jotta voisin lähetellä sinulle kuvia ja avustaa blogissa. Voi olla, että blogi on hiljaa seuraavat 10 päivää. Toivotaan, että mahdolliset elämästäsi kiinnostuneet malttavat odottaa."

"Apua! En saa kertoa itsestäni ja erinomaisuudestani 10 päivään! Kohtuutonta!"

"Etköhän ole jo tehnyt selväksi miten ihastuttava koira olet. Sinulla on 10 päivää aikaa miettiä mistä kaikesta voisit kirjoittaa ja kenestä muista, kuin aina itsestäsi."

" Minusta riittää tarinaa kyllä, kiitos vain. Tietysti voisin kertoa ihanuudestani muiden eläinten kautta... Mjaa... Harkitaan."

"Hupsu! Kylläpä sinua tulee ikävä!"

Tietysti emännällä tulee minua ikävä! Kurjaa vain on se, että niin minullakin emäntää. Lauma on vaillinainen. Uudet kujeet 31.11.08. Siihen asti värikkäitä syyspäiviä ja antoisia luonnon talviunen alun tuoksuja!

Häntä nousee!

Vierailin eläinkaupassa. Siitä on paljon aikaa, kun viimeksi kävin ja silloin jännitin vähän kaikkea. Nyt se oli ihan tuttu juttu. Herkulliset hajut johdattivat nenääni ja saivat hännän vispaamaan! Aivan minun paikkani! Olin kaupassa, kuin kotonani. Muut asiakkaatkaan eivät minua haitanneet. Eläinkauppa on kuitenkin liike eläimille, ihmiset siellä vain päätään raapivat. Jos minulta olisi kukaan kysynyt mitä sieltä mukaan otettaisiin, olisin empimättä osannut valita. Ihmisen nenä ei tunnu huomaavan luiden ja keksien, nahan palojen ja possun kärsien hienoisia vivahteita ja aromeja. Sen verran hyvätapainen kuitenkin olen, etten itse suin päin mene hakemaan houkuttelevasti tarjolla olevia herkkuja. Yritän nuuhkutella elegantisti ja luoda toiveikkaita silmäyksiä isäntäväkeeni. Ei viesti mennyt perille toivomallani tavalla, mutta sain sentään ilmaisnäytteitä maisteltavakseni. Toveruuden nimissä tarjosin niitä autossa odottaville poikaystävilleni. Ah, kun olen ihana ja viisas ja kaunis ja... Joo, joo. Lopetan jo. Emäntä palauttaa maan pinnalle, mutta häntä nousee aina vaan!

Vahingon ilo on paras ilo!

Jep! Nyt sai Rosvo-Roope tuta miten noloa on, kun väännetään pehmoversio. Ai että olen saanut hyvät naurut! Pitihän kollille heti ilmoittaa naureskellen mitä on odotettavissa. Minusta vain hiukan tuntui siltä, ettei Roope suhtautunut asiaan, kuten toivoin. Kolli on semmoinen emännän sylirontti, että kaikki kehuminen ja lirkutus kohottavat Roopen häntää aina vain ylemmäs. Outo pakkaus! No, minä kuitenkin virnuilen aiheesta ja syytä onkin.

Edistystä!

Oi voi! Blogini kuvat eivät nyt minua miellytä, mutta minkäs teet. Emäntä on tiukkana. Aiheesta olen tosin rinta rottingilla. Minä todellakin edistyn huikeaa vauhtia kääpiöiden kanssa! Jos tarkaan katsoo tuota sohva kuvaa niin minä, Ella Doukia, makaan kääpiön jaloissa sohvalla!

Olipa yllättävä ja rankka päivä. Ilahduin kovin, kun lähdettiin autoajelulle. Emäntä horisi jostakin lapsesta, en oikein kuunnellut. Roxi ei mitään kuulekaan, mutta Leevi aina valppaana kuunteli ja koetti minuakin varoitella. Saavuimme tutulle pihalle, koiranpentujen luo. Uusi, iso aitaus oli valmis. Ihastelin sitä muiden mukana ja kääpiökin keikkui matkassa. Tilanteen vakavuus selvisi, kun olimme lähdössä. Emäntä auttoi "lapsen" autoon! Kyllä olin hievahtamatta takapenkillä ja mietin mitä tämä nyt on. Ja siitä se alkoi. Lapsi juosta temusi joka paikaan perässä ja kikatti. Pellolla ihmettelimme yhdessä myyrien koloja ja näytettiin koiranpoikien kanssa mallia miten vesilammikosta juodaan. En ymmärrä miksi ihmiset eivät hyödynnä sadevettä luonnon astioista! Leikkipuisto, pieni ja rauhallinen onneksi, oli aika nöyryyttävä kokemus. Meidät sidottiin kiinni pylvääseen! Koetin purra hihnaa poikki ja auttaa kavereitanikin, mutta emäntä huomasi touhuni. Kotona tuo lapsi onneksi nukahti. Niin muuten nukuttiin me koiratkin!

Ilta meni jo kivasti ja köllöteltiin lapsen kanssa sohvalla. Nätisit hän silitti meitä vuorotellen. Minäkin oli ihan rentona. Isäntäkin tuli kotiin, mutta kuka pääsikään kainaloon katsomaan lasten ohjelmia? Just, tietysti se ipana! Viimein hyppäsimme autoon ja veimme kääpiön omaan kotiinsa. Roxi oli niin väsynyt, että jäi kotiin nukkumaan. Minun mielestä emäntä olisi voinut paremminkin vapaapäivänsä viettää, mutta minultahan ei kukaan kysy. Huoh!

Pelot on tehty voitettaviksi

On tämä elämä välillä rasittavaa. Tahtoisin vain olla ja nauttia laumasta, kun minut viedään kyläilemään ja vielä paikkaan painajaisistani! Ensinnäkin kyläpaikassa on tuo ihmisen riiviö ja lisäksi 5 minua suurempaa koiraa, jotka kuitenkin haisevat ja käyttäytyvät, kuin pennut! Isäntä ja emäntä hääräsivät kynsisaksien kanssa pentujen kimpussa. Vuoroaan odottavat kuvassa Lilli, Olka ja Pihla. Olin tietysti aika vahingon iloinen kynsien leikkuusta, mutta toisaalta harmitti, kun nuo hömelöt pennut saivat niin paljon huomiota ja kehuja. Viimein kaikki pennut saivat juosta pihalla. Heillä on kyllä hieno ulkoaitaus, jossa on kivoja koppeja ja paljon leluja. Minäkin kävin aituksessa haistelemassa hajuja. Loppujen lopuksi huomasin, ettei nuo jättipennut olleetkaan hullumpia. Oli hauska juosta yhdessä pitkin pihaa! Taisin saada uusia ystäviä! Ihmisen pennullekin annoin uuden mahdollisuuden, kun tuli niin nätisti luokseni ja silitti. Kyllä uni maittoi kotona riehumisen jälkeen!

P.S. En ole vieläkään saanut tilaisuutta silputa emännän väsäämää pehmo-Ellaa... Täytyy käyttää oveluutta.

Olen muusa!

En tiedä ollakko otettu vai haukkua. Kehut itsessään ovat mieltä ylentävät. Emäntä sanoo, että olen mustavalkoisuudessani ja linjakkuudessani perin graafinen ja inspiroiva. Mutta mennä nyt vääntämään joulun punainen pehmo-Ella! Emäntä pitää käsitöistä, mutta on aika lyhyt jännitteinen eikä kovin taitava. Värin hän valitsi luonteeni mukaan. Olen kuulemma niin iloinen ja minun aamutanssini muistuttaa flamencotanssijan antaumusta ja kiivautta! Leevi kiusasi minua nähdessään tuon kalpean jäljitelmän minusta

"Kumpi nyt on kumpi, vaikea erottaa. Punainen luonteesi hohtaa mustan turkkisi läpi!"

"Älä viitsi Leevi! Tämä ei ole leikin asia. Suolestan tuon pehmokoiran heti ensimmäisen tilaisuuden tultua," suputin Leeville emännän häärätessä kameransa kanssa.

Emäntä on naurettavan onnellinen aikaansaannoksestaan. Hänestä se onnistui paremmin, kuin oli olettanut. Hänellä on lappusia joka kirjan ym. välissä, joissa hänellä on erilaisia suunnitelmia miten taltioida minut eri materiaaleilla yms. Isäntä vielä kannustaa! Olen emännän pikku muusa. Ymmärtänette siis ongelmani? Tahdoin olla rakastettu, mutta rajansa kaikella...

Hirveä paniikki!

Huh huh! Tapasin hirven! Onneksi aika etäältä. Kävelimme emännän kanssa hämärtyvästä metsästä pellon laitaan, kun emäntä pysähtyi katse terästäytyen pellolle. Minä hortoilin hiekka tiellä omiani, kunnes haistoin, vaistosin. Hipsaisin emännän jalkoihin. Siellä se oli, pellolla, suuri, tumma möntti. Pientä liikettä. Olin aivan haukkana! Korvanikin olivat niin pystyssä, kuin mahdollista. Yllättäen tuo valtaisa möntti kääntyi ja lähti hitaasti, mutta todella ylväästi astelemaan märällä pellolla. Koko luonto tuntui hiljentyneen kuuntelemaan otuksen askeleita. Emäntäkin oli aivan hievahtamatta. Hän kuiski minulle, että olen hieno tyttö ja tumma möntti pelolla on "hirvi". Hirvi pysähtyi ja katseli meitä. Viimein se jatkoi matkaansa ja saavuttaessaan metsän laidan, hirvi lähti jolkottamaan ja päästi pelottavan äänen. Myönnän; paniikki iski! Juoksin minkä kintuista pääsi vastakkaiseen suuntaan. Emäntä vain seisoi paikoillaan. Kuulin miten tuo valtaisa hirvi ryski ryteikössä ja mylvähteli. Ensi kokemukseni noin valtaisan villieläimen kanssa! Valitettavaa, ettei tapahtumasta ole kuvaa todisteeksi, siis siitä rohkeasta vaiheestani tietenkin. Tässä kuvassa minulla on aika sopiva ilme, siksi valitsin sen tähän aiheeseen.

Mitä ihmettä?

En nyt ymmärrä! Emäntä avustaa tässä blogin teossa esim. kuvien osalta. Miksi näissä kuvissa ei näy minua?

"Miksi laitoit tällaisia tylsiä kuvia, joissa ei näy minua? Tämähän on minun blogi! Perusta oma blogi ihme ruskakuvillesi."

"Kuules Ella. Tämä on nyt kosto siitä hyvästä, että karkasit. Olin kuvailemassa pihalla teidän koirien kanssa, myös sinua oli tarkoitus kuvata, mutta kääntäessäni hetkeksi selkäni, olit kadonnut!"

" Mjaa... Silti! Olisit odottanut, että palaan tai käyttänyt jotakin muita kuvia!"

" Ella, kuka onkaan emäntäsi ja avustaa tämän blogin kanssa?"

" No sinä, mutta tämä on minun blogini!"

" Kuka on sinun emäntäsi?"

" Huoh... Sinä olet emäntäni. Oliko noita viehkeitä ruskakuvia lisää? Laitetaanko niistä ihan oma juttu?"

Emäntä osaa olla tiukkana! Täytyykin vähän hyvitellä... Emäntä on tainnut kuunnella liikaa radiota ja eräitä aamupoikia. Täytyypä olla tarkempana, ettei tästä tule mitään "Maaseudun kasvit"-blogia!

Rosvo-Roopen unenlahjat

Olen todella kiltti, kun maltan kertoa Juustolan muistakin asukkaista minun blogissani, mutta liittyväthän hekin elämääni. Ainahan on mahdollisuus, että minuun saatetaan kyllästyä!

Vaihtelun vuoksi kerron teille jälleen Rosvo-Roopesta, joka nukkuu käsittämättömissä paikoissa! Tässä siis kuvakavalkaadi tuosta unenmestarista omituisissa paikoissa. Yhteistä näille paikoille on kuitenkin ollut se, että alusta on pehmeä. Ikkunan välissäkin on pumpulia paksukerros, jonka päälle kolli on yrittänyt ahtautua. Ensimmäisessä kuvassa Rosvo-Roope on kylläkin vasta asettautumassa ja peseytyy. Herralle tuli äkkilähtö emännän toimesta. Virkkuutöiden päällä ei sovi maata, vaikka isäntäväkikin ymmärtää miten houkutteleva paikka se on. Minunkin lempipaikkani ovat aina pehmeitä; isännän ja emännän sylit, sohvat ja sänky. Matto ei riitä minun kriteereilleni! Hups! Taas juttu siirtyi minuun! Pahoittelen!

Pili-pili-pom

Sadepäivä. Hämärää koko päivä. Ikkunoissa valuu pisaroita ja ne vääristävät maailman. Eipä oikein muuta tekemistä, kuin syödä, nukkua ja haaveilla. Pohdiskella maailman menoa. Leevi saa hetkittäisen virtapiikin ja koettaa houkutella leikkiin, mutta nyt ei oikein innosta. Nyt voin rauhassa levätä ja ladata akkuja tuleviin riehuntoihin, paremmilla keleillä sitten.

Tanssin huumaa

Aamun aloitan riehakkaalla ruokatanssilla. Koko kroppa vetreytyy, kun tassutan, hypin ja heilutan peppua niin vimmatusti. Kyllä pöperökin maistuu kummasti paremmalta, kun veri kiertää ja on hereillä.