Kovaa menoa pihalla

Eräs leppoisa hellepäivä Uuna Kuunsäde makoili Juustolan portaiden yläpäässä ja katseli maisemaa. Välillä vilahti etäällä Ella, joka nuuhkutteli pihaa, Leevi, joka hakeutui varjoon ja riehakkaasti sinkoileva Vilja. Muut kissat pysyivät järkevästi Juustolan portaiden tuntumassa.
"Menisikö ulos," tuumaili Uuna.


"Viitsisinkö mennä? Meno näyttää kyllä mukavalta, linnutkin laulelevat ja kimalaiset surisevat kerrassaan jahdattavasti."


"Sinuna en kyllä menisi kovin lähelle Viljaa. Siinä on sitten pöhkö koira," julisti Ronja Ryövärintytär.


"Se ei mene, joka pelkää," tuhahti Uuna ja viehkosti keinahdellen, mitä nyt välillä kompuroiden (Uuna on hyvin kömpelö kissaksi) hän marssi koiria puskemaan.
"Ei se Vilja nyt jaksa minusta kiinnostua ja mukavahan tuota on vähän tervehtiä," pohti kisuneiti.


"No niinpä tietysti. Arvasin siis jälleen oikein! Kyllähän me Vilja tiedetään!" Kaunis Katariina katsoi huvittuneena menoa pihalla.


"Kääääk! Mjauuu! Apua!!! Tulkaa nyt tytöt ja Roope apuun! Lopeta hullu koira! Piti vain moikata!" Uuna juoksi henkensä hädässä, kun Vilja päättikin, että on oivallinen päivä pienelle spurttaukselle. Tekee hyvää itselle ja Uunalle.

Uunan päässä oli vain yksi ajatus: pakoon! Mutta minne? Viljahan oli vallan väsymätön!


"Huh huh! Senkin ketku koira! Anna olla viimeinen kerta tai minä tirvaisen kuonoosi ja syvään kynsilläni!" Uuna sai katkaistua Viljan kurjan leikin loikkaamalla muurin päälle turvaan ja sieltä hän seurasi Viljan touhuja syvän paheksuvasti ja loukkaantuneena. Itse asiassa sangen nolona. Juustolan portailla muut kisut nauraa räkättivät.


"Rauha, rauha! Nyt Vilja keskity palloon. Kisuja kannattaa kunnioittaa. Jos kissan suututat, saat kyllä pahasti nenillesi," neuvoi viisas Leevi.
"Uuna-rukka! Toivottavasti hän on kunnossa," huolehdin minä empaattiseen tapaani. Minä tiedän vallan hyvin millainen jekkuilija ja pomottaja Vilja osaa olla.


"Pallo vai kissa? Hmmmm... No, ehkä kotirauhan säilymiseksi on jatkettava leikkiä pallolla. Kissan jahtaus on kyllä huippua, mutta joku toinen kerta lisää," pohdiskeli vauhdikas Vilja.


Vilja pisti hippulat vinkumaan, kun isäntä heitti palloa ja emäntä yritti kameralla pysyä perässä.


Pallon haun riemua.
"Näin ei sovi tehdä kissan kanssa," totesi Vilja pallo iloisesti kuolaisen suunsa syövereissä.


"Pois alta Leevi! Nyt mennään eikä meinata!"


"Ah kesän riemuja! Pallo on kiva kaveri. Siinä ei ole kynsiä, mutta tunnelma ei tosin ole sama, kuin kissan jahtauksessa. Ei, ei, nyt keskityn palloon ja annan kissojen olla. Huh, täytyy huokaista välillä. Kyllä kuntoilu on rankkaa," puhisi Vilja pitäen huolellisesti pallon lähellään.


"Ehkä nyt olisi minun hyvä hetki livahtaa... Kaikki tuntuvat katsovan Viljan touhuja. Hei, ei ole totta! Emännän kamera näkee kaiken ja tuli komento. Ei sitten... Pysyn tylsällä pihalla. Odota vain emäntä, kun silmäsi vähän välttää, minä tyttö painelen pelloilla, kuin Korfulla aikoinaan!"

Nyt se alkaa!

Makkaraa, tiriseviä lihan tuoksuja, kaikki nenän ulottuvilla. Joskus, kun käy tuuri, isäntäväki saattaa antaa meille makkaraa. Harvinasta tosin, mutta joskus kuitenkin. Ah, kesä!

Voisi luulla, että nyt alkaa koirien paras aika maalla. Tavallaan kyllä ja tavallaan ei. Viljasta on paljon iloa ja hyötyä myös Leeville ja minulle, mutta viime aikoina olemme joutuneet kokemaan myös suurta harmia. Vilja rakastaa lapsia. Jotta pennun kohmelo pysyisi omalla pihalla saamme kaikki herkkuja. Ihan kiva sinänsä ja kadehdittavaa rohkeutta Viljalta pitää lapsista. Naapurissamme vain sattuu asumaan liuta eri kokoisia lapsia ja näillä keleillä hekin nauttivat ulkona olosta. Meidän pihat eivät ole aidattuja, eikä naapurien. Vilja ryntääkin ensi töikseen ovesta lasten luo ja pienen keilapallomaisesti vaappuvan Vilja heittää kumoon riemukkaalla tervehdyksellään. Nyt kelien lämmettyä naapurin pihassa asustaa myös lasten lemmikkikani, jota lapset tietenkin suojelevat. Soppa on valmis. Kun lapset ovat ulkona, joudumme me olemaan sisällä. Se on aika usein se ja monta tuntia päivästä. Jotta pääsemme viilettämään ja nauttimaan auringon lämmöstä, se on sitten hihnan jatkona tai autokeikka metsään. Isäntäväki raapii päätään ja pohtii aitaideoita. Meidän pihan kun halkaisee kylän ajotie. Pikaista ratkaisua asiaan koettavat keksiä.

Tässä kuitenkin ensimmäisenä lempikuvani ja jatkona riemukasta riehumista metsäreissulta, isäntäväen lempi järveltä. Vilja osoittaa kyllä käsittämätöntä rohkeutta kaikessa. Me emme Leevin kanssa välitä kastella itseämme. Vedessä on mukava seisoskella nilkkoja myöten, mutta Vilja otti ja pamahti uimaan! Pikku lenkin vain, mutta silti! Ja sen nyt arvaa, että mitä me Leevin kanssa edeltä, sitä Vilja perästä, mutta ei missään nimessä toisin päin!

Lauma koossa

Mikä ihana päivä! Isäntäväki on ollut kotona! Aamusella vain kävivät jossakin, mutta muuten ovatkin viettäneet päivää kanssamme. Aamun aloitimme hemmottelemalla isäntäväkeä suukoin ja Vilja järjesti koiramaisen korvien hieronnan ja -akupunktion kumpaisellekin. Isännän parran Vilja pitää myös ojennuksessa, kumman hellästi tosin.

Riehuimme pitkin pihoja moneen otteeseen ja tässä iltasella kävimme hehkumassa pihalla asuissamme. Nyt onkin iltavillin aika! Jos mattoja olisi lattioilla, ne saisivat kyytiä.

Riemukasta iltaa!

Anteeksi!

"Anteeksi, anteeksi, anteeksi..." Sitä se Rosvo-Roope nyt hokee. Ihan aiheesta. Aamupäivällä tapahtui kummia. Emäntä valmistautui lähtemään jonnekin ja nosti Rosvo-Roopen kuljetuskoppaan. He lähtivät autolla. Jäimme koiran poikien kanssa olohuoneen ikkunaan katsomaan auton perään. Arvuuttelimme mitä mahtoi tapahtua. Siis minä ja Leevi pohdimme. Roxi pettyi, kun ei päässyt autoilemaan ja painui masentuneena nukkumaan. Pian auto kaarsi takaisin pihaan. Roopen kuva on hänen ilmeestään autoilun jälkeen. Yritimme heti Leevin kanssa saada Roopea kertomaan mitä tapahtui. Kolli vain hoki, että on hyvin pahoillaan. Hän oli ollut eläinlääkärissä.

"Mitä se meihin liittyy," kysyimme Leevin kanssa.
" Kohta näette," kuului surkea vastaus.

Kauan ei tosiaankaan mennyt, kun emäntä ja isäntä kutsuivat meidät olohuoneeseen ja emäntä kaiveli jotakin pienistä laatikoista. Roxikin oli herännyt horteestaan ja luuli saavansa namuja, mutta oivalsi pian paeta. Minä kilttinä tyttönä jäin paikalleni. Isäntä otti minusta tiukan otteen, emäntä penkoi niskavillojani ja tunsin jonkin kylmän valuvan niskaani. Pian se oli ohi. Sama toistui Leeville, Roxille ja kisuneideille. Minä koetin toimia tukena kisuille. Katariinaa kuvassa rohkaisen. Roope sanoi sen olevan meidän parhaaksemme. Olemme mahdollisesti saaneet häneltä joitakin asukkaita turkkeihimme. Arvaa vain kutiaako nyt joka paikka? Minussa saattaa olla ylimääräisiä asukkaita! Jaiks! Kukaan ei kuitenkaan vihoittele Rosvo-Roopelle. On se niin reilu kaveri. Vaikka sanoimmekin, että annamme anteeksi, Roope on linnoittautunut erilleen muista, emännän työpöydälle. Taitaa tiputtaa sinne kaikki kutittavat loisensa...