..., joka päällä pieni, sievä Ella-koira juoksenteli. Se lämmitti mukavasti, mutta Ella tunsi itsensä se päällä hiukan hupsuksi. Ellan ystävillä, Roxilla ja Leevillä, ei sellaisia ollut. Niinpä eräänä aurinkoisena kevättalven päivänä Ella oli ystävineen metsässä. Hän karkasi kauemmaksi metsän siimekseen ja hivutti itsensä ulos paidasta. Kapealla, hienostuneella kuonollaan Ella piilotti villapaidan taidokkaasti. Isäntäväen huudot kantautuivat Ellan terhakkaisiin korviin ja tyytyväisenä hän hipsutteli siroilla tassuillaan ystäviensä luo, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Isäntäpari etsi villapaitaa hyvän tovin, mutta koskaan ne eivät sitä löytäneet. Sen pituinen villapaita se.
Jos tarinassani oli kovasti kehuvia sanoja ulkomuodostani, voin vain todeta, että kuka sen Ellan hännän nostaisi, jos ei Ella itse.
Täytyy myöntää, että joskus kompastun omaan nokkeluuteeni, kuten tässäkin tarinassa. Nyt, kun päivät lyhenevät ja lämpötila kehtaa vain laskea, olen alkanut oivaltamaan villapaidan käytön hyödyt. Hiukan haikeana muistelen Korfun lämpöä, vaikka takaisin en toki palaisi. Ehkä saisin uuden villapaidan! Emäntä hei! Lähdetääs shoppailemaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti