Näytetään tekstit, joissa on tunniste sohva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sohva. Näytä kaikki tekstit
perjantai 2. marraskuuta 2012
Katariinan helpotus
Eräs yö Katariinalla välähti. Sen lempi unipaikka on keittiön sohva, joka on jäänyt kilpikonna-aitauksen sisään. Sen sijaan, että olisi kipittänyt herättämään umpiunisen emännän päästäkseen kissojen vessaan, Katariina hypähti puoliunessa alas ja pissasi siihen paikkaan. Siis sinne kilpikonna-aitaukseen! Sen verran höpsö Katariina oli unenpöppöröissään," ja hyvätapainen," Katariina puuskahtaa tässä välissä, hän tietenkin alkoi peitellä lätäkköä. Hän teki sen vielä perin pontevasti, johon tarkkakorvainen emäntämme heräsi. Katariinalle tuli lähtö keittiöstä ja emäntäkin vain hitusen keskellä yötä tarhaa siivosi. Aamulla haju olikin melkoinen! Kilpikonna-rukat! Emännälläkin silmät vuosivat. Katariina oli pontevaan peittelyyn käyttänyt kynsiään, jonka seurauksena pissa oli valunut pienistä, kissankynnen mentävistä rei´istä pressun läpi lattialle. Pressun joutui irroittamaan, jotta lattian sai pestyä ja hajun pois. Isäntäväki sai siivottua omaan nenäänsä hajuttomaksi keittiön, mutta me ja kisut haistetaan edelleen, että aitauksessa on käyty. Isäntäväki vahtii nyt haukkana kissoja, eikä Katariina saa enää nukkua öitään keittiössä. Me koirat olemme suosiolla pissimättä ja odotamme aamun armahdusta. Jos on valittava nukkuako isäntäväen kanssa tai pissiä lattialle ja nukkua muualla, on vastaus itsestään selvä. Vuoteen lämpöä ei mikään voita!
P.S. Kissojen vessat ovat toisessa paikassa meidän koirien vuoksi. Onhan hiekkassa pyöritetty kissan kakka kerrassaan vastustamaton herkku!
sunnuntai 1. elokuuta 2010
Mikä maa, mikä valuutta?
Olen ollut kuulkaa tohkeissani! Mikä keli! Olen yhtä aikaa menneisyyteni helteissä Korfulla, laumani luona Juustolassa ja maisema on mitä suomalaisin. Ihana yhdistelmä! Eteenkin karmivan lamauttavan talven jälkeen. Olen uudesti syntynyt! Olin jo huolissani henkisestä selviämisestäni näillä leveyspiireillä, mutta nyt ei ole huolta. Imen itseeni tätä tervetullutta kesää tulevan talven varalle.
Hetkittäin vietämme aikaa Viljan kanssa lähekkäin uudella sohvalla. Isäntäväki on kiitoksen velkaa Viljalle, kun koira neiti järjesteli asioita hampaillaan (siitä joskus toinen kerta lisää).
Useimmiten kaipaamme ilmaa välillemme.
Eritoten parempi turkkinen Vilja.
Mikään ei voita pehmeällä nurmella kellimistä hehkuvassa auringossa.
Välillä tarkkailen reviiriäni.
Leevi nauttii paahteessa lämmenneestä betonirapusta. Taitaa jo vanhuksen luita kolottaa niin, että lämpö tekee terää.
"Höpö, höpö Ella! Minähän olen elämäni kunnossa," tuhahtaa Leevi. Niin kai sitten. Hänen hampaistaan voimme kyllä olla montaa mieltä...
"Ooooh! Aurinko, kuuma maa, pöllyävä hiekka. Autuus!" Rosvo-Roope kiehnää.
"On ihanaa juu, mutta minä menen hiukan tähän varjoon. Täällä puskassa voi olla jotakin mukavaa jahdattavaa." Ronja Ryövärintytär on tarkkana kaiken liikkuvan perään, eikä kehtaa myöntää, että on kiitollinen varjosta.
"KUUUUUUMAAA!!!! Tahdon sisälle!" Vilja ei osaa arvostaa tällaista kesää.
"Mitä se hoopo koira valittaa? Tämähän on huippua! Melkein kuin kotimaassani Tunisiassa!" Atia-kilpikonna, löytö sellainen ja laumamme uusin jäsen, ihmettelee mussuttaessaan voikukan lehtiä sekä apilaa.
"Äitii! Apua! Täällä on ihan outoa väkeä!" Pikku siili mönkii pihalla tutkimusmatkallaan.
"Aaah! Varjossa levänneitä, viileitä kiviä masua vasten, ihanaa."
"Kiitos viileiden kivien luoja!" Uuna löysi uskonnollisen puolen itsestään.
Minä ja emäntä olemme vain nauttineet! Muut karvakasat vähentävät vauhdilla karvakerroksiaan ja siinähän on riittänyt isäntäväellä puuhaa. Kaikella on puolensa, mutta emännän kanssa olemme todenneet, että mielummin hikoilemme, läähätämme, kuin palelemme ja kalisutamme hampaitamme. Otamme hiukan letkeämmän, rennomman askeleen ja hymyilemme, kun auringon säteet kutittelevat. Kesän huumaa!
torstai 15. lokakuuta 2009
Mittasuhteita 2
Emäntä käski perinaiselliseen tyyliin pahoitella näkyä sohvallamme. Ai meitäkö?
"No en tietenkään Ella-hupsu! Minua vain harmittaa, kun olette kipsahtaneet torkkupeittojen sotkuun heti minun noustuani ja kalenterikin on jäänyt lähes Viljan alle. Kamalan epäsiistin näköistä," emäntä huokaisee.
"Ei kukaan huomaa, kun me olemme kuvassa. Usko pois! Miten Viljan kuono puuttuu kuvasta?"
"Pentu oli yllättävän tarkkana ja ehdin napata vain tuon yhden kuvan, sitten Vilja jo sinkosi kimppuuni. Ei teitä ole helppo kuvata."
"Minä kyllä yritän aina olla sievästi! Viljaa on kyllä vaikeaa kuvata."
"Kyllä sinäkin aika äkkiä tulet linssiin kiinni tai syliini," nauraa emäntä.
"Ai niinkö? Hih... Onhan se hämmentävää, että tällaista katukoiraa niin kuvataan."
"Sinä olet niin suloinen, pikku korfutar..." Ja niin se emäntä jatkaa kehumistani ja nostaa minut syliin rapsuteltavaksi. Mistäköhän minä alunperin olin edes kirjoittamassa?
sunnuntai 15. helmikuuta 2009
Ollaan ystäviä?



Onpa mielenkiintoista seurata, kuinka sujuu Viljalta tutustuminen ja ystävystyminen mm. kissojen kanssa. Itsehän olin aikalailla samassa tilanteessa vuosi takaperin. Viljan onnena on hyvä lapsuus ihanassa ihmisperheessä, oman emon ohjauksessa ja se näkyy! Pentu on rohkea, muttei liian itsevarma. Lähes kateellisena ja haikeana katselen miten avoimin mielin Vilja suhtautuu maailmaan ja sen ilmiöihin. Kyllä minäkin yritän olla rohkea ja avoin. Saan lisää rohkeutta muista koirista ja enhän voi jäädä Viljaa huonommaksi! Menettäisin pian idolin asemani ja niin ei saa tapahtua!
Kisut ovat olleet hiukan epäluuloisempia Viljaa, kuin minua kohtaan. Se nyt on ymmärrettävää. Vaikka Vilja yrittää olla varovainen ja helposti lähestyttävä ja pidettävä, on sen tyyli kuitenkin hiukan liian innokas kisujen makuun. Tutustumisen on annettu tapahtua hiljalleen. Loviisa ilmaisi jo kantansa heti alussa pissimällä Leevin sohvalle (!!!!) aivan kuin Leevi pennun tulolle mitään voisi. Onneksi isäntäväki vei ripeästi pehmusteen pesukoneeseen ja pian se oli taas Leevin ilona.
Eilen oli jo huisin kivaa kisujen kanssa. Rosvo-Roope on tietysti maaseudun kinginä rohkea ja ei juuri piitannut Viljan leikkiin kutsuista. Tytötkään eivät enää sähisseet ja jos väsyivät tai ahdistuivat, loikkasivat sulokkaasti Viljan nenän edestä karkuun. Viljan ystäväpiiri kasvaa kohisten! Minun välini kissoihin on oikeastaan yhtä ihanat, mitä minulla oli Korfulla Louisan luona erääseen Sophia-kisuun. Hmmm... Täytyisikin esitellä hänet!
sunnuntai 8. helmikuuta 2009
Kuinkas sitten kävikään...

Leevi-rukka! Sohvan oikeutettu yksinvaltias menetti tänään paikkansa. Viljan töppö jalat ovat kasvaneet ja vahvistuneet kohisten ja nyt se kipuaa jo komeasti pikkusohvalle.
" Ella auta! Kohta Viljaa ei pääse pakoon mihinkään," parkaisi Leevi, kun näki neidin nukkumassa sohvallaan. Ja minkäs minä tuolle riiviölle mahdan?
torstai 5. helmikuuta 2009
Me riiviöt
Emäntä kuvaili jotakin rehuja keittiön pöydällä, kun me tytöt leikkitapeltiin keittiön sohvalla. Eikös olla rajuja? Täytyy myöntää, että kyllä se Vilja osaa!
"Sinä olet esikuvani Ella," mutisi pikku Vilja unen rajamailla.
Wau! Kyllä olen rinta rottingilla, kun tuo pieni pallero ihailee minua estoitta ja kirmaa perässäni. Voi mitä kaikkea voinkaan Viljalle opettaa!
"Hei Ella! Mehän voimme syyttää Viljaa kaikesta pahanteosta," huikkasi Leevi tuossa ohi mennen.
"Älkää yrittäkö. Kyllä me teidän jekut jo tiedetään," vinkkaisi tarkkakuuloinen emäntä.
Luulo ei ole tiedon väärti... Vanhakin koira, saatikka nuori, oppii uusia temppuja. Pitäkää vain varanne ihmispolot!
maanantai 2. helmikuuta 2009
Viljankukkia



Oli voimakkaiden varjojen ja kuurankukkien päivä. Leevi tiesi, että jotakin oli tapahtumassa. Ulkona oli niin kireä sää, ettei meistä kukaan tarjennut kauan ulkona kökkiä. Niinpä vain odotimme väistämätöntä. Leevi yritti viimeiseen asti perua tapahtuvaa, mutta isäntäväki käsitti Leevin väärin. Makuuhuoneessa oli muovikassillinen koiranleluja, ruokakippo, pehmeä peti yms. Yritin piristää Leeviä.
" Jos sinulla on syntymäpäivä lähiaikoina ja kaikki nuo tavarat ovat sinulle?"
" Minun synttärini ovat loppuvuodesta, eikä tässä taloudessa koirien syntymäpäiviä juhlita. Jotakin hämärää tässä on..."
Kuten jo aiemmin totesin, lumihulluus oli vallannut isäntäväen. Puheet viljasta vain kiihtyivät. Minä vain pudistelin päätäni ja rukoilin kevättä, jotta lumi sulaisi.
Isäntäväki lähti autolla. Emme päässeet tällä kertaa mukaan. Aika vilukissa meidän emännästä on tullut, kun paksun viltin otti matkalle mukaan, tuumin itsekseni. Leevi käpertyi surkeana sohvalleen.
Muutaman tunnin kuluttua auto kaarsi pihaan. Rynnistimme iloisina vastaan, paitsi Leevi. Hän oli varmuuden vuoksi pistänyt poskeensa leivän, noin niin kuin mielenilmauksena.
Emännällä oli jokin pieni sylissään. Kun pääsin haistamaan otusta, emäntä esitteli sen Viljaksi. Vilja on pieni koiranpentu! Minä rakastan Viljaa. Rakastuin ensi katseesta tuohon pieneen otukseen. Viljalla ja minulla on hauskaa! Roxi nuuhkaisi ja heilutteli häntää. Leevi tyrmistyi. Koiranpentu! Tietenkään Leevi ei voinut suloiselle Viljalle kiukutella, vaan ohikulkiessaan tiputti pennulle lelun, mutta isäntäväkeä Leevi ei ollut näkevinäänkään. On se Leevi jo alkanut pehmetä, kun huomasi, että yhä saamme huomiota, eikä lyhyt jalkainen Vilja vielä yllä sohvalle, sängylle ja kunnioittaa meitä vanhempia. Mitä nyt välillä haukkaa säärestä, kun ohi menee. Terävät hampaat, mutta pehmeä katse. Ihana Vilja!
Tunnisteet:
kuurankukka,
Leevi,
sohva,
syntymäpäivä,
vilja
perjantai 30. tammikuuta 2009
Arvoituksia
En tiennytkään, että kirpuilla on oma tori! Enkä voi ymmärtää, kuinka niin pienet höttiäiset pystyvät pitämään ihmisille mitoitettua toimintaa, saatikka kommunikoimaan ihmisten kanssa ja jopa käymään kauppaa. Luulisi, että moinen toiminta onnistuisi paremmin meiltä ihmisten parhailta ystäviltä, mutta vielä mitä! Kirput! Kyllä maailma on kumma paikka. No, joka tapauksessa torista on iloa meillekin.
Emäntä on innokas torikoluaja ja on tehnyt hienoja löytöjä! Olemme saaneet mm. leluja, mutta viimeaikaisimmat löydöt ovat tuoneet erityisen paljon iloa! Leevi sai oman sohvan, josta herra onkin reteä. Nyt on kuulemma vihdoin hänen arvolleen ja aristokraatillisille piirteilleen sopiva lepopaikka. Leevistä sohva tulisi asettaa autoonkin, jotta hän voisi matkustaa meitä muita korkeammalla, kuten hänen arvolleen sopisi. Mille "arvolleen"? Kysynpähän vaan, koska minusta me olemme tasapuolisen arvokkaita isäntäväellemme. Itse asiassa minähän tässä olen se arvokkain; minut on haettu kaukaa, minun kunniakseni pidettiin juhlat aristokraattisessa asunnossa hienossa seurassa ja minulla on oma blogi! Leevi voisi pitää sievän kuononsa soukemmalla!
Noh, takaisin kirppujen kauppatavaraan! Leevi siis kaappasi sohvan, mutta minäpä kaappasin emännän kainalon ja uuden torkkupeiton! Kummasti se Leevikin sieltä ylhäiseltä sohvaltaan kömpii emännän ja minun seuraan sohvalle uuden peiton lämpöön. Isäntäväki itse jaksaa ihastella uutta valonlähdettään keittiössä. En ymmärrä mistä kirput saavat kaiken tavaran. Minua ensi alkuun huolestutti, ettei torilta tule kirppuja mukana, mutta Leevi ja Roxi vakuuttivat, etteivät kirput voi pilata yrityksensä imagoa. Niinpä palaan peiton lämpöön. Leppoisaa talvipäivän jatkoa! Krooh pyyh!
tiistai 11. marraskuuta 2008
Ihan pimeetä!
Suomen syksy on kyllä rankkaa aikaa. Eilen satoi hirmuisesti vettä ja oli todella pimeää. Illalla toimitin vain pikaisesti toilettiasiat ja kiiruhdin kodin lämpöön ja valoon. Pelkäsin oikuttelevan syystuulen vievän minut mennessään. Se kalisutteli kattotiiliä, puski vasten seiniä ja ujelsi vintillä. Ah, kun nautin heittäytyä isännän syliin! Kuivaa, lämmintä, turvallista! Makasin vatsa ja tassut pystyssä, kun maailmasta katosi viimeinenkin valonsäde. Luulin silmäni vain lupsahtaneen kiinni, mutta ei. Pimeää oli. Isäntäväki haparoi taskulampun ja sytytteli kynttilöitä. Heistä oli kaunista ja tunnelmallista. Ikkunan takana oli rikkoutumaton pimeys. Kynttilöiden pehmeä, hämyisä, lämmin valo tanssi seinillä. Käperryimme sohvalle, me koirat ja ihmiset. Syysmyrsky jäi uikuttamaan ikkunan taakse. Kynttilöiden rivi ikkunalaudalla muodosti suojaavan taikamuurin. Vajosin sikeään, onnelliseen uneen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)