sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Vipeltäen sydämiin




Eräs harmaa, hyinen talvipäivä tapahtui jälleen kummia, joka lopetti liian laiskottelun ja toi meille uutta ajateltavaa ja seurattavaa. Sitä oli ennakoinut isäntäväen puurtaminen omituisen, valtavan häkin kimpussa, joka pelotti Viljaa ja minua. Vilja luuli jo joutuvansa elämään häkissä ja koetti mielistellä isäntäväkeä tunkemalla syliin ja istumalla heidän varpaiden päällä kesken häkin kasauksen. Minä mietin, ettei minua vain lähetetä häkissä takaisin Korfulle (tähän vuoden aikaan se tosin ei ole pahin kauhuskenaario). Seuraavana päivänä he lähtivät anivarhain ajamaan. Me jäimme huolestuneina odottamaan mitä tuleman pitää.





Se muistutti meitä Leevin kanssa eräästä talvisestä päivästä hiukan vajaa 4 vuotta sitten, jolloin isäntäväki toi Juustolaan pienen koiranpennun, Viljan. Silloin he lähtivät autolla paksun viltin kera ja me jäimme Leevin ja edesmenneen Roxin kanssa pahojen aavistusten vallassa odottamaan. Sulin kuitenkin heti tuolle pennulle ja otin sen hoiviini.



"Nyt on Viljan vuoro kokea jotakin hiukan samaa. Tosin Viljalta puuttuu emon ominaisuudet, mutta tämä tulokas silti sulatti Viljan sydämen," totean Leeville.

"Täytyy sanoa, että olen hiukan hämmentynyt. En oikein tiedä miten suhtautua tähän tulokkaaseen. Se ei ole koiranpentu, se on kyllä pieni ja karvainen, mutta nukkuu hyvin paljon. Sillä on julmetun terävät hampaat, mutta se ei silti roiku korvissani. En ole koko pitkän elämäni aikana tavannut mitään vastaavaa," kummastelee Leevi seuraten hämillään Viljan ja tulokkaan vauhdikasta leikkiä.





"Huhuu! Lempileikkini," hihkuu Vilja, kun sen uusi leikkitoveri tahtoo leikkiä piilosta sukeltelemalla maton alle.




Tässä asumuksessa otus nukkuu, syö ja vessailee. Hereillä ollessaan, mikä on vain pari kertaa päivässä, tunnin pari kerrallaan, se vipeltää vapaana.




Ja tältähän tuo terävähampainen hurmaajatar näyttää. Alku oli rankka. Ensimmäisenä päivänä se jahtasi meitä koiria ja puri jaloista. Onneksi se pian tajusi, että me ollaan ihan kivoja kavereita. Sen aiemmat koirakokemukset olivat harvassa.

Otus on kuulemma fretti, hilleristä muinoin kesytetty metsästys- ja lemmikkieläin. Tämän pastelliblondin nimi on Papu. Ikää 4 vuotta ja sukupuoli on tyttö. Täyyy myöntää, että se on viisas ja utelias, taitava ja hurmaava. Isäntäväki on aivan sulaa vahaa, enkä minäkään ole immuuni sen lumovoimalle. Katsokaa nyt tätä:













Papun touhukkuudesta voin päätellä, että se tulee näkymään blogissani usein. Emme lainkaan ihmettele, että moni erehtyy ottamaan fretin lapselle/lapsille lemmikiksi, mutta me emme sitä suosittele. Kulmahampaat ovat pitkät ja terävät, purema on erittäin ikävä. Usein pentufretin kasvatus ja koulutus on kovaa työtä, jotta se edes pääsääntöisesti olisi sisäsiisti eikä pureskelisi. Se on myös viisas eläin, joten hereillään ollessaan sen tarvitsee saada olla vapaana ja kaipaa uusia virikkeitä. Myös nukkupaikan sisustusta on myös hyvä muutella. Se ei todellakaan ole häkkieläin. Meillä häkki on sille suojapaikka isäntäväen työpäivien ajaksi (eivät luota meihin!) ja tosiaan rauhaisa paikka nukkua.  Jos fretin elämä käy liian yksitoikkoiseksi, voi siitä tulla todellinen ongelmatapaus. Se on myös pieni luikku, joka tunkee itsensä uskomattomiin paikkoihin. Freteillä on myös kurjia sairauksia. Moneen saa varautua tuon näädän kanssa. Papulla on lisämunuaisongelma, jota hoidetaan implantilla. Saa nähdä kuinka kauan viehättävä näätäläinen on elämäämme piristämässä, mutta koetamme tehdä kaikkemme, että vielä pitkään. Freteistä voi lukea lisää Papun kasvattajan sivuilta.

Papu opettaa kärsivällisyyttä ja hellyyttä Viljalle ja emännälle kärsivällisyyttä valokuvaamiseen. Pikkuotus ehtii nopeasti kuvasta ulos tai tulee innokkaana linssiin kiinni kameraa ihmettelemään! Tällaiseen pimeän aikaan kahden liikkuvan kohteen kuvaaminen on tätä:



No, nyt on Viljalla huippu leikkikaveri, vaikka se nukkuukin hiukan liian paljon Viljan ja minunkin mieleen. Samalla toteutui emännän kymmenvuotinen unelma. Tätä on siis harkittu pitkään ja huolella. Tosin meiltä salassa, mutta mitäs pienistä. Se pieni pitää meistä kaikista! <3 p="p">




lauantai 15. joulukuuta 2012

Tuhlaajaemännän paluu



Voisitko sinä vastustaa ilmettäni? Näin hellällä, anovalla ja rakastavalla katseella koetin rukoilla emäntää jäämään tai ottamaan minut mukaansa. Mitä vielä! Tuo kylmä eukko nappasi tämän kuvan, otti rinkkansa, kamerareppunsa ja häipyi! Onneksi isäntä piti kodin lämpimänä, väsymättä pisti puuhellaan ja pönttöuuniin puuta iltaisin ja tarjosi lämpimän sylin mihin käpertyä. Eli eipä ollutkaan niin paha ilman emäntää, joten eipä kiinnosta missä huiteli. Kiva toki, kun vaivautui palaamaan. Isäntäväki onkin lomalla kanssamme kotona ja se on todella harvinaista herkkua! Olen nauttinut pitkistä aamuista, kiireettömyydestä. ja kodin lämmöstä 

Niin tuosta kuvasta vielä. Kiinnittäkää tosiaan huomionne tuohon katseeseeni. Tuo kamala vaaleanpunainen fleecepusero on niin NOLO! 

"Ella rakas, itse Viljan kanssa pistit sen rokimman paitasi palasiksi, joten turha narista." Niin se eukko tuossa nauraa minulle. Eikö voisi hankkia uutta, eikä kiusata minua poloista näin nololla talvivaatteella. Lämmin se toki on, mutta! Kyllä se sitten osaakin olla kylmä, pohjoisen akka!