tiistai 30. kesäkuuta 2009

Yhteistyötä


Metsä, kesä, paarmat, perhoset, tuoksut... Vilja yllätti minut iloisesti tänään metsässä! Vaikka pentu onkin jo iso ja vahva ja jaksaa alistaa minua, osaa hän välillä olla kerrassaan rakastettava! Juoksimme metsässä, nuuhkuttelimme hajuja, minä jahtailin sisiliskoja (jälleen yksi väheksitty taito), Vilja löysikin jotakin makoisaa. Hänen tarkka nenänsä nappasi kerrassaan vastustamattoman tuoksun. Vilja huikkasi minulle, että paisti tiedossa. Hän loikkasi tienvarren pusikkoon ja löysin tuoksun lähteen. Lähde päästi verta hyytävän rääkäisyn, kun Vilja oli aikeissa napsaista otuksen elottomaksi. Isäntäväki tietysti kuuli huudon ja tuli hätiin. Paisti jäi saamatta ja pieni jäniksen poikanen sai pitää henkensä. Oi oi, kun ehti minullakin jo kuola alkaa valumaan, mutta määrätietoisesti meidät vietiin tärisevän saaliin luota pois. En unohda koskaan tuota tilannetta, mutta Vilja unohti jo. Keppien ja käpyjen heittely sai pennun unohtamaan koko paistin. No, otan unoset tuon metsäreteilyn uuvuttamana ja arvatkaa vain mistä näen unta! Ehkä joku päivä Vilja onnistuu...

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Kuva-arvoitus


Mikä tässä kuvassa kummittelee? Oikein vastanneiden kesken arvotaan karvapallo, jossa on meidän kaikkien karvoja, Viljan muutama kikkare, pissitty sanomalehti ja muuta koiramaisen mukavaa.

No, ei sentään. Oikea vastaus on tietenkin koiramaailman Dumbo elikkäs Vilja.

Olimme viettämässä mukavaa grilli-iltaa ja Vilja laitettiin kiinni, jottei livahtaisi naapureiden pihoille jolkottamaan. Pääasiassa pentu oli nätisti hihnassa, mitä nyt välillä harjoitteli ponnahtamista mahdollisimman korkealle. On se Vilja paljon typerämpi, kuin minä! Ei edes yrittänyt purra hihnaa poikki! Minä olisin salakavalana ja äärettömän ovelana iskenyt hihnan kimppuun, jäytänyt taidokkaasti ja ripeästi itseni vapaaksi. No, omapahan oli häpeänsä. Me Leevin kanssa saimme hillua ja pysyimmekin lähellä herkkuja notkuvaa pöytää. Aina sieltä jotakin saattaa tipahtaa ja mehän imuroimme tehokkaasti.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Ei me, vaan...


... Vilja! Katsokaa nyt tätä millaisen tervetulotoivotuksen Vilja järjesti isäntäväelle! Kauhulla seurasimme Leevin kanssa sivusta mitä tuo pennun rohjake tekikään tyynylle. Tietysti yritimme puuttua asiaan, mutta minä olen pieni ja hento ja Leevi jo ikääntyvä herrakoira, emme mahtaneet mitään. Eikä tässä ollut vielä kaikki! Vilja rutisti virtsarakkonsa viimeistä pisaraa myöten tyhjäksi mooooooniin paikkoihin, täysin paperin ulkopuolelle! Isäntäväki katseli kaikkea silmät ymmyrkäisinä. Tällaista ei Vilja ollut tehnyt aiemmin. Ehkä koirien muurahaisikä oli aluillaan?

"Pst! Leevi hei! Pst!"
"No, mitä nyt?"
"Onko tämä nyt oikein syyttää Viljaa tuosta tyynyriehumisesta? Olihan meilläkin osuutemme asiaan..."
"Älä, Ella-kulta, nyt pilaa kaikkea. Näin on hyvä, oikein hyvä. Usko pois! Hienosti esitit osanottavaa ohjeitteni mukaan."
"Niin Leevi; ryhti reippaaksi, häntä viuhumaan kyljeltä toiselle ja silmiin pahoitteleva katse. Ryhti kertoo syyttömyyteni. Hännän heiluttamisessa olenkin etevä!"
"Aivan Ella-hyvä! Ja minä, minä vain levitän suuni iloiseen hymyyn, pidän korvat korkealla, astelen itsevarmasti, mutta kysyen isäntäväen luo ja silmistäni paistaa pahoittelu sekä viattomuus myöskin."
"Olet sitten mainio Leevi!"
"Mmm... Kiitos! Näin saamme luotua isäntäväelle illuusion siitä, miten hienoja koiria me kaksi olemme!"

Pian tämän supattelumme jälkeen kävimme ulkona ja kuinka ollakaan, meidän kaikkien jätöksissä hehkui jotakin valkoista, pumpulimaista...

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Maalaisjuntti kaupungissa




Voi miten ihana päivä! Aamun olimme pihalla kisujen ja isäntäväen kanssa. Me koirat nautimme olostamme ja katselimme, kuinka ihmiset hikoilivat heinä- ja nokkosviidakoita kaataen, taistellen koneiden kanssa jne. Hupaisaa seurattavaa! Mutta vielä paremmaksi muuttui! Isäntäväki lähti jonnekin Viljan kanssa! Koti oli täysin Leevin ja minun! Me vain laiskottelimme, hiukan vahdimme ja ihastelimme kodin rauhaa ilman pennun riiviötä. Noh, täytyy kyllä myöntää, että Vilja on alkanut kovasti rauhoittua ja aikuistua, mutta pentuhan tuo vielä on.

Muutaman tunnin kuluttua pihaan kaartoi tuttu auto. Vilja loikkasi ponnettomasti ulos, mutta sisään astuessaan pisti täyden rähinän päälle. Rauhoituttuaan kertoi olleensa kaupungin sykkeessä. Leevi palasi aikaan, jolloin asui kaupungissa ja minä muistelin muutamia kammottavia kertoja, kun olin vieraillut kaupungissa. Ei käynyt kateeksi, vaikka Vilja kertoi saaneensa paljon nameja! Isäntäväen kommenteista päätellen Vilja on kyllä kumman reipas ja nopea oppimaan. Paremmin oli kuulemma mennyt, mitä ihmiset olivat uskaltaneet odottaa.

Ensi alkuun pentu oli ollut kauhuissaan, sillä autosta päästyään ulos, kamala työmaameteli oli jyskinyt täydellä mekkalalla Viljan korviin. Todella merkillisiä ääniä maaseudun rauhaan ja linnun liverrykseen tottuneelle. Lisäksi autojen välistä oli pompannut näköpiiriin vieras ihminen, mikä oli säikäyttänyt pennun ja emännältä oli tippunut puolet herkkupurkin sisällöstä maahan. Niin oli Vilja unohtanut metelin, pelottavat ihmiset. Viljalle oli vain namit.

Nopeasti pentu oli tottunut autoihin, pyöräilijöihin, vastaantulijoihin. Tosin välillä Vilja teki pienen nykäyksen pyöräilijöiden suuntaan tarkistaakseen isännän refleksit. Tosin aina jonkin ohittaessa Viljan hän sai namia. Pentu kulki kaupungilla häntä viuhtoen ja nauttien uusista hajuista ja äänistä. Pensaassa kökkivät puutarhurit saivat koiran säikähtämään, kuten vastaan tullut vieras koira. Viljalla on komeat niskavillat, kun ne pamahtavat pystyyn! Muiden koirien tapaamista siis täytyy harjoitella kovasti. Minulla ei ole moisia ongelmia, saati Leevillä!

Isäntäväki oli syönyt ulkona ja tavoistaan poiketen olivat antaneet Viljallekin lautaseltaan pieniä armopaloja. Vaientaakseen pennun, arvaan. Jäliruoka jäätelöstä Vilja oli saanut vohvelin loput. Varmaan todella kuivaa ja mautonta.

Viljan hupaisa olemus oli herättänyt ihastusta ja neiti sai ihailijoita. Ai Vilja? Pah! No, minä en ollut mukana, joten ymmärrän kyllä.

Automatkan kotiin neiti istui ylväästi ja maisemia katsellen. Taisi säkäkin kasvaa kaupungilla käytyä, ego ainakin. Me pistettän Leevin kanssa Viljan ego taas sille kuuluvalle paikalleen.

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Päivän menu




Kummastelimme joukolla ruoka-annoksia. Vaikka syömmekin monenlaista, kuten heinää ja raatoja yms. pelloilta, on tämä jo hiukan liitoiteltua! Jauhomatoja, voikukkia jne. Vilja oli meistä ennakkoluulottomin ja sanoi, että kyllä hänelle olisi kelvannut. En epäile! Vaikka olenkin Korfun katujen kasvatti tiedän, etten enää joudu mitä vain syömään henkeni pitimiksi ja voin vaikka hiukan nirsoillakin. Olen kuitenkin sen verran hyvä tapainen, että syön kiltisti, mutta tämän annoksen kohdalla vedin tiukan rajan! Kyllä olimme Leevin kanssa helpottuneita, kun ruokakipot kiikutettiinkin liskoille. Saimme onneksemme tuttua ja turvallista ruokaa, eikä tarvinnut laajentaa kulinaarisia kokemuksia eläviin matoihin. Huh helpotusta!