Kun koirat ovat poissa...

...hyppii fretti isäntäväen varpaille.

Ensin oli ruukku, jonka kilpikonna kaatoi.

 Sitten tuli valkoinen, karvainen salama ja kuopsutti mullat ruukusta.

Ai kukako? No Papu tietenkin! Papu etsii aarteita mullasta, eikä siis voi vastustaa mustan kullan kutsua. Jonkin ajan kuluttua tuli kilpikonna ja alkoi syödä maahan levinnyttä kasvia. Luonnonkiertokulkua parhaimmillaan. ;-)

Lopulta hyppivät kissat pöydillä, sillä huomenna talosta lähtee isäntäväki ja Papu. Tilalle tulee talovahti, joka hoitaa kissoja ja matelijoita, pitää talon lämpimänä ja vedet juoksevina. Niin, me koirat ollaan jo 5 tähden hotellissa. Kyllä kelpaa!

Hyvää kevättalvea! Juustolan karvakamut ja muut ilakoivat jälleen huhtikuussa.

Mielipiteen ilmaisua

Isäntäväki on puuhannut kummia ja ovat kiireisen ja levottoman oloisia. Siitähän me emme pidä! Viimeinen pisara oli kuitenkin eräs ilta, kun he pakkasivat rinkkojaan ja kävivät läpi kameravarusteitaan. Minä kieltäydyin menemästä samaan huoneeseen, Vilja yritti häiriköidä isäntäväkeä istumalla jalkojen ja tavaroiden päälle sekä syliin.

Seuraavana päivänä, isäntäväen ollessa töissä, päätimme ryhtyä kunnon kapinaan, kun ei pienet vihoittelut tuntuneet tehoavan. Siis tätä mieltä olemme heidän matkaan lähdöstään:

Minä hoidin isännän tuolin. Tämä on kolmas nojatuoli, jonka tuhosin näiden 5 vuoden aikana, jotka olen täällä asunut.

Vilja silppusi tyynyn. Sohvalle on jäänyt enää yksi tyyny meidän tämän matkan mielenilmausten vuoksi. Myönnetään, se on vähän kurjaa meillekin. Me niin nautimme maata tyynyjen päällä. Toisaalta onpahan sohvalla enemmän tilaa. Että hyvää matkaa vaan, jos vielä varat riittävät!

Puuha-Papu

Tässä eräs päivä lämpötilamittari tippui -20 asteeseen ja emäntä kaivoi vihdoin sähköpeiton esiin. Ah! Siitä nautimme yhdessä pakkasen paukahdellessa. Eikä Viljakaan kyennyt vastustamaan peitosta huokuvaa lämpöä.

Papua myös oman pesän lämpö houkutti tavallista enemmän, mutta kyllä se malttoi puuhellan ja pönttöuunin hohkatessa pehmoista lämpöään tulla puuhastelemaan.

Isäntäväki tuli kaupasta ja lastasi ostoksia pöydälle. Papu iski samantien paikalle ratsaamaan.

"Ohoo, mitäs tästä rapisevasta pussista löytyy," Papu mutisi itsekseen ja nuuhki huolella jokaisen tomaatin.

 "Plaah, ei mitään iloa moisista! Missä on kunnon liha? Hei mitäs emäntä tuohon laittoi," Papu kääntyi vikkelästi tutkimaan appelsiinejä, mutta eipä niistäkään iloa ollut.

Vihdoin pöytään nousi pussi, joka sai pienen näätäläisen innostumaan:

"Jihuu! Kanaa!"

"Voi jehna! Miten tämän saa auki vai pitääkö kiikuttaa koko pussi piiloon?" Emäntä nappasi pussin ja jakoi siitä suupaloja halukkaille. Niin oli Papukin tyytyväinen, vaikka tosin koetti kaapata itselleen kokonaisen fileen. Ahmatti!

Herkuttelutuokion jälkeen maistuikin leikki Viljan kanssa isännän jaloissa.

Pientä hampaallista halittelua... Viljalla on hassu lisäkarvareuhka kaulassaan. Viljasta se saa tuntemaan itsensä suureksi suojelijaksi, kuin maremmanot ym. rohkeat koirat, jotka suojelevat lammas tms. laumaa vuoristossa kaulassaan paksu nahkainen panta, joka suojaa koiraa susien tai karhujen mahdollisilta puremilta. Viljaa se suojaa pienen kesyhillerin näykkäisyiltä! Hahaaa! Olen nauranut Viljalle vedet silmissä!

Papu nauttii piilotella erilaisissa paikoissa ja leikkiä siellä villisti itsekseenkin tai hyökätä sieltä pahaa aavistamattoman karvajalan kimppuun.

"Hmmm. Mihin seuraavaksi?" Papu pälyili ympäristöään.

Ostoskassiin vilahti pieni varjo, liukas luikku.

"Höh, ei täällä ollut mitään," puuskahti Papu. Siinä onkin haastetta isäntäväelle järjestää laittioille ja pöydille vaihtuvasti erilaista virikkeitä viisaalle otukselle, joka vaatii vaihtelua.

Kävin minäkin ihmettelemässä Papun puuhia.

"Laukut check! Mitäs sitten? Ah, kengät!" Papu siirtyy tutkimaan kenkätilanteen. Jos on oikein makoisa jalkine, yrittää se viedä kengän piiloonsa.

"Yksi, kaksi, kolme... Ööö..."

"Hei haloo! Kenen kengät nämä ovat? Ihan oudot ja ihme haisukin?" Vieraiden kengät tutkitaan tarkkaan.

"Miten tuo otus jaksaa? Nukkuuhan se toki paljon, mutta silti. Nukunhan minäkin paljon, enkä silti jaksa tuolla tavalla touhuta," puuskahtaa herra Vanha ja Viisas.

"Mits mitäs ruokaa se isäntäväki väsää? Patakintaat tänne kiitos!" Papu on komentaja tiukan anovan hellyyttävällä katseellaan. Viljan kanssa toimivat virallisina hajumestareina.

"Hyvä on hajut, mutta voisi noita kintaita silti joskus pestä," Papu mietti ennen seuraavaa aktiviteettiaan.

"Meditoiva sammakko ja muita emännän helyjä. Pyh, minä en malttaisi istua ja hymistä." Sen uskon, kun Papun vipellystä seuraan!

Joka laatikko pitää tukia.

Kilpikonnat Papu tarkistaa päivittäin ja riehuu kilpikonnia pelotellen. Siinä heinät vain pöllyää, kun Papu vipeltää!

"Nyt väsyttäisi! Heiii, ottakaa täältä nämä astiat pois! Voisin tehdä unipesän. Jos jonkun fleecekankaan palan saisi, kiitos." Yleensä Papu toteaa parhaimmaksi paikakseen ikioman, suojaisen pesänsä, jonne se puputtaen vilahtaa, juo, syö ja nukahtaa lämpöisiin vällyihin. Papun päivät ovat puuhaa ja unta täynnä.

Piilosilla

Heti ensin pahoittelen kuvien laatua. Emäntä nappasi kiireessä kameran, eikä ehtinyt hakea salamaa ikuistaakseen Viljan ja Papun leikit. Hän joutui kuvaamaan kovin tummia kuvia, mutta eiköhän näistä touhut välity. Tälle kaksikolle piilotteluleikit maistuvat.

"Hei, leikkisikö joku kanssani?"

"Missä se Papu luuraa?"

"Täällähän minä!" 

 Jos Vilja on hidas ja tunkee kuononsa liian lähelle, Papu ei aikaile antaa pientä haukkaisua.

 Toisaalta puraisun pelko teke selvästi leikistä entistä jännittävämpää. Vilja on aina valmis pieneen riskinottoon.

Yllättäen Viljaa lähestyy peiton alta pitkulainen möntti...

 "Hui ui apua, " Vilja vingahtaa ja pomppaa karkuun. Möntillä on tutut, terävät hampaat.

Papu jaksaisi vielä, mutta Vilja väsähti.

Superpostaus: Juustolan vuosi 2012

Koska emäntä oli niin hävyttömän huono päivittämään blogiani viime vuonna omien kiireittensä vuoksi, saapahan nyt tehdä sitten korvauksen kerralla. Voimia vain lukijalle. Aikamoinen kuvakimara tiedossa! Vedä siis syvään henkeä. Tästä se alkaa! Juustolan vuosi 2012:

Juustola: Yhä pystyssä. Lumikuormasta huolimatta.
Koirat: yhä vakio 3 kpl (melkein Vilja lähti)
Kissat: 6, lisääntyneet yhdellä orvolla (eihän se isäntäväki hennon potkaista pihalle niin käsittämättöämn kilttiä, vaikkakin arkaa kissaa, joten siitä yksi lisää.)
Fretit: 1, emännän unelma toteutui, kun papu muutti meille joulukuussa.
Matelijat: olohuoneen asukkeihin tullut parin käärmeen lisäys ja kilpikonnia tuli lisää 10! Mikä siinä kilpikonnien pidossa mättää, kun niitä niin urakalla tarjotaan tänne? Ihmettelen vaan.

Ihastuttava tiikeripyton (Python molurus) Merlin muutti Madisan toveriksi Juustolaan 2012.

Viljasta kilpikonnat ovat tänä päivänä sangen kiinnostavia. Kuvan komea turkinkannuskilpikonna (Testudo graeca ibera) Jasmine on kova tyttö marssimaan pitkin kotiamme ja kiipeilemään.

Talvi: Siitä riitti myös hupia. Otin rennon asenteen. Nautin ulkoilusta, kun tiesin pääseväni sisälle lämpimään. Vuoden huipun tulokas on ollut isännän emännälle hankkima sähköpeitto, jonka alle sukeallan emännän kanssa paukkupakkasilla.

Näin nautitaan lumesta:

Juosten veri kiertämään!

Loistavalla hajuaistilla maailma avartuu ja näinnäisen kuolleesta luonnosta löytyy kaikki piilottelevakin elävä.

Siis tassua toisen eteen!

Jotkut tykkäävät sukeltaa lumeen.

Minä hipsin, kuin jänö.

Irtoaa siltä Leeviltäkin juoksu!

Jos jano yllättää, ei apu ole kaukana.

Maisemien avaruutta on mukava ihailla, ääniä kuulostella.

Keppiä on kiva hakea lumi pöllyten hankikannolla.

Tämänkin vuoden ehdoton lumikoira on...

No en todellakaan!

Vaan se on...

VILJA! Tietysti.

 Vain tällaisilla keleillä Viljakin tahtoo nopeasti kotiin.

Nautitaan lämmittävistä kynttilöistä ja niiden luomasta tunnelmasta.

Leikitään sisällä.

Nautitaan rapsutuksista.

Otetaan rennosti.

Välillä levätään yhdessä.

Leevin suosikki paikka on isännän tuoli. Siitä on hyvä näkyvyys pihalle.

Uuna käpertyy mihin vain, kunhan on lämmin.

Auringon lämminttämä rappu on huippu päiväunipaikka.

Tosin hiukan kova. Asentoa on vaihdettava, ettei paikat kipeydy.

Kenkälaatikko on mainio pesä kisulle, kuten tämä rento kasa Roopea todistaa.

"Huippu paikka", vakuuttaa Uuna.

Katariinan ja minun mielestä taas tyynyjä ei voita mikään.

Anatomisesti muotoiltuja, ah!

Välillä olen torkuskellut silmät auki.

"Niin minäkin," myöntää Vilja.

"Meillä vierailevan nuoren neitosen sylikin on mahti mesta nukkua," huikkaa Uuna.

Leeville kelpaa mattokin.

"Joo-o, tyynyt on hyvät näille minun vanhoille luilleni," myhäilee Roope ja nojailee myös...

...Viljaan. Elävä patteri. Kissat ottavat lämmön mistä saavat!

Onpa Roope jäänyt kiinni halailemasta lahjaksi saatuja, virkattuja mangusteja unissaan.

Peitto on kiva. Lämmin ja muokattava.

Kesäinen ruoho on kyllä sesonkiherkkua! Niin syötynä, kuin maattuna.

Täysi pimeys kiitos!

Olen mestari kiertymään kissamaiselle kerälle.

"Keittiön pieni, auringon keltainen sohva on ihana", huokaa Katariina.

"Hei! Ei saa kuvata kesksen pesuhetken! Joo, sohva on minustakin hyvä uutuus,"myöntää Uuna.

"Sohvatyynyt on parhaat," mutisee Ronja.

Olemme siis laiskoja, mukavuuden ja lämmönhaluisia, vaikka silloin tällöin kirmaammekin. Palataan siis vuoden liikkumiseen:

Kevättalvi on erityisen mukavaa aikaa. Sulavan lumen alta paljastuu kiintoisia hajuja ja monesti naposteltavaakin.

Väillä mukanamme on kerrassaan mainio entinen naapurin poika. Hän on ollut meillä mukava usein vuonna 2012.  Hän tässä pitää seuraa Leeville, joka joutui kytketyksi. Leevillä on iän myötä kuulo heikentynyt ja se kuuleva osakin on kovin valikoivaa. Herra kokee oikeudekseen haahuilla miten itse tahtoo. Välillä isäntäväen mielestä on vain turvallisempaa laittaa Leevi kiinni, kun kuvaavat ja me Viljan kanssa nuuhkuttelemme lähistöllä korvat kohtuu herkkinä kuulemaan isäntäväen kutsut.

Meillä kävi nimensä mukaisesti Riemukasta seuraa! Vilja ja Riemu ovat aika parivaljakko!

Citykoiralle meidän peltolenkki oli erittäin mielenkiintoinen. Me toimimme Viljan kanssa oppaina maalaiselämään.

Riemu oli perin tyytyväistä koiraa emäntänsä käsissä, kun takana oli hauskan leikkisä lenkki.

Entäs kissat?

Ne epelit nousevat pöydälle, kuten tässä meidän vakiovierailijan kanssa.

Leikki maistuu Ronjallekin kissojen valtaamalla sohvalla.

Katariinakin osallistuu.

Roopekin viihtyy hiljaisten mangustien kanssa.

Uuna osoittaa rakkautta terraarioita kohtaan.

Uuna pitää seuraa erillään toveristaan ruokailevalle tejunaaraalle (Tupinambis merianae).

Siis pidämme huolta toisistamme yli lajirajojen.

Voimme jakaa tilaa toistemme kanssa. Tässä Roope nauttii sohvasta meidän koirien kanssa.

Sohvalla silloin tällöin tuttavuutta tekevät tejut. Leevi on noiden liskojen kanssa meistä se rohkein.

Leopardigekko (Eublepharis macularius) saa juoda tunisiakilpikonnan kilveltä. Kaveria ei jätetä!

Tiikeripyton Madisan kanssa emme pääse lähietäisyydelle muuten, kuin käärmeen luotoua nahkansa. Vilja takakoivet tutisten nuuhkuttaa Madisan eksoottista ja vaarallista tuoksua.

 Emmekä ole unohtaneet ihmisiä!

Isäntää hemmottelen nuolemalla lempeästi kättä.

Isännän korva ja päänahka ovat Viljan heiniä.

Hoivasimme myös isännän kyynpuremaa viime kesänä.

Emäntä saa tässä Viljalta ison, märän suukon.

Me hemmottelemme myös vieraitamme.

Syliä ja läheisyyttä. Niistä mekin pidämme! Vuodesta toiseen!

Kameraankin on alettua tottua:

"Ooh, ihana kamera," kiehnää linssilude Roope.

"Ooh, kamera," hihkuu vuoden toinen vauva emännän suvussa. Tämän pikkumiehen kanssa emäntä jakaa siis rakkauden kameroihin sekä syntymäpäivän!

Jos emme saa mitä tahdomme, meillä on kova arsenaali kerjäyskatseita. Kaiki nämä vuodelta 2012:

Noh, Ronjan katse on jo aika hyökkäävä...

"Nuuh nuuh, saitko jotain napattua? Tuoksuuko suupielet?" Katariina ja Ronja varmistavat.

Leikkejäkin on mahtunut monenlaisia vuoteemme, mutta tässä näyttää mallia ulkoleikeistä Uuna:

"Hei Roope" Laske kymmeneen! Minä menen piiloon."

"Hahaa, täältä Roope ei minua löydä! Olen maastoutumisen mestari!"

"Yhdeksän, kymmenen," kajauttaa Roope, kääyntyy ja näkee Uunan. "Löysin!"

"Miten niin löysit? Minähän olen huippupiilossa ja vielä maastoudun heiniin hyvin. Huijasit! Varmasti kurkit!"

"Äh, Uuna. Älä ole huono häviäjä," Roope puuskahtaa ja lähtee pois. Uuna jää piiloonsa, koska huomaa, että siellä on mukava köllötellä kesäkuumalla ja tehdä yllätyshyökkäyksiä grillattavia vahtivien koirien jalkoihin.

Oi mikä oiva aasinsilta lempiaiheeseeni eli syömiseen ja eritoten kesäiseen ruokailuun ulkona.

Tälle pikku tunisiankilpikonnalle (Testudo graeca nabeulensis) maistuu silloin tällöin hyönteisetkin. Itsekin olen perin kaikkiruokainen, mutta kyllä jossakin sen rajan täytyisi kulkea.

Grillaus on selvästi yksi ihmisten kidutuskonsti koirille. Voi niitä tuoksuja! Harvoin saamme mitään tai korkeintaan yhden makkaran lopuksi jaettuna meille kolmelle. Silti on kerrassaan kutkuttavaa olla ulkona, haistella, kerjätä, toivoa ja odottaa ja lopulta hiukan pettyä...

"Voisin avustaa lautasten tiskauksessa? Ettekö näe, että olen elävä komposti?"

Meidän vuosi on ollut vauhdikas, enkä myös voisi kuvata sanalla "osallistuva".

Kun jossakin tapahtuu, siellä on Vilja. Luppakorva osallistuu mielellään terraarioeläinten hoitoon.

Vilja avusti myös kissojen lelun kasaamisessa. Eihän siitä olisi tullut mitään ilman koiran älyä! Kumma kyllä, välillä tuntuu siltä, etteivät ihmiset arvosta Viljan osallistumista.

Yhä jaksaa viime joulukuussa 4v. täyttänyt Vilja innostua tv:ssä näkyvistä tovereista. Osaa se Vilja myös pelätäkin.

"Mennään pliiiiiis jo kotiin! Se lähestyy." Vilja anoo.

"Se" on ukkonen.

Katariina taasen oli "kissa kilpikonnamaan vartijana" ja siitähän ei mitään tullut.

Ei siinä kauaa mennyt, kun Katariina oivalsi kilpikonnatarhan monet hyödyt mm. kissan vessana.

Vaan eipä ole Katariinalla enää asiaa tarhaan ja kilpikonnat saavat touhuta rauhassa vain ja ainoastaan omien jätöstensä keskellä. Ne tosin Leevi huomaavaisena siivoaa monesti, ennen kuin isäntäväki ehtii töistä kotiin.

Kevättäkin oli rinnassa.

Niin kilpikonnilla, kuin minulla. Minulla se tosin oli erilaisissa maanpohjissa kieriskelyä, eikä tuollaista kröhöm toimintaa.

Se oli myös ilakoimista. Olimmehan lähestymässä lempivuodenaikaani kesää!

Tyytyväisesti, typerästi hymyilemistä.

Luontohavaintoja.

Hyvin piilottelevia kyitä.

Laulujoutsenpari viihtyi naapurin pelloilla ja jokipoukamassamme. Isäntäväki piti tiukasti huolen, etten päässyt karkaamaan. Arvatkaa vain miten makoisaa noita olisi ollut jahdata!

Tulvivasta joesta heijastuvia auringonlaskuja.

Ja kesä! Sulaa onnea!

Näihin muistoihin ei ole sanoja, sillä kuva kertoo enemmän, kuin tuhat haukahdusta.

Niin kesä hiipui syksyyn ja siitä olenkin täällä päässyt joitakin asioita jakamaan. Jos Vilja onkin alkanut hiukan rauhoittua, on Papu uusi tehopakkaus ja osallistuja.

Joulu saapui. Joulukuusikin oli vain pikkuinen, elävä kuusi ikkunalaudalla. Joulu oli herkkuruokia ja rauhaa.

Leevikin täytti lokakuussa 15 vuotta! Vielä riittää papalla huumorintajua. Herra esiintyi mieluusti tonttulakissa.

Ilolla jätimme vuoden taaksemme, Vilja tosin tutisten, kun pelkää ilotulitteita. Me koirat olimme räjähteiden ajan kotona tv:n pauhatessa konserttia. Viime vuosi ei siis vienyt mitää tai ketään, mutta toi uutta. Nenä kohti vuotta 2013. Pysykää taajuudella. Tarinaa piisaa! Veikkaan, että tämän vuoden tähti on Papu. Riehakasta, vauhdikasta, monipuolista ja makoisaa vuotta kaikille!