Emännällä on ollut ongelmia heilua meidän kanssa ja kuvata meitä. Sen verran vauhdikasta porukkaa ulkona olemme. No nyt emäntä on keksinyt lukea yhtä kirjaa ja arkeen on tullut pieniä, kurjia muutoksia, joilla emäntä koettaa osoittaa susien tyyliin ketkä tätä laumaa ohjaavat ja se en olekaan minä tai Leevi! Mikä järkytys! Leevi keksii kyllä kaikkia pieniä jippoja. Antaa ymmärtää, että "kyllä, emäntä, olet alfa", mutta seuraavaksi johdattaa Viljan perässään johonkin kiellettyyn paikkaan! Taisi olla Leevi, joka esitteli Viljalle missä on likapyykki ja kuinka mieltään voi osoittaa leikkimällä emännän alushousuilla! Vilja teki työtä käskettyä. Yllättävän nopeasti emäntä havaitsi oudon, riipivän ääneen, mutta liian myöhään. Isäntä yritti lohdutella. "Voisihan näitä käyttää vielä vaikka huivina!"
Arvatkaas mikä on parasta tässä harmaassa, mutaisessa kevään alkusoinneissa? Linnut! Peltopyitä, joutsenia ja vaikka mitä pikku sirkuttajia! Alfanaaras on vain tarkkana kuin porkkana. Nyt, kun ei ole enää Roxia, jonka hidasta kulkua emäntä joutui seurailemaan, en pääsekään noin vain lempiharrastukseni eli jahtaamisen pariin. Nyt on emännällä silmää minun toilailluilleni. Viljakin on vielä niin pieni ja hömelö (ei tosin ruuminrakenteeltaan), että pysyy aika kiltisti emännän silmien alla.
Olen kuullut, että sanotaan koirien ja isäntäväen muistuttavan toisiaan. No, minä en todella muistuta juuri kumpaakaan. Vaikka isäntä onkin ns. persjalkainen ja minunkaan koipeni eivät pituudella loista, olen sentään hento! Emäntä ja Vilja kieltämättä muistuttavat toisiaan. Pitkät koikkelo raajat, jotka päättyvät suuriin jalkateriin/tassuihin. Yhtä hömelöitäkin tuntuvat olevan, näin meidän kesken sanottuna.
"Ella, osaan lukea."
"Ai niin, alfanaaras. Voi vitsiähän minä tässä vain väänsin. Hih! Vitsi, vitsi!" Onpas emäntä nyt skarppina. Huh! Me yritämme selvitä suden komennosta ja lepäillä uusia kujeita varten.
