Häntä nousee!

Vierailin eläinkaupassa. Siitä on paljon aikaa, kun viimeksi kävin ja silloin jännitin vähän kaikkea. Nyt se oli ihan tuttu juttu. Herkulliset hajut johdattivat nenääni ja saivat hännän vispaamaan! Aivan minun paikkani! Olin kaupassa, kuin kotonani. Muut asiakkaatkaan eivät minua haitanneet. Eläinkauppa on kuitenkin liike eläimille, ihmiset siellä vain päätään raapivat. Jos minulta olisi kukaan kysynyt mitä sieltä mukaan otettaisiin, olisin empimättä osannut valita. Ihmisen nenä ei tunnu huomaavan luiden ja keksien, nahan palojen ja possun kärsien hienoisia vivahteita ja aromeja. Sen verran hyvätapainen kuitenkin olen, etten itse suin päin mene hakemaan houkuttelevasti tarjolla olevia herkkuja. Yritän nuuhkutella elegantisti ja luoda toiveikkaita silmäyksiä isäntäväkeeni. Ei viesti mennyt perille toivomallani tavalla, mutta sain sentään ilmaisnäytteitä maisteltavakseni. Toveruuden nimissä tarjosin niitä autossa odottaville poikaystävilleni. Ah, kun olen ihana ja viisas ja kaunis ja... Joo, joo. Lopetan jo. Emäntä palauttaa maan pinnalle, mutta häntä nousee aina vaan!

Vahingon ilo on paras ilo!

Jep! Nyt sai Rosvo-Roope tuta miten noloa on, kun väännetään pehmoversio. Ai että olen saanut hyvät naurut! Pitihän kollille heti ilmoittaa naureskellen mitä on odotettavissa. Minusta vain hiukan tuntui siltä, ettei Roope suhtautunut asiaan, kuten toivoin. Kolli on semmoinen emännän sylirontti, että kaikki kehuminen ja lirkutus kohottavat Roopen häntää aina vain ylemmäs. Outo pakkaus! No, minä kuitenkin virnuilen aiheesta ja syytä onkin.