Minua on mittailtu, eikä vain silmä määräisesti vaan mittanauhan kera. Koetin olla avuksi heittäytymällä rennoksi, mutta jotenkin tuntui, ettei avustusyrityksiäni taaskaan arvostettu. Jos nyt oikein käsitin, emäntä tilaili minulle uutta puseroa sekä valjaita. Hienot valjaani ovat yhä tallessa ja käytössä, mutta hiukan pureskeltuina. Minkäs teen, kun lukko on muovia. Tuntuu ihanalta ikenissä! Ihan vähän vain pureskelin. Lukko toimii vielä. Saa nähdä millaista asustetta odottelen. En ehtinyt ilmaista omaa kantaani, kun tilaus oli jo tehty. Netti on turhankin kätevä! Leevi oli kateellinen. Hänkin pitää asusteista, muttei omista muita, kuin valjaat, heijastinliivin ja talvitakin. Isäntäväen mielestä Leevillä on niin upea turkki, ettei hän tarvitse asusteita kuin rajuimmilla pakkasilla ja pimeällä. Minä taas olen puolialaston joka vuodenaikana. Toivottavasti saan jotakin upeaa päälle pantavaa sen piilottamani villapaidan tilalle!
2 kommenttia:
Haukahdus Ella!
Olen Siba ja takapiruna toimii veljeni Fermin (olen meistä se fiksumpi, joten siksi olen kirjurina). Olemme molemmat suomenespanjalaisia. Olemme molemmat hylättyjä koiria Asperonekselta, eräältä Espanjan Aurinkorannikon hylättyjen koirien tarhalta. Minut perhe vei tarhalla ja hylkäsi sinne, mutta velimiehellä oli vielä huonommin...se jätettiin autosta tien varteen. Molemmat ehdimme olla kaksi pitkää kuukautta tarhalla kunnes Espanjan koirat ry:n tätien avulla löysimme tiemme Suomeen. Minä tulin tammikuussa -07ja Fermin vuoden myöhemmin. Elämä ei ole ollut helppoa ja ei se sitä ollut alkuun Suomessakaan. Ruokaa ja huolenpitoa riitti, mutta pelko hylkäämisestä repi minua valtavasti. Hädissäni tein vaikka mitä tuhoja ja huomasin uusien vanhempien olevan kovilla, mutta en pystynyt tekemään muutakaan. Ajan myötä pelko helpotti, joskin välillä se hiipii mörkönä esille. Hermostun herkästi (ja silloin pääse pieni vahinko...p..i..s..u), koska en vain pysty olemaan tarpeeksi rohkea. Veljeni on selviytynyt minua paremmin hylkäämisestä, mutta kyllä siitäkin huomaa, että on kovia kokenut. Varsinainen iilimato se on, aina äidin kimpussa. Kovasti se vahtii kotia ja äiti sanoo, että sillä on ADHD. Meillä on kuitenkin kaikki hyvin, vaikka joskus on vähän vaikeatakin.
Sinun tarinasi Ella oli uskomaton, jolla oli onnellinen ja mitä parhain loppu. Kaikkea hyvää sinulle ja paljon rohkeutta!
Vuh Siba ja Fermin!
Kiva kuulla, että koiratkin ovat löytäneet meikäläisen blogin ja vielä espanjalaisia pojuja! ;-) On teillä ollut kovaa myöskin. Kyllä se luottamus siitä syntyy, hiljalleen. Minullekin joskus sattuu noita kosteita vahinkoja... Onneksi Roxi ja Leevi ovat näyttämässä mallia ja ohjeistamassa uuteen elämään. Ihanaa saada kannustusta teiltä pojat! Täytyykin pyytää emäntää ottamaan edustavampia kuvia, kun on poikakoiralukijoita... Voimia, rohkeutta ja nauttikaa kodistanne!Eipä tarvitse meikäläisten kökkiä Välimeren sateissa vailla suojaa ja lämpöä. Ei enää!
Lämmöllä Ella Doukia
Lähetä kommentti