Jälleen talven kynnyksellä

Olen koettanut pysytellä hiukan taka-alalla tässä blogissa, mutta emäntä huomasi juoneni. En mielelläni myöntäisi huonoja puoliani. Olen lämpimän koira. En pidä kylmästä, enkä pimeästä ja mihin, kehen muuhun kiukkuni purkaisin talven lähestymisestä, kuin isäntäväkeen? Olen koettanut erinäisin tempauksin ilmoittaa, että en pidä sitten yhtään, että päivät ovat pimentyneet ja sää viilentynyt.

Kurja tätä on myöntää, mutta näinä aikoina kaipaan Korfulle, koska aika kultaa muistot. Tässä pimeydessä ja myrskytuulissa on mukava muistella, miten köllin kasvimaan vartijana. Makoilin pitkässä heinässä lämmöstä nauttien. Vapaaherrattarena. Tällasina aikoina unohdan Korfun kurjuudet ja kiroan tapaamista noiden suomalaisturistien kanssa, jotka minut tänne pakkasakan maahan toivat.

Ai mitäkö temppuja olen tehnyt? Noooo, söin emännän lempikengät, yhden tyynyn suolestin, nakertelin heti kun silmä vältti palaneiden tuikkujen alumiinikipot ja saatoinpa pissata lattialle. En ole ylpeä ja olenkin saanut itseni hallintaan. Ehkä emännän jooga- ja meditaatioharrastus auttaa minuakin mielenhallinnassa, läsnäolossa ja tuntemaan kiitollisuutta juuri tällaisesta elämästä juurikin tässä laumassa ja tässä maassa. Miten muistaisin nämä aatteet, kun talvi on kovimmillaan?

"Emäntä hei, kaivahan se ihana sähköpeitto jo hollille, niin en kiukuttele enempää. Kääriydytään yhdessä talvea pakoon." Vaan mitä tekekään emäntä? Tuo kurja pakkaa rinkkaansa. Vaatteista päätellen ei ole Pohjoisnavalle menossa. Epäreilua! Mitä voisin kostoksi nakertaa? Ai niin, en päästä itseäni sortumaan moiseen. OOoooommmmm....

Tämä on valtaus!

Syksy on antanut voimia erinäisille asioille ja otuksille, jotka valtaavat kukin tavallaan elinpiiriämme.

KILPIKONNAT: Kesän päätyttyä kilpikonnat siirtyivät sisälle ja laumaan liittyi kaksi uutta jäsentä, taas! Aladdin ja Jasmine ovat turkinkannuskilpikonnia (Testudo graeca ibera). Näillä kahdella energiaa piisaa ja ne kiipeilevät, osallistuvat emännän joogahetkiin, innostuvat kuntopyöräilystä (kun joku polkee, ne juoksevat pyörän ympärillä), makoilevat lampun alla, rouskuttavat vihreää ja illalla kuukahtavat keskelle lattiaa.

Uuna rohkeana seurustelee noiden kummien otusten kanssa, koettaa hivuttautua niiden seuraan lampun alle ja ihmettelee niiden ruokavaliota.

Viljan ruokarauhaa ei moinen lehdenpurija haittaa, kunhan ei kiipeä lautaselle...

Lisää kuvateksti

Vaan saattaapa kiivetäkin lautaselle, kuten Pita, nelivarvaskilpikonna (Agrionemys horsfieldii) poika tässä näyttää mallia.

 KISSAT: Niin, niillekin kodin rauha ja isäntäväen seura ovat alkaneet maistua aivan toisella tavalla Viljan rauhoittumisen myötä ja toki säidenkin viileäminen vaikuttaa. Näitä karvakeriä tupsahtelee vastaan sohvilla, sängyllä, tuoleilla ja...

...pöydällä.

"Heiiii! Älä aina kuvaa emäntä! Minulla on kuolaakin suupielessä!" Roope on havahtunut kameran räpsintään kesken makoisten päiväunien.

JOKI: Syyssateet ja -tuulet toivat sen tänne taas. On joka syksyisen tulvan aika. Se valtaa alaa itselleen ja vaikka välillä hellittääkin otettaan, jää jälkeen mutaisat piha ja ulkorakennukset. Pian vesi saattaa nousta uudestaan.

 Jokaisessa valtaajassa on hyvät ja huonot puolensa. Kilpikonnat pissivät, mutta meidän koirien onneksi myös kakkivat. Kissat levittelevät karvoja ja hmmm, niistä nyt mitään hyötyä tai iloa meille koirille ole. Hetkonen! Onpas! Viljakin saanut monta myyrtä isäntäväen nenän edestä napattua syötäväksi, kun kissat niitä auliisti tuovat. Tulva, se rajoittaa meidän reviiriä jättäen meille 1/3 osan pihasta käytettäväksi, mutta onpahan juomapaikka lähellä. Isäntäväen mielestä tulva tuo paljon huolta ja työtä, mutta toistaa tyyninä hetkinä kauniisti maiseman. Kukaan tai mikään ei siis ole täydellinen ja siinä se elämän rikkaus taitaakin piillä.

Mistä tietää, että on syksy?

Kilpikonnien lämpölampun valtaa...

 

...Kissa.

Syysmyrskyn aikaan

Tällaisina päivinä, jolloin tuuli puskee ovea kiinni, kun emäntä yrittää saada meidät ulos ja joki tulvii pihalle, jotta sorsat voivat uida uusilla alueilla, on parasta käpertyä kotiin. Luovuttaa suosiolla myrskylle. Kietoutua puseron lämpöön ja olla möllötellä, syödä ja leikkiä vähän, jotta veri jaksaa kiertää. Kun sade taukoaa ja tuulikin sallii uloskulun, on mukava käydä ihastelemassa veden voimaa, tuulen riehakkuutta, taivaalla purjehduskisaa pitäviä pilviä.

Kun saapuu syys

Emäntää ja minua yhdistää kovasti eräs asia: rakkaus syksyyn. Emäntä huokailee luonnon komeiden juhlavärien perään ja nauttii tarkastella, miten tyylillä ja ilolla luonto valmistautuu talviuneen. Minä nautin pelloille kerääntyvistä siivekkäistä, joiden viisautta emäntä jaksaa ylistää. Pakenevat kuulemma etelään talvea pakoon. Ei hullumpi suunnitelma. Lähtisin minäkin, jos lauma seuraisi mukana. Ilman isäntäväkeä en kyllä lähtisi! Tiedän mikä etelässä voi pahimmillaan odottaa. On siis onni asua täällä ja vielä peltojen keskellä! Kurjet kaakottavat aamuisin ja ovat suorastaan pelottavan suuria! Haukat väijyvät pelloilla saaliitaan. On sellainen minuakin käynyt vilkaisemassa. Hui! Kanadanhanhia on nähty myös. Tietysti on paljon ihania, rohkeita siivekkäitä, jotka jäävät talveksi minua houkuttamaan.

Jotenkin tuli karkaaminen mieleen, miksiköhän? Minä olin tässä eräs päivä oikea rasvattu salama! Ennen kuin isäntäväki ehti nimeäni sanoa, häivyin. Olen ollut kuulemma todella kiltti ja kuuliainen koko kesän, joten piti sitä vähän irroitella ja näyttää, että kyllä minä vielä yllätän. En nyt viitsi paljastaa missä olin ja mitä söin, mutta suihkuhuone haisee vieläkin okennukseltani...

Ihan pimeetä!

Suomen syksy on kyllä rankkaa aikaa. Eilen satoi hirmuisesti vettä ja oli todella pimeää. Illalla toimitin vain pikaisesti toilettiasiat ja kiiruhdin kodin lämpöön ja valoon. Pelkäsin oikuttelevan syystuulen vievän minut mennessään. Se kalisutteli kattotiiliä, puski vasten seiniä ja ujelsi vintillä. Ah, kun nautin heittäytyä isännän syliin! Kuivaa, lämmintä, turvallista! Makasin vatsa ja tassut pystyssä, kun maailmasta katosi viimeinenkin valonsäde. Luulin silmäni vain lupsahtaneen kiinni, mutta ei. Pimeää oli. Isäntäväki haparoi taskulampun ja sytytteli kynttilöitä. Heistä oli kaunista ja tunnelmallista. Ikkunan takana oli rikkoutumaton pimeys. Kynttilöiden pehmeä, hämyisä, lämmin valo tanssi seinillä. Käperryimme sohvalle, me koirat ja ihmiset. Syysmyrsky jäi uikuttamaan ikkunan taakse. Kynttilöiden rivi ikkunalaudalla muodosti suojaavan taikamuurin. Vajosin sikeään, onnelliseen uneen.