Sillit suolassa

Sopu sijaa antaa. Me olemme ystäviä. Ystävyytemme perustuu puhtaasti sille, että olen kiltti, ystävällinen, ihana, lempeä ja älykäs. Minä osaan joustaa ja se onkin tässä ystävyydessä avainasia. Viljasta kun ei juurikaan ole joustamaan. On se kivaa, kun on ystävä, jonka kanssa nuuhkia viestejä, jakaa tuoli ja lämmitellä, nuhjata ja nahistella lempeästi.
" Älä sinä, Leevi, siellä sohvallasi tuhahtele! Sinä et anna Viljalle edes mahdollisuutta!"
" Krooooh pyyyyh!!! Minä nukun! Älä viitsi herättää joutavilla höpinöilläsi."
" Sinä sitten olet pentumainen, vanha koira," kuiskaan itsekseni. Leevi on kyllä diiva!

Naapurisopu

Tämä kuva saa varmaankin monet huokailemaan, kuten emäntänikin. Juu, on söpö turre. Viis ulkonäöstä, tämä kaveri on uusi, kiva ystäväni! Naapurimme lapset ovat muuttuneet karvaisiksi ja sehän sopii minulle. Pihalla juoksentelee neljä lajitoveria, mutta kuvan hurmuri, Oliver, on suosikkini ja tuntuu olevan isäntäväenkin. Tässä lähdimme isännän kanssa autolla metsään. Pihalle jäi emäntä vilkuttamaan ja Oliver katsoo haikeana perääni. Kivaa, kun naapurista löytyy sopivan kokoinen koiraystävä, vaikka emännän ihastelu välillä hiukan harmittaakin. Olen silti emännän kainaloinen numero 1, koska pidän asemastani huolen kömpimällä kainaloon.

Enkeleiden apurit

Sophien kuvien kaivelun välissä: Tärkeä faktatieto ihmisen parhaasta ystävästä ja enkeleiden maan päällisestä apurista: sädekehä sijaitsee kaulan ympärillä. Tässä siis vedenpitävä todiste aiheesta. Pennuilla sen näkee helpommin, mutta yleensä se on ihmissilmille havaitsematon. Kamera on ikuistanut siis ainutlaatuisen hetken! Olen vain pettynyt, ettei minun leveä, kaunis ja kirkas sädekehäni ole tarttunut kameralle, vaikka minua niin paljon kuvataankin. Minä, jos kuka, olen enkelin oikea tassu, siipi, käsi tai jokin... Näin on! Uskokaa pois!

Ollaan ystäviä?

Onpa mielenkiintoista seurata, kuinka sujuu Viljalta tutustuminen ja ystävystyminen mm. kissojen kanssa. Itsehän olin aikalailla samassa tilanteessa vuosi takaperin. Viljan onnena on hyvä lapsuus ihanassa ihmisperheessä, oman emon ohjauksessa ja se näkyy! Pentu on rohkea, muttei liian itsevarma. Lähes kateellisena ja haikeana katselen miten avoimin mielin Vilja suhtautuu maailmaan ja sen ilmiöihin. Kyllä minäkin yritän olla rohkea ja avoin. Saan lisää rohkeutta muista koirista ja enhän voi jäädä Viljaa huonommaksi! Menettäisin pian idolin asemani ja niin ei saa tapahtua!

Kisut ovat olleet hiukan epäluuloisempia Viljaa, kuin minua kohtaan. Se nyt on ymmärrettävää. Vaikka Vilja yrittää olla varovainen ja helposti lähestyttävä ja pidettävä, on sen tyyli kuitenkin hiukan liian innokas kisujen makuun. Tutustumisen on annettu tapahtua hiljalleen. Loviisa ilmaisi jo kantansa heti alussa pissimällä Leevin sohvalle (!!!!) aivan kuin Leevi pennun tulolle mitään voisi. Onneksi isäntäväki vei ripeästi pehmusteen pesukoneeseen ja pian se oli taas Leevin ilona.

Eilen oli jo huisin kivaa kisujen kanssa. Rosvo-Roope on tietysti maaseudun kinginä rohkea ja ei juuri piitannut Viljan leikkiin kutsuista. Tytötkään eivät enää sähisseet ja jos väsyivät tai ahdistuivat, loikkasivat sulokkaasti Viljan nenän edestä karkuun. Viljan ystäväpiiri kasvaa kohisten! Minun välini kissoihin on oikeastaan yhtä ihanat, mitä minulla oli Korfulla Louisan luona erääseen Sophia-kisuun. Hmmm... Täytyisikin esitellä hänet!