Kamera käy, hymyä!

Juustolassa ja minulla, Ellalla, elämä on entisen mallillaan. Ei ihmeitä, ei ikäviä. Jälleen se emäntä meitä kuvasi, kun viiletimme metsäaukealla ja mehän esiinnyimme, poseerasimme ja hymyilimme. Mikäs oli hymyillessä, kun sai juosta sielunsa kyllyydestä.

Vaikka Viljalla ja minulla on erimielisyytemme, lähes raivokkaat painimme, olemme silti mitä parhaimmat ystävykset. Kuljemme peräkkäin ja hajuja analysoidaan yhteistuumin. Olemme aika tyttöjä! Me rymistelemme läpi pöheikköjen ja loikimme yli kantojen. Leevi hipsuttaa aika hupaisasti. Kaupunkilaisuus paistaa läpi, eikä Leevi sitä salailekaan. Hän on ylpeä kokemuksistaan kaupungissa ja siellä oppimistaan käytöstavoista. Leevi pilkkaa välillä meidän maalaismaisuuttamme. Ei tosin paranisi, sillä me Viljan kanssa kehitymme kumpainenkin. Vilja on jo alkanut rauhoittua, viisastua, sisäsiisteytyä, vaikkei täysin vielä olekaan.

Viimeisessä kuvassa näkyy isännän kuvaamana, miten emännän luontokuvauksen käy, jos meidän tasolle laskeutuu! Siinä tulee Viljan pentumainen riemu, osallistumishalukkuus ja leikkisyys ilmi! Tässä asiassa olemme Leevin kanssa hienona esimerkkinä Viljalle, jahka huomaisi meidän tapojamme seurata. Me osaamme antaa tilaa, jos meitä ei kuvata ja poseerata, kun olemme tähtäimessä. Tähtiainesta, eittämättä!

Otetaan rennosti!

Näin komeasti sitä nukutaan, kun on sen aika. Takana on päivän riehumiset, lenkkeilyt, tuoksujen erittely ja viestien selvittely. Itsekin on tullut jätettyä muutama viesti tien laitaan, ihmeteltyä kevään etenemistä ja lintujen lentoa yli pihan. Vilja on jahdannut kaikkea mitä tuuli liikuttaa ja yrittänyt hillitä halunsa haukkua autoille. Leevi on lukenut tuoksujen koodeja, jättänyt ahkerasti vastauksia ja Vilja on juossut ottamaan vahingossa keltaisen kasteen siinä samalla.

Unissani uneksin monenlaista. Tassuni juoksevat unelmieni saaliin perässä, kuononi vingahtelee, kun unessani riemukkaasti haukun. Hyvä on elämä, niin unessa, kuin valveillakin. Kauniita unia, salaisimpien haaveiden kuvia!

Mitä puuttuu?

Tämä on kuva-arvoitus. Mitä siis puuttuu? Ehkä joku tarkkasilmäinen on huomannut, että yleensä minulla on kaulakoru. Nyt sitä ei kuitenkaan ole.

Kaulakoruni sain Korfulla. Se on kulkeutunut saarelle Englannista. Se on aika leveä minun hentoon kaulaani, mutta toisaalta tekee minusta hienostuneen vaikutelman. Isäntäväki on antanut sen olla minulla muistona menneisyydestäni.

Miksi sitä ei siis ole kaulassani? Noh, minä tein pienet tenmput. Koska olen mielestäni hieno lady, päätin eräällä metsäretkellä tarttua oivaan tilaisuuteen. Löysin metsästä huumaavan tuoksun! Ah, mikä parfyymi! Aivan kuin tehty minulle! Isäntäväki jo minua huutelikin, mutta äkkiä kylvin tuoksussa ja kipitin niin ryhdikkäänä ja ylväänä väkeni luo. Tuntekaa tuoksuni! Ihastukaa!

Ihmisten hajuaisti on todellakin puutteellinen! Olisinpa saanut kuvan isäntäväen ilmeestä, kun löyhähdin paikalle! Mikä tyrmistys ja kauhistus heidän kasvoilleen levisi! Vilja tuli nuuhkaisemaan tuoksuani, mutta kavahti järkyttyneenä kauemmas! Isäntä kaappasi minut hyiseen puroon ja tuota ihanaa tuoksua yritettiin hinkata minusta pois! Niin kiittämätöntä! Palelin ja surin. Minut kietaistiin peittoon ja emännän sylissä sain kyydin kotiin. Emäntä kantoi minut suin päin suihkuun ja yritti poistaa tuoksua ihme tököteillä. Olin vahingoniloinen, kun tuoksu ei lähtenyt kokonaan. Hälveni tosin.

Kaulakoruuni olin saanut tuoksun todella voimallisesti. Siitähän se olisi tuoksunut pieneen kuonooni huumaavasti. Koru otettiin pois ja tuoksupaakut pestiin ja koru laitettiin likoamaan. Toivottavasti saan sen pian takaisin. On alaston olo ilman kaulakorua. Kyllä ihmiset ovat sitten ymmärtämättömiä otuksia! Järkytyksekseni myös Vilja ja Leevi olivat yhtä mieltä isäntäväen kanssa. Minua välteltiin ilta koko muun lauman toimesta. Täytyy siis hyväksyä, ettei muu väki ole niin hienostunutta, että ymmärtäisivät moisten tuoksujen vivahteiden perään.

Nyt se alkaa!

Makkaraa, tiriseviä lihan tuoksuja, kaikki nenän ulottuvilla. Joskus, kun käy tuuri, isäntäväki saattaa antaa meille makkaraa. Harvinasta tosin, mutta joskus kuitenkin. Ah, kesä!

Voisi luulla, että nyt alkaa koirien paras aika maalla. Tavallaan kyllä ja tavallaan ei. Viljasta on paljon iloa ja hyötyä myös Leeville ja minulle, mutta viime aikoina olemme joutuneet kokemaan myös suurta harmia. Vilja rakastaa lapsia. Jotta pennun kohmelo pysyisi omalla pihalla saamme kaikki herkkuja. Ihan kiva sinänsä ja kadehdittavaa rohkeutta Viljalta pitää lapsista. Naapurissamme vain sattuu asumaan liuta eri kokoisia lapsia ja näillä keleillä hekin nauttivat ulkona olosta. Meidän pihat eivät ole aidattuja, eikä naapurien. Vilja ryntääkin ensi töikseen ovesta lasten luo ja pienen keilapallomaisesti vaappuvan Vilja heittää kumoon riemukkaalla tervehdyksellään. Nyt kelien lämmettyä naapurin pihassa asustaa myös lasten lemmikkikani, jota lapset tietenkin suojelevat. Soppa on valmis. Kun lapset ovat ulkona, joudumme me olemaan sisällä. Se on aika usein se ja monta tuntia päivästä. Jotta pääsemme viilettämään ja nauttimaan auringon lämmöstä, se on sitten hihnan jatkona tai autokeikka metsään. Isäntäväki raapii päätään ja pohtii aitaideoita. Meidän pihan kun halkaisee kylän ajotie. Pikaista ratkaisua asiaan koettavat keksiä.

Tässä kuitenkin ensimmäisenä lempikuvani ja jatkona riemukasta riehumista metsäreissulta, isäntäväen lempi järveltä. Vilja osoittaa kyllä käsittämätöntä rohkeutta kaikessa. Me emme Leevin kanssa välitä kastella itseämme. Vedessä on mukava seisoskella nilkkoja myöten, mutta Vilja otti ja pamahti uimaan! Pikku lenkin vain, mutta silti! Ja sen nyt arvaa, että mitä me Leevin kanssa edeltä, sitä Vilja perästä, mutta ei missään nimessä toisin päin!

Vilja kaappasi vallan!

Siis moi kaikki! Jep, annoin Ellalle terävistä hampaistani. Minun vuoro välillä kirjoitella tänne! Minusta on ollut liian vähän kuvia ja emäntä on saanut napsastua ihan kivoja. Kevät on jännää aikaa ja olen oppinut paljon uutta! Imuri on minusta todella hauska! Vähän sitä pelkään ja silti se jotenkin kutsuu leikkimään. Ohessa kuvasarja minusta leikkimässä imurin kanssa.

Yksi päivä avustin isäntää renkaiden vaihdossa ja auton pesussa. Siitäkin on paljon kuvia! Se oli hauskaa! Join letkusta ja autonkyljestä (siitä isäntäväki ei pitänyt). Juoksin veden perässä ja hypin sitä karkuun. Minusta minulle sopii märkäkamapaus, vaikka kaikki muut tuntuivat nauravan minulle.

Kevät on herättänyt kaikkea mielenkiintoista esiin. Maasta tykkään syödä vähän kaiken haisevan, värikkään, no, kaiken. Aina ei ole hyvä juttu, koska kaikki maasta löytyvä ei oikein sovi masulleni ja sitten oksennan. Ella väittää, että minulla on joku pumilia. Yritän olla yhtä hoikka, kuin hän, siksi ahmin ja oksennan. Pah! Pumi on koirarotu ja minä olen vielä pentu ja minusta on hauskaa maistella kaikkea outoa. Ellalla on aika luulot itsestään

Renkaiden vaihto keskeytyi, koska näin pienen, liihottavan otuksen, jonka perään juoksin. Juoksin joen yli siltaa pitkin pellolle. Isäntäväki huuteli minua palaamaan ja iloisena juoksin heidän luokseen. Sain namia ja kehuja,vaikka en saanutkaan ihmeotusta kiinni! Minä kuljen kyllä enemmän kuono maassa, kuin ilmassa. Minulla tuntuu olevan erityislahjakkuutena hajujen seuraaminen ja setviminen. Löydän tosi helposti kaikkea kummaa maisteltavaa, kuten syvältä heinäkasasta löysin aarteen; rotan raadon! Ylpeänä juoksin pitkin pihoja raato suussa ja yritin löytää rauhallisen paikan nauttia aarteestani. Kaikki tuntuivat juoksevan perässäni. Emäntä sai huijattua namin pois minulta, mutta tilalle sain toista.

Elämä on ihan kivaa! Välillä minua vain pännii tuo Ellan ketteryys. Ella oikein kiusaa minua, haastaa juoksemaan ja sitten kiusaa, kun en pysy perässä, enkä osaa hypätä yhtä hienosti oksien, kivien, kantojen yli. Silloin suutun ja annan Ellalle huutia! Joskus tosin se olenkin minä, joka saan pienen löylytyksen Ellalta. Silloin lopettaa ajoissa ja antautudun. Ups. Kohta taitaa olla antautumisen paikka, kun Ella huomaa, että minä kirjoitan hänen blogiinsa! Täytyy tästä mennä... Moikka ja hauskaa kesää!

Riehakasta ulkoilua!

Meillä on käynyt kyllä todella hyvä tuuri! Isäntä oli pitkän aikaa lomalla ja vei meitä metsiin ja vaikka minne! Emäntä oli töissä ja eipä hänestä juurikaan iltaisin ollut iloa. Jos hän jaksoi, hän lähti Viljan(!!!) kanssa lenkille. Vilja kertoi saavansa paljon nameja lenkillä. Epäreilua! Jos emäntä ei jaksanut lähteä Viljan lellittely lenkille, hän nukahti ja heräsi kellon soittoon aamulla. Älytöntä! Mutta nyt on emäntä ollut pitkästä aikaa vapailla kanssamme! Ei enää pelkän Viljan kanssa lenkkeilyä. Olemme tehneet ihania kävelyjä, kohdanneet junan (huh, miten traumaattista! Leevi katsoi halveksuvasti meidän tyttöjen kyyristelyä ojassa) ja juosseet metsissä! Nameja on sadellut meille kaikille. Kiva juttu, mutta en oikein ymmärrä. Aina kun auto tulee tai koira haukkuu tms. ihan normaalia juttua. Emäntä pysähtyy meidän kanssamme jonkin melun kohdalla, lirkuttaa ja höpöttää ja tarjoilee nameja. Leevi sanoi, että nyt nautitaan koko rahan edestä. Sopii! Välillä isännän tultua töistä, olemme lähteneet koko lauma yhdessä metsään ja samoilleet siellä nauttien keväästä, tuoksuista, äänistä ja Vilja eritoten ulosteiden nassuttamisesta.

Katsokaa miten kaunis olen laskevan auringon hehkussa! Vilja yritti matkia, mutta minä vain olen linjakkaampi ja sulavempi liikkeissäni. Valitan Vilja!

Tänään riehuttiin pihalla kisujenkin voimalla. Leevi esitteli selän venytystä kepin avulla. Kisut pesivät turkkinsa hinkkaamalla niitä maahan. Minusta se näytti kyllä epäsiistiltä, mutta Viljasta äärettömän hauskalta. Voi kun riehuimme! Emäntä heitteli meille pikku nameja pitkin pihaa. Siinä olikin Viljalle etsimistä! Niin, kröhöm, minä hipsaisin tervehtimään naapurin koiria. Kohteliaisuuskäynti vain... Kunpa isäntäväen lomat ja vapaat eivät päättyisi koskaan!

Mittasuhteita

Tämä kuva kertoo kaiken. No, nautin siitä, että olen pienin ja siroin. Minusta löytyy kyllä ruutia pistää tuo hömelö kakara kuriin. Koska Vilja on noin kasvanut, isäntäväki vie meidät tänään hoitoon Lissu-kissan luo. Mihin he lähtevät? Ei hajuakaan. Jotenkin siihen liittyy laiva ja lintuja. Laivasta viis, mutta lintuja? Ehkä he voisivat tuoda minulle tuliaisen? Ihan oman linnun, jonka kanssa kehittää juoksutaitojani ja vaistojani. Tekisi hyvää Viljallekin! Vaatisi tuo suuri kuono hyviä hajuja, joita seurata. Äh, kunhan unelmoin... Saa nähdä miten tuo maalaiskoiran tollo selviää kaupungin sykkeessä. Me Leevin kanssa näytetään, kuinka upeasti me osaamme liikkua missä ympäristössä tahansa!