Kun saapuu syys

Emäntää ja minua yhdistää kovasti eräs asia: rakkaus syksyyn. Emäntä huokailee luonnon komeiden juhlavärien perään ja nauttii tarkastella, miten tyylillä ja ilolla luonto valmistautuu talviuneen. Minä nautin pelloille kerääntyvistä siivekkäistä, joiden viisautta emäntä jaksaa ylistää. Pakenevat kuulemma etelään talvea pakoon. Ei hullumpi suunnitelma. Lähtisin minäkin, jos lauma seuraisi mukana. Ilman isäntäväkeä en kyllä lähtisi! Tiedän mikä etelässä voi pahimmillaan odottaa. On siis onni asua täällä ja vielä peltojen keskellä! Kurjet kaakottavat aamuisin ja ovat suorastaan pelottavan suuria! Haukat väijyvät pelloilla saaliitaan. On sellainen minuakin käynyt vilkaisemassa. Hui! Kanadanhanhia on nähty myös. Tietysti on paljon ihania, rohkeita siivekkäitä, jotka jäävät talveksi minua houkuttamaan.

Jotenkin tuli karkaaminen mieleen, miksiköhän? Minä olin tässä eräs päivä oikea rasvattu salama! Ennen kuin isäntäväki ehti nimeäni sanoa, häivyin. Olen ollut kuulemma todella kiltti ja kuuliainen koko kesän, joten piti sitä vähän irroitella ja näyttää, että kyllä minä vielä yllätän. En nyt viitsi paljastaa missä olin ja mitä söin, mutta suihkuhuone haisee vieläkin okennukseltani...

Otetaan rennosti!

Näin komeasti sitä nukutaan, kun on sen aika. Takana on päivän riehumiset, lenkkeilyt, tuoksujen erittely ja viestien selvittely. Itsekin on tullut jätettyä muutama viesti tien laitaan, ihmeteltyä kevään etenemistä ja lintujen lentoa yli pihan. Vilja on jahdannut kaikkea mitä tuuli liikuttaa ja yrittänyt hillitä halunsa haukkua autoille. Leevi on lukenut tuoksujen koodeja, jättänyt ahkerasti vastauksia ja Vilja on juossut ottamaan vahingossa keltaisen kasteen siinä samalla.

Unissani uneksin monenlaista. Tassuni juoksevat unelmieni saaliin perässä, kuononi vingahtelee, kun unessani riemukkaasti haukun. Hyvä on elämä, niin unessa, kuin valveillakin. Kauniita unia, salaisimpien haaveiden kuvia!

Alfapari

Emännällä on ollut ongelmia heilua meidän kanssa ja kuvata meitä. Sen verran vauhdikasta porukkaa ulkona olemme. No nyt emäntä on keksinyt lukea yhtä kirjaa ja arkeen on tullut pieniä, kurjia muutoksia, joilla emäntä koettaa osoittaa susien tyyliin ketkä tätä laumaa ohjaavat ja se en olekaan minä tai Leevi! Mikä järkytys! Leevi keksii kyllä kaikkia pieniä jippoja. Antaa ymmärtää, että "kyllä, emäntä, olet alfa", mutta seuraavaksi johdattaa Viljan perässään johonkin kiellettyyn paikkaan! Taisi olla Leevi, joka esitteli Viljalle missä on likapyykki ja kuinka mieltään voi osoittaa leikkimällä emännän alushousuilla! Vilja teki työtä käskettyä. Yllättävän nopeasti emäntä havaitsi oudon, riipivän ääneen, mutta liian myöhään. Isäntä yritti lohdutella. "Voisihan näitä käyttää vielä vaikka huivina!"

Arvatkaas mikä on parasta tässä harmaassa, mutaisessa kevään alkusoinneissa? Linnut! Peltopyitä, joutsenia ja vaikka mitä pikku sirkuttajia! Alfanaaras on vain tarkkana kuin porkkana. Nyt, kun ei ole enää Roxia, jonka hidasta kulkua emäntä joutui seurailemaan, en pääsekään noin vain lempiharrastukseni eli jahtaamisen pariin. Nyt on emännällä silmää minun toilailluilleni. Viljakin on vielä niin pieni ja hömelö (ei tosin ruuminrakenteeltaan), että pysyy aika kiltisti emännän silmien alla.

Olen kuullut, että sanotaan koirien ja isäntäväen muistuttavan toisiaan. No, minä en todella muistuta juuri kumpaakaan. Vaikka isäntä onkin ns. persjalkainen ja minunkaan koipeni eivät pituudella loista, olen sentään hento! Emäntä ja Vilja kieltämättä muistuttavat toisiaan. Pitkät koikkelo raajat, jotka päättyvät suuriin jalkateriin/tassuihin. Yhtä hömelöitäkin tuntuvat olevan, näin meidän kesken sanottuna.
"Ella, osaan lukea."
"Ai niin, alfanaaras. Voi vitsiähän minä tässä vain väänsin. Hih! Vitsi, vitsi!" Onpas emäntä nyt skarppina. Huh! Me yritämme selvitä suden komennosta ja lepäillä uusia kujeita varten.