Kisut ensilumessa

Kissojen kosketus ensilumen kanssa on joka vuotinen huvitus niin meille, kuin isäntäväelle. Vaikka en itsekään mikään lumifani olekaan, on kissojen touhu hupaisaa ja hitusen liioittelevaa. Ensin astutaan varoen kostealle, viileälle rapulle. Tervehditään muina kissoina sammalporoa.



Loviia lähti rohkeana hipsimään, mutta räpisteli joka askelluksella takatassujaan.


Roopekin otti Loviisasta mallia, mutta molemmat pysähtyivät loskarajaan.


"Yyyyh! Loskaa! Jotain rajaa sentään!"


"Minä vielä yritän," puhisee Loviisa uhmakkaana ja lähtee matalana, aivan kuin se jotakin hyödyttäisi, hipsimään loskan sekaan.


"Wou! Mitä on grillipaikalle tapahtunut? Miten se joki jo noin pitkälle yltää," kauhisteli Kaunis Katariina turvallisesti rappujen tuntumassa.



"Kiitos vain, minulle riitti," tuhahti Loviisa ja kipitti kiireen vilkkaa takaisin talon lämpöön ja kuivuuteen.


"Sama täällä," murahti Roope ja suuntasi hänkin kotia kohti. "Tulin, näin ja kammosin."


"Haiset ihan loskalle ja märälle kissalle," totesi Uuna Roopelle.
"En suosittele testaamaan," Roope koetti Uunaa varoittaa.


"Pakko koettaa," mutisi Uuna ja lähti hipsimään. "Jatkaako vai eikö jatkaa," kissa pohti ja katseli maisemaa.


"Ei jatkaa," komensi Roope ja paimensi haareminsa takaisin kotiin. Hän pohti, millaista oli viettää talvia koditonna, ulkorakennuksiin pujahtaen. Onneksi Roope uskalsi pihallemme vuosia sitten astua. Nyt Roopella, kuin meillä muillakin on oma, varma, lämmin, kuiva ja turvallinen koti. Ulkona saa olla millainen sää hyvänsä, kotona on aina hyvä keli!

Myrskytuulen myötä kesämuistoihin

Kun me makailemme sohvalla, tultuamme ulkoa hyisestä, arvaamattomasta ja armottomasta tuulesta ja tuiskusta, haaveilemme makaavamme kesäisellä nurmella, kuten Leevi kuvassa viime kesänä. Voikukkien tuoksuessa nenässä.


Vilja vahti piknikkorin tuoksuvia aarteita.


Loviisa oli asemissa pöydän reunalla.


Minä nuuhkin huuliani lipoen grillistä kantautuvia tuoksuja.
"Mmmm... Ananasta, punasipulia ja voi kyllä, makkaraa!"



"Makkaraa! Saadaankohan mekin? Kisut hei, miltä siellä pöydän suunnalla näyttää," huhuili Vilja.


"Odotas Vilja, kun pääsemme paremmin asemiin. Outoja tuoksuja vai peräti lemuja! Ei vaikuta kovinkaan herkulliselta," julistaa Rosvo-Roope kuono pitkänä hakeutuen lähemmäs lautasella lojuvia kiekkoja.



"Yyyh! En suosittele näitä. Taitaa olla vain jotakin oudosti, kirpeästi maustettuja kasviksia. Pyh," puhahtaa Rosvo-Roope suorastaan sylkäisten sanat suustaan.


"Hetkonen. Mitäs nämä valkoiset ovat. Mmmmnammums... Jotakin ihan kisuille herkullista maitotuotetta. Hiukan suolaista. Ella-kulta! Tämä saattaa olla jotakin juustoa sinun kotiseuduiltasi. Sinä saattaisit pitää tästä. Aika paljon tätä ja tuota kasvisjuttua eli saatatte saada makkaraa. Emäntä ei välttämättä syö yhtäkään tai vain yhden," julistaa Loviisa Maununtytär juustopaloja nuoleskellen, kun isäntäväen silmä välttää.


"NAM! Kiitos loistavista uutisista pöytäpäivystäjät! Täytyykin malttaa mielensä," tuumaan minä.

Viljakin nukahti odottaessaan makkaraa vai onko tämä kaikki sittenkin unta, jota näemme juuri nyt, tammikuun viileässä illassa, sohvalla torkkuen?

Hei me grillataan!

Viikko sitten oli ilmassa juhlan tuntua. Ilma oli kaunis, pilvipoutainen. Isäntäväki kantoi pihalle pöydät ja tuolit sekä grillin! Kissat saivat erityiskattauksen juustolan portaille ja kyllä heille maistuikin kalaisa herkku! Kaikki viisi popsivat sulassa sovussa.


"Aah! Ihanaa! Minä sitten..."


"...rakastan..."


"...kuivapesua!"


"Mutta hipsuli hei! Mitä kummaa tapahtuu tuolla?" Uunan katse terästäytyi kohti grillialuetta.


"Nuuuuh! Mitäs tuoksuja tuolta tulee? Taidankin kiireen vilkkaa ottaa selvää, ennen kuin kisuneidit huomaavat." Roope ei kauaa aikaillut.


Myös joelta puuhiamme tarkkaili perin kumma vieras. Ei kai ilmaston lämpeneminen vielä näin pitkällä ole!?


"Lurpsmjamnjamrouskrausk..." Muuta ei Viljan suusta kuulunut, kun niin mainiota herkkua mekin saimme.


Ja katsokaas minun hienostunutta asentoani tämän hienon herkun äärellä! Käytöstavat ruokapöydässä olla pitää! Oli sitten rotuvalio tai niiden coctail.


"Mitä siellä tapahtuu, Roope," kyseli Uuna matkallaan tien yli.
"No koiratkin ovat saaneet aika herkkua, toisenlaista, kuin me. Mutta kyllä täällä muutakin tuoksuu! Kiitos Leevi-toveri, kun annoit nuuhkaista annostasi. Arvostan sitä."
"Eipä kestä. Olet niin hyvätapainen kolliherra, että voin luottaa kunnioitukseesi muiden murkinaa kohtaan."
"Lojaalisuus eläinten kesken on automaatio minulle. Nyt kiirehdin katsomaan mitä muuta on tarjolla. Bon appetit Leevi!"


"Onhan täällä monenmoista. Olen tässä jo jonkin aikaa tarkastellut antimia," ilmoitti Loviisa kuivakkaasti. Siinä on sitten nopea kisu!


"No niinpä näkyy! Hei, täällä on jotakin kalan muotoista! Aika hyvältä vaikuttaa..."


"Mitä? Missä? Lisää kalaako?"


" Oh! Mitä tuolla tirisee? Ihana tuoksu!"


"Yäk! Ne kalat ei olleet kyllä kalaa nähneetkään, mutta tulella tirisee, jotakin tosi namia! Olen päivän grillimestari ja hoidan vahtivuoron!"


Siinä vaiheessa olikin meidän herkut jo loppuun kaluttu ja aloimme kuulla kissojen jorinat. Otin lempeän katseen, hääräsin tehokkaasti, mutta nöyrästi grillaajien lähettyvillä. Tahdoin näin ilmaista, että kyllä minulle maistuu, jos tahtovat jotakin antaa.


"Lisää! Namiaa! Hei, minulle mahtuisi vielä!" Viljan kerjäyskatse on vaativa tuijotus ja joskus kuonosta purkautuu tiukka vaatimus.


Leevi osaa myös kerjäämisen jalon taidon, elegantin tyylikkäästi.


Mutta miten kävikään? Mitään, ei sitten mitään, herunut! Ehkä toinen kerta toden sanoo?

Uusvanha tuttavuus

Eräs päivä emännän mukana tuli meille tyttö, nuori nainen. Iloinen ja mukava. Leevi ilahtui suunnattomasti. Hän tunsi tytön vuosien takaa! Tyttö, Katja, oli yhtä ilahtunut Leevin näkemisestä ja he viettivätkin mukavia hetkiä sylikkäin. Minäkin pidin heti Katjasta. Hän silitteli minuakin niin mukavasti, että! Mutta arvatkaas kuka suorastaan repesi uudesta tuttavuudesta? No Vilja tietenkin. Vilja oli niin riehakas, että jonkin aikaa näytti jo siltä, ettei tästä jutusta tule mitään! Katja juoksi nauraen pakoon täysin villiintynyttä pentua, joka koetti hyppiä, purra ja pussata häntä villisti piiskaten. Katja melkein pamahti iguaani Dalin terraarioon lasin läpi, kun Vilja häntä niin ahdisteli! Viimein tilanne rauhottui ja Viljasta tulikin, ihme kyllä, Katjan suosikki! Käsittämätöntä, etteivät ihmiset tunnu arvostavan minun nöyrää ja kunnioittavaa lähestymistapaa, paitsi oma isäntäväkeni.


Kun isäntä saapui paikalle, pakkauduimme kaikki autoon ja lähdimme metsään. Minä tietysti napotin keskellä, jotta näin maisemat ja ajosuunnan.


Vilja vouhkasi menemään sydämensä kyllyydestä!


Marjat maistuivat muillekin, kuin meille koirille. Niitä kävimme seuraavana aamunakin poimimassa porukalla ja emäntä väsäsi Katjan kanssa herkullisen tuoksuisen piirakan. Me saimme tyytyä kuolaamiseen.


Tässä me nätit tytöt ollaan ja ihmetellään muiden touhuja.



Minäkin sain nauttia Katjan läheisyydestä ja ystävällisyydestä.


Kolmas, joka sekosi Katjan tapaamisesta, oli Loviisa Maununtytär!Meidän pikku diiva ja kerrassan epäluuloinen kissaneiti muisti Katjan! Katti loikkasi kovaa kehräten tytön luo ja vaihtoi kuulumisia silmiään siristellen, kovasti kuristen ja puskien. Hellä tervetulotoivotus ja ilahtunut jälleen näkeminen! Muut kissat eivät ole tavanneet Katjaa aiemmin.


Ja pitihän meidän tietysti yrittää kerjätä, kun ei isäntäväeltä irtoa makupaloja. Ei onnistuttu nytkään, vaikka parastamme pistettiin. Turhauttavaa! Katja oli meillä yötäkin. Vilja olisi kovasti tahtonut viettää railakkaan leikkiyön tytön kanssa, mutta isäntäväki esti sen. Aamulla Katja sai erittäin iloisen pusuherätyksen, Viljalta.

Oli kiva tutustua sinuun Katja! Leevi ja Loviisa iloitsevat jälleennäkemisestäsi. Meidän kaikkien, myös ihmisten puolesta, tervetuloa uudestaan!