Jälleen talven kynnyksellä

Olen koettanut pysytellä hiukan taka-alalla tässä blogissa, mutta emäntä huomasi juoneni. En mielelläni myöntäisi huonoja puoliani. Olen lämpimän koira. En pidä kylmästä, enkä pimeästä ja mihin, kehen muuhun kiukkuni purkaisin talven lähestymisestä, kuin isäntäväkeen? Olen koettanut erinäisin tempauksin ilmoittaa, että en pidä sitten yhtään, että päivät ovat pimentyneet ja sää viilentynyt.

Kurja tätä on myöntää, mutta näinä aikoina kaipaan Korfulle, koska aika kultaa muistot. Tässä pimeydessä ja myrskytuulissa on mukava muistella, miten köllin kasvimaan vartijana. Makoilin pitkässä heinässä lämmöstä nauttien. Vapaaherrattarena. Tällasina aikoina unohdan Korfun kurjuudet ja kiroan tapaamista noiden suomalaisturistien kanssa, jotka minut tänne pakkasakan maahan toivat.

Ai mitäkö temppuja olen tehnyt? Noooo, söin emännän lempikengät, yhden tyynyn suolestin, nakertelin heti kun silmä vältti palaneiden tuikkujen alumiinikipot ja saatoinpa pissata lattialle. En ole ylpeä ja olenkin saanut itseni hallintaan. Ehkä emännän jooga- ja meditaatioharrastus auttaa minuakin mielenhallinnassa, läsnäolossa ja tuntemaan kiitollisuutta juuri tällaisesta elämästä juurikin tässä laumassa ja tässä maassa. Miten muistaisin nämä aatteet, kun talvi on kovimmillaan?

"Emäntä hei, kaivahan se ihana sähköpeitto jo hollille, niin en kiukuttele enempää. Kääriydytään yhdessä talvea pakoon." Vaan mitä tekekään emäntä? Tuo kurja pakkaa rinkkaansa. Vaatteista päätellen ei ole Pohjoisnavalle menossa. Epäreilua! Mitä voisin kostoksi nakertaa? Ai niin, en päästä itseäni sortumaan moiseen. OOoooommmmm....

Palaneen käryä = noitarovio?

Ihmeellisiä virneitä pitkin kotiamme.

Lepakoita seinillä liihottamassa. Aamusta iltaan. Karmiva tunnelma. Emännällä on ollut parina iltana perin omituinen naama. Kammottava suorastaan!

Kynttilöitä tuikkimassa, luomassa varjoja seinille ja polttamassa varomattomien tovereitteni häntiä. Leevi pysähtyi useampaan kertaan komeat häntäkarvat liekin kohdalla haaveilemaan ja katsoi hölmönä emäntää, joka yritti havahduttaa vanhuksen, jonka häntä leimahteli.

" No höh. Ei tuo isäntäväki tajua mitään! Minä vain päätin suorittaa pienen leikkauksen. Oli niin pitkät karvat. En sentään noitaroviolle vapaaehtoisesti mene, vaikka emäntä välillä aika pelottava vainoaja onkin. Aika noita hän on itse ja joutaisi roviolle" Leevi puhisi ja kömpi turhautuneena, häntä savuten, torkkupeiton alle päättäen keskittyä muotiin ja pitää kännykän lähellä leimahdusten varalle.

Ja Uuna! Tuo hassu kissa yritti puskea pöytäkynttilää ja niinhän se häntä leimahti silläkin! Emäntä parka! Hän niin rakastaa kynttilöitä, mutta me ja kynttilät olemme huono yhdistelmä. Hmmm. Tässäkin asiassa kilpikonnat vievät voiton. Voihan häntäkarva!

Katariinan helpotus

Eräs yö Katariinalla välähti. Sen lempi unipaikka on keittiön sohva, joka on jäänyt kilpikonna-aitauksen sisään. Sen sijaan, että olisi kipittänyt herättämään umpiunisen emännän päästäkseen kissojen vessaan, Katariina hypähti puoliunessa alas ja pissasi siihen paikkaan. Siis sinne kilpikonna-aitaukseen! Sen verran höpsö Katariina oli unenpöppöröissään," ja hyvätapainen," Katariina puuskahtaa tässä välissä, hän tietenkin alkoi peitellä lätäkköä. Hän teki sen vielä perin pontevasti, johon tarkkakorvainen emäntämme heräsi. Katariinalle tuli lähtö keittiöstä ja emäntäkin vain hitusen keskellä yötä tarhaa siivosi. Aamulla haju olikin melkoinen! Kilpikonna-rukat! Emännälläkin silmät vuosivat. Katariina oli pontevaan peittelyyn käyttänyt kynsiään, jonka seurauksena pissa oli valunut pienistä, kissankynnen mentävistä rei´istä pressun läpi lattialle. Pressun joutui irroittamaan, jotta lattian sai pestyä ja hajun pois. Isäntäväki sai siivottua omaan nenäänsä hajuttomaksi keittiön, mutta me ja kisut haistetaan edelleen, että aitauksessa on käyty. Isäntäväki vahtii nyt haukkana kissoja, eikä Katariina saa enää nukkua öitään keittiössä. Me koirat olemme suosiolla pissimättä ja odotamme aamun armahdusta. Jos on valittava nukkuako isäntäväen kanssa tai pissiä lattialle ja nukkua muualla, on vastaus itsestään selvä. Vuoteen lämpöä ei mikään voita!

P.S. Kissojen vessat ovat toisessa paikassa meidän koirien vuoksi. Onhan hiekkassa pyöritetty kissan kakka kerrassaan vastustamaton herkku!

Juustola: Orpojen hoitola

Kuten aiemmista bloggailuistani näkee, isäntäväki antaa lauman kasvaa. Niinpä kissat päättivät osallistua urakkaan.

" Muistattehan miten minäkin olen juustolaan saapunut? Minä vain marssin pihaan ja otin parhaimmat hurmauskikkani käyttöön ja voilá, tänne jäin," muistelee Rosvo-Roope. Hän onkin suurin syypää isäntäväen uusinpaan päänkivistykseen.

Olemme nähneet Roopen silloin tällöin pihassa pienen, harmaan kissan kanssa supattelemassa. Eräänä päivänä kissa tuli isäntää portaissa vastaan, mutta pakeni kiireen vilkkaa paikalta. Isäntä sille heltyi vapaillaan, säälittävälle kissan rukalle. Emäntä taas on tiukkana. Ei enää kuudetta kissaa! Me muut olemme äimistyneitä emännän sydämettömyydestä! Kyllä sitä kilpikonnille annetaan koti ja kaikenmaailman lieroille, mutta ei kissalle! Emäntä jaksaa jorista rokotuksista ja steriloinneista ym. turhan päiväisestä. Emäntä on myös muistuttanut meitä miten kävi, kun Roope saapui taloon ulkoloisineen. Se nyt oli pientä!

Eräänä iltana Roopen perässä kissojen huoneesta olohuoneeseen hiipi pieni varjo. Pikkukissa sietää meitä kissoja ja jopa koiriakin, muttei ihmisiä. Minäkin teen kaikkeni, jotta pikkuinen viihtyisi. Minunhan paras ystävä Korfulla oli pikkuinen Sofie-kisu. Roopekin kaveri on todella kiltti ja nurkkaan ahdistettuna hyökkäyksen sijaan jähmettyy. Hetkeksi ainakin. Eikä nosta tassuaan ketään vastaan, ei ede Viljaa. Sukupuoli on vielä isäntäväeltä salassa ja me pidämme kuonomme ummessa aiheesta.

Roope kaitsee pientä, näyttää missä on vettä ja koettaa rohkaista ja näyttää, että nämä meidän ihmiset on kivoja ja lempeitä. Eihän se emäntäkään ole kattia ulos häätänyt vaan väsää löytöilmoitusta ja koettaa kesyttää pientä herkuilla.

" Usko pois pikkukatti, kyllä sinäkin täältä kodin saat kun minäkin sain. Sinä olet sentään vielä pieni, minä olin jo vanha kollinraiska ja silti ottivat hellään huomaansa. Ottaisit nyt vain itseäsi niskanahasta kiinni ja käpertyisit emännän syliin tai antaisit edes silittää. Kyllä se siitä sulaisi," koettaa Roope vakuutella. No enpä tiedä. Emäntä on välillä kerta kaikkisen kyllästynyt meidän karvaisten kepposiin. Miksi ihmeessä ottaisi siis yhden rahaa syövän riiviön lisää?

 

 

Muutkin kisut yrittävät sietää tulokasta. Loviisa on myös ottanut pienen jossakin määrin hoiteisiinsa, mutta samalle ruokakupille ei ole asiaa.

 

Ehkä kissalaumamme komea kolli on tuonut sukulaisensa hoiviimme, sillä samaa näköä on hitusen ja mistä se Roope on meille tullut? Kolli ei vanhoja muistele vaan nauttii nykyisestä hetkestä ja toivoo kaikille kissoille hyvää, lämmintä kotia, jonne käpertyä kylmältä suojaan. Roopesta juustola on oiva koti erilaisille eläinmaailman orvoille, kesäkissoille ja eläkepäiviä viettäville otuksille. Siinä olen todellakin samaa mieltä!

Kivojen vieraiden määritelmä

Meillä käy jonkin verran vieraita, jotka eivät pelkää matelijoita taikka karvoja. Parhaiden vieraiden määritelmä hiukan vaihtelee keneltä sattuu asiaa kysymään. Minusta parhaita vieraita ovat ne, jotka huumaantuvat minusta. No, sellaisia ovat kyllä oikeastaan kaikki vieraamme. Yleisesti parhaina vieraina pidetään sellaisia/sellaista, joka huomioi mahdollisimman laajasti meidät karvalliset asukkaat, eikä mielellään tuo lisää asukkeja. Kuvan miehen olen saanut niin pauloihini, että hän harkitsee jopa oman koiran hankintaa, vaikkei aiemmin ole erityisesti ollut koiraihminen. Minussa on taikaa! Tämä mies vaimonsa kanssa osaa huomoida meitä kaikkia oivallisesti.

Esimerkiksi:

Viimeksi käydessään meillä, he toivat tämän:

Kissat ovat olleet erittäin otettuja vieraiden ajattelevaisuudesta ja Roopehan ehätti ensimmäisenä kiipeilytelineen valtaamaan. Sieltä se ylhäisesti meitä katseli.

 "Haa, tästä onkin hyvä tarkkailla sisääntulijoita," tuumi Roope.

Katariinakin kiirehti tutustumaan lahjaan.

Uuna on Uuna. Sekin hyökkäsi kiehnäämään ja oli haastava kuvattava, kun oli niin onnessaan uudesta tähystyspaikasta.

"Hähää! Tänne ei Vilja yletäkään," lallatti Uuna.

Uunakin huomasi telineen tähystystornina käytön hyödyt. Takana olevassa terraariossa asuva iguaani (Iguana iguana) herra Salavador Dali, Dali vain kavereiden kesken, sai virikettä myöskin, kun kissat olivat lähes hänen tasollaan.

"Onneksi on kuitenkin lasi välissä," Dali totesi, mutta tarkkaili silti kissojen touhuja silmä kovana. Koskaan ei voi olla tarpeeksi varovainen.

Leevikin oli yhtä hymyä. Meidän ei tarvinnut kilpailla vieraiden huomiosta kissojen, eikä Viljankaan kanssa. Vilja sai olla pihalla ja syödä siellä luuta.

En minäkään pelkällä huomiolla elä, joten sain kirsikan. Lisää tällaisia vieraita!

Tropic corner

Tällainen kansainvälinen koira, kuin minä, taidan vähän kieliäkin, kuten otsikosta näkyy. Viimeksi kerroin elämäämme valtaavista asioista. Valtaus sen kuin jatkuu. Olohuoneen on vallanneet terraariot jo aika hyvin. Emäntä, joskus pohtii jo sohvasta luopumista, jotta terraarioille tulisi lisää tilaa. Vitsinä, toivottavasti! Olohuoneessa on siis perin trooppinen tunnelma:

Vilja osallistuu mielellään terraarioasukkien hoitoon. Kuvassa emäntä ruokkii teraariosta ulos syöksynyttä parta-agaman poikasta (Pogona vitticeps).

Vaan mitä on tapahtunutkaan. Tropiikki leviää! Tältä näyttää keittiömme nykyään:

Eikö meidän kannattaisi muutta tropiikkiin? Siellä olisi kaikki valmiina! Matelijoita, sirkkojen ja sammakoiden kuorot, kasvit ja lämpö. Lähtisin mielelläni mukaan!

Tropiikki siis lisätään valtaajien listaan. Kilpikonnat ovat jo mainittu, mutta niitäkin muutti meille kaksi lisää.

Leopardikilpikonnat (Stigmochelys pardalis) Nomsa ja Themba (ent. Olga ja Ärväs) ihmettelevät menoa juustolassa. Tässä rohkea Nomsa on iskenyt heti tuloiltana salaattiin kiinni. Se ei turhia ujostele, toisin kuin Themba.

En tiedä olisiko Viljasta tropiikkiin. Kun se näki uudet kilpikonnat, alkoivat takajalat tutista.
"Vähän vain säikähdin, kun aitauksessa olikin ihan vieraita kilpikonnia. Mistä minä tiesin, että niitä oli tullut lisää? Minä jouduin olemaan ulkona, kun kilpikonnat saapuivat. Sinä ja Leevi siellä taas paistattelitte huomion keskellä," Vilja mutisee.

Niin tehtiinkin. Eritoten minä! Ah, ketäpä en hurmaisi. ;o)

Tämä on valtaus!

Syksy on antanut voimia erinäisille asioille ja otuksille, jotka valtaavat kukin tavallaan elinpiiriämme.

KILPIKONNAT: Kesän päätyttyä kilpikonnat siirtyivät sisälle ja laumaan liittyi kaksi uutta jäsentä, taas! Aladdin ja Jasmine ovat turkinkannuskilpikonnia (Testudo graeca ibera). Näillä kahdella energiaa piisaa ja ne kiipeilevät, osallistuvat emännän joogahetkiin, innostuvat kuntopyöräilystä (kun joku polkee, ne juoksevat pyörän ympärillä), makoilevat lampun alla, rouskuttavat vihreää ja illalla kuukahtavat keskelle lattiaa.

Uuna rohkeana seurustelee noiden kummien otusten kanssa, koettaa hivuttautua niiden seuraan lampun alle ja ihmettelee niiden ruokavaliota.

Viljan ruokarauhaa ei moinen lehdenpurija haittaa, kunhan ei kiipeä lautaselle...

Lisää kuvateksti

Vaan saattaapa kiivetäkin lautaselle, kuten Pita, nelivarvaskilpikonna (Agrionemys horsfieldii) poika tässä näyttää mallia.

 KISSAT: Niin, niillekin kodin rauha ja isäntäväen seura ovat alkaneet maistua aivan toisella tavalla Viljan rauhoittumisen myötä ja toki säidenkin viileäminen vaikuttaa. Näitä karvakeriä tupsahtelee vastaan sohvilla, sängyllä, tuoleilla ja...

...pöydällä.

"Heiiii! Älä aina kuvaa emäntä! Minulla on kuolaakin suupielessä!" Roope on havahtunut kameran räpsintään kesken makoisten päiväunien.

JOKI: Syyssateet ja -tuulet toivat sen tänne taas. On joka syksyisen tulvan aika. Se valtaa alaa itselleen ja vaikka välillä hellittääkin otettaan, jää jälkeen mutaisat piha ja ulkorakennukset. Pian vesi saattaa nousta uudestaan.

 Jokaisessa valtaajassa on hyvät ja huonot puolensa. Kilpikonnat pissivät, mutta meidän koirien onneksi myös kakkivat. Kissat levittelevät karvoja ja hmmm, niistä nyt mitään hyötyä tai iloa meille koirille ole. Hetkonen! Onpas! Viljakin saanut monta myyrtä isäntäväen nenän edestä napattua syötäväksi, kun kissat niitä auliisti tuovat. Tulva, se rajoittaa meidän reviiriä jättäen meille 1/3 osan pihasta käytettäväksi, mutta onpahan juomapaikka lähellä. Isäntäväen mielestä tulva tuo paljon huolta ja työtä, mutta toistaa tyyninä hetkinä kauniisti maiseman. Kukaan tai mikään ei siis ole täydellinen ja siinä se elämän rikkaus taitaakin piillä.