Näytetään tekstit, joissa on tunniste käytösongelmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käytösongelmat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. marraskuuta 2012

Jälleen talven kynnyksellä


Olen koettanut pysytellä hiukan taka-alalla tässä blogissa, mutta emäntä huomasi juoneni. En mielelläni myöntäisi huonoja puoliani. Olen lämpimän koira. En pidä kylmästä, enkä pimeästä ja mihin, kehen muuhun kiukkuni purkaisin talven lähestymisestä, kuin isäntäväkeen? Olen koettanut erinäisin tempauksin ilmoittaa, että en pidä sitten yhtään, että päivät ovat pimentyneet ja sää viilentynyt.

Kurja tätä on myöntää, mutta näinä aikoina kaipaan Korfulle, koska aika kultaa muistot. Tässä pimeydessä ja myrskytuulissa on mukava muistella, miten köllin kasvimaan vartijana. Makoilin pitkässä heinässä lämmöstä nauttien. Vapaaherrattarena. Tällasina aikoina unohdan Korfun kurjuudet ja kiroan tapaamista noiden suomalaisturistien kanssa, jotka minut tänne pakkasakan maahan toivat.

Ai mitäkö temppuja olen tehnyt? Noooo, söin emännän lempikengät, yhden tyynyn suolestin, nakertelin heti kun silmä vältti palaneiden tuikkujen alumiinikipot ja saatoinpa pissata lattialle. En ole ylpeä ja olenkin saanut itseni hallintaan. Ehkä emännän jooga- ja meditaatioharrastus auttaa minuakin mielenhallinnassa, läsnäolossa ja tuntemaan kiitollisuutta juuri tällaisesta elämästä juurikin tässä laumassa ja tässä maassa. Miten muistaisin nämä aatteet, kun talvi on kovimmillaan?

"Emäntä hei, kaivahan se ihana sähköpeitto jo hollille, niin en kiukuttele enempää. Kääriydytään yhdessä talvea pakoon." Vaan mitä tekekään emäntä? Tuo kurja pakkaa rinkkaansa. Vaatteista päätellen ei ole Pohjoisnavalle menossa. Epäreilua! Mitä voisin kostoksi nakertaa? Ai niin, en päästä itseäni sortumaan moiseen. OOoooommmmm....

maanantai 24. syyskuuta 2012

Käännöskukkasia

Kuten tuossa edellisessä postauksessa jo vihjaisin, ei yhteiselo eri lajien ja rotujen välillä ole yhtä auvoa. Väärinkäsityksiä sattuu ja syntyy oli yhteistä kieltä tai ei. Tänä kesänä Viljan tarina meidän lauman osana oli lähellä päättyä. Kaikki oli aluskarvan varassa, joka saattaa irroittaa otteensa kesähelteellä noin vain.

 
 
Pitkin blogia ollut viitteitä Viljan käytöongelmista. On niistä osa vain pahentunut ajan mittaan. Kuten Koirakuiskaaja viisaasti sanoo, ongelma on yleensä isäntäväessä. Emäntä eritoten oli pulassa ja totesi, ettei tämä koira vain ole tiimipelaaja. Vilja on ihmisen paras toveri, mutta ei sopiva isompaan laumaan.


Alusta lähtien Vilja ja Leevi ovat sietäneet toisiaan. Leevi on väistellyt ensin toheloa, riehkasta pentua, mutta ajan mittaan saikin oppia väsitelemään vahvaa ja arvaamatonta lajitoveria. Leevi, tuo kiltti vanha herra oli pattitilanteessa, ei vain kasvaimen vuoksi. Miten uskaltaa olla enää rennosti kotona, kun Vilja saattoi äkkiarvaamatta iskea kimppuun ja rökittää? Isäntäväki teki kaikkensa huomatakaseen pienetkin vivahteet ja eritellä tilanteet, joissa Viljan hyökkäys tapahtui. Näin he saivat estettyä pitkälti ongelmatilanteet, mutta eivät ratkaiseet itse ongelmaa. Selvää oli, että Leevi, joka on emännän ensimmäinen koira, laumamme arvovaltainen jäsen, olisi oikeutettu leppoisaan eläkkeeseen. Vilja sen sijaan osoitti epäsosiaalista käytöstä ja oli lauman uusin jäsen meistä karvaisista.

Valitettavasti eräs aamu tilanne kärjistyi. Kissa puski Leeviä arvaamatta, jolloin Leevi huojahti päin Viljaa ja siitä tuo roikale sai oivan syyn käydä kimppuun. Emäntä oli suihkussa, isäntä ulkona, mutta ehti nähdä alkutilanteen avoimesta ovesta. Emäntä kuuli Leevin hätähuudot ja juoksi karjuen, alasti talon läpi pelastamaan Leeviä. Hän aukaisi oven niin vaihdilla, että kolautti sillä isäntää, joka oli oven takan irrottamassa Viljaa Leevistä. Minä totesin, että meno oli liian villiä ja olihan tuossa tapauksessa kertomista. Niinpä hilpaisin naapurin koirille turinoimaan.

Hyökkäys oli rajuin tähän astisista. Leevi sai syvän haavan kaulaan Viljan kulmahampaasta ja muita pienempiä ruhjeita, mutta pahin oli henkinen isku. Leevi romahti. Monta päivää Leevi piilotteli sängyn alla ja kulki vain pakon edessä täristen seinän vierustoja. Jotta henkiset haavat sai parannettua, emäntä hankki D.A.P- haihduttimen ja-kaulapannan. Ne auttoivatkin Leeviä ja lopulta, ulkoisten haavojen parannuttua, alkoi Leevin reippaus palautua. Leevi ensin osoitti mieltään myös emännälle, kun tämä ei ehtinyt pelastamaan häntä Viljan hampaista.

Keskustelut Viljan tulevaisuudesta kovenivat. Viimein emäntä teki sydäntä viiltävän ratkaisun. Viljalle oli haettava uusi koti. Isäntä myöntyi, vaikka vaikeaa se oli. Lähes viikon emäntä kirjoittelikin ja soitteli mahdollisen uuden kodin kanssa. Kaikki kuulosti hyvätlä. Viljakin taisi oivaltaa, että tuli tehtyä viimeinen temppu. Hän käyttäytyi erittäin mallikkaasti ja pahoitteli Leevillekin käytöstään. Minä olin osallistunut Leevin hoitamiseen ja inhosin tuota arvaamatonta puolta Viljassa.

Vilja sai uusia leluja ja emäntä keräsi koiralle hyvää pakettia uuteen elämään. Hän itki suunnattomasti ja näimme Leevin kanssa, että emännän sydän oli särkynyt. Hän koki yrittäneensä Viljan kanssa ja tiedosti, että jotakin hän teki väärin, koska jotenkin Viljan käytös liittyi emäntään. Hän on mustasukkainen emännästä. Silti Vilja on ollut hauska koira, utelias, iloinen ja touhukas. Emäntä vain koki, että vaatisi liikaa häneltä saada tuosta koirasta laumaamme sopiva yksilö.

Viimein koitti aamu, jolloin Vilja oli viimeisiä tunteja meidän kanssamme. Isäntäväki seisoi vahvoina päätöksensä takana. He toisalta odottivat aikaa ilman tuota riiviötä. Mutta yllättäen tuli sähköposti, joka muutti kaiken. Viljan lähtö peruuntui. Isäntäväki oli mykkänä järkytyksestä. Mitä nyt?

 
 
"Sitten isäntäväki tekikin virheen," toteaa Ronja Ryövärintytär.
 
Niin, he päättivät sittenkin antaa Viljan jäädä. Toistaiseksi. Kulunut viikko oli ollut niin raskas, ettei emännästä ollut aloittamaan prosessia heti uudestaan. Isäntä tiukan nätisti kertoi, mikä hänestä oli ongelma emännän käytöksessä. Emäntä myönsi nöyränä ongelman. Hammasta purren emäntä lopetti Viljan leikittämisen ja huomioimisen. Se on hänelle äärettömän vaikeaa, koska Vilja osaa olla suloinen luppakorva ja tunkea itsensä syliin. Emäntä joutuu komentamaan koiran pois. Hän huomioi Viljaa vain palkintona. Ensin Vilja katsoi emäntää yllättyneenä ja pettyneeenä. Ei enää iloista leikkiä iltaisin tai kepin jahtausta lenkeillä, eikä helliä rapsuttelutuokioita sohvalla. Vilja on myös saanut viettää paljon aikaa pihalla. Se on ollut Viljalle rankkaa, eritoten, jos on ollut vieraita. Me Leevin kanssa olemme nauttineet, kun olemme saaneet aivan eri tavalla loistaa vieraiden huomion kohteina. Ulkona olo on nöyryyttänyt Viljaa.
 

"Katsokaas Vilja on täysin toisenlainen koira, kuin nuo emännän aiemmat ja me kisut. Viljalla nousee pissi päähän, kun emäntä huomioi sitä. Leikkimisestä hän alkaa käydä liian ylikierroksella," kertoo Rosvo-Roope.

 
 
"Mutta emännän tiukka käytös kannattaa," toteavat Roope ja Ronja yhteen ääneen. Se on totta. Vilja ensin masentui vähän ja viimein alistui ja kaikkien iloksi rauhottui. Jotta Vilja voi asua kanssamme, emännän on hyväksyttävä Vilja toisenlaisena koirana ja Viljan hyväksyttävä uusi roolinsa laumassa.
 

"Me kisut kyllä kannatimme Viljan muuttoa. On se sellainen riiviö! Meitäkin jahtasi minkä kerkesi," marmattaa Loviisa Maununtytär.


"No jaa, minä olen huono Viljaa haukkumaan, kun osaan olla itsekin aika tuittupää. Voin kuitenkin ilokseni kertoa, että meillä on rauhallisempaa ja nautimme kaikki isäntäväen seurasta, kun Vilja on jättänyt meidätkin rauhaan. Ei tarvitse enää pelätä, että Vilja näykkäisee, jos tulen sohvalle. Loppu hyvin kaikki hyvin? Leevikin on saanut itsetuntonsa takaisin ja nykyään saattavat nukkua rennosti Viljan kanssa vierekkäin! Me annamme emännälle tekemistä, jotta hänellä olisi helpompaa jättää tuo partaturpa huomiotta."


En tiedä ymmärtääkö Vilja täysin, miten läheltä hänen lähtönsä liippasi. Olisi ollut mukava nähdä millaiseksi elämämme olisi muodostunut ilman Viljaa, mutta sitä me emme koskaan taida saada tietää. Vaikka Vilja on mikä on, on hän aina minulle pentu.


 
 
 
 
 
 



 
 

tiistai 26. tammikuuta 2010

Kovapään masentava kehitys


Mums, mams, nami, maiskis, lurps...
"Mistä ihmeestä nuo koirat jorisevat? En saa mitään selvää."


"Hei koirat! Kuola suussa on epäsopivaa puhua! Emme saa mitään tolkkua teidän jorinoista. Siis mitä? Kuka? Missä? Häh?


"Vilja, Vilja, Vilja," pudistelen minä suruissani päätäni. "Vilja alkaa olemaan sellainen murhe emännälle, että kohta on viimeinenkin hermo katkennut. Viljahan täytti joulukuussa 1v. Niin, nuori, pentumainen hupsu, jolla on kova pää ja suuret luulot. Aina, kun emäntä luulee, että lauman rakenne ja oma paikka ovat iskostuneet tuon luupään mieleen, kuin sukupuu, Vilja romauttaa luulon alas. Vilja on päättänyt, että emännän edelle on päästävä. Niinpä silloin tällöin yllättäen emännän vapaapäivinä Vilja heittää taistelun päälle. Esimerkiksi, kun odotamme ruokaa, kuten kuuluukin, Vilja päättääkin vauhdittaa tapahtumaa pissaamalla mielenosoituksellisesti johonkin huolella ja ajatuksella valitsemaansa kohtaan. Tosin Viljan nopeutus ei onnistu. Jääpähän ilman ruokaa (saa toki myöhemmin). Hän yrittää nukkua emännän päällä ja eräs kerta, kun jälleen soti totuttuja tapoja vastaan, pissi lattialle, jäi ilman luuta. Hän kosti emännälle syömällä tämän lempikenkäparista toiseen varpaille hapenottoaukot. Isännälle Vilja ei tee mitään tällaista. Nämä ongelmat ovat jatkuneet vaihtelevalla tahdilla jo piiiiitkään."


"Jotta emäntä ei vielä heittäisi täysin lusikkaa nurkkaan ja masentuisi lopullisesti, me Leevin kanssa yritämme kaikkemme. Me osoitamme olevamme ystäviä Viljan kanssa."


"Leevi tosin pitkin hampain, mutta menee pyynnöstäni Viljan viereen ja saattavatpa nukkua ihan kylki kyljessäkin."


"Älä, emäntä, vielä anna periksi. Ehkä joku päivä Viljasta tulee hieno koira ja hän oppii ymmärtämään asemansa laumassamme."
"Hahahaa!!! Me kisut ollaan kyllä tästä tiedossa riemuissamme, kun meistä koko koira on ihan riiviö! Emäntä, anna kenkää mokomalle kauhukakaralle! Elämän laatu on heikentynyt meillä kaikilla!" Ja kaikki kissat alkoivat nauramaan pahankurisesti. Ketkäköhän ne niitä riiviöitä ovatkaan?