Emäntää ja minua yhdistää kovasti eräs asia: rakkaus syksyyn. Emäntä huokailee luonnon komeiden juhlavärien perään ja nauttii tarkastella, miten tyylillä ja ilolla luonto valmistautuu talviuneen. Minä nautin pelloille kerääntyvistä siivekkäistä, joiden viisautta emäntä jaksaa ylistää. Pakenevat kuulemma etelään talvea pakoon. Ei hullumpi suunnitelma. Lähtisin minäkin, jos lauma seuraisi mukana. Ilman isäntäväkeä en kyllä lähtisi! Tiedän mikä etelässä voi pahimmillaan odottaa. On siis onni asua täällä ja vielä peltojen keskellä! Kurjet kaakottavat aamuisin ja ovat suorastaan pelottavan suuria! Haukat väijyvät pelloilla saaliitaan. On sellainen minuakin käynyt vilkaisemassa. Hui! Kanadanhanhia on nähty myös. Tietysti on paljon ihania, rohkeita siivekkäitä, jotka jäävät talveksi minua houkuttamaan.
Jotenkin tuli karkaaminen mieleen, miksiköhän? Minä olin tässä eräs päivä oikea rasvattu salama! Ennen kuin isäntäväki ehti nimeäni sanoa, häivyin. Olen ollut kuulemma todella kiltti ja kuuliainen koko kesän, joten piti sitä vähän irroitella ja näyttää, että kyllä minä vielä yllätän. En nyt viitsi paljastaa missä olin ja mitä söin, mutta suihkuhuone haisee vieläkin okennukseltani...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti