Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhla. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. helmikuuta 2010

Juhlan kunniaksi ja ystävyyden nimissä

Olen asustanut jo kaksi kokonaista vuotta täällä hyisessä pohjolassa ja täytyy myöntää, että tämä talvi on ollut jo vähän liikaa!


No, juhlin tavallani tätä merkittävää virstan pylvästä. Laitoin isännän nojatuolin näin komeasti uuteen uskoon. Oli minulla kyllä kannustajakin. Vilja yllytti minua rajun puoleiseen juhlintaan. Hän sanoi, että olisi hyvä, kun me muutkin tekisimme vähän kurjia, ettei hän ole aina se ainoa syyllinen. Näin siis toimimme. Vilja jatkoi tuota jo aiemmin aloittamaansa projektia emännän lempikengän parissa ja minä intouduin oikein kunnolla tuon tuolin kanssa. Leevi päätti pysyä moisesta kaukana.

Kävi aika nolosti. Emme riemultamme kuulleet, kun isäntäväki saapui ja jäin aivan verekseltään kiinni! Yritin kovasti heiluttaa häntää, jos se olisi hämännyt, sillä suuni oli täynnä täytettä ja koetin sitä nopeasti niellä. Epäonnistuin...


"Olen pahoillani! En tee sitä enää ikinä! En kuuna päivänä!" Ilmeeni rukoilee tässä kuvassa.
Seuraavalla kerralla pistimme tosin paremmaksi. Vilja jatkoi kengän parissa, minä otin käsittelyyn isännän tohvelit (rakastan sandaaleja ja tohveleita, helppoja nakertaa, enkä ollut aikoihin silpunnut tohveleita) ja Leevi silppusi mainoksen.
"Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta!" Ulvoimme kilpaa ikkunalla, kun isäntäväki silloin karautti paikalle. Sitä on ystävyys, että hauskaa ystävänpäivää, sillä sehän on joka päivä!

tiistai 27. tammikuuta 2009

Elämän hurmaa




Moikka vaan pitkästä aikaa! Nyt en voi syyttää vain emäntää. Kiirettä on piisannut minullakin. Olen ollut kovin sosiaalinen! On ollut kyläilyä, lenkkeilyä, autoilua ja juhlintaa. Minua on juhlittu! Lauantaina tuli vuosi siitä, kun saavuin tänne hyiseen pohjolaan. Saimme koiranpoikien kanssa juhla-ateriat! Maksalaatikkoa, vain vähän kuivia napuloita ja, jeee, nakkeja! Emäntä on marssinut meidän kanssa pitkin peltoja ja kyliä hymy huulillaan. Hänkin rakastaa asua maalla! Tosin valokuvaus on kuulemma mälsää tässä harmaassa valossa. Jostakin viljasta ne jaksaa höpöttää. Taitaa lumihulluus vaivata. Eihän viljaa pukkaa noista pelloista vielä aikoihin, kun lunta on aimokerros, eikä auringosta tietoakaan! Jep! Isäntäväki on seonnut!