Voi miten ihana päivä! Aamun olimme pihalla kisujen ja isäntäväen kanssa. Me koirat nautimme olostamme ja katselimme, kuinka ihmiset hikoilivat heinä- ja nokkosviidakoita kaataen, taistellen koneiden kanssa jne. Hupaisaa seurattavaa! Mutta vielä paremmaksi muuttui! Isäntäväki lähti jonnekin Viljan kanssa! Koti oli täysin Leevin ja minun! Me vain laiskottelimme, hiukan vahdimme ja ihastelimme kodin rauhaa ilman pennun riiviötä. Noh, täytyy kyllä myöntää, että Vilja on alkanut kovasti rauhoittua ja aikuistua, mutta pentuhan tuo vielä on.
Muutaman tunnin kuluttua pihaan kaartoi tuttu auto. Vilja loikkasi ponnettomasti ulos, mutta sisään astuessaan pisti täyden rähinän päälle. Rauhoituttuaan kertoi olleensa kaupungin sykkeessä. Leevi palasi aikaan, jolloin asui kaupungissa ja minä muistelin muutamia kammottavia kertoja, kun olin vieraillut kaupungissa. Ei käynyt kateeksi, vaikka Vilja kertoi saaneensa paljon nameja! Isäntäväen kommenteista päätellen Vilja on kyllä kumman reipas ja nopea oppimaan. Paremmin oli kuulemma mennyt, mitä ihmiset olivat uskaltaneet odottaa.
Ensi alkuun pentu oli ollut kauhuissaan, sillä autosta päästyään ulos, kamala työmaameteli oli jyskinyt täydellä mekkalalla Viljan korviin. Todella merkillisiä ääniä maaseudun rauhaan ja linnun liverrykseen tottuneelle. Lisäksi autojen välistä oli pompannut näköpiiriin vieras ihminen, mikä oli säikäyttänyt pennun ja emännältä oli tippunut puolet herkkupurkin sisällöstä maahan. Niin oli Vilja unohtanut metelin, pelottavat ihmiset. Viljalle oli vain namit.
Nopeasti pentu oli tottunut autoihin, pyöräilijöihin, vastaantulijoihin. Tosin välillä Vilja teki pienen nykäyksen pyöräilijöiden suuntaan tarkistaakseen isännän refleksit. Tosin aina jonkin ohittaessa Viljan hän sai namia. Pentu kulki kaupungilla häntä viuhtoen ja nauttien uusista hajuista ja äänistä. Pensaassa kökkivät puutarhurit saivat koiran säikähtämään, kuten vastaan tullut vieras koira. Viljalla on komeat niskavillat, kun ne pamahtavat pystyyn! Muiden koirien tapaamista siis täytyy harjoitella kovasti. Minulla ei ole moisia ongelmia, saati Leevillä!
Isäntäväki oli syönyt ulkona ja tavoistaan poiketen olivat antaneet Viljallekin lautaseltaan pieniä armopaloja. Vaientaakseen pennun, arvaan. Jäliruoka jäätelöstä Vilja oli saanut vohvelin loput. Varmaan todella kuivaa ja mautonta.
Viljan hupaisa olemus oli herättänyt ihastusta ja neiti sai ihailijoita. Ai Vilja? Pah! No, minä en ollut mukana, joten ymmärrän kyllä.
Automatkan kotiin neiti istui ylväästi ja maisemia katsellen. Taisi säkäkin kasvaa kaupungilla käytyä, ego ainakin. Me pistettän Leevin kanssa Viljan ego taas sille kuuluvalle paikalleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti