Varjoja hangella

Olipahan hurmaava kevättalven päivä! Kävelyllä metsätiellä saimme nautiskella hajujen sinfoniasta! Hirven ja ilveksen jälkiä ihmettelimme. Roxi kulki sitkeästi mukana, mutta aika hämmentynyt tuo herra on. Ei oikein pysy enää meidän muiden matkassa. Siitä huolimatta hauskaa oli! Leevi, Vilja ja minä pistettiin koreasti tassuillamme! Minä nautin täysin siemauksin juoksemisen ilosta, lihasteni voimasta, tassujeni kepeydestä ja juoksuni sulavuudesta. Vilja on toki kehittynyt, mutta on hän aika kömpelö. Yhä tumpsahtelee kuonolleen liukkaalla ja miten koomisen näköinen, kun juoksee korvat lerputtaen! Miten uni maittoikaan palattuamme kotiin. Minäkin olin kerrassaan tyytyväinen urheilulliseen suoritukseeni, koska osaan todella ottaa hyödyn irti vapaana juoksemisesta. Osoitan isäntäväellekin riemuni juoksemalla heidän luokseen kauniita hampaani näkyvissä hurmaavaan hymyyn kääntyneiden suupielieni välistä.

Kyllä Roxi on lähdössä omaan paratiisiinsa. Se on kurjaa ja surullista. Ei Roxilla kipuja tunnu olevan, mutta pilke silmäkulmasta on kadonnut, iloiset tanssit muuttuneet laimeiksi hännän heilutuksiksi. Ruokakaan ei enää oikein maistu, eikä ponnahdusvoima auton takapenkille riitä. Kuulo on heikko ja samoin näkö. Nyt on kuulemma tullut se vaihe, jolloin Roxille on luvattu helpotus ja lepo parhaan ystävän tehtävästään ja siitä hurmaava herra on suoriutunut kiitettävästi.

Kaksi makkaraa

Moikkelis! Voi että olen niiiin onnellinen, kun kevät on tulossa! Tuoksut ovat jo alkaneet huumata, lintujen laulu kutsua. Tänäänkin olen juossut kuono virneessä. Rakastan juosta ja aurinko lämmitti. Aurinko, lupaus tulevista hellepäivistä, pelloilla juoksemisesta, lintujen jahtaamisesta... Ah, kevät! Koska olen niin hilpeällä tuulella, suostun esittelemään myös Viljan kasvuvauhtia. Aika makkaroita ollaan ja saman mittaisia, kun sohvalla köllitään ulkona riehumisen jälkeen. Voihan nartut, kun meillä oli tänäänkin hauskaa! Vilja jaksaa jo ihan kivasti jolkottaa ja nautin leikkiä pennun kanssa!

"Mitämitä!? Kuka on pentu? Äläpäs nimittele minua!" Vilja-rukka luulee olevansa jo niin iso, mutta pissii lattialle välillä.

"Mutta kun Roxinkin pissii!"

Niin tekee ja se on saanut meidät kaikki surullisiksi. Roxin lähtö on käsillä.

Sophia ja muut Korfun katit

Miten voikin näin mennä hermo emäntään!? No, pääasia, että hän nyt viimein avustaa minua. Hän ei tosin saanut kaivettua sitä kuvaa Sophiasta, mitä on koko tämän ajan luvannut etsiä, mutta näette sen linkin kautta. Ei nyt enempää hermostumisestani, vaan itse asiaan!

Minulla on suuri sydän! Mikäli joku nyt ei ole vielä asiaa tiennyt. Minun hyvä ystäväni Korfulla, Louisan luona, oli pieni kisuneiti Sophia. Muut karttelivat häntä, koska hänellä oli ihossaan sieni. Minäkin sain sen sienen sievän kuononi päähän, mutta se ehti onneksi parantua ennen emäntäni saarelle tuloa. En piitannut sienestä, sillä Sophia oli kerrassaan hurmaava kisu ja meillä oli oikein rattoisia hetkiä yhdessä lempinojatuolissani, Korfun auringon paistaessa ja lämmittäessä. Oi niitä aikoja...

Se on meissä emännän kanssa samaa, että meillä on sydämessä pehmoinen kohta muiden hyljeksimille. Arvaatkaa vain saiko emäntäkin sienen ollessaan minua hakemassa? Kukapa Sophieta rapsutteli, varoituksista huolimatta? Emännästä se sieni oli pieni riesa, kun kyseessä oli hellyyden kipeä, pieni kissa.
"Aika erikoinen tuliainen, sieni kissalta," naurahti isäntä, kun saavuimme kotiin.

Täältä löydätte tarinan Sophian dramaattisista hetkistä puun latvassa:
http://www.corfuanimalwelfare.com/news.html

Tarina löytynee sivun puolesta välistä, otsikkona "May 2008 - Dramatic rescue" Siinä se emännän ottama kuva komeilee heti ensimmäisenä!

Kaikki kuvien kisut ovat Korfulta. Osa kodittomia, hylättyjä, kaltoinkohdeltuja, osa turistien hellimiä. Olen kuullut kissoilta kurjia tarinoita. Ei mene eläimillä hyvin, ei. Ilolla muistelen ystäviäni ja ajattelen heitä uusissa kodeissaan. Surulla mietin kaikkia niitä uusia eläimiä, joita saattaa odottaa niin paljon kurjempi kohtalo. Hotellikisut jäävät talveksi usein oman onnensa nojaan tai heidän tulevaisuudestaan huolehditaan antamalla erikoismaistettu viimeinenateria. Kumpi nyt sitten onkaan parempi.

Siis ken vain kynnelle kykenee, auttakaa paikallisia Louisoita (järjestöjä, emännän huomautus) matkoillanne. Ostakaa eläimille ruokaa, valistakaa ihmisiä, käykää rapsuttelemassa ja antamassa hellyyttä. Jos tahdot antaa kodin karvaiselle kaverille, mieti tarkkaan. Emme heti osaa onneamme arvostaa ja luottamukseen on pitkä tie. Rokotukset ym. tulee olla oikeasti kunnossa ja ajallaan hoidettuja. En minäkään olisi tahtonut noin vain tulla ja mahdollisesti sairastuttaa uudet ystäväni ja Zeus ties ketä muita.

Vapaana kulkeva eläin ei aina ole onnellinen eläin ja monet vaarat väijyvät jyrkkien mutkien takana. Asenteet kaipaavat tuuletusta, kai se lämpö siellä jotenkin jämähdyttää myös aivot. Täällä hyisessä kelissä ne toki voivat jäätyä, mutta pikku pakkanen tuntuu pitävän terävänä! Ainakin me Viljan kanssa ollaan niin teräviä tyttöjä, että!

Katsokaas minua!

Ella on ollut jo ihan maassa, kun emäntä ei ole päivitellyt blogia. Ei ole löytänyt yhtä Sophia-kisun kuvaa. Joten minäpä, siis Vilja, päätin piristää meininkiä! Naukkaisin emäntää nilkasta niin, että vesi tirsui silmistä (Ella on liian kiltti ja hellä) ja kiskoin hameen helmasta koneen ääreen. Anteeksi vain Ella, nyt kirjoitetaan minusta. Jotta blogin pääkoira ei loukkaantuisi, näkyy häntäkin viimeisessä kuvassa. Menossa mukana, tietty!

Siis katsokaa miten olen kasvanut! Olen jo aikalailla Ellan korkuinenkin! Osaan jo juosta viilettää, tosin Ellan vauhdissa en vieläkään pysy... Ella on todella kiltti, kun juostaan ulkona. Hän juoksee lujaa, mutta palaa välillä katsomaan minua ja kannustaa. Minä tahdon tulla yhtä hyväksi juoksijaksi, kuin Ella! Isän perintönä hölkötän kuono maassa. Ah, mitä tuoksuja ja viestien kirjo! Ella ilahtui jäljestystaidoistani ja alkoi pohtia sen hyödyntämistä! Mikäs siinä! Kyllä meikä tyttö jäljestää perille asti! Minne sitten haju viekään...

("Voi apua!" miettii emäntä.)

Leevistä täytyy kertoa, että hän leikkii välillä kanssani! Se on kivaa!

Eli Juustolassa kaikki hyvin! Minä kasvan ja kehityn ja leikin ja kaikkea kivaa! Samaa myös kaikille teille!

Kevättä ilmassa

Ja rakkautta rinnassa... Romeo ja Julia. Rhett ja Scarlett. Leevi ja Ella. Olemme aika komea pari. Oli pakko lisätä tämä kuva, kun emäntä tuon romanttisen hetken tallensi, kun silmämme näkivät vain toisemme...

Enkeleiden apurit

Sophien kuvien kaivelun välissä: Tärkeä faktatieto ihmisen parhaasta ystävästä ja enkeleiden maan päällisestä apurista: sädekehä sijaitsee kaulan ympärillä. Tässä siis vedenpitävä todiste aiheesta. Pennuilla sen näkee helpommin, mutta yleensä se on ihmissilmille havaitsematon. Kamera on ikuistanut siis ainutlaatuisen hetken! Olen vain pettynyt, ettei minun leveä, kaunis ja kirkas sädekehäni ole tarttunut kameralle, vaikka minua niin paljon kuvataankin. Minä, jos kuka, olen enkelin oikea tassu, siipi, käsi tai jokin... Näin on! Uskokaa pois!

Ollaan ystäviä?

Onpa mielenkiintoista seurata, kuinka sujuu Viljalta tutustuminen ja ystävystyminen mm. kissojen kanssa. Itsehän olin aikalailla samassa tilanteessa vuosi takaperin. Viljan onnena on hyvä lapsuus ihanassa ihmisperheessä, oman emon ohjauksessa ja se näkyy! Pentu on rohkea, muttei liian itsevarma. Lähes kateellisena ja haikeana katselen miten avoimin mielin Vilja suhtautuu maailmaan ja sen ilmiöihin. Kyllä minäkin yritän olla rohkea ja avoin. Saan lisää rohkeutta muista koirista ja enhän voi jäädä Viljaa huonommaksi! Menettäisin pian idolin asemani ja niin ei saa tapahtua!

Kisut ovat olleet hiukan epäluuloisempia Viljaa, kuin minua kohtaan. Se nyt on ymmärrettävää. Vaikka Vilja yrittää olla varovainen ja helposti lähestyttävä ja pidettävä, on sen tyyli kuitenkin hiukan liian innokas kisujen makuun. Tutustumisen on annettu tapahtua hiljalleen. Loviisa ilmaisi jo kantansa heti alussa pissimällä Leevin sohvalle (!!!!) aivan kuin Leevi pennun tulolle mitään voisi. Onneksi isäntäväki vei ripeästi pehmusteen pesukoneeseen ja pian se oli taas Leevin ilona.

Eilen oli jo huisin kivaa kisujen kanssa. Rosvo-Roope on tietysti maaseudun kinginä rohkea ja ei juuri piitannut Viljan leikkiin kutsuista. Tytötkään eivät enää sähisseet ja jos väsyivät tai ahdistuivat, loikkasivat sulokkaasti Viljan nenän edestä karkuun. Viljan ystäväpiiri kasvaa kohisten! Minun välini kissoihin on oikeastaan yhtä ihanat, mitä minulla oli Korfulla Louisan luona erääseen Sophia-kisuun. Hmmm... Täytyisikin esitellä hänet!