Juhlan kunniaksi ja ystävyyden nimissä

Olen asustanut jo kaksi kokonaista vuotta täällä hyisessä pohjolassa ja täytyy myöntää, että tämä talvi on ollut jo vähän liikaa!


No, juhlin tavallani tätä merkittävää virstan pylvästä. Laitoin isännän nojatuolin näin komeasti uuteen uskoon. Oli minulla kyllä kannustajakin. Vilja yllytti minua rajun puoleiseen juhlintaan. Hän sanoi, että olisi hyvä, kun me muutkin tekisimme vähän kurjia, ettei hän ole aina se ainoa syyllinen. Näin siis toimimme. Vilja jatkoi tuota jo aiemmin aloittamaansa projektia emännän lempikengän parissa ja minä intouduin oikein kunnolla tuon tuolin kanssa. Leevi päätti pysyä moisesta kaukana.

Kävi aika nolosti. Emme riemultamme kuulleet, kun isäntäväki saapui ja jäin aivan verekseltään kiinni! Yritin kovasti heiluttaa häntää, jos se olisi hämännyt, sillä suuni oli täynnä täytettä ja koetin sitä nopeasti niellä. Epäonnistuin...


"Olen pahoillani! En tee sitä enää ikinä! En kuuna päivänä!" Ilmeeni rukoilee tässä kuvassa.
Seuraavalla kerralla pistimme tosin paremmaksi. Vilja jatkoi kengän parissa, minä otin käsittelyyn isännän tohvelit (rakastan sandaaleja ja tohveleita, helppoja nakertaa, enkä ollut aikoihin silpunnut tohveleita) ja Leevi silppusi mainoksen.
"Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta!" Ulvoimme kilpaa ikkunalla, kun isäntäväki silloin karautti paikalle. Sitä on ystävyys, että hauskaa ystävänpäivää, sillä sehän on joka päivä!

Kovapään masentava kehitys

Mums, mams, nami, maiskis, lurps...
"Mistä ihmeestä nuo koirat jorisevat? En saa mitään selvää."


"Hei koirat! Kuola suussa on epäsopivaa puhua! Emme saa mitään tolkkua teidän jorinoista. Siis mitä? Kuka? Missä? Häh?


"Vilja, Vilja, Vilja," pudistelen minä suruissani päätäni. "Vilja alkaa olemaan sellainen murhe emännälle, että kohta on viimeinenkin hermo katkennut. Viljahan täytti joulukuussa 1v. Niin, nuori, pentumainen hupsu, jolla on kova pää ja suuret luulot. Aina, kun emäntä luulee, että lauman rakenne ja oma paikka ovat iskostuneet tuon luupään mieleen, kuin sukupuu, Vilja romauttaa luulon alas. Vilja on päättänyt, että emännän edelle on päästävä. Niinpä silloin tällöin yllättäen emännän vapaapäivinä Vilja heittää taistelun päälle. Esimerkiksi, kun odotamme ruokaa, kuten kuuluukin, Vilja päättääkin vauhdittaa tapahtumaa pissaamalla mielenosoituksellisesti johonkin huolella ja ajatuksella valitsemaansa kohtaan. Tosin Viljan nopeutus ei onnistu. Jääpähän ilman ruokaa (saa toki myöhemmin). Hän yrittää nukkua emännän päällä ja eräs kerta, kun jälleen soti totuttuja tapoja vastaan, pissi lattialle, jäi ilman luuta. Hän kosti emännälle syömällä tämän lempikenkäparista toiseen varpaille hapenottoaukot. Isännälle Vilja ei tee mitään tällaista. Nämä ongelmat ovat jatkuneet vaihtelevalla tahdilla jo piiiiitkään."


"Jotta emäntä ei vielä heittäisi täysin lusikkaa nurkkaan ja masentuisi lopullisesti, me Leevin kanssa yritämme kaikkemme. Me osoitamme olevamme ystäviä Viljan kanssa."


"Leevi tosin pitkin hampain, mutta menee pyynnöstäni Viljan viereen ja saattavatpa nukkua ihan kylki kyljessäkin."


"Älä, emäntä, vielä anna periksi. Ehkä joku päivä Viljasta tulee hieno koira ja hän oppii ymmärtämään asemansa laumassamme."
"Hahahaa!!! Me kisut ollaan kyllä tästä tiedossa riemuissamme, kun meistä koko koira on ihan riiviö! Emäntä, anna kenkää mokomalle kauhukakaralle! Elämän laatu on heikentynyt meillä kaikilla!" Ja kaikki kissat alkoivat nauramaan pahankurisesti. Ketkäköhän ne niitä riiviöitä ovatkaan?

Joulu tuli (ja onneksi myös meni)

Sydämelliset kiitokseni joulun toivotuksista! Toivottavasti tekin toivottelijat olette nauttineet ja riemuinneet!


Minä olen todella ihana koira! Kyllä vain! Saan siitä kuulla jatkuvasti isäntäväeltä. Mutta taustani pyrki pintaan, kun joulukuusi kannettiin sisään. Siis puu sisälle taloon! Haloo! Järkytyin pahasti ja aikaisempien joulujen muistot pyrkivät pintaan. Louisan luona olin joutunut tapahtumiin, joissa oli iso joulukuusi, paljon ihmisiä, musiikkia, hälyä ja minua yritettiin koskea ja nostaa syliin. Olin köytettynä pöytään, jonka alle piilouduin. Minulle yritettiin löytää uusi koti, mutta minä en moisesta piitannut. Minä tiesin, ettei outoa kieltä puhunut turistipariskunta voinut unohtaa minua ja luotin, että he vielä hakevat minut kotiinsa.

No, nyt minä vain tärisin tuon "turistipariskunnan" kodissa. Leevi oli itsevarma oma itsensä. Hän koetti vakuuttaa, että puu sisällä tarkoittaa lahjoja. En vakuuttunut. Minun aiempiin jouluihini on liittynyt lapsia ja meteliä. Siinä ei lahjominen auta! Vilja oli tietenkin ratki riemuissaan puusta ja osallistui puun laittamiseen jalustaan ja koristeluun. Minä jatkoin tärisemistä ja yritin isäntäväelle ilmaista pahan mieleni pissaamalla mm. sohvalle. Ei tehonnut! Emäntä laittoi pyykkiä koneeseen ja sanoi, että saan luvan tottua. Tulisin vielä näkemään, ettei kuusessa ollut mitään pahaa. Jaa-a, ajattelin minä.

Vilja nuuhki joka koristeen läpi ja tarkasti seurasi mihin kukin niistä ripustetaan.

Osa koristeista oli hänen mielestään kerrassaan syötävän näköisiä. Kuusen alle ilmestyi myös niitä paketteja. Leevi liimaantui näköetäisyydelle kuusesta. Hän ja Vilja olivat seuranneet silmä kovana, kun emäntä oli paketoinut luita paperiin. Ihme kiusantekoa sanon minä!

Viljan tarkka kuono löysi paketit, mutta hän malttoi odottaa lupaa. Viimein lupa heltisi ja Vilja otti pienimmän paketin, jonka emäntä oli tarkoittanut Leeville. Ei se mitään!

Vilja oli hämmentyneen iloinen paketistaan ja juoksi kiireen vilkkaa keittiön sohvalle avaamaan aarrettaan.


Leevi otti hienosti oman pakettinsa ja olohuoneen sohvalla, kuusen valojen loisteessa, alkoi avata pakettia.
Minä tarkkailin tilannetta isännän sylissä täristen, enkä todella suostunut menemään lähelle kuusta! Emäntä ojensi pakettini, mutta esitin välinpitämätöntä.

Isäntä avasi paketin minulle. Pian alkoi minulla rooli murtua. En voinut vastustaa tuoksua.

Otin luuni ja hypähdin sohvan kauimmaiseen nurkkaan kuusesta. En voinut muuta, kun tuijottaa kuusta. Luu lepäsi vieressäni.


Vilja oli tehokas oman pikku luunsa kanssa ja niin tuli minullekin kiire syödä omani. Vilja yritti, jopa tyynyn alta sukeltaa nappaamaan aarteeni, mutta nyt olin tarkkana.


Yö oli vaikea. Kuusi hohti salaperäistä valoaan. Kävin sitä vähän väliä katsomassa ja vielä pissin lattiallekin. Toivoin, että kuusi saisi nopeasti lähtöpassit. Vaan ei.
Pikku hiljaa lähestyin kuusta. Makasin sohvalla ja katselin sitä, nuuhkutin sen tuoksua. Ei hälyä, ei lapsia. Rauhaa, luita ja herkkuruokaa. Ei se joulu sittenkään ollut hullumpi, mutta onneksi se on vain kerran vuodessa!


"Mitä?! Onko joulu vain kerran vuodessa? Voi harmi," puuskahtaa pettynyt joulukoira Vilja.

Voiko herkempää ja kauniimpaa tonttutyttöä olla? Emäntä jaksaa minua ihastella.


Juustolan riehakkaat tonttukoirat. ;-)


Tässä kaksi supertonttua! Leevi ja Katja, parhaat kaverukset!

Blogitaukoon syyllinen on kone. Koneet ovat säälimättömiä! Ei tunteita, ei empatiaa, ei minkäänlaista sääliä! Näin monta kuukautta olen joutunut olemaan hiljaa ja vain mielessäni olen manannut tilannetta. Emäntää on ollut turha syyttää, vaikka on houkuttanutkin. Hän on kyllä yrittänyt kaikkensa tietokoneen kanssa. Nyt on ongelmat väliaikaisesti ratkaistu. Voi, minulla olisi niin paljon kerrottavaa!!!

Emäntä on mieltynyt tietokoneettomaan elämään alku shokin jälkeen, joten saa nähdä miten saan häntä koneen äärelle jahka näistä ihme jouluvouhotuksista selvitään. Vilja tarkkanenäisenä on löytänyt kerrassaan houkuttelevan tuoksuisen kassin, mutta olemme malttaneet mielemme. Hyvää kannattaa aina odottaa!

Joten riemukasta joulua ja kerrassaan nameja lahjoja kaikille tuttavilleni!

Mittasuhteita 2

Viime huhtikuun kohdalta näkyy miten Vilja tavoitti minun kokoni ja tässä näkyy tilanne tänä päivänä. Minua ei todellakaan haittaa olla tällainen pieni ja siro, sillä minä olen isäntäväen pikku kainaloinen! Koska palelen herkästi nukunkin heidän keskellään, peiton alla, pää tyynyllä ja mitä pienemmässä raossa nukun, sitä parempi! Jälleen on alkanut viileät ajat ja niinpä paras paikka on lämpimässä.

Emäntä käski perinaiselliseen tyyliin pahoitella näkyä sohvallamme. Ai meitäkö?

"No en tietenkään Ella-hupsu! Minua vain harmittaa, kun olette kipsahtaneet torkkupeittojen sotkuun heti minun noustuani ja kalenterikin on jäänyt lähes Viljan alle. Kamalan epäsiistin näköistä," emäntä huokaisee.

"Ei kukaan huomaa, kun me olemme kuvassa. Usko pois! Miten Viljan kuono puuttuu kuvasta?"

"Pentu oli yllättävän tarkkana ja ehdin napata vain tuon yhden kuvan, sitten Vilja jo sinkosi kimppuuni. Ei teitä ole helppo kuvata."

"Minä kyllä yritän aina olla sievästi! Viljaa on kyllä vaikeaa kuvata."

"Kyllä sinäkin aika äkkiä tulet linssiin kiinni tai syliini," nauraa emäntä.

"Ai niinkö? Hih... Onhan se hämmentävää, että tällaista katukoiraa niin kuvataan."

"Sinä olet niin suloinen, pikku korfutar..." Ja niin se emäntä jatkaa kehumistani ja nostaa minut syliin rapsuteltavaksi. Mistäköhän minä alunperin olin edes kirjoittamassa?

Eleganssin lähteillä

"Se on ulkomuodoltaan pieni, siro, kurvikas ja elegantti koira, joka liikkuu kevein askelin."
"Se on pienestä koostaan huolimatta reipas, luonteeltaan iloinen, lempeä, mukautuvainen ja älykäs, läheisyydenhaluinen, hiukan pidättyväinen ja hellyydenkipeä koira."
"Se ei rakasta mitään niin paljon kuin lämpimiä vällyjä, joiden väliin kääriytyä talvipakkasella"
"Se on liikunnallinen koira. Ulkoasuunsa ja kokoonsa nähden se on nopea, vahva ja kestävä koira, jonka kunto kestää hyvin pitkiä remmi- ja metsälenkkejä. Sille riittää aivan normaali liikunta ja tulee toimeen seurakoirana, vaikka sen kanssa ei harrasteta kilpaurheilua. Tämän koiran kylmänarkuus rajoittaa ulkoilua talvella, pitkiä lenkkejä kovemmilla pakkasilla ei voi välttämättä tehdä."

Puhutaanko tässä minusta? Ihan varmasti! Emäntä keräsi nämä tiedot kuitenkin netistä. Tässä kuvaillaan italianvinttikoiraa! Katsokaas kuvia siitä rodusta, paljon meikäläistä! Onko tässä totuus eleganssistani, kasvojeni ja korvieni ilmeikkyydestä, rakkaudestani juoksemiseen ja rakkauteeni peiton alla tai mahdollisimman lähellä ihmistä nukkumiseen? Siis iltalinavinttikoiraa ja portugalinpodengoa? Kansainvälinen coctail. Ei hullumpaa!

Syysmyrskyn aikaan

Tällaisina päivinä, jolloin tuuli puskee ovea kiinni, kun emäntä yrittää saada meidät ulos ja joki tulvii pihalle, jotta sorsat voivat uida uusilla alueilla, on parasta käpertyä kotiin. Luovuttaa suosiolla myrskylle. Kietoutua puseron lämpöön ja olla möllötellä, syödä ja leikkiä vähän, jotta veri jaksaa kiertää. Kun sade taukoaa ja tuulikin sallii uloskulun, on mukava käydä ihastelemassa veden voimaa, tuulen riehakkuutta, taivaalla purjehduskisaa pitäviä pilviä.