Minä olen todella ihana koira! Kyllä vain! Saan siitä kuulla jatkuvasti isäntäväeltä. Mutta taustani pyrki pintaan, kun joulukuusi kannettiin sisään. Siis puu sisälle taloon! Haloo! Järkytyin pahasti ja aikaisempien joulujen muistot pyrkivät pintaan. Louisan luona olin joutunut tapahtumiin, joissa oli iso joulukuusi, paljon ihmisiä, musiikkia, hälyä ja minua yritettiin koskea ja nostaa syliin. Olin köytettynä pöytään, jonka alle piilouduin. Minulle yritettiin löytää uusi koti, mutta minä en moisesta piitannut. Minä tiesin, ettei outoa kieltä puhunut turistipariskunta voinut unohtaa minua ja luotin, että he vielä hakevat minut kotiinsa.
No, nyt minä vain tärisin tuon "turistipariskunnan" kodissa. Leevi oli itsevarma oma itsensä. Hän koetti vakuuttaa, että puu sisällä tarkoittaa lahjoja. En vakuuttunut. Minun aiempiin jouluihini on liittynyt lapsia ja meteliä. Siinä ei lahjominen auta! Vilja oli tietenkin ratki riemuissaan puusta ja osallistui puun laittamiseen jalustaan ja koristeluun. Minä jatkoin tärisemistä ja yritin isäntäväelle ilmaista pahan mieleni pissaamalla mm. sohvalle. Ei tehonnut! Emäntä laittoi pyykkiä koneeseen ja sanoi, että saan luvan tottua. Tulisin vielä näkemään, ettei kuusessa ollut mitään pahaa. Jaa-a, ajattelin minä.
Vilja nuuhki joka koristeen läpi ja tarkasti seurasi mihin kukin niistä ripustetaan.
Osa koristeista oli hänen mielestään kerrassaan syötävän näköisiä. Kuusen alle ilmestyi myös niitä paketteja. Leevi liimaantui näköetäisyydelle kuusesta. Hän ja Vilja olivat seuranneet silmä kovana, kun emäntä oli paketoinut luita paperiin. Ihme kiusantekoa sanon minä!
Viljan tarkka kuono löysi paketit, mutta hän malttoi odottaa lupaa. Viimein lupa heltisi ja Vilja otti pienimmän paketin, jonka emäntä oli tarkoittanut Leeville. Ei se mitään!
Vilja oli hämmentyneen iloinen paketistaan ja juoksi kiireen vilkkaa keittiön sohvalle avaamaan aarrettaan.
Leevi otti hienosti oman pakettinsa ja olohuoneen sohvalla, kuusen valojen loisteessa, alkoi avata pakettia.
Minä tarkkailin tilannetta isännän sylissä täristen, enkä todella suostunut menemään lähelle kuusta! Emäntä ojensi pakettini, mutta esitin välinpitämätöntä.
Isäntä avasi paketin minulle. Pian alkoi minulla rooli murtua. En voinut vastustaa tuoksua.
Otin luuni ja hypähdin sohvan kauimmaiseen nurkkaan kuusesta. En voinut muuta, kun tuijottaa kuusta. Luu lepäsi vieressäni.
Vilja oli tehokas oman pikku luunsa kanssa ja niin tuli minullekin kiire syödä omani. Vilja yritti, jopa tyynyn alta sukeltaa nappaamaan aarteeni, mutta nyt olin tarkkana.
Yö oli vaikea. Kuusi hohti salaperäistä valoaan. Kävin sitä vähän väliä katsomassa ja vielä pissin lattiallekin. Toivoin, että kuusi saisi nopeasti lähtöpassit. Vaan ei.
Pikku hiljaa lähestyin kuusta. Makasin sohvalla ja katselin sitä, nuuhkutin sen tuoksua. Ei hälyä, ei lapsia. Rauhaa, luita ja herkkuruokaa. Ei se joulu sittenkään ollut hullumpi, mutta onneksi se on vain kerran vuodessa!
"Mitä?! Onko joulu vain kerran vuodessa? Voi harmi," puuskahtaa pettynyt joulukoira Vilja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti