Viime huhtikuun kohdalta näkyy miten Vilja tavoitti minun kokoni ja tässä näkyy tilanne tänä päivänä. Minua ei todellakaan haittaa olla tällainen pieni ja siro, sillä minä olen isäntäväen pikku kainaloinen! Koska palelen herkästi nukunkin heidän keskellään, peiton alla, pää tyynyllä ja mitä pienemmässä raossa nukun, sitä parempi! Jälleen on alkanut viileät ajat ja niinpä paras paikka on lämpimässä.Emäntä käski perinaiselliseen tyyliin pahoitella näkyä sohvallamme. Ai meitäkö?
"No en tietenkään Ella-hupsu! Minua vain harmittaa, kun olette kipsahtaneet torkkupeittojen sotkuun heti minun noustuani ja kalenterikin on jäänyt lähes Viljan alle. Kamalan epäsiistin näköistä," emäntä huokaisee.
"Ei kukaan huomaa, kun me olemme kuvassa. Usko pois! Miten Viljan kuono puuttuu kuvasta?"
"Pentu oli yllättävän tarkkana ja ehdin napata vain tuon yhden kuvan, sitten Vilja jo sinkosi kimppuuni. Ei teitä ole helppo kuvata."
"Minä kyllä yritän aina olla sievästi! Viljaa on kyllä vaikeaa kuvata."
"Kyllä sinäkin aika äkkiä tulet linssiin kiinni tai syliini," nauraa emäntä.
"Ai niinkö? Hih... Onhan se hämmentävää, että tällaista katukoiraa niin kuvataan."
"Sinä olet niin suloinen, pikku korfutar..." Ja niin se emäntä jatkaa kehumistani ja nostaa minut syliin rapsuteltavaksi. Mistäköhän minä alunperin olin edes kirjoittamassa?
