Vilja ja emäntä lähtivät eilen tapaamaan Viljan sukulaisia. Me jäimme Leevin kanssa kotiin ja pohdimmekin, ettei meistä kummallakaan ole mielikuvaa omista sukulaisistaan. Leevi on oletettavasti tavannut siskonsa vuosia sitten ja sattumalta. Minullahan mahdolliset sukulaiset ovat Euroopan toisella laidalla, jos ovat edes hengissä enää... Jäimme siis haikeisiin tunnelmiin ja minä ilmaisin sen ulvomalla ikkunalla veret seisauttavasti, kun Vilja ja emäntä pakkautuivat autoon.
" Vilja hei. Kerro reissustasi ihan omin sanoin."
" Kiitos Ella! Olet reilu!"
Tässä on emoni Papu. Hänessä siis on sileäkarvaista noutajaa ja lapinkoiraa. Tosi iloinen suukottelija ihmisille, mutta piti kyllä minulle komentoa.
Tässä on siskoni Vanja. Meissä ei muuta yhtäläisyyttä ole, kuin pään alueella ja olemme olleet molemmat aika riiviöitä (kuulin meidän emäntien sanovan niin!?!).
Tuota, olen rehellinen, tämän kerran. En meinannut uskaltaa tulla autosta ulos, kun minua olivat vastassa Papu, Vanja ja Vanjan ystävä Täplä. Kaikki minua isompia. Emäntä nosti minut autosta ulos. Juoksin hengen hädässä pakoon ja taisin vähän vikistäkin.
Alistuin uikuttaen Vanjalle ja Papulle. Huh, kun tunsin itseni pieneksi! Jos pääsin emännän tai jonkun muun ihmisen lähelle, sain rohkeuteni takaisin ja annoin omaisteni kuulla kunniansa!
Mietin tässä, että mekö muka siskoksia? Haloo! Tuo valtava, pitkä koipinen muka siskoni! Tässä on jokin virhe!
Vanjan ystävä Täplä-herra, oli oikein mukava ja suuresta koostaan huolimatta en häntä pelännyt sentään niin paljoa. Omien sukulaisten uteliaisuus oli vain kovin tungettelevaa. Minut otettiin ihmisten mukaan sisälle. Nuuskutin talon joka nurkan ja huomasin, että tuttu paikka ja tuttuja leikkikavereita, ihmislapsia! Voi että oli kivaa, kun muut koirat temusivat ulkona, sain minä kehuja ja ihailua ja leikin kovasti! Lasten naamoja oli kiva nuolla, kun suupielissä saattoi olla herkullisia makuja! Yhdessä huoneessa oli herkullisen tuoksuinen, tosi jännä karvakasa sellaisessa häkissä. Minä olisin jaksanut tuijottaa sitä pystykorvaista, paistin tuoksuista ötökkää vaikka ja kuinka kauan! Oli kyllä hauskaa!
Kun olimme emännän kanssa lähdössä autoa kohti, me Papun kanssa innostuimme leikkimään. Ihana mamma! Hiukan haikeana hyppäsin autoon ja mietin, että toivottavasti tapaan heitä kaikkia vielä uudestaan.
Olin niin väsynyt, että nukuin koko automatkan kotiin. Välillä kävin vähän emäntää kannustamassa ja suukottamassa ja sitten vajosin iloisiin uniin leikkimisestä lasten ja tietysti Papun ja Vanjan kanssa. Kyllä minä joku päivä rohkaistun Vanjallekin näyttämään miten minä tyttö leikin!
Vaikka oli kiva tavata omaisia, oli kyllä ihana tulla kotiinkin ja nuuskutin heti Ellaa ja Leeviä. On ne aikas kivoja kavereita ja mukavan kokoisia ja olisi ollut tylsää tulla kotiin, jossa ei ole yhtään kaveria. Lupaan olla Ellalle ja Leeville kiltimpi.
" Saa nähdä, koska tuo lupaus unohtuu," Leevi huokaisi silmiään pyöritellen.
" Annetaan Viljalle mahdollisuus, Leevi. Sukuloiminen teki selvästi Viljalle hyvää. Kerrankin joutui alistua ja huomata, ettei hän ole koiramaailman napa!"
" No siinä olet kyllä, Ellaseni, oikeassa!"
Viime huhtikuun kohdalta näkyy miten Vilja tavoitti minun kokoni ja tässä näkyy tilanne tänä päivänä. Minua ei todellakaan haittaa olla tällainen pieni ja siro, sillä minä olen isäntäväen pikku kainaloinen! Koska palelen herkästi nukunkin heidän keskellään, peiton alla, pää tyynyllä ja mitä pienemmässä raossa nukun, sitä parempi! Jälleen on alkanut viileät ajat ja niinpä paras paikka on lämpimässä.
