Kovaa menoa pihalla

Eräs leppoisa hellepäivä Uuna Kuunsäde makoili Juustolan portaiden yläpäässä ja katseli maisemaa. Välillä vilahti etäällä Ella, joka nuuhkutteli pihaa, Leevi, joka hakeutui varjoon ja riehakkaasti sinkoileva Vilja. Muut kissat pysyivät järkevästi Juustolan portaiden tuntumassa.
"Menisikö ulos," tuumaili Uuna.


"Viitsisinkö mennä? Meno näyttää kyllä mukavalta, linnutkin laulelevat ja kimalaiset surisevat kerrassaan jahdattavasti."


"Sinuna en kyllä menisi kovin lähelle Viljaa. Siinä on sitten pöhkö koira," julisti Ronja Ryövärintytär.


"Se ei mene, joka pelkää," tuhahti Uuna ja viehkosti keinahdellen, mitä nyt välillä kompuroiden (Uuna on hyvin kömpelö kissaksi) hän marssi koiria puskemaan.
"Ei se Vilja nyt jaksa minusta kiinnostua ja mukavahan tuota on vähän tervehtiä," pohti kisuneiti.


"No niinpä tietysti. Arvasin siis jälleen oikein! Kyllähän me Vilja tiedetään!" Kaunis Katariina katsoi huvittuneena menoa pihalla.


"Kääääk! Mjauuu! Apua!!! Tulkaa nyt tytöt ja Roope apuun! Lopeta hullu koira! Piti vain moikata!" Uuna juoksi henkensä hädässä, kun Vilja päättikin, että on oivallinen päivä pienelle spurttaukselle. Tekee hyvää itselle ja Uunalle.

Uunan päässä oli vain yksi ajatus: pakoon! Mutta minne? Viljahan oli vallan väsymätön!


"Huh huh! Senkin ketku koira! Anna olla viimeinen kerta tai minä tirvaisen kuonoosi ja syvään kynsilläni!" Uuna sai katkaistua Viljan kurjan leikin loikkaamalla muurin päälle turvaan ja sieltä hän seurasi Viljan touhuja syvän paheksuvasti ja loukkaantuneena. Itse asiassa sangen nolona. Juustolan portailla muut kisut nauraa räkättivät.


"Rauha, rauha! Nyt Vilja keskity palloon. Kisuja kannattaa kunnioittaa. Jos kissan suututat, saat kyllä pahasti nenillesi," neuvoi viisas Leevi.
"Uuna-rukka! Toivottavasti hän on kunnossa," huolehdin minä empaattiseen tapaani. Minä tiedän vallan hyvin millainen jekkuilija ja pomottaja Vilja osaa olla.


"Pallo vai kissa? Hmmmm... No, ehkä kotirauhan säilymiseksi on jatkettava leikkiä pallolla. Kissan jahtaus on kyllä huippua, mutta joku toinen kerta lisää," pohdiskeli vauhdikas Vilja.


Vilja pisti hippulat vinkumaan, kun isäntä heitti palloa ja emäntä yritti kameralla pysyä perässä.


Pallon haun riemua.
"Näin ei sovi tehdä kissan kanssa," totesi Vilja pallo iloisesti kuolaisen suunsa syövereissä.


"Pois alta Leevi! Nyt mennään eikä meinata!"


"Ah kesän riemuja! Pallo on kiva kaveri. Siinä ei ole kynsiä, mutta tunnelma ei tosin ole sama, kuin kissan jahtauksessa. Ei, ei, nyt keskityn palloon ja annan kissojen olla. Huh, täytyy huokaista välillä. Kyllä kuntoilu on rankkaa," puhisi Vilja pitäen huolellisesti pallon lähellään.


"Ehkä nyt olisi minun hyvä hetki livahtaa... Kaikki tuntuvat katsovan Viljan touhuja. Hei, ei ole totta! Emännän kamera näkee kaiken ja tuli komento. Ei sitten... Pysyn tylsällä pihalla. Odota vain emäntä, kun silmäsi vähän välttää, minä tyttö painelen pelloilla, kuin Korfulla aikoinaan!"

Hei me grillataan!

Viikko sitten oli ilmassa juhlan tuntua. Ilma oli kaunis, pilvipoutainen. Isäntäväki kantoi pihalle pöydät ja tuolit sekä grillin! Kissat saivat erityiskattauksen juustolan portaille ja kyllä heille maistuikin kalaisa herkku! Kaikki viisi popsivat sulassa sovussa.


"Aah! Ihanaa! Minä sitten..."


"...rakastan..."


"...kuivapesua!"


"Mutta hipsuli hei! Mitä kummaa tapahtuu tuolla?" Uunan katse terästäytyi kohti grillialuetta.


"Nuuuuh! Mitäs tuoksuja tuolta tulee? Taidankin kiireen vilkkaa ottaa selvää, ennen kuin kisuneidit huomaavat." Roope ei kauaa aikaillut.


Myös joelta puuhiamme tarkkaili perin kumma vieras. Ei kai ilmaston lämpeneminen vielä näin pitkällä ole!?


"Lurpsmjamnjamrouskrausk..." Muuta ei Viljan suusta kuulunut, kun niin mainiota herkkua mekin saimme.


Ja katsokaas minun hienostunutta asentoani tämän hienon herkun äärellä! Käytöstavat ruokapöydässä olla pitää! Oli sitten rotuvalio tai niiden coctail.


"Mitä siellä tapahtuu, Roope," kyseli Uuna matkallaan tien yli.
"No koiratkin ovat saaneet aika herkkua, toisenlaista, kuin me. Mutta kyllä täällä muutakin tuoksuu! Kiitos Leevi-toveri, kun annoit nuuhkaista annostasi. Arvostan sitä."
"Eipä kestä. Olet niin hyvätapainen kolliherra, että voin luottaa kunnioitukseesi muiden murkinaa kohtaan."
"Lojaalisuus eläinten kesken on automaatio minulle. Nyt kiirehdin katsomaan mitä muuta on tarjolla. Bon appetit Leevi!"


"Onhan täällä monenmoista. Olen tässä jo jonkin aikaa tarkastellut antimia," ilmoitti Loviisa kuivakkaasti. Siinä on sitten nopea kisu!


"No niinpä näkyy! Hei, täällä on jotakin kalan muotoista! Aika hyvältä vaikuttaa..."


"Mitä? Missä? Lisää kalaako?"


" Oh! Mitä tuolla tirisee? Ihana tuoksu!"


"Yäk! Ne kalat ei olleet kyllä kalaa nähneetkään, mutta tulella tirisee, jotakin tosi namia! Olen päivän grillimestari ja hoidan vahtivuoron!"


Siinä vaiheessa olikin meidän herkut jo loppuun kaluttu ja aloimme kuulla kissojen jorinat. Otin lempeän katseen, hääräsin tehokkaasti, mutta nöyrästi grillaajien lähettyvillä. Tahdoin näin ilmaista, että kyllä minulle maistuu, jos tahtovat jotakin antaa.


"Lisää! Namiaa! Hei, minulle mahtuisi vielä!" Viljan kerjäyskatse on vaativa tuijotus ja joskus kuonosta purkautuu tiukka vaatimus.


Leevi osaa myös kerjäämisen jalon taidon, elegantin tyylikkäästi.


Mutta miten kävikään? Mitään, ei sitten mitään, herunut! Ehkä toinen kerta toden sanoo?

Juhlan kunniaksi ja ystävyyden nimissä

Olen asustanut jo kaksi kokonaista vuotta täällä hyisessä pohjolassa ja täytyy myöntää, että tämä talvi on ollut jo vähän liikaa!


No, juhlin tavallani tätä merkittävää virstan pylvästä. Laitoin isännän nojatuolin näin komeasti uuteen uskoon. Oli minulla kyllä kannustajakin. Vilja yllytti minua rajun puoleiseen juhlintaan. Hän sanoi, että olisi hyvä, kun me muutkin tekisimme vähän kurjia, ettei hän ole aina se ainoa syyllinen. Näin siis toimimme. Vilja jatkoi tuota jo aiemmin aloittamaansa projektia emännän lempikengän parissa ja minä intouduin oikein kunnolla tuon tuolin kanssa. Leevi päätti pysyä moisesta kaukana.

Kävi aika nolosti. Emme riemultamme kuulleet, kun isäntäväki saapui ja jäin aivan verekseltään kiinni! Yritin kovasti heiluttaa häntää, jos se olisi hämännyt, sillä suuni oli täynnä täytettä ja koetin sitä nopeasti niellä. Epäonnistuin...


"Olen pahoillani! En tee sitä enää ikinä! En kuuna päivänä!" Ilmeeni rukoilee tässä kuvassa.
Seuraavalla kerralla pistimme tosin paremmaksi. Vilja jatkoi kengän parissa, minä otin käsittelyyn isännän tohvelit (rakastan sandaaleja ja tohveleita, helppoja nakertaa, enkä ollut aikoihin silpunnut tohveleita) ja Leevi silppusi mainoksen.
"Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta!" Ulvoimme kilpaa ikkunalla, kun isäntäväki silloin karautti paikalle. Sitä on ystävyys, että hauskaa ystävänpäivää, sillä sehän on joka päivä!

Kovapään masentava kehitys

Mums, mams, nami, maiskis, lurps...
"Mistä ihmeestä nuo koirat jorisevat? En saa mitään selvää."


"Hei koirat! Kuola suussa on epäsopivaa puhua! Emme saa mitään tolkkua teidän jorinoista. Siis mitä? Kuka? Missä? Häh?


"Vilja, Vilja, Vilja," pudistelen minä suruissani päätäni. "Vilja alkaa olemaan sellainen murhe emännälle, että kohta on viimeinenkin hermo katkennut. Viljahan täytti joulukuussa 1v. Niin, nuori, pentumainen hupsu, jolla on kova pää ja suuret luulot. Aina, kun emäntä luulee, että lauman rakenne ja oma paikka ovat iskostuneet tuon luupään mieleen, kuin sukupuu, Vilja romauttaa luulon alas. Vilja on päättänyt, että emännän edelle on päästävä. Niinpä silloin tällöin yllättäen emännän vapaapäivinä Vilja heittää taistelun päälle. Esimerkiksi, kun odotamme ruokaa, kuten kuuluukin, Vilja päättääkin vauhdittaa tapahtumaa pissaamalla mielenosoituksellisesti johonkin huolella ja ajatuksella valitsemaansa kohtaan. Tosin Viljan nopeutus ei onnistu. Jääpähän ilman ruokaa (saa toki myöhemmin). Hän yrittää nukkua emännän päällä ja eräs kerta, kun jälleen soti totuttuja tapoja vastaan, pissi lattialle, jäi ilman luuta. Hän kosti emännälle syömällä tämän lempikenkäparista toiseen varpaille hapenottoaukot. Isännälle Vilja ei tee mitään tällaista. Nämä ongelmat ovat jatkuneet vaihtelevalla tahdilla jo piiiiitkään."


"Jotta emäntä ei vielä heittäisi täysin lusikkaa nurkkaan ja masentuisi lopullisesti, me Leevin kanssa yritämme kaikkemme. Me osoitamme olevamme ystäviä Viljan kanssa."


"Leevi tosin pitkin hampain, mutta menee pyynnöstäni Viljan viereen ja saattavatpa nukkua ihan kylki kyljessäkin."


"Älä, emäntä, vielä anna periksi. Ehkä joku päivä Viljasta tulee hieno koira ja hän oppii ymmärtämään asemansa laumassamme."
"Hahahaa!!! Me kisut ollaan kyllä tästä tiedossa riemuissamme, kun meistä koko koira on ihan riiviö! Emäntä, anna kenkää mokomalle kauhukakaralle! Elämän laatu on heikentynyt meillä kaikilla!" Ja kaikki kissat alkoivat nauramaan pahankurisesti. Ketkäköhän ne niitä riiviöitä ovatkaan?

Joulu tuli (ja onneksi myös meni)

Sydämelliset kiitokseni joulun toivotuksista! Toivottavasti tekin toivottelijat olette nauttineet ja riemuinneet!


Minä olen todella ihana koira! Kyllä vain! Saan siitä kuulla jatkuvasti isäntäväeltä. Mutta taustani pyrki pintaan, kun joulukuusi kannettiin sisään. Siis puu sisälle taloon! Haloo! Järkytyin pahasti ja aikaisempien joulujen muistot pyrkivät pintaan. Louisan luona olin joutunut tapahtumiin, joissa oli iso joulukuusi, paljon ihmisiä, musiikkia, hälyä ja minua yritettiin koskea ja nostaa syliin. Olin köytettynä pöytään, jonka alle piilouduin. Minulle yritettiin löytää uusi koti, mutta minä en moisesta piitannut. Minä tiesin, ettei outoa kieltä puhunut turistipariskunta voinut unohtaa minua ja luotin, että he vielä hakevat minut kotiinsa.

No, nyt minä vain tärisin tuon "turistipariskunnan" kodissa. Leevi oli itsevarma oma itsensä. Hän koetti vakuuttaa, että puu sisällä tarkoittaa lahjoja. En vakuuttunut. Minun aiempiin jouluihini on liittynyt lapsia ja meteliä. Siinä ei lahjominen auta! Vilja oli tietenkin ratki riemuissaan puusta ja osallistui puun laittamiseen jalustaan ja koristeluun. Minä jatkoin tärisemistä ja yritin isäntäväelle ilmaista pahan mieleni pissaamalla mm. sohvalle. Ei tehonnut! Emäntä laittoi pyykkiä koneeseen ja sanoi, että saan luvan tottua. Tulisin vielä näkemään, ettei kuusessa ollut mitään pahaa. Jaa-a, ajattelin minä.

Vilja nuuhki joka koristeen läpi ja tarkasti seurasi mihin kukin niistä ripustetaan.

Osa koristeista oli hänen mielestään kerrassaan syötävän näköisiä. Kuusen alle ilmestyi myös niitä paketteja. Leevi liimaantui näköetäisyydelle kuusesta. Hän ja Vilja olivat seuranneet silmä kovana, kun emäntä oli paketoinut luita paperiin. Ihme kiusantekoa sanon minä!

Viljan tarkka kuono löysi paketit, mutta hän malttoi odottaa lupaa. Viimein lupa heltisi ja Vilja otti pienimmän paketin, jonka emäntä oli tarkoittanut Leeville. Ei se mitään!

Vilja oli hämmentyneen iloinen paketistaan ja juoksi kiireen vilkkaa keittiön sohvalle avaamaan aarrettaan.


Leevi otti hienosti oman pakettinsa ja olohuoneen sohvalla, kuusen valojen loisteessa, alkoi avata pakettia.
Minä tarkkailin tilannetta isännän sylissä täristen, enkä todella suostunut menemään lähelle kuusta! Emäntä ojensi pakettini, mutta esitin välinpitämätöntä.

Isäntä avasi paketin minulle. Pian alkoi minulla rooli murtua. En voinut vastustaa tuoksua.

Otin luuni ja hypähdin sohvan kauimmaiseen nurkkaan kuusesta. En voinut muuta, kun tuijottaa kuusta. Luu lepäsi vieressäni.


Vilja oli tehokas oman pikku luunsa kanssa ja niin tuli minullekin kiire syödä omani. Vilja yritti, jopa tyynyn alta sukeltaa nappaamaan aarteeni, mutta nyt olin tarkkana.


Yö oli vaikea. Kuusi hohti salaperäistä valoaan. Kävin sitä vähän väliä katsomassa ja vielä pissin lattiallekin. Toivoin, että kuusi saisi nopeasti lähtöpassit. Vaan ei.
Pikku hiljaa lähestyin kuusta. Makasin sohvalla ja katselin sitä, nuuhkutin sen tuoksua. Ei hälyä, ei lapsia. Rauhaa, luita ja herkkuruokaa. Ei se joulu sittenkään ollut hullumpi, mutta onneksi se on vain kerran vuodessa!


"Mitä?! Onko joulu vain kerran vuodessa? Voi harmi," puuskahtaa pettynyt joulukoira Vilja.

Voiko herkempää ja kauniimpaa tonttutyttöä olla? Emäntä jaksaa minua ihastella.


Juustolan riehakkaat tonttukoirat. ;-)


Tässä kaksi supertonttua! Leevi ja Katja, parhaat kaverukset!

Blogitaukoon syyllinen on kone. Koneet ovat säälimättömiä! Ei tunteita, ei empatiaa, ei minkäänlaista sääliä! Näin monta kuukautta olen joutunut olemaan hiljaa ja vain mielessäni olen manannut tilannetta. Emäntää on ollut turha syyttää, vaikka on houkuttanutkin. Hän on kyllä yrittänyt kaikkensa tietokoneen kanssa. Nyt on ongelmat väliaikaisesti ratkaistu. Voi, minulla olisi niin paljon kerrottavaa!!!

Emäntä on mieltynyt tietokoneettomaan elämään alku shokin jälkeen, joten saa nähdä miten saan häntä koneen äärelle jahka näistä ihme jouluvouhotuksista selvitään. Vilja tarkkanenäisenä on löytänyt kerrassaan houkuttelevan tuoksuisen kassin, mutta olemme malttaneet mielemme. Hyvää kannattaa aina odottaa!

Joten riemukasta joulua ja kerrassaan nameja lahjoja kaikille tuttavilleni!