Hei me grillataan!

Viikko sitten oli ilmassa juhlan tuntua. Ilma oli kaunis, pilvipoutainen. Isäntäväki kantoi pihalle pöydät ja tuolit sekä grillin! Kissat saivat erityiskattauksen juustolan portaille ja kyllä heille maistuikin kalaisa herkku! Kaikki viisi popsivat sulassa sovussa.


"Aah! Ihanaa! Minä sitten..."


"...rakastan..."


"...kuivapesua!"


"Mutta hipsuli hei! Mitä kummaa tapahtuu tuolla?" Uunan katse terästäytyi kohti grillialuetta.


"Nuuuuh! Mitäs tuoksuja tuolta tulee? Taidankin kiireen vilkkaa ottaa selvää, ennen kuin kisuneidit huomaavat." Roope ei kauaa aikaillut.


Myös joelta puuhiamme tarkkaili perin kumma vieras. Ei kai ilmaston lämpeneminen vielä näin pitkällä ole!?


"Lurpsmjamnjamrouskrausk..." Muuta ei Viljan suusta kuulunut, kun niin mainiota herkkua mekin saimme.


Ja katsokaas minun hienostunutta asentoani tämän hienon herkun äärellä! Käytöstavat ruokapöydässä olla pitää! Oli sitten rotuvalio tai niiden coctail.


"Mitä siellä tapahtuu, Roope," kyseli Uuna matkallaan tien yli.
"No koiratkin ovat saaneet aika herkkua, toisenlaista, kuin me. Mutta kyllä täällä muutakin tuoksuu! Kiitos Leevi-toveri, kun annoit nuuhkaista annostasi. Arvostan sitä."
"Eipä kestä. Olet niin hyvätapainen kolliherra, että voin luottaa kunnioitukseesi muiden murkinaa kohtaan."
"Lojaalisuus eläinten kesken on automaatio minulle. Nyt kiirehdin katsomaan mitä muuta on tarjolla. Bon appetit Leevi!"


"Onhan täällä monenmoista. Olen tässä jo jonkin aikaa tarkastellut antimia," ilmoitti Loviisa kuivakkaasti. Siinä on sitten nopea kisu!


"No niinpä näkyy! Hei, täällä on jotakin kalan muotoista! Aika hyvältä vaikuttaa..."


"Mitä? Missä? Lisää kalaako?"


" Oh! Mitä tuolla tirisee? Ihana tuoksu!"


"Yäk! Ne kalat ei olleet kyllä kalaa nähneetkään, mutta tulella tirisee, jotakin tosi namia! Olen päivän grillimestari ja hoidan vahtivuoron!"


Siinä vaiheessa olikin meidän herkut jo loppuun kaluttu ja aloimme kuulla kissojen jorinat. Otin lempeän katseen, hääräsin tehokkaasti, mutta nöyrästi grillaajien lähettyvillä. Tahdoin näin ilmaista, että kyllä minulle maistuu, jos tahtovat jotakin antaa.


"Lisää! Namiaa! Hei, minulle mahtuisi vielä!" Viljan kerjäyskatse on vaativa tuijotus ja joskus kuonosta purkautuu tiukka vaatimus.


Leevi osaa myös kerjäämisen jalon taidon, elegantin tyylikkäästi.


Mutta miten kävikään? Mitään, ei sitten mitään, herunut! Ehkä toinen kerta toden sanoo?