Mumsmumsmums...

Vilja on todella villinnyt minut tähän marjaintoiluun, mutta säilyttää itse vielä ehdottoman kuningattaruuden mitä tulee marjojen syöntiin ja niiden myötä pissimiseen. Leevikin on vihdoin oivaltanut nämä jumalten herkut. Emäntä ojensi Leeville vadelman. Hyvin nirkoisesti herra maistoi vain etuhamapillaan, mutta maiskuteltuaan hetken rynnisti hänkin puskiin ja nyt meitä ei pitele mikään!

Tässä minun taidonnäytteeni, miten hienosti kurottelen vadelmia ja hyvää on! Tosiaan sivuilmiönä on lisääntynyt pissimisen tarve ja se on Viljalla huipussaan. Isäntäväki on ollut tulla hulluiksi, kun pentu on päättänyt muuttaa olohuoneen pissajärveksi. Ei itsekään malta vaatia ulos vaan kyykkää tyynesti lattialle. Yhä papereita joudutaan muutenkin pitämään pennun tähden, mutta nyt on ollut niin rajua, että isäntäväki on pidellyt Viljaa kaukana marjapuskista. Minä ja Leevi saamme estoitta nauttia herkuista, koska pidätyskykymme on aivan toista luokkaa, emmekä juoda lotkota, kuten tuo hömppä partasuu. Nautitaan siis siitä mitä luonto meille tarjoilee! Kypsykää jo karviaiset!

Mökkihöperyyttä

Ei se emäntä ihan sillä tavalla mökkihöperö ollutkaan, mitä ehdin jo luulla. Kävi oikein kivasti meidän kaikkien kantilta. Ensin näytti jälleen pahalta; isäntäväki pakkasi, pakkasi myös meidän kupit, valjaat, ruoat jne. Se nyt ei välttämättä kerro, kuin hoitoon menosta.


Auto huristeli tuttuja teitä, tuttuun paikkaan. Ilolla tuttuun taloon säntäsimme. Kun väki oli lähdössä, minä osoitin ymmärtäväni tilanteen ja vetäydyin taka-alalle vilkuttamaan hännälläni.
"Hei vaan. Pitäkää hauskaa, minne sitten menettekään!"

Yllätyksekseni meidät kutsuttiinkin mukaan! Meitä lähti kahdella autolla. Toisessa me koirat ja isäntäväkemme, toisessa meidän perushoitajamme ja se tuttu kääpiö, pikkupoika. Ajelimme halki kauniiden Suomimaisemien. Tähän aikaan minun kotosaarellani, Korfulla, alkaa olemaan kuivaa ja kasvit palaneet, mutta tässä kummassa maassa kukat kukkivat, maisemat viheriöivät, pelloilla keinuvat viljat (yksi Viljan Korsi autossakin) ja perhoset ilkamoivat. Väillä pysähdyimme, saimme vettä ja pääsimme pissille. Vilja oli ihmeissään kaikesta.


Saavuimme leirintäalueelle (Venesillan leirintäalue). Sinne olikin koirat sydämellisesti tervetulleita. Meidän pikku mökin viereiseen mökkiin majoittui poika ja hoitajamme. Olipas hauskaa!


Ensi alkuun jouduimme tosin nököttämään puihin sidottuina, mutta jossakin vaiheessa isäntäväki tajusi, että minä ja Leevi emme mihinkään lähde. Viljaan ei tietenkään voi luottaa, joten Vilja pysyi sidottuna, mutta lähellä.

Tässä kuvassa Leevin makkarankerjuu-ilme.

Järvenrannalla oli kivasti grillipaikka, siinä mökkien edustalla. Ai ai mitä nameja tuoksuja grillistä tulvi kirsuihimme, mutta mepä saimme nahkaluita yms. koirien herkkuja. Ei siis voi valittaa. Kävimme välillä kävelylläkin ympäri leirintäalueen. Oli mielenkiintoista! Näimme yhden koirakaverinkin. No, hän tosin vaikutti aika epäsosiaaliselta, joten pysyimme kaukana.


Pikku poika jaksoi melskata vedessä ja syödä makkaraa naama ketsupissa (NAM!). Hän on todellinen eläinystävä ja minä pidän hänestä kovasti, kuten isännän nappaamasta kuvasta näkyy.

Minulle mastui myös herneet. Nam!

Mökkien piha-alue oli varjoisa ja tuulinen. Minä ja naisväki palelimme. Naiset kääriytyivät peittoihin ja minä kömmin emännän syliin. Hän huomasi tärinäni ja kääräisi minut peiton sisään. Ah, lämmintä!

Yö meni yllättävän mukavasti mökissä. Viljakin oli niin väsynyt kaikesta kokemastaan, että nukkui aamu viiteen, jolloin kohteliaasti herätti emännän ulos. Kävivät pikku kävelyllä. Me Leevin kanssa emme siihen aikaan vielä korvaa lotkauta! Saavuttuaan takaisin sisälle, maistui se uni vielä Viljalle ja emännällekin. Emäntä ja naishoitajamme lähtivät aamulla jonnekin, mutta me jäimmekin mukavaan seuraan ja kävimme pitkällä kävelyllä. Jahka naisväki palasi, alkoikin tavaroiden pakkaaminen autoon. Olimme niin me koirat, kuin ihmisetkin yhtä mieltä, vielä olisi voinut jäädä pidempään.


"Onko pakko lähteä," kysyn, kun isäntäväki pakkasi autoa.

Leevi matkusti toisessa autossa, kunnes tuli pysähdys. Pääsimme ulkoilemaan ja kivaa oli. Sen jälkeen Leevinkin piti tulla meidän mukaan. Päästyämme kotiin, olimme niin väsyjä, että möngimme kotiterassille ja nukahdimme. Tai siis isäntäväki ja Vilja nukahtivat. Kun he olivat sikeässä unessa, minä hiivin naapurin koiralle kertomaan reissusta. Leevi oli mennyt nukkumaan viileään, varjoisaan autoon, jonka ovet olivat auki. Isäntäväki on kehunut, miten ihania matkakoiria olemme, Viljakin. Toivottavasti lähtisimme toistekin mökkeilemään!

Luonnon antimet

Vilja on avannut silmäni! Kyllähän minä osaan metsästää liskoja, myyriä jne. Vilja näytti, että on paljon helpompaakin saalista, nimittäin marjat! Meidän herkkuamme on nyt metsämansikat. Jami jami! Leevi ei niin piittaa moisesta, mutta katsokaas herraa! Voisiko uskoa lähes 12-vuotiaaksi?

Blogissa on ollut hiljaista, kun emännällä on yhä ongelmia meidän kuvaamisessa. Viljaa voi pitää vapaana vain metsäisemmissä paikoissa, ei omalla pihalla, eikä pelloilla. Maailma on silloin liian avara, eikä tuo pentu voi sulkea luppakorviaan sen kutsulta. Emäntä parka koettaa taiteilla Vilja hihnassa tempoen. Siinä on kamera vaarassa, joten kamera on saanut jäädä kotiin. Meitä tuo ei haittaa, me mussutamme marjoja, juoksemme ja haistelemme. Autoilemme moneen paikkaan. Leevi on ollut hirmu iloisella tuulella ja on selittänyt meille tytöille emännän puhuvan jostakin mökkeilystä. Liekö mökkihöperö koko nainen?

Aurinkoiset kreikattaret

Emäntäni on kirjoitellut kovasti toisen Kreikasta tuodun koirulin emännän kanssa. He ovat suunnitelleet, että tapaisimme kaikki yhdessä, siis emännät ja me kreikattaret. Vihdoin se päivä koitti! Aurinko paistoi ja lämmitti niin, että tunsin olevani jälleen Välimerellä! Lähdin häntä heiluen emännän matkaan. Pikkaisen oli kateutta ilmassa, kun Vilja ja Leevi jäivät isännän kanssa kotiin. Nautin automatkasta, katselin maisemia ja odotin innolla Sunnyn tapaamista. Saavuimme veden äärelle. Portin takan viiletti monelaisia koiria ja heillä näytti olevan hauskaa! Innostuin kovin. Heilutin häntää, jotta kaikille kävisi selväksi, että olen ilolla mukana kaikessa. Sunny saapui iloisena koirana hänkin. Emännät halasivat, me nuuskutimme ja hännät viuhuivat kovasti. Voi miten kaunis Sunny on! Kauniit, pitkät raajat, silkin pehmoinen turkki ja niin rohkea ja iloinen! Ja me osaamme samoja kieliä! Tulimme heti juttuun!

Emäntämme veivät meidät portista sisälle ja pääsimme heti vapaiksi. Minä yllätin emäntäni käymällä tervehtimässä hurmaavalla hymylläni, häntäni vauhdikkaalla heilutuksella ja ystävällisellä katseellani niin ihmisiä, kuin koiriakin. Tutkimme Sunnyn kanssa hajuja ja polku vei meidät hiekkarannalle, jolla hiekka vain pöllysi, kun liuta mitä erilaisimpia koiria leikki yhdessä. Sunny lähti rohkeasti leikkiin mukaan. Minäkin kävin testaamassa, mutta näillä nakkijaloilla tulin tallotuksi. Silti oli hauskaa!

Tapasin mielenkiintoisen miehen. Yritin hymyillä ja osoittaa, etä olen lempeä ja kiltti koira. Kuljin miehen perässä, mutta en saanut häntä lämpeämään minulle. Sunnyn kanssa leikitimme pientä pentuakin. Leikittyämme ja seurusteltuamme mukavan tovin, lähdimme emäntien mukana kiertämään saarta. Viimein lähdimme autoille. Sunnykaan ei olisi tahtonut, vaan juoksi vielä viime kerrat veteen. Täytyy myöntää, ettei minusta ole veteen menijäksi. Ryhdikkäänä hölkkäsin kyllä rannalla.

Ilokseni automatka olikin lyhyt, emäntä kehui minua kovasti ja pian tapasin Sunnyn uudestaan. Kävelimme hihnoissa kamalan kapeilla teillä. Silloin minua hirvitti. Paljon ihmisiä, autoja, rattaita, polkupyöriä. Yritin kulkea kaikkea väistellen. Viimein saavuimme toiselle saarelle. Näimme paljon lintuja ja oravia. Viimein emännät istuivat pöydän ääreen, hakivat hyvän tuoksuisia herkkuja itselleen, meille vettä. Torkahdimme emäntien höpinään vieri vieressä Sunnyn kanssa. Välillä havahduimme, nuolaisimme toisiamme ja jatkoimme unia. Meitä ihasteltiin ja tervehditiin. Nautimme huomiosta! Emännät vaikuttivat ylpeiltä ja syystä. Olemme kerrassaan ihastuttavia kreikattaria ja karismamme hurmaavat minne menemmekin. Emäntämme myönsivät, että ovat hyvin onnekkaita, kun ovat meidät löytäneet. Näin on! Vaikka myönnän, että Sunnyn ja minun ajatukset olivat saman suuntaisia. Onnekasta väkeä!

Yhteistyötä

Metsä, kesä, paarmat, perhoset, tuoksut... Vilja yllätti minut iloisesti tänään metsässä! Vaikka pentu onkin jo iso ja vahva ja jaksaa alistaa minua, osaa hän välillä olla kerrassaan rakastettava! Juoksimme metsässä, nuuhkuttelimme hajuja, minä jahtailin sisiliskoja (jälleen yksi väheksitty taito), Vilja löysikin jotakin makoisaa. Hänen tarkka nenänsä nappasi kerrassaan vastustamattoman tuoksun. Vilja huikkasi minulle, että paisti tiedossa. Hän loikkasi tienvarren pusikkoon ja löysin tuoksun lähteen. Lähde päästi verta hyytävän rääkäisyn, kun Vilja oli aikeissa napsaista otuksen elottomaksi. Isäntäväki tietysti kuuli huudon ja tuli hätiin. Paisti jäi saamatta ja pieni jäniksen poikanen sai pitää henkensä. Oi oi, kun ehti minullakin jo kuola alkaa valumaan, mutta määrätietoisesti meidät vietiin tärisevän saaliin luota pois. En unohda koskaan tuota tilannetta, mutta Vilja unohti jo. Keppien ja käpyjen heittely sai pennun unohtamaan koko paistin. No, otan unoset tuon metsäreteilyn uuvuttamana ja arvatkaa vain mistä näen unta! Ehkä joku päivä Vilja onnistuu...

Kuva-arvoitus

Mikä tässä kuvassa kummittelee? Oikein vastanneiden kesken arvotaan karvapallo, jossa on meidän kaikkien karvoja, Viljan muutama kikkare, pissitty sanomalehti ja muuta koiramaisen mukavaa.

No, ei sentään. Oikea vastaus on tietenkin koiramaailman Dumbo elikkäs Vilja.

Olimme viettämässä mukavaa grilli-iltaa ja Vilja laitettiin kiinni, jottei livahtaisi naapureiden pihoille jolkottamaan. Pääasiassa pentu oli nätisti hihnassa, mitä nyt välillä harjoitteli ponnahtamista mahdollisimman korkealle. On se Vilja paljon typerämpi, kuin minä! Ei edes yrittänyt purra hihnaa poikki! Minä olisin salakavalana ja äärettömän ovelana iskenyt hihnan kimppuun, jäytänyt taidokkaasti ja ripeästi itseni vapaaksi. No, omapahan oli häpeänsä. Me Leevin kanssa saimme hillua ja pysyimmekin lähellä herkkuja notkuvaa pöytää. Aina sieltä jotakin saattaa tipahtaa ja mehän imuroimme tehokkaasti.

Ei me, vaan...

... Vilja! Katsokaa nyt tätä millaisen tervetulotoivotuksen Vilja järjesti isäntäväelle! Kauhulla seurasimme Leevin kanssa sivusta mitä tuo pennun rohjake tekikään tyynylle. Tietysti yritimme puuttua asiaan, mutta minä olen pieni ja hento ja Leevi jo ikääntyvä herrakoira, emme mahtaneet mitään. Eikä tässä ollut vielä kaikki! Vilja rutisti virtsarakkonsa viimeistä pisaraa myöten tyhjäksi mooooooniin paikkoihin, täysin paperin ulkopuolelle! Isäntäväki katseli kaikkea silmät ymmyrkäisinä. Tällaista ei Vilja ollut tehnyt aiemmin. Ehkä koirien muurahaisikä oli aluillaan?

"Pst! Leevi hei! Pst!"
"No, mitä nyt?"
"Onko tämä nyt oikein syyttää Viljaa tuosta tyynyriehumisesta? Olihan meilläkin osuutemme asiaan..."
"Älä, Ella-kulta, nyt pilaa kaikkea. Näin on hyvä, oikein hyvä. Usko pois! Hienosti esitit osanottavaa ohjeitteni mukaan."
"Niin Leevi; ryhti reippaaksi, häntä viuhumaan kyljeltä toiselle ja silmiin pahoitteleva katse. Ryhti kertoo syyttömyyteni. Hännän heiluttamisessa olenkin etevä!"
"Aivan Ella-hyvä! Ja minä, minä vain levitän suuni iloiseen hymyyn, pidän korvat korkealla, astelen itsevarmasti, mutta kysyen isäntäväen luo ja silmistäni paistaa pahoittelu sekä viattomuus myöskin."
"Olet sitten mainio Leevi!"
"Mmm... Kiitos! Näin saamme luotua isäntäväelle illuusion siitä, miten hienoja koiria me kaksi olemme!"

Pian tämän supattelumme jälkeen kävimme ulkona ja kuinka ollakaan, meidän kaikkien jätöksissä hehkui jotakin valkoista, pumpulimaista...