... Vilja! Katsokaa nyt tätä millaisen tervetulotoivotuksen Vilja järjesti isäntäväelle! Kauhulla seurasimme Leevin kanssa sivusta mitä tuo pennun rohjake tekikään tyynylle. Tietysti yritimme puuttua asiaan, mutta minä olen pieni ja hento ja Leevi jo ikääntyvä herrakoira, emme mahtaneet mitään. Eikä tässä ollut vielä kaikki! Vilja rutisti virtsarakkonsa viimeistä pisaraa myöten tyhjäksi mooooooniin paikkoihin, täysin paperin ulkopuolelle! Isäntäväki katseli kaikkea silmät ymmyrkäisinä. Tällaista ei Vilja ollut tehnyt aiemmin. Ehkä koirien muurahaisikä oli aluillaan?
"Pst! Leevi hei! Pst!"
"No, mitä nyt?"
"Onko tämä nyt oikein syyttää Viljaa tuosta tyynyriehumisesta? Olihan meilläkin osuutemme asiaan..."
"Älä, Ella-kulta, nyt pilaa kaikkea. Näin on hyvä, oikein hyvä. Usko pois! Hienosti esitit osanottavaa ohjeitteni mukaan."
"Niin Leevi; ryhti reippaaksi, häntä viuhumaan kyljeltä toiselle ja silmiin pahoitteleva katse. Ryhti kertoo syyttömyyteni. Hännän heiluttamisessa olenkin etevä!"
"Aivan Ella-hyvä! Ja minä, minä vain levitän suuni iloiseen hymyyn, pidän korvat korkealla, astelen itsevarmasti, mutta kysyen isäntäväen luo ja silmistäni paistaa pahoittelu sekä viattomuus myöskin."
"Olet sitten mainio Leevi!"
"Mmm... Kiitos! Näin saamme luotua isäntäväelle illuusion siitä, miten hienoja koiria me kaksi olemme!"
Pian tämän supattelumme jälkeen kävimme ulkona ja kuinka ollakaan, meidän kaikkien jätöksissä hehkui jotakin valkoista, pumpulimaista...
