Kun me makailemme sohvalla, tultuamme ulkoa hyisestä, arvaamattomasta ja armottomasta tuulesta ja tuiskusta, haaveilemme makaavamme kesäisellä nurmella, kuten Leevi kuvassa viime kesänä. Voikukkien tuoksuessa nenässä.
Vilja vahti piknikkorin tuoksuvia aarteita.
Loviisa oli asemissa pöydän reunalla.
Minä nuuhkin huuliani lipoen grillistä kantautuvia tuoksuja.
"Mmmm... Ananasta, punasipulia ja voi kyllä, makkaraa!"
"Makkaraa! Saadaankohan mekin? Kisut hei, miltä siellä pöydän suunnalla näyttää," huhuili Vilja.
"Odotas Vilja, kun pääsemme paremmin asemiin. Outoja tuoksuja vai peräti lemuja! Ei vaikuta kovinkaan herkulliselta," julistaa Rosvo-Roope kuono pitkänä hakeutuen lähemmäs lautasella lojuvia kiekkoja.
"Yyyh! En suosittele näitä. Taitaa olla vain jotakin oudosti, kirpeästi maustettuja kasviksia. Pyh," puhahtaa Rosvo-Roope suorastaan sylkäisten sanat suustaan.
"Hetkonen. Mitäs nämä valkoiset ovat. Mmmmnammums... Jotakin ihan kisuille herkullista maitotuotetta. Hiukan suolaista. Ella-kulta! Tämä saattaa olla jotakin juustoa sinun kotiseuduiltasi. Sinä saattaisit pitää tästä. Aika paljon tätä ja tuota kasvisjuttua eli saatatte saada makkaraa. Emäntä ei välttämättä syö yhtäkään tai vain yhden," julistaa Loviisa Maununtytär juustopaloja nuoleskellen, kun isäntäväen silmä välttää.
"NAM! Kiitos loistavista uutisista pöytäpäivystäjät! Täytyykin malttaa mielensä," tuumaan minä.
Viljakin nukahti odottaessaan makkaraa vai onko tämä kaikki sittenkin unta, jota näemme juuri nyt, tammikuun viileässä illassa, sohvalla torkkuen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti