keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Kevättä ilmassa


Ja rakkautta rinnassa... Romeo ja Julia. Rhett ja Scarlett. Leevi ja Ella. Olemme aika komea pari. Oli pakko lisätä tämä kuva, kun emäntä tuon romanttisen hetken tallensi, kun silmämme näkivät vain toisemme...

Enkeleiden apurit


Sophien kuvien kaivelun välissä: Tärkeä faktatieto ihmisen parhaasta ystävästä ja enkeleiden maan päällisestä apurista: sädekehä sijaitsee kaulan ympärillä. Tässä siis vedenpitävä todiste aiheesta. Pennuilla sen näkee helpommin, mutta yleensä se on ihmissilmille havaitsematon. Kamera on ikuistanut siis ainutlaatuisen hetken! Olen vain pettynyt, ettei minun leveä, kaunis ja kirkas sädekehäni ole tarttunut kameralle, vaikka minua niin paljon kuvataankin. Minä, jos kuka, olen enkelin oikea tassu, siipi, käsi tai jokin... Näin on! Uskokaa pois!

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Ollaan ystäviä?











Onpa mielenkiintoista seurata, kuinka sujuu Viljalta tutustuminen ja ystävystyminen mm. kissojen kanssa. Itsehän olin aikalailla samassa tilanteessa vuosi takaperin. Viljan onnena on hyvä lapsuus ihanassa ihmisperheessä, oman emon ohjauksessa ja se näkyy! Pentu on rohkea, muttei liian itsevarma. Lähes kateellisena ja haikeana katselen miten avoimin mielin Vilja suhtautuu maailmaan ja sen ilmiöihin. Kyllä minäkin yritän olla rohkea ja avoin. Saan lisää rohkeutta muista koirista ja enhän voi jäädä Viljaa huonommaksi! Menettäisin pian idolin asemani ja niin ei saa tapahtua!

Kisut ovat olleet hiukan epäluuloisempia Viljaa, kuin minua kohtaan. Se nyt on ymmärrettävää. Vaikka Vilja yrittää olla varovainen ja helposti lähestyttävä ja pidettävä, on sen tyyli kuitenkin hiukan liian innokas kisujen makuun. Tutustumisen on annettu tapahtua hiljalleen. Loviisa ilmaisi jo kantansa heti alussa pissimällä Leevin sohvalle (!!!!) aivan kuin Leevi pennun tulolle mitään voisi. Onneksi isäntäväki vei ripeästi pehmusteen pesukoneeseen ja pian se oli taas Leevin ilona.

Eilen oli jo huisin kivaa kisujen kanssa. Rosvo-Roope on tietysti maaseudun kinginä rohkea ja ei juuri piitannut Viljan leikkiin kutsuista. Tytötkään eivät enää sähisseet ja jos väsyivät tai ahdistuivat, loikkasivat sulokkaasti Viljan nenän edestä karkuun. Viljan ystäväpiiri kasvaa kohisten! Minun välini kissoihin on oikeastaan yhtä ihanat, mitä minulla oli Korfulla Louisan luona erääseen Sophia-kisuun. Hmmm... Täytyisikin esitellä hänet!

lauantai 14. helmikuuta 2009

Ystävyys




Jo yksi tosi ystävä tekee elämästä valoisampaa. Minulla on niin paljon ystäviä, että valon määrä on siinä suhteessa sama, kuin Korfulla! Ystävän turkilla, turkittomuudella, jaloilla tai niiden määrällä tai olemattomuudella ei ole mitään merkitystä! Toivon, että kaikille on edes se yksi hyvä ystävä, joka on ja pysyy, vaikka hammas välillä kalahtaisi kipeästi kuonoon tai luusta tulisi hetkellistä kränää. Ystävyyden valostamaa ja lämmittämää päivää kaikille!
Posted by Picasa

torstai 12. helmikuuta 2009

Liikkuva koira ei sammaloidu





Vaikka sitten liikkuisi autolla! Me kaikki koiruudet rakastamme autoilla, katsella maisemia, ohi vilahtavia muita koiria ja tietenkin saada olla mukana. Olen poikien kanssa näyttänyt Viljalle esimerkkiä miten autossa ollaan, nukutaan, katsellaan maisemia ja jos jäämme autoon kuskin käydessä asioilla, kuinka toimitaan varashälyttiminä. No, Roxi ja Leevi ovat aika hiljaisia hälyttimiä, mutta minä vongun heidänkin puolestaan. Minusta vain harmikseni vaikuttaa siltä, ettei sitäkään puolta minussa oikein arvosteta. Huh! Kaikeni yritän laumani puolesta ja mitä siitä hyvästä saan?

"Jaa-a. Mietitääs Ellaseni. Miten olisi säännöllisesti ruokaa, lenkkeilyä, mukana oloa vaikka missä, sohvilla ja vuoteella lekottelu ei ole sekään itsestään selvää, sylissä makoilua, kehuja, rapsutuksia, herkkuluita jne. Mitä vielä kaipaat?"

Niin niin. Jälleen se emäntä on oikeassa.

Mutta se täytyy kyllä sanoa vielä Viljan autoilusta, että uskomatonta miten noin pieni pentu osaa olla kivasti autossa. Voidaan vähän nuhjatakin yhdessä ja välillä pentu nukkuu kylki kyljessä Roxin kanssa. Se on hienoa se, koska meidän onneksi kuljemme paljon isäntäväen mukana. Meiltä on jonkin verran matkaa joka paikkaan. Yleensä auto vie meidät kivoihin paikkoihin, kuten metsiin juoksemaan, kylään leikkimään. Kaipa minun on paras olla valittamatta, vaikka nuo ihmiset eivät ymmärrä minun tärkeää osaani auton varjelijana. Jatkan tehtävässäni esteistä huolimatta, kun eivät omaa ja auton parasta itse oivalla!

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Tähdet, tähdet



Meistä oli niin hauskaa Viljan kanssa nähdä itsemme elävinä tietokoneen ruudulla, että järjestimme tällaisen pienen leikkihetken tänään kuvattavaksi. Kuten jo viimeksi mainitsin, emännälle harjoitus tekee terää. Olemme nyt vähän niin kuin koiramaailman staroja. ;-)

"Älä nyt ylpisty Ella hupsunen. Monia muitakin koiria on kuvattu ja videot on nähtävillä netissä, aivan kuten sinunkin videosi." Emäntä on oikea ilonpilaaja! Siitä huolimatta Juustolan tyttöstarat toivottavat hauskaa keksipäivää!

tiistai 10. helmikuuta 2009

Rambon toive



Minun juttujani seuraa koira nimeltään Rambo. Hän haikaili nähdä minusta elävämpää kuvaa, joten tässä sitä nyt olisi. Suokaa anteeksi surkea kuvaus. Elävän kuvan kuvaaminen ei suju emännältä lähimainkaan niin hyvin, kuin hetkien tallentaminen yksittäisiksi kuviksi. Annan anteeksi tämän pläjäyksen laadun. Näkeehän siitä kuitenkin oleisimman eli minut! Vähän liikaa kamera oli seurannut Viljaa, mutta toisaalta pennun häsläys on hupaisaa, eikä mikään ylpeilyn aihe... Uskon, että harjoitus tekee mestarin ja joku päivä emäntä osaa kuvata laadukkaampaa kuvaa ja pysyy paremmin perässämme.

Tämä videon pätkä on kuvattu tänään mystiseksi muuttuneessa maisemassamme emännän postinhaku reissulta. Toivottavasti Rambo pidät! Eläväiset terkut kaikille koiraystävilleni sekä muuten vain koiranmielisille!