Juustolan pikku apuri

Kun Papu on hereillä, on aivan turha yrittää tehdä yhtikäs mitään ilman sen kärkästä avuliaisuutta. Emäntä siivoili vaatekaappiaan ja vähän väliä kasasta ilmaantui pieni kuono. Saattoipa Papu välillä houkutella emäntää leikkiin hyökkäämälle lumppujen seasta emännän vaatteita harovaan käteen.

"Minähän vain piristän tylsää puuhaa ja käyn tarkasti vaatteet läpi, jos jokin niistä tarvitsisi pesua," Papu selittää.

"Entä miten emännälle ilmaiset, jos törmäät likaiseen vaatekappaleeseen?"

"No aivastelen tietysti kovasti ja osoitan, että hyh hyh, kun haisee. Vie pesuun, kiitos!" 

"Ja hei Ella! Kyllähän minä pyydän ihmisiä leikkiin myös hyökkäämällä nilkkaan. En pure, vaan kiedon etutassuni nilkan ympärille ja tuijotan. Toimii aika hyvin!"

Papu tahtoisi myös avustaa makuuhuoneen kirjojen pölyjen puhdistuksessa, mutta sinne häntä ei sentään päästetä. Papun otteet ovat välillä rajut ja siellä on kirjahyllyissä liian hyviä piiloja. Saattaisi pian tuo pieni otus jäädä nukkumaan kirjahyllyn taakse tai ainakin jättää pienen haisukasan hankalaan paikkaan, josta minäkään en sitä pääse pesemään pois. Jos jotakin kivaa on Papussa, niin sen jätökset ovat aika maukkaita. Joskus se leikin tiimellyksessä tekee minulle hyvään kohtaan hädät, kun ei ehdi vessaan asti. Nam!

"Ella! Yäk! Sinulla on ällöttävät jutut! Syötkö oikeasti minun jätöksiä? Ei, älä vastaan, En välitä tietää. Minä olen valikoivempi ruokani suhteen ja mielelläni toimin haju- ja makutuomarina, mitä tulee ruokaan."

"Hmmm... Nuuuuuuh! Mitäs isännällä tälläkertaa on lautasella? Oi, nam! Se on laktoositonta jogurttia!"

"Voisin hieman maistaa, kiitos."

"Mmmm... Naaam!"

Tämä kuvasarja osoittaa miten epäreiluksi ja epäarvoiseksi kissojen ja eritoten meidän koirien elämä on muuttunut! Papu saa aina haistella ja myös maistella isäntäväen ruokia! Eikä se edes maista niitä kaikkia! Mitä haaskausta! Noin pienellä kielellä ei edes saa kunnon nokaretta lipaistua.

"Ettei tässä, Ella, ole pari niistä syistä, miksi te ette saa, kuin koirien herkkuja ja aniharvoin muuta," huomauttaa tuo tylsä emäntä. Niin no, ei taitaisi meidän rohmuamisella ihmisille ruokaa jäädäkään, myönnän ja kaikki maistuisi! 

Luikertava uhka

Viheliäinen talvi ei ollutkaan niin viheliäs, mutta ennen kuin aloitan riemukkaan kevätintoiluni, annetaan palstatilaa muillekin.

Nahanluontia edeltävän kalvakka Madisa-tiikeripyton (Python molurus)

Kisujen vierailta aikoinaan saama kiipely- ja raapimapuu on ollut lahja muillekin. Papu hyödyntää sitä paljon, mutta niin myös matelijat! Ehkä puun kangaspinnassa on Madisaa houkutteleva tuoksu. Noh, oli niin tai näin, Madisa kiehnää vapaana ollessaan puun ympärillä, nuuhkii ja kiipeilee. Alaosan piilo on Madisasta erityisen mukava. Harmi vain, ettei tuo 4 metrinen mötkö sinne mahdu.

"Omaa kotia kohti, kun ei tänne mahdu, eikä sieltä löytynyt evästäkään," tuumii Madisa ja singahtaa vauhdikkaasti kolosta.

Merlin on rauhallinen poika ja sille riittää sohvalla lötköttely. Madisa tahtoo tutkailla joka paikan, mutta Merlin ottaa rennosti nauttien sohvan pehmeästä syleilystä. Ja missä me karvaiset kamut luuraamme, kun nämä luikertelijat ovat vapaalla? Papu omassa pesässään, kissat omassa huoneessaan ja me Viljan kanssa keittiössä. Mekin olemme ihan suosiolla hieman etäällä noista kahdesta, sillä minä eritoten olisin mitä mainioin lounas Madisalle ja Merlin pitäisi varmasti Papusta, ehkä kisustakin... Olemme ehdottomasti kiltisti Viljan kanssa, ettemme päädy noiden ruoaksi! Vai mitä Vilja?

"Öh, mitä? Äh, ei ihmiset meistä söpöläisistä raaskisi mitään käärmeen ruokaa tehdä. Älä hupsi Ella ja popsi vaikka kaukosädin huoletta!"

" Etkö Vilja ole nähnyt miten söpöjä kaneja ja rottia Madisa ja Merlin syö?"

"Ai niin... Okei. Ollaan kiltisti. Ainakin vähän aikaa ja sitten hurmataan isäntäväki pahaa tehtyämme runsaalla pusuttelulla ja anovilla katseilla. Luotan söpöyteeni!" Viljalla on itsetunto kohdillaan, minulla ei, joten jääköön kaukosäädin rauhaan. 

Kun koirat ovat poissa...

...hyppii fretti isäntäväen varpaille.

Ensin oli ruukku, jonka kilpikonna kaatoi.

 Sitten tuli valkoinen, karvainen salama ja kuopsutti mullat ruukusta.

Ai kukako? No Papu tietenkin! Papu etsii aarteita mullasta, eikä siis voi vastustaa mustan kullan kutsua. Jonkin ajan kuluttua tuli kilpikonna ja alkoi syödä maahan levinnyttä kasvia. Luonnonkiertokulkua parhaimmillaan. ;-)

Lopulta hyppivät kissat pöydillä, sillä huomenna talosta lähtee isäntäväki ja Papu. Tilalle tulee talovahti, joka hoitaa kissoja ja matelijoita, pitää talon lämpimänä ja vedet juoksevina. Niin, me koirat ollaan jo 5 tähden hotellissa. Kyllä kelpaa!

Hyvää kevättalvea! Juustolan karvakamut ja muut ilakoivat jälleen huhtikuussa.

Puuha-Papu

Tässä eräs päivä lämpötilamittari tippui -20 asteeseen ja emäntä kaivoi vihdoin sähköpeiton esiin. Ah! Siitä nautimme yhdessä pakkasen paukahdellessa. Eikä Viljakaan kyennyt vastustamaan peitosta huokuvaa lämpöä.

Papua myös oman pesän lämpö houkutti tavallista enemmän, mutta kyllä se malttoi puuhellan ja pönttöuunin hohkatessa pehmoista lämpöään tulla puuhastelemaan.

Isäntäväki tuli kaupasta ja lastasi ostoksia pöydälle. Papu iski samantien paikalle ratsaamaan.

"Ohoo, mitäs tästä rapisevasta pussista löytyy," Papu mutisi itsekseen ja nuuhki huolella jokaisen tomaatin.

 "Plaah, ei mitään iloa moisista! Missä on kunnon liha? Hei mitäs emäntä tuohon laittoi," Papu kääntyi vikkelästi tutkimaan appelsiinejä, mutta eipä niistäkään iloa ollut.

Vihdoin pöytään nousi pussi, joka sai pienen näätäläisen innostumaan:

"Jihuu! Kanaa!"

"Voi jehna! Miten tämän saa auki vai pitääkö kiikuttaa koko pussi piiloon?" Emäntä nappasi pussin ja jakoi siitä suupaloja halukkaille. Niin oli Papukin tyytyväinen, vaikka tosin koetti kaapata itselleen kokonaisen fileen. Ahmatti!

Herkuttelutuokion jälkeen maistuikin leikki Viljan kanssa isännän jaloissa.

Pientä hampaallista halittelua... Viljalla on hassu lisäkarvareuhka kaulassaan. Viljasta se saa tuntemaan itsensä suureksi suojelijaksi, kuin maremmanot ym. rohkeat koirat, jotka suojelevat lammas tms. laumaa vuoristossa kaulassaan paksu nahkainen panta, joka suojaa koiraa susien tai karhujen mahdollisilta puremilta. Viljaa se suojaa pienen kesyhillerin näykkäisyiltä! Hahaaa! Olen nauranut Viljalle vedet silmissä!

Papu nauttii piilotella erilaisissa paikoissa ja leikkiä siellä villisti itsekseenkin tai hyökätä sieltä pahaa aavistamattoman karvajalan kimppuun.

"Hmmm. Mihin seuraavaksi?" Papu pälyili ympäristöään.

Ostoskassiin vilahti pieni varjo, liukas luikku.

"Höh, ei täällä ollut mitään," puuskahti Papu. Siinä onkin haastetta isäntäväelle järjestää laittioille ja pöydille vaihtuvasti erilaista virikkeitä viisaalle otukselle, joka vaatii vaihtelua.

Kävin minäkin ihmettelemässä Papun puuhia.

"Laukut check! Mitäs sitten? Ah, kengät!" Papu siirtyy tutkimaan kenkätilanteen. Jos on oikein makoisa jalkine, yrittää se viedä kengän piiloonsa.

"Yksi, kaksi, kolme... Ööö..."

"Hei haloo! Kenen kengät nämä ovat? Ihan oudot ja ihme haisukin?" Vieraiden kengät tutkitaan tarkkaan.

"Miten tuo otus jaksaa? Nukkuuhan se toki paljon, mutta silti. Nukunhan minäkin paljon, enkä silti jaksa tuolla tavalla touhuta," puuskahtaa herra Vanha ja Viisas.

"Mits mitäs ruokaa se isäntäväki väsää? Patakintaat tänne kiitos!" Papu on komentaja tiukan anovan hellyyttävällä katseellaan. Viljan kanssa toimivat virallisina hajumestareina.

"Hyvä on hajut, mutta voisi noita kintaita silti joskus pestä," Papu mietti ennen seuraavaa aktiviteettiaan.

"Meditoiva sammakko ja muita emännän helyjä. Pyh, minä en malttaisi istua ja hymistä." Sen uskon, kun Papun vipellystä seuraan!

Joka laatikko pitää tukia.

Kilpikonnat Papu tarkistaa päivittäin ja riehuu kilpikonnia pelotellen. Siinä heinät vain pöllyää, kun Papu vipeltää!

"Nyt väsyttäisi! Heiii, ottakaa täältä nämä astiat pois! Voisin tehdä unipesän. Jos jonkun fleecekankaan palan saisi, kiitos." Yleensä Papu toteaa parhaimmaksi paikakseen ikioman, suojaisen pesänsä, jonne se puputtaen vilahtaa, juo, syö ja nukahtaa lämpöisiin vällyihin. Papun päivät ovat puuhaa ja unta täynnä.

Piilosilla

Heti ensin pahoittelen kuvien laatua. Emäntä nappasi kiireessä kameran, eikä ehtinyt hakea salamaa ikuistaakseen Viljan ja Papun leikit. Hän joutui kuvaamaan kovin tummia kuvia, mutta eiköhän näistä touhut välity. Tälle kaksikolle piilotteluleikit maistuvat.

"Hei, leikkisikö joku kanssani?"

"Missä se Papu luuraa?"

"Täällähän minä!" 

 Jos Vilja on hidas ja tunkee kuononsa liian lähelle, Papu ei aikaile antaa pientä haukkaisua.

 Toisaalta puraisun pelko teke selvästi leikistä entistä jännittävämpää. Vilja on aina valmis pieneen riskinottoon.

Yllättäen Viljaa lähestyy peiton alta pitkulainen möntti...

 "Hui ui apua, " Vilja vingahtaa ja pomppaa karkuun. Möntillä on tutut, terävät hampaat.

Papu jaksaisi vielä, mutta Vilja väsähti.

Vipeltäen sydämiin

Eräs harmaa, hyinen talvipäivä tapahtui jälleen kummia, joka lopetti liian laiskottelun ja toi meille uutta ajateltavaa ja seurattavaa. Sitä oli ennakoinut isäntäväen puurtaminen omituisen, valtavan häkin kimpussa, joka pelotti Viljaa ja minua. Vilja luuli jo joutuvansa elämään häkissä ja koetti mielistellä isäntäväkeä tunkemalla syliin ja istumalla heidän varpaiden päällä kesken häkin kasauksen. Minä mietin, ettei minua vain lähetetä häkissä takaisin Korfulle (tähän vuoden aikaan se tosin ei ole pahin kauhuskenaario). Seuraavana päivänä he lähtivät anivarhain ajamaan. Me jäimme huolestuneina odottamaan mitä tuleman pitää.

Se muistutti meitä Leevin kanssa eräästä talvisestä päivästä hiukan vajaa 4 vuotta sitten, jolloin isäntäväki toi Juustolaan pienen koiranpennun, Viljan. Silloin he lähtivät autolla paksun viltin kera ja me jäimme Leevin ja edesmenneen Roxin kanssa pahojen aavistusten vallassa odottamaan. Sulin kuitenkin heti tuolle pennulle ja otin sen hoiviini.

"Nyt on Viljan vuoro kokea jotakin hiukan samaa. Tosin Viljalta puuttuu emon ominaisuudet, mutta tämä tulokas silti sulatti Viljan sydämen," totean Leeville.

"Täytyy sanoa, että olen hiukan hämmentynyt. En oikein tiedä miten suhtautua tähän tulokkaaseen. Se ei ole koiranpentu, se on kyllä pieni ja karvainen, mutta nukkuu hyvin paljon. Sillä on julmetun terävät hampaat, mutta se ei silti roiku korvissani. En ole koko pitkän elämäni aikana tavannut mitään vastaavaa," kummastelee Leevi seuraten hämillään Viljan ja tulokkaan vauhdikasta leikkiä.

"Huhuu! Lempileikkini," hihkuu Vilja, kun sen uusi leikkitoveri tahtoo leikkiä piilosta sukeltelemalla maton alle.

Tässä asumuksessa otus nukkuu, syö ja vessailee. Hereillä ollessaan, mikä on vain pari kertaa päivässä, tunnin pari kerrallaan, se vipeltää vapaana.

Ja tältähän tuo terävähampainen hurmaajatar näyttää. Alku oli rankka. Ensimmäisenä päivänä se jahtasi meitä koiria ja puri jaloista. Onneksi se pian tajusi, että me ollaan ihan kivoja kavereita. Sen aiemmat koirakokemukset olivat harvassa.

Otus on kuulemma fretti, hilleristä muinoin kesytetty metsästys- ja lemmikkieläin. Tämän pastelliblondin nimi on Papu. Ikää 4 vuotta ja sukupuoli on tyttö. Täyyy myöntää, että se on viisas ja utelias, taitava ja hurmaava. Isäntäväki on aivan sulaa vahaa, enkä minäkään ole immuuni sen lumovoimalle. Katsokaa nyt tätä:

Papun touhukkuudesta voin päätellä, että se tulee näkymään blogissani usein. Emme lainkaan ihmettele, että moni erehtyy ottamaan fretin lapselle/lapsille lemmikiksi, mutta me emme sitä suosittele. Kulmahampaat ovat pitkät ja terävät, purema on erittäin ikävä. Usein pentufretin kasvatus ja koulutus on kovaa työtä, jotta se edes pääsääntöisesti olisi sisäsiisti eikä pureskelisi. Se on myös viisas eläin, joten hereillään ollessaan sen tarvitsee saada olla vapaana ja kaipaa uusia virikkeitä. Myös nukkupaikan sisustusta on myös hyvä muutella. Se ei todellakaan ole häkkieläin. Meillä häkki on sille suojapaikka isäntäväen työpäivien ajaksi (eivät luota meihin!) ja tosiaan rauhaisa paikka nukkua.  Jos fretin elämä käy liian yksitoikkoiseksi, voi siitä tulla todellinen ongelmatapaus. Se on myös pieni luikku, joka tunkee itsensä uskomattomiin paikkoihin. Freteillä on myös kurjia sairauksia. Moneen saa varautua tuon näädän kanssa. Papulla on lisämunuaisongelma, jota hoidetaan implantilla. Saa nähdä kuinka kauan viehättävä näätäläinen on elämäämme piristämässä, mutta koetamme tehdä kaikkemme, että vielä pitkään. Freteistä voi lukea lisää Papun kasvattajan sivuilta.

Papu opettaa kärsivällisyyttä ja hellyyttä Viljalle ja emännälle kärsivällisyyttä valokuvaamiseen. Pikkuotus ehtii nopeasti kuvasta ulos tai tulee innokkaana linssiin kiinni kameraa ihmettelemään! Tällaiseen pimeän aikaan kahden liikkuvan kohteen kuvaaminen on tätä:

No, nyt on Viljalla huippu leikkikaveri, vaikka se nukkuukin hiukan liian paljon Viljan ja minunkin mieleen. Samalla toteutui emännän kymmenvuotinen unelma. Tätä on siis harkittu pitkään ja huolella. Tosin meiltä salassa, mutta mitäs pienistä. Se pieni pitää meistä kaikista! <3 p="p">