Luikertava uhka

Viheliäinen talvi ei ollutkaan niin viheliäs, mutta ennen kuin aloitan riemukkaan kevätintoiluni, annetaan palstatilaa muillekin.

Nahanluontia edeltävän kalvakka Madisa-tiikeripyton (Python molurus)

Kisujen vierailta aikoinaan saama kiipely- ja raapimapuu on ollut lahja muillekin. Papu hyödyntää sitä paljon, mutta niin myös matelijat! Ehkä puun kangaspinnassa on Madisaa houkutteleva tuoksu. Noh, oli niin tai näin, Madisa kiehnää vapaana ollessaan puun ympärillä, nuuhkii ja kiipeilee. Alaosan piilo on Madisasta erityisen mukava. Harmi vain, ettei tuo 4 metrinen mötkö sinne mahdu.

"Omaa kotia kohti, kun ei tänne mahdu, eikä sieltä löytynyt evästäkään," tuumii Madisa ja singahtaa vauhdikkaasti kolosta.

Merlin on rauhallinen poika ja sille riittää sohvalla lötköttely. Madisa tahtoo tutkailla joka paikan, mutta Merlin ottaa rennosti nauttien sohvan pehmeästä syleilystä. Ja missä me karvaiset kamut luuraamme, kun nämä luikertelijat ovat vapaalla? Papu omassa pesässään, kissat omassa huoneessaan ja me Viljan kanssa keittiössä. Mekin olemme ihan suosiolla hieman etäällä noista kahdesta, sillä minä eritoten olisin mitä mainioin lounas Madisalle ja Merlin pitäisi varmasti Papusta, ehkä kisustakin... Olemme ehdottomasti kiltisti Viljan kanssa, ettemme päädy noiden ruoaksi! Vai mitä Vilja?

"Öh, mitä? Äh, ei ihmiset meistä söpöläisistä raaskisi mitään käärmeen ruokaa tehdä. Älä hupsi Ella ja popsi vaikka kaukosädin huoletta!"

" Etkö Vilja ole nähnyt miten söpöjä kaneja ja rottia Madisa ja Merlin syö?"

"Ai niin... Okei. Ollaan kiltisti. Ainakin vähän aikaa ja sitten hurmataan isäntäväki pahaa tehtyämme runsaalla pusuttelulla ja anovilla katseilla. Luotan söpöyteeni!" Viljalla on itsetunto kohdillaan, minulla ei, joten jääköön kaukosäädin rauhaan.