Meren äärellä

Olipa kerran kaunis, aurinkoinen syyskuun lauantai. Auton ovi aukesi kutsuvasti ja antauduimme sen mahdollisuuksille. Auto halkoi maisemia, milloin kovin autoista ja vauhdikasta tietä, milloin pienempää ja puiden reunustamaa, kapeampaa tietä. Etapissa autoon nousi Katja! Sepä oli iloinen yllätys! Auto kaarsi samoja teitä paluusuuntaan, mutta viimein erosi tutusta tiestä. Minne nyt, me koirat pohdimme. Jälleen tuttuun hoitopaikkaamme! Sieltä pakkautui hoitajamme ja pikku poika omaan autoonsa, me kävimme pissillä ja jälleen matka jatkui. Nyt tosin aivan eri teitä. Välillä ylitimme veden korkean sillan kautta.


Pitkähkön, metsäisen ja hiukan vetisenkin matkan jälkeen pääsimme autosta ulos ja minne se oli meidät vienytkään! Pienen metsäpolun jälkeen aukesi mahtava maisema! Meri velloi ja hehkui, etäällä lipuivat tummat pilvet ja kaukana satoi, mutta ei täällä! Meidät laskettiin vapaiksi ja kyllä nautimmekin! Loikimme kivikoissa, nuuhkimme uusia tuoksuja ja luimme niiden viestejä.



Minä tervehdin pikku ystävääni yhtä sydämellisesti, kuin hän minua. Hän tosin paijasi, ei nuollut. Tuo makkaran näköinen asia kuvassa on minun kieleni.


Pian grillikodasta alkoi leijua hurmaava tuoksu ja me koirat majoituimme vahtimaan tilannetta. Samalla alkoi vierasta väkeäkin pyöriä kivikoissa ja meidät laitettiin varmuuden vuoksi kiinni. Meille tarjoiltiin erittäin herkullista rustoluuta ja tuttuja kuivanapuloita. Viljakin oli niin ilahtunut tarjoilusta, ettei piitannut vieraista tuon taivaallista. Olimme kerrassaan mallikkaasti! Vieraat hakeutuivat grillaamaan muualle.

Leevi nautti kovasti Katjan seurasta.


Vettäkin oli tarjolla sadevesilammikoissa.


Sää suosi, seura helli ja ravinto maittoi. Kyllä retkeily on ihanaa! Uni maittoi illalla, mutta yöllä alkoikin rusto pyörittää mahaa ja emäntä sai kovasti tekemistä, kun juoksutti Viljaa ulos ja siivosi haisevia vahinkoja. Kuralla oli maha meillä Leevinkin kanssa ja sitä kesti seuraavan päivän, aamusta iltaan. Kaikella on hintansa, myös kauniilla päivällä meren äärellä...


P.S. Hyvät, mahdolliset lukijat. Jaksakaa vielä lukea edellinen kirjoitukseni ja minä anelen, jotta osallistuisitte vetoomukseen. Se merkitsee minulle kovin paljon ja on niin pieni vaiva.