Hei! Onkohan enää ketään, joka täällä blogissani erehtyisi piipahtamaan? Kävi tai ei, niin minä olen täällä! En voi syyttää emäntää pitkän pitkästä blogihiljaisuudesta. Olen ollut nimittäin sairauslomalla! Ei mitään fyysistä, en ole jäänyt autonkaan alle, vaan mieleni järkkyi. Kaipa minulla on ollut jonkinlainen paniikkihäiriö.
Isäntäväelle oli yllätys palata matkalta luoksemme, kun minä olin heikkohermoinen. Pienikin kalahdus, kova ääni tv:stä, saatikka ihmisten kovat äänet, naurukin, suistivat minut kauhuun. Tutisin ja tärisin, koetin paeta talosta ja pakeninkin, jos se oli mahdollista. En kyennyt kunnolla rentoutumaan edes upeana kesänä pihalla ollessani.
Mistä moinen käytös johtui? Osaanko edes itse selittää? Kun isäntäväki oli matkalla, hoitajamme, joka asui kanssamme kotona, piti kovaa kuria. Arvaatte varmaan, että Viljan tähden. Koska en ole koskaan pitänyt kovista äänistä, pelkään jalkoja jne. yritin osoittaa hoitajalle, että nyt riittää armeijameininki! Joka ilta lenkin pääteeksi pissin sohville ja sängylle. Hoitaja luuli, että olenkin Viljaa mahdottomampi tapaus. Onnekseni hän kirjoitti isäntäväelle miten mahdoton olen. He huolestuivat mikä oli hätänä, koska en pissi sisälle, kuin todella äärimmäisessä tilanteessa (kenties muistatte episodin joulukuusen kanssa). Tilanne hitusen helpottui, mutta muistot nuoruudestani Korfulla, olivat nousseet pintaan.
Ilokseni ja isäntäväen suunnattomaksi helpotukseksi voin kertoa, että tilanne on jo normalisoitunut. Normaali arki ja mainio kaulapanta ovat auttaneet minua.
Mitäpä kuuluu Riiviöiselle? Viljakin oli hiukan arka matkan jälkeen. Väisti jalkoja jne. Tilanne on hänenkin kohdallaan normalisoitunut ja huomattavasti nopeammin, kuin minulla. Sovinkin Viljan kanssa, että Vilja piristi isäntäväkeä, kun he olivat niin kovin huolissaan minusta. Viljasta onkin tämän vuoden aikana kuoriutunut mitä mainioin koira! Hän otti isäntäväen mitä iloisimmin ja sydämellisemmin vastaan matkalta. Vihdoin Vilja oivalsi, että asiat voisivat olla huonomminkin. Vilja on edelleen iloinen ja energinen, mutta viisas ja maltti on kehittynyt. Vilja on nykyään niin kaveria emännän kanssa, että olen välillä melkein mustasukkainen!
Entäpä Leevi? Viisas vanhus vedätti hoitajaa ja tekeytyi mitään ymmärtämättömäksi. Läpi meni täydestä! Syksyn mittaan Leevin alaleuassa oleva pieni kasvain on alkanut kasvaa. Se ei, onneksi, vielä Leeviä häiritse, mutta isäntäväki tarkkailee kasvaimen kehitystä. Kun Leevi täytti lokakuussa 14 vuotta, hänen henkisellä puolella tapahtui romahdus. Fyysisesti Leevi on kuin nuori poika, juoksentelee ja touhuaa, mutta välillä hän unohtaa miten asiat oikeasti ovatkaan. Leevi talloo lenkeillä kakkaa ja pissii päälleni. Kaiken hän tahtoo tehdä eri tahtiin ja aikaan, kuin me Viljan kanssa. Eikä meinaa erottaa koska on yö tai päivä. No se meinaa hämärtyä itse kultakin, kun on niin hämäriä päiviä, että menisivät täysikuisista öistä!
Nyt, kun mieleni on rento, palaan bloggailemaan ja aion kyllä kertoa kuluneen vuoden tapahtumistakin. En nyt sentään katatonisessa tilassa ole maannut!
Tunnelmallista henkien aikaa! Menneet ystävämme tuntuvat liikkuvan joukossamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti